Pimennysverhot parantavat nukkumista valoisana aikana

Ostin eilen pimennysverhot makuuhuoneeseeni koska jostain syystä tänä keväänä caloisan ajan pidentyminen on saanut aikaan se että herään jo aamulla neljän jälkeen enkä saa enää unta. Ainakin näin yhden yön perusteella hyvä ostos?

Onkos teillä kokemuksia pimennysverhoista?

29

1228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pimeässä kun nukut niin siellä ne ajatukset kiusaamisesta parhaiten itää millä voit toisten mielen surulliseksi saada nimittelemällä muitta halventavasti.

      • Sellaisia ajatuksiako sinulla mielessä pyörii? Kiusaaminen on selvästi sinulle ongelma. Oletko kiusaaja vai kiusattu?


    • Anonyymi

      Pimennysverhoja minulla on ollut käytössä jo vuosia. Aiemmin piti ompeluttaa pimentävästä kankaasta liikkeessä, sitten tulivat myyntiin valmisverhoina.
      Asuin pohjoisessa, ja keväät ja kesät olivat tuskaa sen valoisuuden takia ennen kunnollisia pimennysverhoja.
      Palattuani pohjoisesta muutin asuntoon jonka pohjaratkaisu on hieman huono, ja nyt pidän pimentäviä sekä makuuhuoneessa, että olohuoneessa saadakseni asunnon pimeäksi. En halua sulkea ovia.

    • Anonyymi

      Minulla ollut pimennysverho makkarissa siitä asti kun kaupunkiin muutin 70-luvulla. Sitä ennen tottui nukkumaan pimeässä kun ei ollut katuvaloja ja kaupungissa ne häiritsi, joten paksut tummat verhot hommasin jo silloin.

    • Minä ostin Dimout-verhot jotka ovat puolipimentävät ja ne riittävät minulle.
      Aiemmin en ole pimentäviä tarvinnut mutta vanhuus ei vissiin tule yksin.

      • Onko sinulla vanhemmiten käyneet silmäluomet niin ohuiksi, että niistä paistaa valo läpi?
        Minulla on tarpeeksi pimeää, kun laitan silmät kiinni. En herää siihenkään vaikka aamuisin (tai noh aamupäivällä) paistaa aurinko suoraan sänkyyni.


      • Tellukka kirjoitti:

        Onko sinulla vanhemmiten käyneet silmäluomet niin ohuiksi, että niistä paistaa valo läpi?
        Minulla on tarpeeksi pimeää, kun laitan silmät kiinni. En herää siihenkään vaikka aamuisin (tai noh aamupäivällä) paistaa aurinko suoraan sänkyyni.

        No enpä tiiä mitä on käynyt mutta joka tapauksessa olen alkanut herätä aamulla liian aikaisin ja oletan sen johtuvan valoisuudesta. Aiemmin ei ole vaivannut. Kokeilen auttaako pimennys ja ainakin nyt vaikuttaa hyvältä.


    • Anonyymi

      Jep.

      Suojaavat toki valolta, mutta myös kylmältä ja kuumaltakin. Tsadissa yläkerrokseen oli aikanaan pakko laittaa ja ne kiinni liki aina. Alakerrassa sälekaihtimet, nekin ok, mutta verhot toimii paremmin. Kaihtimissa se hyvä puoli, ne helpompia käyttää, Etenkin kesällä ei telkarin katsominen ois hääviä ilman niitä.

      Pöndellä rullaverhot, kaikissa asuinhuoneissa. Nekin toimii hienosti.

      Pikkuinvestointeja, joista yllättävänkin paljon hyötyä. On toki kaikenlaisia selektiivilaseja, niitä ei osakkeeseen oikein saa laitettua, eikä pöndelle kannata.

      =DW=

      • Anonyymi

        Laitetaan niitä selektiivilaseja taloyhtiöihinkin ikkunoiden uusimisen yhteydessä. Siellä pohjoisessa missä asuin, laitettiin sellaiset.
        Oliko iso ilo? No eipä!
        Aurinko paistoi yötäpäivää kesäisin, ja huoneet kuumia kuin sauna mikäli verhot eivät olleet kiinni. Ensimmäiset pimennysverhot jotka onmeplutin liikkeessä, olivat valkoiset ulkopuolelle, ja värilliset sisäpuolelle. Olivat tosi hyvät ja toimivat.
        Liikkeessä vielä neuvoivat ostamaan 4 kpl verhoja isoon ikkunaan, etteivät olleet aivan tiukasti suorassa vaan hieman menivät vekeille ja reunoista päällekkäin.
        Ihanan pimeää.


