Rahvaan puolue

Anonyymi-ap

Mistähän mahtaa johtua että yhden puolueen joukkosta aina nousee esiin henkilöitä jotka töppäilevät kuten taas tämä aseella uhkailu ja ammuskelu.

Jokunen vuosi sitten europarlamentikko kuristi toisen puolueen edustajaa eduskunnan pikkujouluissa. Toinen humanteri taas vastusti väkivaltaisesti poliisia. Samoin Oulun Oras käyttää paljon aikaa somessa haukkumassa kaikki muut työkaverinsa(eri puolueen edustajat) Samoin Mauri P kielenkäyttö oli ennen todella kärkevää ja hyvin henkilökohtaisuuksiin menevää..

Tämä kaikki tapahtuu valtakunnan tasolla. Sitä saa miettiä mitä kaikkea se on maakunnissa ja kuntatasolla. Puutteita löytyy niin käytöstavoissa, yleissivistyksessä ja muiden kunnioittamisessa. Varsinkin muun maalaisuus, ihon väri, eri uskonto ja kultuuri ovat kuin punainen vaate näille korvissa ja tynnyreissä kasvaneille jotka kuvittelevat Suomen olevan kuin Pohjois-Korea johon ei ole ulkomaan elävillä mitään asiaa..

Sitä ei aina ymmärrä miksi kaikki uusi tai uudet toimintatavat herättävät kauhistusta. Yhdentyvä Eurooppa on kutistunut ja kansakunnat sitä myötä sekoittuneet keskenään. Pelkkä Suomi suomalaisineen häviävät pikkuhiljaa ajan myötä..Se on vain väistämätöntä kun syntyvyys laskee ja yhä enemmän tänne muuttaa väkeä muualta, nuoria ihmisiä pääasiassa.

8

901

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ikävä tapaus – toivon, että poliisi saa selvitettyä asian mahdollisimman pian, hän kommentoi.

      Polvinen kertoo, että hän on tapahtuneesta täysin julkisten lähteiden varassa ja haluaa odottaa, että asiat selvitetään.

      – Puoluejohto raportoi asiasta sitten tarkemmin.

    • Anonyymi

      No kaikkien populistien keskittymä tämä persepuolue.

    • Anonyymi

      Populismi on politiikan tyyli tai löyhä poliittinen ideologia. Puolue lupaa kansalle kaikenlaista hyvää ja järkevää. Sellaista, jota mikään muu puolue ei ole onnistunut kansalle järjestämään aiemmin.

      Eikä onnistu persutkaan. Sai vain paljon ääniä ja pääsi hallitukseen. Yhtä tyhjän kanssa koko puolue lopulta. Kansaa on taas petetty raskaasti.

      • Anonyymi

        Pitäähän ne yhteiset asiat hoitaa. Kukaan ei jaksa kohta enää uskoa yhteenkään poliittiseen järjestelmään.

        Mikä olisi se viisasten kivi, miten tämä meidän verorahojemme käyttö ja yhteisten asioiden hoitaminen pitäisi järjestää. Puolueisiin ei voi luottaa. Jotain muuta pitäisi saada tilalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäähän ne yhteiset asiat hoitaa. Kukaan ei jaksa kohta enää uskoa yhteenkään poliittiseen järjestelmään.

        Mikä olisi se viisasten kivi, miten tämä meidän verorahojemme käyttö ja yhteisten asioiden hoitaminen pitäisi järjestää. Puolueisiin ei voi luottaa. Jotain muuta pitäisi saada tilalle.

        Ehkä viisasten kivi löytyy ilman puolueiden kähmintää. Romutetaan puolueet ja valitaan viisaat ihmiset eduskuntaan ilman minkään puolueen jäsenkirjaa.


    • Anonyymi

      Onko tullut selvyyttä mikä ase sillä oli kädessä kun se laukesi, tuliko ennenaikainen laukeaminen???

    • Anonyymi

      Hieno nimi perussuomalainen mutta moniko näistä on

    • Anonyymi

      Perusjuomalaisia useimmat heistä, vai väittääkö joku muuta?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      262
      15262
    2. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      125
      10176
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9391
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      23
      7119
    5. Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?

      Tätä jäin pohdiskelemaan.
      Maailman menoa
      182
      6567
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      176
      6258
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      33
      5622
    8. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      47
      4816
    9. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      1962
    10. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      151
      1717
    Aihe