Kolmenkympin kriisin koin ja pari vuotta ennen kolmeakymppiä, nyt alkaa olla sama juttu neljänkymmenen kanssa. Aihe on jälleen sama. katoavaisuus. Kaiken huipuksi katson olevani puoliuskonnollinen. Kuolemanpelkokohtaukset ovat tulleet. Viimeksi oli aika paha. Lääkkeeksi kävisi se, että aina olisi jotain tekemistä, mutta eihän se ole mahdollista. Vai onko?
kris
CCCP7
12626
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
etsimääsi löytyy raamatusta. Vain sitä kautta löydät vastauksen katoavaisuuteen ja löydät todellisen olemuksesi joka on Jeesus Kristus. Älä tukahduta kuolemanpelkoa tekemisellä tai jollakin muulla, sen tehtävänä on avata sisimpäsi kuulemaan Jumalan ääntä. Tätä kautta saat rauhan sisimpääsi.
näkisin asian...Kriisit kuuluu elämään ,ja auttavat kasvamaan ...mutta kuoleman pelosta vapauttaa parhaiten Hän joka sen on voittanut....
ajankohtainen aihe. vajaa puoli vuotta sitten tuli avoero ja sen kipeän läpikäymisen sekaan jonkinlainen kasvukriisi kuolemanpelkoineen ja selkeä tietoisuus siitä kuinka ohuen langan varassa kaikki on.
kävin käppäilemässä paikkakunnan kaikki hautausmaat muutamaan otteeseen läpi ja juttelin Jumalalle omia asioita, vaikka erityisen uskonnollisena en itseäni pidä. jotenkin tuntuu että se helpotti.
hautausmaat on muutenkin mukavia paikkoja, asettuu asiat elämässä jotenkin oikeaan järjestykseen.
itsekkin käynyt erilaisia kriisejä elämässäni ja havainnut, että asioita on hyvä tarkastella myös elämän lopun kannalta. Kuolema ei ole elämän loppu, sillä kristin uskon mukaan kuolema on voitettu ja sitten alkaa se "tuonpuoleinen" elämä. Hautausmaat ovat hyvin rauhoittavia paikkoja, olen samaa mieltä.
tietysti kokeilla tuota noiden muiden tuputtamaa uskontoakin, mutta en usko että nämä heebot on käyneet lähelläkään sitä pistettä, ettei ole kuin sekunneista kysymys kun ollaan ns. kuolleita.
Minulla on itselläni parikin sellaista sattunut lyhyen mutta hurjan elämäni varrelle ja niissä on kyllä usko ollut kaukana. Voin sen verran paljastaa, ettei kuolemaa suinkaan kannata pelätä, sehän on vaan tämän "vaiheen" loppu.
Niistä omista kokemuksistani tiedän, että kristillinen näkökanta kuolemanjälkeisestä elämästä on hölynpölyä, elämä kyllä jatkuu, mutta aivan eritasolla kuin täällä.
Ettet viitsisi tuhlata niin elämäsi rikkainta aikaa, kuin tätä keski-ikää tuollaisen miettimiseen, sillä se on kuitenkin kaikilla edessä, niin uskovilla kuin meillä muillakin.
hyvin itsevarmalta kirjoittaessasi :" Niistä omista kokemuksistani tiedän, että kristillinen näkökanta kuolemanjälkeisestä elämästä on hölynpölyä."
Kaikella kunnioituksella - jos tiedät, niin kerro miten voit tietää!
aika ovelasti. Taidat olla eksynyt kettu. Juuri neljänkympin kriisin aikoihin kirkastuu siis, miten elän loppuelämän. Kristinusko antaa selkeät vastaukset ja perustelut myös iankaikkiselle elämälle.
tuon seuraavan kommentoijan vastine niin olet suurinpiirtein jäljillä... siis jos yleensä uskonnoltasi suostut ajattelemaan...
miten tiedät (sanoit tietäväsi)että kristillinen näkökanta kuolemanjälkeisestä elämästä on täyttä hölynpölyä?
