Yllättävästi

Niin kuin varas yöllä, ihmisten sikeimmässä unessa nukkuessa yllättää ja vie omaisuuttasi mahdollisesti jopa kalleimpasi, eli henkesi, jos huomaa heräämisen merkkejä. Näin tekee myös Jumalan kuvakseen luoman ihmisen vihollinen, saatana. Ihmiskunnan ollessa tällaisessa sikeimmässä unitilassa (tajuttomina), kuin nyt tänä päivänä ihmiskuntana ollaan = totuuden tunnottomassa / tiedostamattomassa, väärän uskon ja toivon, olotilassa. Ikään kuin siihen huumattuna, hypnotisoituna tai aivopestynä. Kuitenkin jostain syystä todellisen hätätilan tiedostamattomassa tilassa, jolloin voidaan kuljettaa ja viedä ihan mitä ja mihin viejät haluaa.

Ja nämä saatanaa palvelevat laittomuuden tekijäthän tietää, minne suuntaan he vievät ja millä motiivilla ja tarkoituksella, se on teurastuspaikoille, ensin lypsävät ja ottavat kaiken hyödyn ja sitten laittavat heidät, ihmiset sotimaan, tappamaan, vahingoittamaan ja kiduttamaan toisiaan.
Ja heillä on siihen valta, koska ihmiset ovat heidät siihen itse, äänestämisillä valinneet ja valtuuttaneet. Antaneet heille kaiken valtansa ja oikeudet johtaa ja hallita heitä ilman mitään ehtoja vapaasti ja mielivaltaisesti, niin kuin tahtovat.

Ja senhän ne saatanaa palvelevat valtaan päässeet laittomuudentekijät tekevätkin ihan mielellään ja riemuiten, isäntäänsä saatanaa miellyttääkseen saaden siitä ajallista, lyhyt aikaista rikkautta ja maailmallista kunniaa. Ja myös kateudestaan. Koska itse eivät omaa enää mitään mahdollisuutta päästä taivasten valtakuntaan, kun taas ihmisillä vääryyden uhreiksi joutuneilla, ja petetyksi tulleilla syntejään katuvilla, se mahdollisuus vielä ehkä vähän, mutta hyvin vähän aikaa on. Nämä kyseiset valitsemanne ja valtuuttamanne laittomuuden tekijät kun ovat antautuneet koko sydämestään saatanalle ja muille hänen kansaan langenneille pahoille henkiolennoille, ja ovat näin ollen paholaisen ruumiillistumia.

Joita siis paha henki ohjaa ja hallitsee, ja näiden ihmisten omasta puolestaan, voivat ja saavat käyttää heitä niin kuin hän, saatana tahtoo. Ja uskollisia ovat isännälleen saatanalle olleetkin. Ihmiskunnan nykyinen laittomuuden valtaan pääsy ja riisto tila / väkivallat ja sodat, ym. pahat onnettomuudet ja sairaudet, sekasorrot ja ristiriitaisuudet kaikkine kauhistuksineen sen osoittaa. Isäntänsä kun on antanut sellaiset ehdot ja uhkaukset, ettei heistä kukaan edes uskalla tehdä sille pahalle hengelle minkäänlaista vastarintaa. Ja useimmat ovatkin niin pahaa henkeään täynnä etteivät haluakkaan muuta kun palvella uskollisesti sitä. Tuottaa kaikkea mahdollista pahaa ja kaikkea mahdollista pahoinvointia ihmisille, jotka heidät ovat valinneet ja valtuuttaneet hallitsijoikseen, opettajikseen, johtajikseen ja ohjaajikseen, siihen ikuisen kärsimysten osaston suuntaan.

Kuitenkin ihmisille: Jotka tahtovat katua pahuuttaan, ja sitä, että ovat olleet myös palvelemassa saatanaa, valinnoillaan ja valtuuttamisillaan ja muilla pahoilla sanoilla, teoilla, harrastuksilla ja törkeillä käytöksillään, Eli heillä on mahdollisuus kääntyä pois siltä tieltä ja liittyä niihin jotka menevät päin vastaiseen suuntaan. sinne ikuisen ihanan elämän suuntaan. Sinne täydellisyyden suuntaa. Sinne jossa ei mitään pahaa eikä väärää, eikä silloin niistä rangaistuksia / kärsimyksiä eikä tuomioitakaan.
Jotka etsivät sitä, josta Jeesus Kristus sanoi: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaa, niin kaikki muukin siinä ohessa teille tulee ja annetaan, mitä tässä elämässä tarvitaankin”. Joka siis, = täydellisyyden suuntaan pyrkimistä. Saavuttaen sitä olotilaa, uskollisuutensa ja kuuliaisuutensa määrittämän vauhdin mukaan.

Pieneksi vihjeeksi niille lukijoille, jotka ei nyt ihan kokosydämestään palvele saatanaa, vaan ovat tulleet petetyksi ja haluaisivat siltä vaaralliselta, onnettomuuksien ja kuoleman, tuhon ja turmelun tieltä pois / pelastaa sielunsa ikuiselta kadotukselta, siltä ikuisen itkun ja hammastenkiristyksen (vastaavalta) kärsimyksiltä. Kaikkivaltiaan Jeesuksen Kristuksen nimessä, palvelijansa.
1413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

On viiiiiiiiiiiikonloppu eessä taas...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tulevat kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu