Uskaltaako koiraa pitää taajama-alueen ulkopuolella omakotitaloalueella päivisin aitauksessa? Vai onko odotettavissa, että jos kerrankin haukahtaa, että poliisit tulevat sakottamaan tai pahimmassa tapauksessa kutsu käräjille?
Meillä on kaksi koiraa. Ne ovat aitauksessa vain silloin, kun itse olemme pihalla tai sitten käymme kaupassa tai jossain, mihin emme voi niitä ottaa mukaan. Koirat eivät ole ulkona varhain aamulla, myöhään illalla eivätkä öisin. Haukkuvat satunnaisesti. Silloin tällöin jollekin ohikulkijalla (ei kaikille) tai kun lähdemme tai tulemme kotiin.
Yksi naapurimme kävi aikaisemmin valittamassa, että eivät saa nukuttua, kun koiramme haukkuvat öisin pihalla. Ei mennyt kaaliin, että koirat ovat jokaikinen yö sisällä nukkumassa. Sanoi, että päivällä sopii haukkua, mutta yöt täytyisi saada nukkua, että katsotaan miten tämä lähtee sujumaan. No nyt ei enää saisi päivisinkään kuulua pihahdustakaan. Edellispäivänä olin aamusta lähtien pihalla. Koirat olivat aitauksessa. Tuntikausia olivat ihan hiljaa. Yhden jälkeen kävin hakemassa tien päästä postilaatikolta postin. Silloin haukkuivat ensimmäisen kerran, kun ne eivät tykkää, jos lähtee liian kauaksi. Naapuri laukkasi samantien pihaamme, ja sanoi, että saatko pidettyä nuo koirasi hiljaa. Ihmettelin, että eikö enää edes päiväsaikaan saa mitään ääniä meiltä kuulua, että sisälläkö minun täytyy alkaa koiria pitämään yötä päivää. Ilmeisesti sitten niin naapurin mielestä.
Kummallista kuitenkin, että toisessa naapurissa koira on kesät talvet yötä päivää aitauksessa, ja sen haukunta taas ei haittaa yhtään. Se haukkuu välillä öisinkin pari kolme tuntia putkeen. Ja päivisin joskus yhdeksänkin tuntia. No, nuo kaksi ovat kyllä hyvää pataa keskenään. Tunteneet toisensa jo vuosikymmeniä. Silloin kai koiran haukuntakin menee ihan ohi korvien. Me taas olemme asuneet tässä vasta 4-5 vuotta.
Eli mitä nyt sitten teen? Täytyykö minun pitää koirat vallan sisällä? Vai voinko ihan laillisesti pitää niitä päiväsaikaan ulkona. Siitä huolimatta, että ne saattavat silloin tällöin haukkua. Onhan kyseessä kuitenkin elävät olennot. Ei kai kukaan voi odottaa, että ne olisivat aina täysin hiljaa?
Ilmeisesti naapurilta olisi pitänyt pyytää lupa koiran ottoon. Mutta kun itse eivät pidä koirista, niin ei silloin kenelläkään muullakaan saisi olla.
Omalta pihaltaan tulevaa meteliä taas ei huomioi ollenkaan. Nytkin lapsenlapset olivat siellä käymässä ja monta päivää kuului kauhea meteli ja parkuminen tämän tästä. Ei minuakaan niin kauheasti innosta sellaista kuunnella, mutta eipä tulisi mieleeni valittaa. Luonnollisia elämän ääniä. Kuten koiran haukuntakin.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos koirat on aidatussa pihassa irti ja valvonnan alla niin te saatte pitää koirianne vapaana pihalla. Ja koira saa haukkuu,kunhan se ei oo jatkuvaa haukkumista. Voi olla että teidän naapurit kuulee toisen naapurin koiran haukuntaa,ja luulee että se tuleee teiltä.
että koirat on vielä häkissäkin,eli taatussa tallessa.
Saatte todellakin pitää koiranne päivällä ulkona.
Taajamassakin on säähtönä että yöllä ja muulloin JATKUVASTI ei saa haukkua,en nyt tarkkaa sanamuotoa muista,mutta googleta järjestyslaki,koirakuri niin pitäis löytyä.
Olis hyvä jos naapuri soittais joku yö poliisit paikalle kun koirasi nukkuvat sisällä,saattais saada sapiskaa aiheettomasta hälystä.
Noita p...päitä löytyy jonkun kiven alta esiin ryömineinä joka kylällä.
Mulla ei oo onneksi ollut harmia tollasesta,ja pidän koiriani samalla tavalla kuin sinä.
Välillä nämä innostuvat haukkumaan,mutta kun se ei ole jatkuvaa niin ei haittaa.
Ajattelin tuota,että jos piruuttas kävisit puhumassa poliisille tuosta,muka tyhmänä kyselemään eikö koirasta saa yhtään ääntä tulla.
Monet poliisit on koiraihmisiä,ja saisit takuulla hyvät pykälät joilla hutkia seuraavan kerran kun tulee vinkumaan koirista.
Naapurisopu on tärkeämpää kuin mikä oikeus kenelläkin on.
kysymys että tuo aloittajan naapuri ei osaa olla ihmisiksi.
Siinä suhteessa se sopu pitää löytyä,eikä varmasti tarvitse alkaa omaa elämäänsä pilaamaan jonkun ääliön takia.
Aloittaja tuntuu pitävän koiransa todellakin niin ettei tule häiriöitä,mutta jotkut etsivät tyhjästä valituksen aihetta.
Oma poikani sai kerran asunnollaan hurjat valitukset isännöitsijän kautta,oli kuulemma pitänyt karmeat kemut.Piti hankkia todistajilta lausunnot siitä,että oli lomareisulla toisessa päässä maata.Oli ollut juhlien aikaan jo kolme päivää poissa,ja palasi viikon kuluttua.
Asiaa selvitellessäni valituksen aloittanut naapuri vain sanoi:Kaikki ne joskus kumminkin häiriötä tekevät.
Eli periaate tämä,jos saattaisi tulla joskus häiriöitä,niin valitetaan jo etukäteen varmuuden vuoksi.
ihan vapaasti. Ja pidä koiriasi ulkona miten huvittaa, turhaan välität naapurisi valituksista. Käske sitä naapuria pysymään omalla pihallaan ja kuuntelemaan myös muiden naapurien tekemisiä, toki voit mainita hänen omista metelöinneistä, tarvittaessa.
Naapurilla ei ole oikeutta tulla pihaasi. Kerro se hänelle. Jos vielä tulee, tee ilmoitus poliisille kotirauhan häirinnästä. Muutoin, pidä pintasi. Naapurin on todistettava että koirasi häiriköivät. Muista pysyä maltillisena. Toivota hyvää kesän jatkoa ja sellaista. Siis jos tulee möykkäröimään.