      • Minulla on jokaisessa huoneessa sälekaihtimet ja siis nyt makkarissa molemmat. Yksin sälekaihtimet makkariin ei riitä.

        Halpa on. Ostin tarjouksesta nyt alkuun alle kahden kympin noin niin kuin kokeilumielessä ja hyvät kokemukset ainaki eka yön jälkeen. Ainut haittapuoli et joutui itse lyhentämään ja se ei ole mielipuuhaa. Kangaskaupassa varmaan isompi valikoima kankaita ja ompelevat mittaan. Mutta näillä halpaversioilla mennään ainaki nyt aluksi.


      • Anonyymi
        Siili2 kirjoitti:

        Minulla on jokaisessa huoneessa sälekaihtimet ja siis nyt makkarissa molemmat. Yksin sälekaihtimet makkariin ei riitä.

        Halpa on. Ostin tarjouksesta nyt alkuun alle kahden kympin noin niin kuin kokeilumielessä ja hyvät kokemukset ainaki eka yön jälkeen. Ainut haittapuoli et joutui itse lyhentämään ja se ei ole mielipuuhaa. Kangaskaupassa varmaan isompi valikoima kankaita ja ompelevat mittaan. Mutta näillä halpaversioilla mennään ainaki nyt aluksi.

        Verhojen lyhentäminen helppo nakki, leikkaat vaan pari - kolme senttiä yli pituuden ja pikapaltteen avulla silität reunan käänteen kiinni.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Verhojen lyhentäminen helppo nakki, leikkaat vaan pari - kolme senttiä yli pituuden ja pikapaltteen avulla silität reunan käänteen kiinni.

        Näin tein. Ainoa hankaluus leveä verho.


    • Anonyymi

      Parasta kesässä on vaaleat kesäyöt.
      Ei tulis mieleen laittaa pimennysverhoja.
      Enää neljä kuukautta, niin pimeyttä riittää.
      Minä mistään helteistä juuri välitä, mutta ne vaaleat leudot kesäyöt on parasta koko kesässä.
      K kotton

      • Minä nukun öisin joten en silleen perusta vaaleista kesäöistä. Riittävä nukkulinen on terveyden kannalta oleellista.


      • Anonyymi

        Varmasti olisikin hienoa jos voisi valvoa yöt, ja nukkua päivällä.
        Itselläni päivätyö oli täyttä huolellisuutta ja tarkkuutta vaativaa, jota ei puolivaloilla olisi voinut tehdä. Siksi piti yöllä saada kunnolla nukuttua, ja siihen auttaa pimennysverhot.
        Toisinaan yökin meni töissä, joten päivällä nukkuminen.

        Vaativaa työtä tekeviä on edelleen maassamme, ja on ollut aina.


      • Anonyymi
        Siili2 kirjoitti:

        Minä nukun öisin joten en silleen perusta vaaleista kesäöistä. Riittävä nukkulinen on terveyden kannalta oleellista.

        Olet varmaankin huomannut, että minä "kukun" aamuyölle asti ja nukun sitten, kun nukuttaa. Unta saan kyllä riittävästi.

        Että tällane tappaas tällä kertoo. Haetannooko kettää? Tokkopa haettoo.

        kylmätotuus


      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet varmaankin huomannut, että minä "kukun" aamuyölle asti ja nukun sitten, kun nukuttaa. Unta saan kyllä riittävästi.

        Että tällane tappaas tällä kertoo. Haetannooko kettää? Tokkopa haettoo.

        kylmätotuus

        Enpä ole kiinnittänyt muiden 'kukkumiskellonaikoihin" huomiota :).
        Jokainen saa nukkua kun sopii itselleen parhaiten. Minulle sopii säännöllinen päivärytmi ja nukkumisrytmi. Nukun yöt ja valvon päivät. Varsinkin nyt kun se on mahdollista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti olisikin hienoa jos voisi valvoa yöt, ja nukkua päivällä.
        Itselläni päivätyö oli täyttä huolellisuutta ja tarkkuutta vaativaa, jota ei puolivaloilla olisi voinut tehdä. Siksi piti yöllä saada kunnolla nukuttua, ja siihen auttaa pimennysverhot.
        Toisinaan yökin meni töissä, joten päivällä nukkuminen.

        Vaativaa työtä tekeviä on edelleen maassamme, ja on ollut aina.

