Etuoikeutettuus

Anonyymi-ap

Huh, nyt aletaan pitää koirille taidenäyttelyjäkin.
HS A25 sivu

Hurjaa. kärjistyykö koirallisissa länsimaisen ihmisen itselleen ottama etuoikeutettu asema. Koira ja minä itse nähdään aina tervetulleena joka paikkaan, vaikkakoira pitää kovaa melua. Tai monet koirat pitävät.

Mutta itse ei tykätä, jos metsäneläimiä tulee pihaan tai sen lähelle, tai hyttysiä tai muurahaisia ja ne halutaan tappaa.

tai kaikki eivät tykkää maahanmuuttajista.

Mutta ei sekuntiakaan mietitä muita ihmisiä, tykkäävätkö kaikki koirasta tai sen omistjasta, vaikka luulisi olevan selvää, että jokainen miettisi, jolla on koira, koska lähes kukaan ihminen ei pidä kovista äänistä, joten toisen koiran äänet ovat lähes kaikille epämiellyttäviä. Joten koirat ovat epämielllyttäviä.

Vai kärjistyykö länsimaisen ihmisen itsekkyys ja etuoikeutettuus enemmän sittenkin lapsiperheissä. Ajatellaan, että ollaan tervetulleita, vaikka harva kuitenkaan tykkää muitten lapsista. Tietääkseni harvempi perheellinen tykkää muitten lapsista kuin lapsettomat.
Eli ei kysytä suostumusta tai tullaan vaikka tiedetään, että ei tykätä.

Vai onko länsimaisen itselleen itse ottama itsetunto, röyhkeys, etuoikeutettuus, enemmän skeittareissa, tai mopojengeissä, vai mökkeilijöissä?

Mennään mökille "luontoon". Silti tapetaan luonto puuhakoneilla ja eläimiä ei sallita sielläkään.

1

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      lapsista ei pidetä samasta syystä kuin koirista, eli meteli sallitaan lapsille ja koirille. nykyään.
      Tätä ei kuitenkaan saa sanoa ääneen.
      Totuus tai rehellisyys on pahasta.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2062
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      167
      1599
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1537
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1348
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1280
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      277
      1137
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      132
      1041
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1022
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1003
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      53
      857
    Aihe