border-collie

Vuolijoella 4-vuotias lapsi sai pahoja vammoja paimenkoiran puremista. Ovatko border-colliet vaarallisia ?
6969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tai oikeestaa aivan kauhia...Tuntuu todella pahalta lapsen vanhempien puolesta ja tietysti myös lapsen itsensä puolesta,toivon että lapsi paranee eikä tule ikuisia kammojuttuja.Mutt koirist:..toisaalta ei voi sanoa että joku tietty laji koirista olisi arvaamattomanpi kuin toinen(en puhu nyt rotikoista.tms.koulutetut ja pilalle jalostetuista)Mutta sanotaan että tollaseen tapahtumaan on monia syitä..esim:lapsi on pyrkinyt halaamaan-eli tarttunu koiraa kaulan ympäriltä..sehän tapahtuu tudella sponttaanisti lapsilta. tai:vetäny koiraa karvoista,jolloin koira on hermostunut.tai yksinkertaisesti koira on huomannu ett vieras mukula on liikaa hänen reviirillään,en huomannu lehti selostukses että koiratarhan pitäjällä olisi ollu omia muksuja,syy voi silloin olla juuri se ettei koira ole tottunu pieniin lapsii.Mistähän muuten johtuu että sellaiset"kennelit"joissa on 10-15.koiraa on pitäjä lapseton,ukoton/tai akaton.Eli yksinäinen ihminen.Kasvattaako koirat erakkoa vai erakko koiria!!????? Tapahtumat on pahoja,varmin keino on ettei aikuiset päästä lapsiaan vieraitten koiria halaileen koska koira voi olla puolitutullekin arvaamaton ja tottumattomalle kauhu...

Äänestä

En yleistäisi bortsua vaaralliseksi roduksi. Tuo on vain yksi yksittäinen tapaus, hyvin harmillinen sellainen. Tapahtumaa ei tiedetä tarpeeksi tarkasti, jotta voidaan vetää johtopäätöksiä. Lapset tosiaan eivät aina tajua miten koiran kanssa pitäisi käyttäytyä. Koira voi hyvinkin herkästi reagoida tiettyihin seikkoihin, joita ihmiset pitävät täysin harmittomina eleinä. Koira on kuitenkin loppujen lopuksi vain eläin ja tulkitsee asiat omalla tavallaan.

Äänestä

löytökoira bordercollie, kun oli pieni lapsi. Harjasimme lapset kolmestaan ja hoivailimme koiraa, minkä kerkesimme. Ulkoilutimme keskenämme, eikä ollut mitään ongelmia. Kai meillä oli mukuloilla joku vaistomainen taito olla eläinten kanssa, kun vahinkoja ei tullut. Sitten eräänä päivänä maajussi tuli ja kertoi, että se on hänen vihainen paimenkoiransa.. Kuinka te sen kanssa oikein olette tulleet toimeen. Olimme huuli pyöreänä, että mikä vihainen. Isäntä sanoi, että kotioloissa tämä jäpikkä oli vihainen vieraille. Muttei ollut meille;)

Äänestä

border-collie on olemassa koira rotuja jotka on muita koiria valpaapia tämä rotu ei kuulu niihin omistaja voi samantien mennä peilin eteen kattoo syylistä silmiin. paimen koiralla on tapana näykiä mut se kuuluu paimentamiseen eikä oiken opetettu koira pure ko pakon edessä tai suojelutarkoituksesti.

Äänestä

en alkaisi yleistämään että bordercolliet on vaarallisia. henk.koht. oon sitä mieltä että vierasta koiraa ja lasta ei saisi jättää keskenään yksin koska koira voi suuttua jostain pienstäkin asiasta jos lapsi vaikka vetää hännästä..tai voi olla että koiralla oli yksilönä taipumusta olla arvaamaton..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puri lasta kirjoitti:

Vuolijoella 4-vuotias lapsi sai pahoja vammoja paimenkoiran puremista. Ovatko border-colliet vaarallisia ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu