Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Huorana

Tämä on kolmas tarinani. Laittakaa kommenttia ja jos innostusta löytyy, kirjoitan ehkä enemmänkin. Laittakaa ne kommentit rehellisesti, en jaksaisi kirjoitella paskoja juttuja ja en vielä tässä vaiheessa tiedä millainen kirjoittaja olen.

Tarina sisältää alistamista, älä lue jos et koe asiaa suotavaksi.

^'^'^'^'^'^'^'^'^'^'^'^'^'^'^'^'^'^'^'^'^'^'^'^'^

Eräänä lauantai-iltana istuskelin bussissa matkalla kaupungista kotiin. Kello lähenteli puoltayötä ja bussi oli aika tyhjä, juhlijat eivät vielä olleet lähteneet baareista. Lisäkseni bussissa istui kolme muuta henkilöä. Etupenkillä oli pariskunta joka suuteli kiihkeästi, mutta yleisö hillitsi tunteita jonkin verran. Takimmaisella rivillä istui hoikka pitkään mustaan takkiin pukeutunut nainen. Hänen kasvoistaan en saanut selvää.

Nousin bussista ja lähdin kävelemään asuntoani kohti. Kuu oli juuri noussut ja ilma oli syksyisen kirpeä, lunta ei vielä näkynyt maassa. Kun olin kävellyt noin sata metriä, huomasin jonkun kävelevän takanani vähän matkan päässä. En välittänyt hänestä, ajattelin vain että kyllähän lähiöissä väkeä riittää. Oikaisin pienen metsäalueen läpi kulkevaa polkua pitkin kotia kohti. Huomasin takanani tulevan seuraavan. Vilkaisin olkani yli ja tajusin seuraajan olevan se nainen bussin takapenkiltä. Jatkoin kävelyäni, ajattelin että ei se nainen ainakaan täältä päin ole kun täällä ei ole kuin kaksi kerrostaloa ja en ole hänen näköisiään aiemmin nähnyt. Näin punertavaksi värjätyt pitkät tummat hiukset, kasvoista en vieläkään saanut selvää. Kiristin hiukan tahtia ja hän kiristi myös, pysyi pari kymmentä metriä takanani. Olin jo lähellä kerrostalojen pihaa ja päätin jäädä kulman taakse naista odottelemaan.

Pihaan tultuani livahdin talon kulman taakse odottelemaan ja kaivoin taskustani noin 30-senttisen metalliputken jota käytän itsepuolustukseen. Kuulin kengänkantojen kopinan asfalttipihalla ja tiesin naisen lähestyvän. Hän astui kulman takaa eteeni ja minä pyöräytin hänet selin itseeni samalla kun painoin putken hänen kurkulleen. "Jaaha, minuakos seurailit?", kysyin. "Niin, entäs sitten?", hän vastasi. Ehdotin että siirtyisimme asuntooni selvittämään asiaa ja nainen myöntyi. Menimme sisään ja nousimme hissillä ylimpään kerrokseen jossa asuntoni sijaitsee.

"No niin, riisuhan takisi.", minä sanoin päästyämme sisään asuntooni. Nainen vastusteli ensin, tönäisin hänet lattialle ja riisuin hänen pitkän tumman villakangastakkinsa. Sen alta paljastui ainoastaan mustat rintaliivit, stringit ja polvipituiset saappaat. Naisella oli melko pienet rinnat. Hän oli ehkä 5cm minua lyhyempi, mutta aika kaunis. Tummat hiukset ulottuivat puoliselkään. Hän tuijotti minua ja yritti potkaista. "Jaaha, vai ollaan sitä tuhmia", sanoin ja pyöräytin hänet mahalleen. Istuin hänen paljaan selkänsä päällä ja kaivoin kaapista esiin narua. SIdoin hänen kätensä tiukasti selän taakse. Sitten sidoin hänen suunsa ettei hän pitäisi meteliä.

Nostin naisen ylös ja talutin keittiöön. Komensin hänet pöytää vasten ja sitten kumartumaan pöydälle. Sitten riisuin hänen stringinsä. Naisen takapuoli oli hiukan kapeahko, mutta muuten nätti. Sidoin hänen saappaiden verhoamat jalkansa nilkoista kiini pöydän jalkoihin. "No niin, nyt saat maksaa siitä, että seurasit minua!", sanoin ja siirryin tutkimaan hänen emätintään. Työnsin etusormeni sisään ja tunsin reiän olevan aika tiukka. Silittelin häpyhuulia ja liikuttelin sormeani hitaasti edestakaisin. Tunsin naisen pillun kostuvan hitaasti ja hän inahteli hiljaa suukapulansa takana. "Pysyhän paikallasi ja hiljaa!", kähähdin sillä en halunnut pitää meteliä että naapurit saisivat nukkua. Sitten avasin vyöni ja laskin housut nilkkoihin. Kullini seisoi jo tanassa ja siirsin sen hitaasti pillun huulille. Puskin penikseni naisen sisään hitaasti ja käskin häntä vaikenemaan kun inahdukset alkoivat taas kuulua. Liikuttelin kyrpääni hänen sisässään ja naisen reikä tuntui melko tiukalta.
Kiristin hiukan tahtia ja tartuin häntä lantiosta kiinni. Hän inahti taas, mutta muisti sitten olla hiljaa. Kiristin yhä tahtia ja hetken kuluttua rynkytin jo niin nopeasti ja rajusti kuin kykenin. Nainen kiemurteli hiukan pöydällä. TUnsin huippuni pikkuhiljaa lähenevän. Sitten hän sai orgasmin. Pillun lihakset kiristyivät ihanasti penikseni ympärillä. En tarvinnut enää kuin muutaman työnnön ja tunsin laukeavani. Nesteeni pursusivat naisen sisään.

Vedin elimeni ulos hänestä ja kiskoin housut jalkaani. Paidat sen sijaan riisuin pois koska työn touhussa oli tullut lämmin. Otin laatikosta veitsen ja katkoin naisen jalkoja pitävät siteet. Nostin hänet ylös pöydältä ja talutin olohuoneeseen. Riisuin häneltä saappaat ja rintaliivit. Hänen rintansa olivat pienehköt mutta kiihottavan kiinteät. "Voin ottaa suukapulan pois jos olet hiljaa ja kiltti tyttö", sanoin ja hän nyökkäsi. Riisuin hänen suukapulansa. Sitten siirsin hänet istumaan sohvalle ja sidoin hänen jalkansa yhteen. Laitoin videoihin pornofilmin ja siirryin naisen viereen. Katselimme pornoa jonkun aikaa ja tunsin elimeni taas jäykistyvän. Riisuin housuni ja liikuttelin esinahkaa edestakaisin jonkun aikaa. Sitten nousin seisomaan ja työnsin kyrpäni naisen suuhun. "Ime!", sanoin ja nainen aloitti. Hän imi lujasti ja liikutin lantiotani edestakaisin. TYönsin penikseni niin syvälle hänen kurkkuunsa kuin sen sain ja nainen vain jatkoi imutustaan. Välillä hän pyöritteli kielensä päätä terskalla. Kiihotuin lisää ja lisää ja tunsin jälleen laukeamisen lähestyvän. Vedin kullini ulos hänen suustaan ja runkkasin omin käsin. Laukesin naisen naamalle ja rinnoille. Sitten käskin hänen nuolla kullini puhtaaksi ja hän teki sen mukisematta.

AUkaisin molemmat siteet ja siodin hänen kätensä etupuolelle yhteen. "Tyydytä itsesi", minä määräsin ja hän aloitti. Katselin kuinka hän liikutti sormia sisällään käsien ollessa yhä sidottuna. Hän kostui jälleen ja minua kiihotti suunnattomasti.Siirryin sohvalle ja aloin pyöritellä klitorista sormillani. Nainen sulki silmänsä ja nautti. Hänen lantionsa alkoi liikkua edestakaisin. Tunsin kuinka hänen kosteutensa lisääntyi ja oma elimeni ilmoitteli taas olevansa hengissä. Ajattelin naisen pärjäävän yksinään ja keskityin omaan penikseeni. Pornofilmi pyöri yhä ja vilkuilin sitä samalla kun nainen tyydytti itseään sohvallani. Runkkasin hitaasti mutta kiihdytin tahtia koko ajan. Kaluni jäykistyi hiljalleen enemmän ja enemmän. Nainen sohvallani oli jo lähes lopussa. Hetken kuluttua hän laukesi ja inisi hiljaa. Minä kiihotuin hänen orgasmistaan ja penikseni oli viimeinkin juhlakunnossa. Runkkasin yhä nopeampaa ja kumarruin poimimaan lattialta naisen stringit. Nostin ne eteeni ja hetken kuluttua laukesin niiden haarakappaleeseen. Pyyhin spermat kullistani stringeihin ja menin sohvan luo. Nainen oli katsellut minua koko ajan. TYönsin alushousut hänen naamansa eteen ja käskin nuolla ne puhtaaksi. Nainen teki kuten käskin. Hän imi stringinsä erittäin huolellisesti.

Sitten avasin hänen siteensä ja käskin pukeutua. Nainen veti stringit jalkaansa ja puki rintaliivit. Sitten hän laittoi saappaat jalkoihinsa ja käveli eteiseen. Hän puki takkinsa päälleen ja kaivoi taskusta lompakon. Hän antoi minulle 80 euroa ja tungin ne taskuuni. Sitten hän kiitti minua hienosta kokemuksesta. "Soitan, kunhan taas tarvitsen palvelujasi. On hienoa tietää saavansa kunnon palvelua", hän sanoi. Minä kiitin häntä maksusta ja saatoin hänet ovelle. Nainen hymyili sievästi ja vilkutti minulle poistuessaan. Hän oli käynyt 'vastaanotollani' nyt toisen kerran ja luultavasti palaisi vielä...

Minä jäin raapimaan päätäni ja ihmettelemään, kuinka hulluista jutuista ihmiset ovat valmiita maksamaan. Sellaista se mieshuoran elämä on...
53608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En oikein tykännyt. ei olut kiihottava.. Enemmän yksityiskohtiaaaa.. Sinulle voisi käydä semmoinen tarina missä on 13-vuotiastyttö ja 50-vuotias mies.

Äänestä
  • Ei oikeen innosta tuollaista juttua kirjoittaa...en pidä vanhoista irstailijoista.

    Äänestä

Mä tykkäsin ja mielettömästi! Kiitos.
Löytyisipä tollasia miehiä jostakin...

Äänestä
  • Mä pidin kovasti! Äärimmäisen kiihottavaa! Lisää yksityiskohtia toki vois olla, mutta tarinana MAHTAVA!

    Äänestä

  • Mä voin sitoa sut vaikka ilmaiseksi jos vaan haluat...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

F.C kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu