Palannut

Palattiin viime viikolla SB:ltä. Lähdimme 2505 ja olimme kaksi viikkoa. Säät suosivat meitä, hellettä piisasi ja yksi ainoa sadepäivä koko aikana. En moittinut liikenteen enkä rakennustyömaiden melua mutta paikallinen koulunsa päättävä nuoriso piti sitäkin suurempaa meteliä. Hotellilla pidettiin kauheita pippaloita puoleen yöhön asti ennenkuin lähdettiin discoihin. Musiikki pauhasi täysillillä ja meteli oli kovaa. En ymmärrä miten hotellin henkilökunta ei puutu tuollaiseen metelöintiin, Suomessa tuollainen ei onnistuisi. Se siitä , ei se meidän lomaa kuitenkaan pilannut.
Joka päivä käytiin ravintolassa syömässä, hinta noin 15 - 20€ (2aik. 2 lasta). Ruuat olivat hyviä eikä ripuliakaan saatu.
Vaatteet olivat halpoja, taulut lapsista teetettiin a 35€. Rahaa kahden viikon aikana kului noin 1200€ nelihenkiseltä perheeltä, tuliaisia ostettiin aika lailla.
Matka oli todella onnistunut, ei mitään valittamista... vois mennä joskus uudestaankin.
102261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Hei!
Kertoisitko vielä tuosta Iskar hotellista. Itse lähdemme sinne juhannus viikolla. Ja kovasti kiinnostaisi tietää millainen oli. Oliko teillä huoneisto vai hotellihuone. Entä aamupalat? Entä millainen hotelli oli yleisesti otettuna? Onko Iskarissa netti mahdollisuutta?
Kaikki tieto kelpaa.
Kiitos jo etukäteen....

Äänestä
  • Iskarissa on nettimahdollisuus ja hintakin oli puolet Suomen nettikahviloiden hinnoista ainakin viime kesänä. Aamupala oli runsas, kuten Suomen hotelleissa. Bulgariassa suositaan kauden hedelmiä ja kasviksia eli ne vaihtelevat. Alkukesästä mansikkaa ja loppukesästä vesimelonia ja muu siltä väliltä. Aamupalalla pärjää pitkälle päivään.

    Äänestä

  • Meillä oli yksiö kahdelle hengelle kahdella lisävuoteella..pärjättiin ihan hyvin. Lasten lisävuoteet laitettiin kasaan aina päivän ajaksi ja tilaa oli ihan tarpeeksi. Vessa ja suihku oli siisti..mutta wc paperi oli huonoa(tosi ohutta verrattun meidän paperiin), mutta pärjättiin. Huoneessa oli jääkaappi, keittolevyt ja kahvinkeitin. Kannattaa ottaa kahvia mukaan suomesta sillä paikallista kahvia ei juo pirukaan.
    Muutenkin hotelli oli hyvä, palvelu pelasi, hissit toimi ja nettiyhteys asennettiin kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Hotellilla oli myös oma pieni supermarketti. Tallelokerot olivat hotellin aulassa. Rahaa ei kannata vaihtaa hotellilla.. huono kurssi. 50m päässä kadulla oli Grownin rahanvaihtopiste, jossa on turvallista vaihtaa rahaa.
    Myös hotellin sijainti oli hyvä, lyhyt rannalle ja muutenkin kaikki oli suhteellisen lähellä.
    Hyvää lomaa teille !!!

    Äänestä

  • Iskar SB kirjoitti:

    Meillä oli yksiö kahdelle hengelle kahdella lisävuoteella..pärjättiin ihan hyvin. Lasten lisävuoteet laitettiin kasaan aina päivän ajaksi ja tilaa oli ihan tarpeeksi. Vessa ja suihku oli siisti..mutta wc paperi oli huonoa(tosi ohutta verrattun meidän paperiin), mutta pärjättiin. Huoneessa oli jääkaappi, keittolevyt ja kahvinkeitin. Kannattaa ottaa kahvia mukaan suomesta sillä paikallista kahvia ei juo pirukaan.
    Muutenkin hotelli oli hyvä, palvelu pelasi, hissit toimi ja nettiyhteys asennettiin kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Hotellilla oli myös oma pieni supermarketti. Tallelokerot olivat hotellin aulassa. Rahaa ei kannata vaihtaa hotellilla.. huono kurssi. 50m päässä kadulla oli Grownin rahanvaihtopiste, jossa on turvallista vaihtaa rahaa.
    Myös hotellin sijainti oli hyvä, lyhyt rannalle ja muutenkin kaikki oli suhteellisen lähellä.
    Hyvää lomaa teille !!!

    Hei!
    Minä olin kaverini kanssa myös Iskarissa, palattiin viikko sitten ja mentiin 31.5. Ajattelin vain, että muistattekohan te meitä, 2 nuorta tyttöä, jotka olivat joka ilta menossa;) Emme kuitenkaan mielestämme pitäneet meteliä, jos näin on kuitenkin ollut, niin anteeksi.;)

    Äänestä

  • pho kirjoitti:

    olisin kysynyt, että miten teidän matkatavarat hoidettiin bulgarian päässä? Kun olen kuullut, että viime vuonna matkatavarat lähetettiin lentokoneesta suoraan busseihin, oliko teillä näin ?

    Kiitos jo etukäteen, lähdetään ensi viikon tiistaina!

    Äänestä

  • menossa sinne kirjoitti:

    Ei meillä ainakaan. Ihan normaalisti piti laukut noutaa ja kantaa busseihin. Mutta eihän se mikään suuri vaiva ole.=) Hyvää matkaa ja pidä hauskaa! (Kunpa mäkin pääsisin taas...)

    Äänestä

  • menossa sinne kirjoitti:

    olisin kysynyt, että miten teidän matkatavarat hoidettiin bulgarian päässä? Kun olen kuullut, että viime vuonna matkatavarat lähetettiin lentokoneesta suoraan busseihin, oliko teillä näin ?

    Kiitos jo etukäteen, lähdetään ensi viikon tiistaina!

    Itse odotettiin matkatavarat ja vietiin linja-autoon.
    Ja kahdesta tytöstä Iskarissa, en ole huomioinut, ettekä varmasti ole olleet häiriöksi(olivat paikallisia).

    Äänestä

Meillä ei huoneistohintaan (käsittääkseni... pitänee vielä tarkistaa) kuulu aamiainen. Ajattelimme kuitenkin sen hotellilla nauttia. Oletteko varanneet sen jo etukäteen vai hoituuko se paikan päällä?

Äänestä
  • Aamiaiset tilattiin jo matkavarauksen yhteydessä. Sekä viime että tänä vuonna. Aamupala oli Iskarissa oikein hyvä.

    Milloinkas anttila on lähdössä?
    Me tasan viikon päästä kolmeksi viikoksi ;D

    Äänestä

  • Perhe kirjoitti:

    Aamiaiset tilattiin jo matkavarauksen yhteydessä. Sekä viime että tänä vuonna. Aamupala oli Iskarissa oikein hyvä.

    Milloinkas anttila on lähdössä?
    Me tasan viikon päästä kolmeksi viikoksi ;D

    aamiainen on mainio iskarissa! pärjää hyvin iltapäivään saakka. osta vasta respasta niin saat yli 15e halvemmalla/viikko/2aik. ja 2lasta.
    näin meillä 2vk sitten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Iskar SB kirjoitti:

Palattiin viime viikolla SB:ltä. Lähdimme 2505 ja olimme kaksi viikkoa. Säät suosivat meitä, hellettä piisasi ja yksi ainoa sadepäivä koko aikana. En moittinut liikenteen enkä rakennustyömaiden melua mutta paikallinen koulunsa päättävä nuoriso piti sitäkin suurempaa meteliä. Hotellilla pidettiin kauheita pippaloita puoleen yöhön asti ennenkuin lähdettiin discoihin. Musiikki pauhasi täysillillä ja meteli oli kovaa. En ymmärrä miten hotellin henkilökunta ei puutu tuollaiseen metelöintiin, Suomessa tuollainen ei onnistuisi. Se siitä , ei se meidän lomaa kuitenkaan pilannut.
Joka päivä käytiin ravintolassa syömässä, hinta noin 15 - 20€ (2aik. 2 lasta). Ruuat olivat hyviä eikä ripuliakaan saatu.
Vaatteet olivat halpoja, taulut lapsista teetettiin a 35€. Rahaa kahden viikon aikana kului noin 1200€ nelihenkiseltä perheeltä, tuliaisia ostettiin aika lailla.
Matka oli todella onnistunut, ei mitään valittamista... vois mennä joskus uudestaankin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu