Kauppaketju Puuilo avaa uuden myymälän Äänekoskelle loppuvuodesta 2024.
Myymälä avataan Nelostien varrelle Halpahallin viereen. Uusi myymälä työllistää avautuessaan 13–15 uutta työntekijää. Rekrytoinnit aloitetaan tulevan kesän jälkeen.
Myymälän tontilla on tehty töitä jo maaliskuusta lähtien, mutta Puuilo ei ole tätä ennen vahvistanut myymälän rakentamista paikalle.
Myymälä avataan Nelostien varrelle Halpahallin viereen. Uusi myymälä työllistää avautuessaan 13–15 uutta työntekijää. Rekrytoinnit aloitetaan tulevan kesän jälkeen.
Myymälän tontilla on tehty töitä jo maaliskuusta lähtien, mutta Puuilo ei ole tätä ennen vahvistanut myymälän rakentamista paikalle.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Tämä on ilon päivä!
Ilotalo parempi nimi. Makkaran jakelijat ei ainakaan olleet iloluonteisia tympeitä nuoria naisia. Tositympeitä. Näin hämeenlinnassa.
Makkaran jakelijat ei antaneet viedä jalattomalle makkaraa autoon ylimielisiä nuoria naisia näin hämeenlinnassa. Itse rohmusivat makkarat kotiinsa. Hahahahah
Ilmankos on nuoria naisia ilotalossa töissä kun muualle eivät pääse kierrän ehkä kaukaa tämän jälkeen. Vanha mies ei saanut omaan autoon makkaraa. Ihan sairasta toimintaa nuorilta naisilta. Jos olisin mamu huutaisin rasismia. Rasismia rasismia mutta eihän mamut ehkä syö makkaraa. Kun on halpaa niin ei kelpaa.
Ketä kiinnostaa jos siihen tuleekin ilotalo
Sitten kiinnostais.
Puuilo myy vaan kiinalaista roskaa.
Tulkoon mitä tahansa bisneksiä,kaikki eduksi koskettomalle Äänekoskelle.kuihtuva kaupunki,poliitikot vielä repivät enempi hajalleen.
sanoo suoliahtelainen katkeruus
Äki lilluu nesteessä ja kokkeli nokat sekoilee yllätys yllätys ja ullatus ullatus
Tätä on kaivattu, uusi ämpärikauppa.
kyllä
Pelkkiä romukauppoja koko äki täynnä. Sitten jos menee etraan tai wurttiin, niin mitään ei ole, mutta tilataan jykylästä. Tai sitten jostain bigbox logistiikkakeskuksesta. Olisi edest tullut motonetti, niin saisi jotain järkevää läheltä. Kun ei aina tuonne jyväskylään ole asiaa. Ja toisaalta taas vähänkin erikoisemman asian saa helpommin netistä, joten kaikenlaiselle kertakäyttöpaskalle on nähtävästi kysyntää. Ehkä ne ovat niitä ämpäreitä.
Sitä samaa se on kaikkialla.
Käytiin kiertämässä koko Lempäälän ideapaska läpi eikä löytynyt edes koristevalaisimen lamppuja, vaikka siellä oli sähkötarvikeliikekkin..
Etkö osannut kysyä?
Motonet ihan turha. Vain köyhät hakee sieltä kakkoslaadun varaosia. Kunnon ihmiset vie merkkihuoltoon.
Tuutko hakee Äänekoskelta?
en................................
tuun.
Tervetuloa Puuilo
Tule Puuiloon!
Onko se iso rakennus,mahtuuko silloista/kanavan suluista tulemaan.????
vaajakoskella jo tulossa,nuku yösi rauhassa
Hyvä kun tulee,täältä suolahdesta ollut pitkä matka jyväskylään. Nyt helpottaa kun tulee lähelle.
Äänekoski,unohda se .Onneton on kaupunki ja kaupat .
Yrittäjät juoruilevat päivät päästään asiakkaistaan,ei kannat käyttää heidän palvelujaan.
Seppälä kankaan puuilon parkkipaikka on ihan täynnä aina asiakkaiden autoja.Tosi suosittu kauppa!
Ei tarkoita sitä, että kaikki olisivat puuilosen asiakkaita
Ei vaan ilmanen parkkipaikka.
Mahtavaa Puuilo, Normal. Vielä joku halpa rättikauppa vaikka Cubus Ekocenterin ja kirppiksen lisäksi. Sitten puretaan entinen Valintatalo, seurakuntatalo, virastotalo niin aivan mahtavat ulkoilmaharrastetilat nuorisolle, ei missään ole moista keskellä kaupunkia. Saavat itse keksiä mitä siinä tekevät, laatoitetut tyhjät alueet jo riittää.
Alkaa näyttää ihan villinlännen kylältä.
Ei ole Cubusta tulossa, ei vaateliikkeet pärjää. Se Villi-Mirjamikin lopetti keskustasta.
Vetää kansaa pohjoisesta keski-suomesta ja paljon.
Käteen?
