Vaimon tyydyttämine saunatuvassa

Anonyymi-ap

Olimme lamareissulla Kuusamossa. Perheen pojat oli lähetetty käymään Rukalla. Toisella oli jo ajokortti, niin mielellään lähtivät ajelemaan.
Tämä mahdollisti sen, että me vanhemmat pääsimme saunomaan rauhassa.
Mökkikylässä oli asiakkaitten käytössä oleva sauna, jonka olimme varanneet.
Saunoimme, ja löylyissä istuessamme minuun iski mieliteko seksiin vaimon kanssa, kun olimme kahden.
Aloitin varovaisen lämmittelyn vaimon rinnoista, ja ilokseni hänkin lähti leikkiin mukaan. Suutelimme, ja käteni vaeltelivat voimon rinnoilla puristellen ja pyöritellen nännejä. Välillä imin nännejä ja siirsin käteni reisien väliin. Vaimo avasi reisiään, jolloin pääsin hivelemään pillua ja pian työnsin sormen sisään.
Tässä vaiheessa vaimo sanoi, että jatketaan tuvan puolella, kun täällä on liian kuuma.
Siirryimme tuvan puolelle, jossa vaimo asettui rottinkiseenn nojatuoliin nostaen jalat tuolin reunoille. Tämä oli selvä ohje minulle, koska edessäni oli kostea pillu kutsuvana. Aloin nuolla ja näykkiä pillua ja klitorista. Jonkin ajan päästä vaimo vääntelehti ja äänteli orgasmin saadessaan. Sitten palkaksi sain suudelmia pillun lmehuissa olevalle suulleni. Vaimo oli edelleen samassa asennossa, ja nousin pystympään, niin että sain kullin sopivalle kohdalle ja työnnyin sisään märkään pilluun. Koska lomamatkallamme ei ollut juuri mahdollisuutta rauhassa rakastella, niin oli jo kulunut edeöllisestä panosta sen verran aikaa, etten moista tarjoiua kauaa kestänyt, vaan tunsin orgasmini lähestyvän. Sperma purkautui sykkien pilluun.
Suutelua ja muita hellyyksiä annettuamme ja saatuamme nousimme peseytymään.
Pesun jälkeen huomasimme, että saunatuvan kolmella seinällä olevat ikkunat olivat ilman verhoja ja rantaan vievä polku oli ihan saunan vieressä ja ihmisiä rannalla ja kulkijoita molempiin suuntiin. Olimme olleet keskellä tupaa kuin tarjottimella.
Kuinkahan moni ehti nähdä herkän hetkemme)

7

12795

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Meille kävi samantapainen juttu Turun saaristossa olevassa mökkikylässä.
      Olimme vuokramökissä, jossa julkisivu oli merelle päin ja sauna oli mökin takaosasssa.
      Saunaan mentiin mökkikylän halkaisevan polun puolelta. Takaseinässä oli saunan oven lisäksi ikkuna. Ikkunasta oli esteetön näkymä polulle ja toisinpäin.
      Tulopäivänä lämmitin saunan, johon vaimon kanssa menimme. Lapsemme leikkivät rannassa, ja näin me saimme olla saunassa kaksistaan.
      Vaimo kiipesi lauteille selvästi viivytellen ja oli siirtävinään jotin lauteella. Minä kun olin aivan vaimon takana odottamassa lauteelle pääsyä, niin jouduin odottamaan katse kumartuneen vaimon pillun kohdalla. Hän siinä liikutti peppuaan ja pilluaan, niin minulla alkoi heti seisoa. Kun vaimo vihsoin asettui istumaan jalat harallaan, niin siinä ei sanoja tarvittu! Siirsin jalkoja enemmän sivuun ja aloitin pillun nuolemisen ja imemisen.
      Ei mennyt kauaa, kun vaimo sai orgasmin ja asetuin sopivalle kohdalle ja laitoin kullin sisään. Kuuma siellä oli, mutta se ei haitannut! Oman orgasmini jälkeen asetuin vaimon viereen ja siinä vaiheessa huomasimme, että polulta näki suoraan paikkaan, jossa olimme. En tiedä, oliko juuri silloin ollut kulkijoita, mutta jatkossa laitoimme ison pyyhkeen ikkunan ulkopuiolelle, kun saunassa olimme.

      • Anonyymi

        Tapahtuiko tuo saaristosauna-juttu B:n saarella? Monesti saaren toisessa päässä isommissa mökeissä olleena muistan että polun varressa oli juuri tuollainen mökki, jossa sauna ikkunoineen oli juuri polun vierellä.
        Joskus näin siellä alastomia saunojia löylyttelemässä, mutta tavallisesti oli pyyhe peittämässä näkymiä.
        Varmaan se oli pareille ainoa paikka, jossa voi olla kahden seksipuuhissakin, jos oli lapsia tai muuta seuraa mukana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tapahtuiko tuo saaristosauna-juttu B:n saarella? Monesti saaren toisessa päässä isommissa mökeissä olleena muistan että polun varressa oli juuri tuollainen mökki, jossa sauna ikkunoineen oli juuri polun vierellä.
        Joskus näin siellä alastomia saunojia löylyttelemässä, mutta tavallisesti oli pyyhe peittämässä näkymiä.
        Varmaan se oli pareille ainoa paikka, jossa voi olla kahden seksipuuhissakin, jos oli lapsia tai muuta seuraa mukana.

        Samaa paikkaa tarkoitamme varmaan!
        Se oli, ja varmaan on vieläkin, rauhallinen ja kaunis lomailupaikka!
        Tuulipa siellä aikoinaan useammassakin mökissä lomailtua ja saaristoseksiä harrastettua! :)


    • Anonyymi

      Sehän on parasta, jos joku katsoo ja nauttii näkemästään.

      • Anonyymi

        Onhan se, mutta on kiusallista, kun viikko ollaan mökeillä, ja naapaurit olisivat nähneet toiset intiimeissä touhuissa


    • Anonyymi

      Löysin tämän jutun, ja mieleen tuli heti tapahtuma parin vuosikymmemen takaa.
      Olimme matkalla Lappiin, ja olimme yön Kuusamossa Rukan pohjoispuolella.
      Siellä olimme rannalla vahtimassa lasten vesileikkejä.
      Sitten rannalle tuli nuoripari , ja mies sanoi ilmeisesti tutulle parille, että tuolla saunalla näkyi olevan panotouhut menossa!
      Saunaan päin vilkaistessani näin vain verhottomat ikkunat.

      Tuli vaan mieleen, että oliko kyseessä tuo tarinan pari vai joku muu. Kai siellä muutkin pariskunnat seksiä harrastivat, jos ei ikkunaverhot auki, niin kuitenkin.

    • Anonyymi

      Tässä reissumuiston kirjoittaja.
      Voi olla meistä kysymys. Kerrottu tapaus sattui n. 2004. Onko sama paikka kyseessä, siitä en tiedä. Mutta onko Kuusamossa Rukan pohjoispuolella munta mökkikylää?

      Jos lemmiskelymme antoi jollekin silmäniloa, niin hyvä!

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1652
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      107
      859
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      618
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      608
    6. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      88
      574
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      536
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    Aihe