Budjetti mietityttää

Minlähänlaisella budjetilla tuolla Alanya pärjäisi? Pröystäilemään ei olla lähdössä, mutta ei aivan pennejäkään tarkoitus laskea... Viikoksi ajattelimme lähteä tossa elokuun alussa ja reissussa olisi 2 aikuista ja pikku vauva. Onko Alanyassa jotain erityistä huomioitavaa vauvan kanssa reissatessa?
71901
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

50 euroa / päivä / henkilö (aikuinen), luottokortti varalle

Äänestä

Kaksi aikuista, kaksi lasta, Marmariksessa. Huoneistohotelli: aamupala ja kevyt lounas itse valmistaen. Iltaisin ulkona syömässä. Päivän ajan bisset ja muut juomiset marketista ostaen, päivät huoneistohotellin altaalla. Silloin tällöin allasbaaristakin ostettiin bisseä, jätskiä, limpparia.

Rahaa vaihdoimme per päivä 50 egeä ja hyvin pärjäsimme neljän hengen voimin! Joinakin iltoina söimme koko poppoo piffit, joinakin ipanat pizzaa, pastaa. Joskus meni enemmän bisseä ja rakia, jolloin tuo 50 ei ihan riittänyt (vaikka paikallisia ja edullisempia juominkeja käytimmekin, tuontitavarahan on kallista). Ei kovasti rahoja laskettu, ei nuukailtukaan, vaan mielestämme elimme normaalin "kulutuksen" mukaan: se menee mitä menee, ruokiin ja juomiin.

Muut ostokset ja tuliaiset oli sitten oma juttunsa, niihinhän itse kukin saa menemään kuinka paljon vaan!? Joku heitti viime vuonna tuon saman 50 egeä per nuppi ja kauhistuin: sehän tarkottais neljän hengen perheeltä 200 egeä per päivä!! Melkoinen summa kun kertaa sen vielä matkapäivillä... Joku on kommentoinut, että Alanya olisi vähän hintavampi kuin Marmaris? Tottahan toki on, että kaupoissa on hintoja laidasta laitaan, mutta varmasti edullisimmat lienee Migros ja Tansas isoina marketteina ja laajoine valikoimineen?

Mutta, kukin elää tavallaan. Pienemmälläkin pärjää, varsinkin jos osan safkoista valmistaa itse, eikä kaikkea nestemäistä osta hotellista (vaikka niin pitäisikin...), vaan kipittää sillointällöin hotellihuoneeseen tankkaukseen ;-)

Äänestä
  • Huoneisto hotellia lähinnä ajattelimmekin, päivällä ruuat itse ja illalla sitte ravintelista.Jos semmosen sata eskoa per päivä budjetoisi mahd. retket yms, niin luulis hienosti pärjäävän.

    Äänestä

  • matkalle kirjoitti:

    Huoneisto hotellia lähinnä ajattelimmekin, päivällä ruuat itse ja illalla sitte ravintelista.Jos semmosen sata eskoa per päivä budjetoisi mahd. retket yms, niin luulis hienosti pärjäävän.

    Eiköhän sillä jo elele ihan kivasti ;-) Ja tosiaan, isommasta marketista safkat ja ite laittaen "pikku-snackia" päivisin ja sitten iltaisin ulos. Ja monilla retkillä sisältyy ruokailutkin, jopa juomineen.

    Äänestä

alanya on hinta tasoltaan noin puolet kalliimpi kuin marmaris. Alanyassa yks ihminen pärjäs 100e/päivä eikä edes otettu. normaali ruoka ravintolassa noin 15-22 liiraa. kannattaa kattella missä syö.

Äänestä
  • jaa, onko tosiaan niin iso ero hintatasossa, jos oikeesti on tollain ero niin sitä pitää matka kohdetta miettiä vielä uudelleen, vielä kun mitään ei oo varattu....

    Äänestä

  • matkalle kirjoitti:

    jaa, onko tosiaan niin iso ero hintatasossa, jos oikeesti on tollain ero niin sitä pitää matka kohdetta miettiä vielä uudelleen, vielä kun mitään ei oo varattu....

    Alanya on turkin kallein paikka 20km pois kaupungista niin hinta tipahtaa melkeini alle puoleen.
    Kyllä alanyassa saa halvalla jos osaa kattella mitä syö ja juo tai tekee. Ei kannata ihan keskustassa syödä tai jos syö niin hyvä paikka on Sampiyon paikallisten suosima paikka.

    Esim 1,5L vettä hintaero 0.50 - 2,5 liiraa kalleimassa yrittävät kusetaa tyhmiä turisteja. Kannattaa kuiteskin lähtee Alanyaa, siellä on kuitenkin tekemistä niin aikuisikke kuin lapsillekkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


matkalle kirjoitti:

Minlähänlaisella budjetilla tuolla Alanya pärjäisi? Pröystäilemään ei olla lähdössä, mutta ei aivan pennejäkään tarkoitus laskea... Viikoksi ajattelimme lähteä tossa elokuun alussa ja reissussa olisi 2 aikuista ja pikku vauva. Onko Alanyassa jotain erityistä huomioitavaa vauvan kanssa reissatessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu