Yhteen aikkaan tapahtui niin että etusääriin alkoi ilmestyä mustelmia. Ihmetteli sillä en ollut telunut jalkojani tai mitään muutakaan. Mustelmat olivat pieniä, noin kolikkoon verrattuna ja tiheässä. tämä tapahtui keväällä ja seuravana keväänä. Voiko olla mahdollista että jokin henkiolento olisi voinut aiheuttaa tälläiset vaikkapa nukkuessa?
mustelmilla
jaajo
3971
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Henkiolennoilla on paha taipumus harrastaa kyseistä toimintaam, varsinkin jos asut vanhassa talossa joissa kyseisten olentojen esiintymis tiheys on suurempi kuin uusissa taloissa. Itse kyllä epäilisin lintukirppuja. Eihän asuntosi ole rakennettu vanhan hautausmaan päälle.
ehdottomasti etsiä luonnollista selitystä mustelmille lääketieteen parista. Saattavat olla merkki jostain vakavammastakin kuin kirpuista. Toivottavasti tällaista selitystä ei löydy ja asia selviää muuten.
Jos oireina pelkät mustelmat, tuskin kannattaa tyydyttäytyä heti "kummitteluun" ;) todennäköisempää on jokin sairaus tai sattuma(telonut itse itseään muistamattaan).