Onko kenelläkään kokemusta kyseisestä sovelluksesta. Näyttäsi olevan puolet hyvinvointialueista mukana ja iso määrä yrityksiä mehlua ja terveystaloa lukuunottamatta. Hyvä idea että voi jättää toivomuksia työnantajille ja jäädä odottelemaan löytyiskö matcheja. Onkohan kukaan saanut toivomuksiin vastauksia?
Kokemuksia Formedapp sovelluksesta? Kuulemma kaikki sote-alan työpaikat yhdellä alustalla.
2
84
Vastaukset
- Anonyymi
Kai ymmärrät, että juuri em. yrityksissä Kela-terapeutit työskentelevät. Tässäkin rahat menevät terveemmän väestön hoitamiseen. Voit saada kolmen vuoden Kelan terapian, vaikka koko ajan kävisit töissä. Kun taas henkilö, joka ei kykene tekemään työtä, on niin huonossa kunnossa, ettei välttämättä ole oikeutta koko terapiaan.
Jos on niin hyvässä hapessa, että työkyvyttömänä on oikeus Kela-terapiaan, niin sitä ei kustanneta esimerkiksi toimeentulotuesta kolmen vuoden jälkeen. Eläkkeensaajan hoitotuki / vammaistukikriteerit eivät välttämättä täyty, eikä julkisella ole rahaa kuntouttaa tarpeeksi pitkään. Kaikista heikoimmassa asemassa olet, jos saat toimeentulotukea, peruspäivärahaa tai kansaneläkettä. Se, että yksityiset Kela-korvaukset laskevat, eivät auta näitä ihmisryhmiä lainkaan.
Kun näitä ohituskaistoja (yksityiset Kela-korvaukset, työterveyshuolto, em. terveempien hoitaminen) laskee, niin on pakko ymmärtää, että Suomessa hoidetaan hyvätuloisia ja terveempiä paljon paremmin kuin huonompituloisia, sairaita tai pienemmissä kunnissa asuvia. Kyllä varmasti jokainen myös käsittää, että juuri sairaamman tulisi saada enemmän hoitoa. Koska terapeutteja on rajallisesti, niin se edellyttää, että lyhennetään kaikille tarjottavia terapiajaksoja, jotta hoito kohdentuu sitä tarvitseville. Toinen vaihtoehto on kouluttaa lisää terapeutteja, mitä en itse näe järkevänä, ellei poisteta näitä rahoituksen haasteita. Nyt kaikki edut menevät hyvätuloisille sen sijaan, että mahdollistetaan kaikille tarpeenmukaiset terveyspalvelut.- Anonyymi
Siis yksityisten terapeuttikäyntien kustannuksista maksettavien Kela-korvausten nosto ei auta pienituloisia, vaan kohdistuu hyvätuloisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?691335En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061227- 1131165
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K731080Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop61916IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var76762Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9692- 41691
Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän362679- 53656