Mun lapset on sijoitettu perhehoitoon ja tunnen itseni ihan luuseriksi. Syyllistän itseäni joka hemmetin päivä niin että meinaan kuolla siihen pahaan oloon. Sen lisäksi OMA perheeni syyllistää mua siitä, etten pystynyt huolehtimaan lapsistani. Ystävistä osa on kaikonnut ja tuntuu, että ihmiset välttelee ja karttaa mua. Itsetuntoa ei ole mulla enää olemassakaan. En koe itseäni ihmiseksi. Mun tapaamiset on järjestetty sijaisperheen kodissa, jossa sijaisäiti tarjoaa kahvit ja itseleivottua pullaa. Se saa mut tuntemaan itseni niin surkeaksi... Miten tästä voi ikinä selvitä elossa? Miten voisin tässä tilanteessa järkätä elämääni kuntoon kun elämän halut ovat poissa ja ihmiset kaikkoaa ympäriltä? En ole saanut yhtään avuntarjousta sijoituksen jälkeen ammattilaisilta, enkä sukulaisilta, enkä läheisiltä. Sitten vielä ihmiset haukkuu ja syyllistää täällä netissäkin, vaikka eivät edes tiedä meidän tarinaa...
Syyllistäminen
huono äiti :(
6632
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
niin on varmasti monella muullakin, että itseensä syyllistää. Siitä ei saa välittää ja on mentävä eteenpäin!
Ystäville pitää asiat selittää koska asia on heille outo ja eivät siitä tiedä, todennäköisesti vaan luulevat että kaikki apukeinot oli jo annettu vaikkei näin olisi ollutkaan.
Vie aikaa kunnes asiat nähdään niinkuin ne ovat.
Ja lopuksi hyvät saavat palkan ja huonot saavat tuntea nahoissaan jossain vaiheessa...
Tämä netti on kaikista pahin syyllistäjä. Täällä ihmiset voivat toimia kasvottomina ja sen takia lentää ne kaikkein pahimmatkin loat. Hanki itsellesi apua esim. mielenterveystoimistosta, kriisiterapiaa, seurakuntakin voinee jotakin apua antaa. Yksin on vaikea asioita puida.
Ei taida edes isommilla kaupungeilla olla tarjota vertaisryhmiä huostaanotettujen vanhemmille. Se on harmi sillä apuahan he tarvitsevat kriisissään. Taidanpa muuten itse kirjata aloiteeen omaan kaupunkiini vertaistuesta, sillä sitä näytetään todella tarvittavan, tehkää te muut samoin.
olisi paikka jossa voisi tavata toisia bioäitejä,koska vain vertainen voi ymmärtää samassa tilanteessa olevaa
Nimenomaan! Mäkin ajattelen, että vain samassa tilanteessa oleva voi ymmärtää kaikki tunteet, vivahteet ja tosiaankin koko tän jutun, vaikka eri perheiden tilanteet onkin erilaisia. Mä en ole koskaan tajunnut, miksei biovanhemmille ja heidän lapsille järjestetä esim. lomia, virkistystä, kuntoutusta ja sopeutumisvalmennusta keskenään. Mä oon ollut lasten kanssa semmoisessa kuntoutuksessa, jossa oli myös kaksi sijaisperhettä sijoitettujen lasten kanssa. Oli myös bioperheitä kaksi. Mä olin ainoa, jolta oli lapset huostaanotettu :( Kyllä olisin niin älyttömästi toivonut sellaisia perheitä, joiden kanssa voi rennosti olla oma itsensä eikä tarvitse pingottaa eikä salata tunteitaan.
hae itsellesi kaikki mahdollinen apu
Paras tapa saada vertaistukea on järjestää sitä itse: joku voimissaan oleva ottaa nyt ohjat käsiinsä ja kutsuu tapaamiseen jonnekin missä päin nyt sitten onkaan - kahville, eväsretkelle tms.