        Tämä on vuoden parasta aikaa.
        Tulin just työhommista, ja raskaista.
        Kahvit kera leipäjuuston ja lakkahillon.
        Savusauna lämpenee , vielä illan mittaan löylyt viimekesäisellä vastalla.
        Vielä lakkakiisselikin hellalla..
        Vettä sataa ja aurinko paistaa.
        Yhtäkaikki suru mielessä, pieni lemmikki juotui viime viikolla lemmikkien taivaaseen..
        Elämä antaa, elämä ottaa..
        K kotton


    • Anonyymi

      Yötyötä kun tekee niin pimentävät rullakaihtimet ovat olleet tarpeen kesät talvet. Pitävät myös liian lämmön kesällä ulkopuolella.

    • Anonyymi

      Rosvot yöllä töitään tekee.

      • Mites hoito-ja hoivahenkilökunta ja monet luut vuorotyöalat?


      • Siili2 kirjoitti:

        Mites hoito-ja hoivahenkilökunta ja monet luut vuorotyöalat?

        Puhumattakaan poliiseista.


      • Anonyymi
        Siili2 kirjoitti:

        Puhumattakaan poliiseista.

        Paloasemat, sähkölaitokset, sairaaloiden päivystykset, marketit jotka 24/7 auki, samoin huoltoasemat, jne. Henkilöitä tarvitaan töissä ympäri vuorokauden


    • Anonyymi

      Vuosia sitten minulla oli pimennysverhot, mutta annoin ne pojalleni, kun muutin asuntoon, jossa on makuuhuoneessa säleverhot.
      En pidä enää täysin pimeästä makuuhuoneesta, koska haluan herätä luonnonvaloon. Säleverhoista valo pääsee "himmennettynä" makkariin.

      Olohuoneeseen ostin pari vuotta sitten Screen-rullaverhon. Sen lävitse näkee ulos, mutta se ei päästä kirkasta auringon valoa, UV-säteilyä tai lämpöä lävitseen.
      Siihen verhoon olen erittäin tyytyväinen. Nyt olkkari ei ole kuin sauna helteelläkään.

      kylmätotuus

      • Anonyymi

        Tänään tuo rullaverho on taas osoittanut tarpeellisuutensa.

        kylmätotuus


    • Anonyymi

      Alumiinifoolio pintainen kartonki on ollut "pimennysverhomme.
      Makuuhuoneemme ei ole läpituulelttava ja ainoa, suuri ikkuna on etelään.
      Kartonki pimentää ja Al-foolio heijastaa auringon säteilyn takaisin.
      Kaiken lisäksi ikkunan alla on vilkasliikenteinen katu jossa varsinkin kesäöisin tapahtuva örvellys kuuluisi ylimpään kerrokseen joten tuuletusikkunaa ei voi pitää öisin auki.
      Teippaan saman, määrämittaan leikkaamani heijastinkartongin keäisin ikkunaan ja otan syksyllä pois. Toiseen reunaan jätän sen verran valorakoa, että iltapäivällä voi lueskela lehtiä ja romsuja luonnonvalossa.
      Ylimmän kerroksen sijainti aiheuttaa kesäisen "kattolämmityksen". Peltikattoinen ullakko kuumenee aurinkoisena päivänä ja tietenkin se tuntuu myös sisäkatoissamme joskin hillitymmin. Kumimpaan ja aurinkoisimpaan aikaan käytämme makuuhuoneessa öisin mös viileää puhaltavaa tohoa.

    • Anonyymi

      Yksi vähistä lahjoistani on unenlahja. Nukun hyvin valoisuudesta riippumatta. Tosin, yöhommien jälkeen nukkuminen jäi vähiin.

    • Anonyymi

      Ostin vuosia sitten pimenysverhot.Kun maalla asuvat lapsen lapset eivät totuneet nukumaan kerostalossa Helsingin lähiö jossa ikkunoista tulee luonnon valo 24 h. Käytössä pimenysverhot on vain kun harvakseen lasen lapset käy yli 300km pästä Helsinki.Muutoin ovat sivussa.Itse en tarvitse nukuakseen öitäni hyvin niitä,

      • Anonyymi

        nukun hyvin , oli valoisaa tai pilkkopimeää. valo ei ole koskaan haitannut nukkumista.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      489
      1854
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      378
      1567
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1368
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1357
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      113
      962
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      51
      919
    7. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      906
    8. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      761
    9. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      65
      756
    10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      10
      751
    Aihe