Ei vedä
Todella uusia liikkeitä tulossa pussi- kannabiskaupan lisäksi. Sirjuksesta värikkäät joustavat vaatteet joita ei monesta paikkaa löydykään. Karnevaalit vaan pystyyn aukiolle.
Luin tuossa tuon Puuilon ovensuu mainoksen, niin huomasin, että naapurini oli saanut porttikiellon kauppaan.
Ulkoa näyttää valmiilta, piha asfaltoitu, parkkiruudut maalattu, lataustolppia tulossa? Hirvaskankaan St1:llä12 lataustolppaa jo pystyssä.
Niinhän tuolla näkyi olevan, se on kylläkin Shell, eikä St1, vaikka St1 omistaakin Shell-merkillä toimivat huoltoasemat.
Tuleeko lataustolpat pääoven eteen kuten Kitumarketissa. Bensa-autot jonnekin kauas, eli mm. moni vanhempi ihminen joka ei paljon autoa käytä eikä vaihda bensa-autoaan saa klonkata kaukaa ja talvella liukastella. Sellasta näkyy nykymeininki olevan.
Hei, aina voit jättää palautteen kaupalle. Mutta kun perussuomalaiseen tapaan kuuluu vaan kitistä suomi24 palstalla nimettömänä, ja munattomana 🤣🤣🤣
Ootte työ persut kyllä tyhymiä.
Ja tämä oli vasemmistolainen kommentti johon voi yhdistää likakaivon ja viherpesun, tyhmyyteen ei ole paljoa lisättävää.
Tulee. Tämä on myös asiakasturvallisuus kysymys. Polttomoottorilaitteista tulee häkää ja savua sisälle kiinteistöön, jos niitä pysäköidään liian lähelle. Meillä on vanhuksille esteetön sisäänkäynti niin voi tulla apuvälinetuolilla kauempaakin ostoksille.
Jos tulee iloapuusta, lähtee halpisliikkeet pois, eikä riitä täällä asiakkaita kunnolla edes näihin liikkeisiin joku joutuu lopettaan tai menee konkurssiin
Puuilo, HalpaHalli, Tokmanni, Tarvikekeskus, onhan noita.
Kaikki pelkkiä krääsä kauppoja.
Tokmanni antoi jo tulos verotuksen
Mistähän noita krääsän ostajia tulee?
Sitten tämä uusi mikä se Norjalainen krääsä kauppa ostoskeskuksessa on.
Voisihan tänne tulla myös Guccia, Vuittonia, Bossia, Bugattia?
Toivottavasti Puuilo tuo tervettä kilpailua rautakauppa-alalle. K-Raudassa myydään yleensä aina ei-oota eikä siellä ole asiantuntevaa henkilökuntaa, jos menee jotain rakentamiseen liittyvää asiaa kysymään.
Tarvikejatilpehöörkeskuskella on kyllä paree sijainti puutaloon nähden. Ei taida puuilo olla menestystarina täällä.
Joo, puuilo tulee aika kauaksi.
On kauhea haloo, jos joku uusi ilo tulee koskelle,hyödytöntä pikkukylän vöyhötystä
Nyt kun Äänekoskelle tulee keskustaan hyvää tilaa olisi siinä Prismalle hyvä paikka.
Koko pohjoiselle Keski-Suomelle se olisi hyvää asiakkaitten huomioimista ja Äänekosken keskustalle piristys ruiske.
Edellyttäen että hinnat on Jyväskylän Prismojen tasolla.Näillä hinnoilla saa bensarahat ja kahvin pullalla kun ajelee Palokkaan.
Motonet tai Biltema ois hyvä, mutta tuskin tulee?
Motonet Äänekoskelle:
https://www.adressit.com/motonet_aanekoskelle
Sehän on seutukunnan suuruutinen, jos vaikka uusi nakkari avattaisiin Äänekoskelle 🤣😅😂
Tulee ja toivottavasti lähtevät nopeasti
Ootteko jo käyneet tuolla?
Tottakai ollaan käyty,piha täynnä autoja jokapäivä. Rohkeasti vaan sinne.
Tuliko tänne joku kaupungin edustaja painamaan edellisiä tekstejä pois ja keskustelemaan itsensä kanssa?
Näkyy pörssikurssikin kolminkertaistuneen alkusummasta ettei ihan huono sijoituskohde.
Monella pelkotiloja asioida liikkeissä näköjään.
Puuilossa on kalliita tuotteita. Sama tuote muualla halvempaa.
Makkaroita kelarotille ja työtävieroksuville perjantaina.
Unohdit meidät työeläkeläiset että kaksi käristettä käyn syömässä.
Työeläkeläiset toki aina ymmärrettävä ja hyväksyttävä, vaikka saisitte neljä ei haittaa.
Ja 5 vuotta ja konkurssi .
Puuilossa aina paljon asiakkaita pohjoisesta keski-suomesta asti tulee joukottain.
Kyllä. Ja on muuten kylän paras paikka
Ehdottomasti ykköskauppa!