vanhukset heitteille

Anonyymi-ap

Kunta jättää vanhukset heitteille ja varsinkin varattomat ja juuri ne heikoimmassa asemassa olevat yksinasuvat. Hyvinvointialue ei tue ikääntyneiden sosiaaliapua, paitsi rikkaille. Miksi näin?
Kuka huolehtii siitä, ettei tule niitä surullisenkuuluisia kuolemia kotiin, koska kukaan ei kysy vointia tai edes sitä että pääseekö edes lääkärin vastaanotolle. Vähävarainen eläkeläinen ei pääse edes taksilla nykyisin, koska niitä autoja ei enää ole.
Mitä voisimme tehdä yhdessä, ettei kukaan jää ypöyksin?

19

471

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eutanasiapilleriä tarjontaan.

    • Anonyymi

      Äänestämällä muita puolueita kuin persuja tai kokpomusta

      • Anonyymi

        Juuri näin. Mutta auttaako nyt hädänalaista, se on toinen juttu se.
        Keskustapuolueen nuoria kiinnostaa vain pornoteollisuus riihiolosuhteissa. Voi herranjestas!


    • Anonyymi

      Tällaisen pikkukunnan pitäisi puhaltaa yhteen "palloon", ei hiileen. Mutta se ei ole kunnan agendaa.
      Kun iso kirkko nappaisi pienet paikat pakkoliitoksilla, alkoi tahallaan laskettu alamäki, joka ei todellakaan ole riemulla laskettua, on vain raskas ylämäkiharvaan asutun alueen kuntalaisille. Ihan tieten tahtoen tekivät elämästä vaikean lopettamalla vähitellen kaikki palvelut. Ja se johti siihen, ettei enää voi muuttaakaan koska mikään torppa ei mene kaupaksi.
      Se jos mikä on tahdolla toteutettua eriarvoistamista ja syrjintää. Tupiinsa kuolevat vanhukset, siitäkö S-järvelle ja hyvinvointialueelle sulkia hattuun?

    • Anonyymi

      Aina on jätetty, se on tarkoitus.
      Koronapiikinkin sai vain autoilevat, jotka pystyivät menemään terveyskeskukseen. Muille ei annettu rokotussuojaa.
      Asia kuuluisi vanhusasiamiehen pöydälle tarkasteluun.

      • Anonyymi

        Ole onnellinen jos et omistanut autoa ja siksi et saanut myrkkypiikkiä! Piikki oli tarpeeton ei suojannut koronalta ja aiheutti monille sydän ongelmia ja monenmoisia tauteja!!! Piikki on kokeilu, ei korvaa vakuutukset jos siitä sairastut!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ole onnellinen jos et omistanut autoa ja siksi et saanut myrkkypiikkiä! Piikki oli tarpeeton ei suojannut koronalta ja aiheutti monille sydän ongelmia ja monenmoisia tauteja!!! Piikki on kokeilu, ei korvaa vakuutukset jos siitä sairastut!!

        No tämä on nyt tätä.
        En saanut tetanuspiikkiä kun sain verenmyrkytyksen. Ei ollut autoa ja terveyssisar vaan nauroi. Olikohan valeSaara ja mietti mielessään petipuuhia.
        Tämä kunta vetää viimeisiään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tämä on nyt tätä.
        En saanut tetanuspiikkiä kun sain verenmyrkytyksen. Ei ollut autoa ja terveyssisar vaan nauroi. Olikohan valeSaara ja mietti mielessään petipuuhia.
        Tämä kunta vetää viimeisiään.

        Ota ketamiinia lähtee vaiva kuin vaiva


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tämä on nyt tätä.
        En saanut tetanuspiikkiä kun sain verenmyrkytyksen. Ei ollut autoa ja terveyssisar vaan nauroi. Olikohan valeSaara ja mietti mielessään petipuuhia.
        Tämä kunta vetää viimeisiään.

        Ja se tetanus olisi sitten auttanut?


    • Anonyymi

      Ollaan menossa kohti tieteiskirjallisuuden avulla esitettyjä tulevaisuudennäkymiä:

      "Miten eläisit, jos tietäisit kuolinpäiväsi?

      Vuonna 2052 Suomi kukoistaa, ja pääkaupungin valkealla asfaltilla kulkee vain nuorekkaita ihmisiä. Hyvinvoinnilla on kuitenkin hintansa: Suomen kansalaisuus on rajattu alle 75-vuotiaille.

      2020-luvun voimapoliitikko Annastiina Kankaanrinta on elänyt lähes täydellisen elämän ja valmistelee nyt exituksestaan tyylikästä mediatapahtumaa. Kukat ja lakanat on huolella valittu ja shampanja viilennetty, vain viimeiset sanat ovat valitsematta. Särö harmoniassa laukaisee lopulta paniikin. Mitä kaikkea muuta Annastiinalta on jäänyt tekemättä ja voisiko virheet vielä
      korjata?"

      -Piia Leino, Yliaika.

      • Anonyymi

        Tämä. Kuin jo tätä päivää. Minäminä-maassa.


    • Anonyymi

      Uudet hyvinvointialueen suunnitelmat siirtää ympärivuorokautinen lääkärin vastaanotto yli sadan kilometrin päähän tulee koskemaan myös nuoria ja lapsiperheitä. Kun yleensä ne onnettomat tapahtumat ja tautitilat sattuvat juuri illan tai yön aikaan. Mietin, miten ambulanssi ehtii auttamaan Novasta pahimpaan lumimyrskyaikaan keskellä sydäntalvea yöllä, kun ei edes aurauskalusto ehdi avata teitä normaalistikaan aamuisin syrjäseuduilla.
      Eli, kun tulee yllärisydäri tai aivoinfarkti, satavarmasti kuolee syrjäkylän asukki, oli sitten 20 tai 80.

      • Anonyymi

        Kun näitä säästösuunnitelmia eri hyvinvointialueilla vertaa, kiukku nousee siitä että olosuhteet ovat aivan erilaiset eri puolilla maata. Kun moottoritie vie potilaan päivystävään sairaalaan etelässä puolessa tunnissa, tai jopa helikopteri, pohjoisessa ja täällä keskisessä osassa painitaan aivan eritasoisten ongelmien kanssa jo tieinfran kautta.
        Olisiko oikeudenmukaista jakaa rahat hieman järkevämmin?


      • Anonyymi

        Ja niihin auraattomiin teihin ratkaisu olisi lääkärin vastaanotto Saarijärvellä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja niihin auraattomiin teihin ratkaisu olisi lääkärin vastaanotto Saarijärvellä?

        Auttaisi ajassa. Jos kesällä Novasta lähtevä sydänambulanssi päästelee vajaassa tunnissa Saarijärvelle tk:n tiloihin ensihoitamaan potilaan ja ottamaan kyytiin teholle, talvella aikaa mitataan jo toisella tunnilla reippaasti. Harva sydärin saanut ajelee itse Novaan, mutta terkkariin voisi ehkäpä jo mennäkin kun alkaa vasenta hartiaa kipuilla. Tms. Tai jos on lykästänyt, ehkäpä oma ehtoinen emäntä/isäntä ajelee vielä. (jos on ajokortti ja ajokyky, tai ylipäänsä auto huushollissa)


    • Anonyymi

      Juuri näin. Vanhukset ovat todella heitteillä. Se on tätä päivää. Hoitopaikoissa kaan ei heitä hoideta. Maksut menee kyllä niin kuin hoitoa olisi. Sen näkee helposti kun katsoo huonokuntoisia tai huonomuistisia vanhuksia kun joutuvat (sanon tarkoituksella joutuvat) hoitopaikkaan niin jo parin ensimmäisen viikon aikana paino putoaa ja puolen vuoden jälkeen vanhus on kuin gestapon leiriläinen., luuta ja nahkaa.
      Jotkut pärjää vähän paremmin jos omaiset asuu vieressä ja kulkevat oman työnsä ohessä avustamassa vanhusta syönnissä.
      Hirveä on vanhuksen kohtalo hyvinvointivaltiossa!!

      • Anonyymi

        Järkyttävä kohtalo siis meillä kaikilla, joilla elämä jatkuu vanhuuteen saakka.
        Monet ns. onnekkaat unohtavat, että aina loppupelissä on jokainen yksin. Vaikka olisi lapsia, eivät he kaikki pysty tai halua olla vanhuksen hoitajia. Jos on puoliso, hänkin on todennäköisesti vanha ja avun tarpeessa.
        Kun vielä tähän lisää taloudelliset ongelmat, mikä on nykyisin tosiasia isolle osalle, kädet ovat sidotut auttaa edes rakasta läheistä, oli sijoitus sitten koti tai laitos. Varmasti tulee lööppejä vanhusten heitteillejätöistä (tai eihän ne enää ketään kiinnosta) lisää tällä porvarihallituskaudella.


    • Anonyymi

      Kun vertaa aikeita aikoja, tämä nykyinen loistaa itsekkyydessään kirkkaana voittajana. Sodan aikainen ja jälkeinen Suomi oli köyhä ja suurissa vaikeuksissa, kaikesta oli pulaa, mutta yhteisöllisyys piti kansan hengissä. Taloja rakennettiin ja korjattiin rintamamieshengessä, oli talkoita, perheet pidettiin toimintavalmiudessa avittamalla ruuassa ja tarvikkeissa. Muistan itsekin, miten maaseudun sukulaiset ja ystäväviljelijät lähettivät ruokapaketteja kaupunkiin köyhille, jotka hellahuoneissaan yrittivät sinnitellä. Raskaina aikoina ihmisen moraali punnitaan.
      Tänä päivänä vinoillaan kun vaikeuksia tulee eteen. Niin yksilö- kuin yhteiskunnankin tasolla. - Mitäs vanhenit! Oma vika. Hähhää.

    • Anonyymi

      Tämä on ihan haluttu tilanne. Päättäjät ovat ajamassa alas kaiken perusturvan ihan valtion tasolla, koska ikääntynyt ihmis"massa" on vain rasite yhteiskunnalle ja liian suuri kuluerä. Kaksinaismoralistisesti muka huolehtivat, mutta ykkösprioriteetti on ainoastaan vähentää senioriväen määrää.
      Siksi ei haluta hoitaa tai auttaa. Porvari-persuhallituksen tahtotila.
      Sitä äänestäjät saavat mitä tilasivat.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      307
      3015
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2343
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2033
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      119
      1806
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      126
      1729
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      66
      1359
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1233
    Aihe