Onko hääparin vanhemmilla mitään tekoa häissä ja niiden suunnittelussa nykyään? Joku sulhanen sanoi "maksatin kaiken appiukolla", mutta onko muita mahdollisuuksia tai velvollisuuksia tai peräti oikeuksia?
onko osaa
pian anoppi
2449
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
jos vanhemmat, jomman kumman tai molempien, maksavat häät, on maksajalla tietysti oikeus sanoa mielipiteensä vieraslistaan ja muihin hääjärjestelyihin (tosin hääpari kai silloinkin viimeisen sanan sanoo?).
mutta jos hääpari itse maksaa juhlansa (mikä nykyään on kai jo yleisempää, kuin vanhemmilla maksatus), niin silloin hääpari myös päättää kaiken itse.
apuahan hääparille voi aina tarjota (puhaa tuntuu riittävän, kun päivän täytyy olla niin täydellinen ja meidän näköinen). oikeuksia ja velvollisuuksia hääparin vanhemmilla kai ei enää ole, juuri edellä mainitusta syystä :-/
ja missään tapauksessa vanhempien ei ole pakko maksaa häitä. suurin osa hääpareista on nykyään asunut jo vuosia avoliitossa, joten heillä on oma elämäsä muutenkin, mikä velvollisuus siis vanhemmilla olisi enää maksaa parin juhlia? käytäntönä tuntuu nykyään olevan, että vanhemmat antavat häälahjaksi esim. bändin tai pitopalvelun häihin ja hääpari maksaa loput omasta pussistaan.
Miun vanhempani eivät kyllä malta olla sotkeutumatta hääjärjestelyihin, eikä se haittaa. Haluavat taloudellisestikin avustaa, vaikka sellaista ei olla pyydetty. Mutta huolimatta siitä, maksavatko vai eivätkö maksa, oli ihan alusta pitäen selvää että vieraslistat kootaan anoppien avustuksella ja menyy järjestetään perinteitä kunnioittaen talkoovoimin =)
Nykyään en kyllä varmaan hääparin vanhemmilla ole sen enempää oikeuksia kuin velvollisuuksiakaan. Se on kai hääparin tahdosta kiinni... mutta meinasitko että teidät syrjäytetään? Mitä haluaisit oikeudeksesi / velvollisuudeksesi? Kysy ihmeessä hääparilta mikä on sinun hommasi vai onko mikään. Sama kai se vaikka olisikin olemassa jotain virallisia velvollisuuksia / oikeuksia, et kai silti toimisi niiden mukaan vastoin hääparin tahtoa?