Olen hakenut sekä lastentarhanopettajan että sosionomin koulutukseen. Koska tulevaisuudessa haluaisin työskennellä päiväkodissa opetus tehtävissä, lastentarhanopettaja siihen oikea koulutus tietenkin.... mutta minulle onkin epäselvää MITÄ sosionomit tekevät päiväkodissa? Tarkoitan että vastaako heidän työkuvansa lastenhoitajan työnkuvaa vai...? Palkataanko yleensä sosionomeja edes päiväkoteihin sillä nimikkeellä?
sosionomi.....
Emma
112076
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sosionomit voivat työskennellä lastentarhanopettajan tehtävissä päiväkodeissa, kunhan ovat suorittaneet vaadittavan määrän pedagogisia opintoja, määrä on säädetty laissa. Toivottavasti olet hakenut oikealle sosionomi linjalle, sillä niitä on useita. Itse valmistuin vakuutuspuolen sosionomiksi ja pedan opintoja minulla on vain perusteiden verran eli 6ov.
KIITOS vastauksesta!hain Stadiaan(aikuiskoulutus)ja siellä syvennytään sosiaalipedagogiikkaan.....Aikuiskoulutusta ei(sosionomiksi)ollut pahemmin tarjolla ja nuorisopuolella olisi ollut enemmän erilaisia erikoistumis mahdollisuuksia mutta hain kuitenkin aikuispuolelle kun takana 5 vuoden työkokemus ja opinnot monimuoto eli pystyn jatkamaan töissäkin.
Mutta nyt todella mietin että pääsenkö haaveilemiini kasvatus-opetustehtäviin lasten pariin kun en syvenny lapsi-perhe-varhaiskasvatukseen...
Auttaako asiaa jos ottaa muista kouluista(missä sitä tarjolla)vapaa valinnaisia kuten varhaiskasvatus tms.? eli yrittää itse hieman suunnata sinne päin....!
Itse olen valmistunut sosionomiksi v. 2003 ja työskennellyt sen jälkeen lähinnä lastentarhanopettajana. Varhaiskasvatuksen ja pedagogisia opintoja takana n. 20 ov. Ja mielestäni lain vaatima määrä on n. 50-60, jonka saa täyteen lähinnä suorittamalla kaikki harjoittelut päiväkodeissa yms. Monet luokkatovereistani on ollut päiväkodissa töissä vaikka ovat suuntautuneet päihdetyöhön yms. Lähinnä riippuu siitä missä asut ja kuinka suuri pula lto:sta on. Varmemmin tietenkin pääset jos luet suoraan lto:ksi. Mikäli kuitenkin päädyt lukemaan sosionomiksi, koita hankkia jossain vaiheessa esi-ja alkuopetuspätevyys. Koulutuksia järjestetään ajoittain. Tietenkin muutkin varhaiskasvatuksen opinnot auttavat eteenpäin.
Niinpä niin, mitä sosionomit tekevät päiväkodeissa ja missään muuallakaan? Sitä ihmettelevät sosionomikoulutusta antavat opinahjot, valmistuneet sosionomit, ja sosionomikoulutusta ihmettelevät työnantajat. Liian usein sosionomit joutuvat pettymään ja päätyvätkin sitten opiskelemaan sosiaalityötä yliopistoon. Tällä hetkellä alallamme sosionomi/sosiaalityöntekijä-keskustelu käy erittäin kuumana, uusi kelpoisuuslaki tulee voimaan 1.8.2005. Ammattijärjestön keskusteluissa on tullut selväksi, että päiväkodit eivät muitta mutkitta halua sosionomeja töihin, vaan lastentarhanopettajia.
Opiskele mieluummin vaikka suoraan lastentarhanopettajaksi yliopistossa! Tosin jos olet yhtään selvillä Suomen tulevien vuosien väestönkehityksestä ja lapsimäärien vähenemisestä, tekisit melkein viisaammin, jos rupeaisitkin opiskelemaan VANHUSTYÖTÄ!
Vanhuspuoli oli varmasti varmempi;)).
Kiitoksia vastauksita, auttoivat todella.
Täytyy nyt katsoa aukeaako ovi mihinkään.. elokuuhun pitäisi jaksaa odottaa. Varmasti lastentarhanopettajaksi olisi "järkevintä" opiskella jos haluaa päiväkotiin ja vielä opetustehtäviin...
Sosionomi voi toimia päiväkodissa lastentarhanopettajan tehtävissä 1-5 vuotialla lapsilla, jos on suorittanut tietyn määrän varhaiskasvatukseen liittyviä opintoja koulutuksessaan. Mutta hän ei voi toimia opettajana esikouluryhmässä. Lastentarhanopettajan koulutukseen kuuluu sen sijaan esi- ja alkuopetuksen suorittaminen, ja heillä ns. esiopettajan pätevyys.
Valmistun kohta sosionomiksi ja teen nyt lastentarhanopettajan sijaisuutta. Valmiina sosionomina olen pätevä lto, jos opiskelen vielä esi- ja alkuopetuksen 15 ov, niin voin toimia myös esiopettajana. sosionomin koulutus on laajempi, esimerkiksi edellinen työpaikkani oli perhetyöntekijän työ lastensuojelussa, lisäksi olen ollut ohjaajana lastenkodissa. Lastentarhanopettaja ei pätevöidy lastensuojelu- tai laitostyöhön.
Sosionomi ei saa enää vakinaista tointa lastentarhanopettajana,voi tehdä ainoastaan sijaisuuksia.
Siitä on tullut nyt äskettäin joku pykälä?! tietääkö joku muu tästä jotain enemmän?
Sosionomi(AMK) voidaan valita edelleen lto:n virkaan, jos tämän opintoihin sisältyy vaadittavat 50ov(?) varhais- ja erityiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan opintoja. Esiopetukseen sosionomi ei ole pätevä.
siis jos tahdot lt. opeks niin käy alann koulutus. Ei socionomi mielestäni passaa tavalliseen tarhaan opeks. Sosiaali alalla kun on tämä painopiste siis "probleemalapsille". Ja lt.open koulutus taas suuntautuu "normaalilapsille". Socionomit passaa vaikka lastenkoteihin ja erityislastenhoitoon mm.
Tämä mun mielipide. Onnea vaan.
Sosionomi toimii päiväkodissa lastentarhanopettajana. Minut on valittu 1.8.2005 alkaen vakituiseen lastentarhanopettajan toimeen ja olen sosionomi. Hakijoita haastattelussa oli yhteensä 10, joista koulutukseltaan 5 oli lastentarhanopettajaa, 3 sosionomia ja 2 sosiaalikasvattajaa. Toinen toimeen valittu oli koulutukseltaan sosiaalikasvattaja.