Jäi kiinnostamaan.
mitä tarkoitin. Eli omakohtaisilla kokemuksilla, onko sulla niitä tueksesi väitteillesi???
En kirjoita totena sellaista mitkä voi "lukea" jostain v....n kirjasta.
Hankkisit Ilmari elämän ja eläisit sitä, etkä seuraisi jotain parin vaivaisen vuosituhannen takaista tekaistua urbaanilegendaa.
En suinkaan kiellä uskontosi olemassaoloa, enkä muidenkaan uskontojen olemassaoloa, vaan sanoinkin tietäväni "itse omasta kokemuksestani" etteivät ne ole oikeita. Se miksi ne eivät sitä ole, se sinun on otettava itse selville mutta se ei tule lukemalla vaan Elämällä aitoa elämää...
ajattelemattomasti kirjoitat. "hankkisit ilmari elämän". Vastaan. Elämää ei voi hankkia, se annetaan jos annetaan. Tuuli puhaltaa mistä tahtoo, näin se vaan on. Oletko kenties päättänyt omasta syntymästäsi, tai ovatko vanhempasi päättäneet syntymästään? Vastaan puolestasi. Et ole päättänyt syntymästäsi kuten eivät sinun vanhemmat.
Hyvin yksin kertaisesti sanottuna, meillä ei ole mitään omaa. Siksi on kai turha puhua elämän hankkimisesta. Joka on viisas se voi yksinkertaisesti päätellä asian.
Toisaalta, kaikilla ihmisillä on kokemuksia, niin sinullakin. En vähättele niitä, mutta kokemus, olipa se millainen tahansa, ei koskaan kaada kristinuskon oppia. Kristillisyys on aitoa elämää, tähän pelkkä luku tai tieto ei auta, vaan se elämällä eletään joka päivä todeksi.
kokenut niitä ollenkaan, ja ihmettelen kun kaikki niistä puhuvat.
Ei munkaan elämä mitään ruusuilla tanssimista ole ollut - päinvastoin. Siinäköhän onkin syy kriiseihin.
Jos elämä on liian helppoa ja sujuu kaiken aikaa samalla tavalla, voi pelkkä vuosien täyttäminen saada aikaiseksi kovan stressin.
Uskonto ei mun elämääni juurikaan kuulu, vaikka en mikään ateisti olekaan.
On ihme että juuri uskovilla ihmisillä on aika paljon kaiken maailmen kriisejä,
Jos koko ajan ajattelee syntejään ja lähestyvää tuomiopäiväänsä, niin jo siinä kriisin aiheet tietenkin valmiina ovatkin.
Ei usko ole mikään autuaaksi tekevä asia. Monille juuri se tuo ongelmia enemmän kuin niille jotka eivät jumalaa koko aikaa ajattele.
On turha kenellekään uskoa tuputtaa, se on jokaisen henkilökohtainen asia. Ja usko ei mitään ongelmia pois vie, se on varmaa.
Jokainen meistä on erilainen, ja miksi ihmeessä me iästämme mitään huolta kannamme. Ollaan ihan varmasti oltu jokainen nuoria, ja nuoret taas vanhenevat aivan varmasti jos hengissä pysyvät.
Miksi juuri uskovainen pelkää kuolemaa????
Ei elämästä kukaan selviä hengissä, se on ainakin takuuvarma asia.
Unohda liika ajttelu koko asiasta ja ELÄ hyvä ihminen kun vielä hengissä olet.
Elä päivä kerrallaan - älä sure tulevaa, koska et kuitenkaan tiedä mitä se tullessaan tuo, mutta katso silti valoisasti eteenpäin. Ole onnellinen hetkestä - juuri tästä hetkestä.
Tämä on loppuelämäsi ensimmäinen päivä :))
Ole onnellinen siitä, katso auringonnousua tai laskua, kuuntele lintujen laulua, kuuntele sateen ropinaa ja katso meidän ihanaa luontoa ja nauti kaikesta siitä.
Onnea elämääsi !!!