Mikä on paras kalajuttunne?
Minä olin alle 7v kun olin ensi kerran yksin
kalassa,sain niin paljon kalaa,että isän piti
hakea kalansaalis hevosella kotiin,hänkään ei jaksanut kantaa saalista! Sitä oli kaksi
viholaissäkillistä piripintaan asti täynnä.
Ja tämä tarina on tosi! Käyn illemmalla katsomassa onko kukaan pistänyt paremmaksi.
Myös kommellukset kalareissuilla olisivat
mukavaa luettavaa.
Minä olin alle 7v kun olin ensi kerran yksin
kalassa,sain niin paljon kalaa,että isän piti
hakea kalansaalis hevosella kotiin,hänkään ei jaksanut kantaa saalista! Sitä oli kaksi
viholaissäkillistä piripintaan asti täynnä.
Ja tämä tarina on tosi! Käyn illemmalla katsomassa onko kukaan pistänyt paremmaksi.
Myös kommellukset kalareissuilla olisivat
mukavaa luettavaa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
olin elämäni ensi kertaa kalassa, pitkä puunoksa onkena, siimahan siihen oli sidottu tietty ja kohot sekä koukut matosyötteineen. Olin jotain kymmenen vanha silloin. hirveästi jännitti josko kala nykäisee. Ja sehän nykäisi, hitsi vieköön. Niin nykäisi tyttökin, kala lensi kaaressa takana olevaan puuhun :))
Siellä se sätki ongen siimassa korkealla oksalta roikkuen. Katseltiin kait yhtä hölmistyneenä toisiamme, kala ja minä. Se oli sellainen kymmensenttinen särki....
Olin suunnilleen ehkä suunnilleen taikiksen kanssa saman ikäinen - kun en osaa valehdella - !!! Mummolan järvellä ongittiin serkkujeni kanssa ja välillä se huuto kuului : "Nyt tuli iso vonkale." Minun suurin vonkale oli hauki, sinänsä minusta pelottava kala (oma saaliini oli pieni) !
Jälkeenpäin paistoimme kalat nuotiolla ja se tunnelma, vielä 30 vuode takaa muistan sen; tuoksut, järven kun usva nousi jne...
antaa vähän selitystä.Asuimme 50-luvulla
maalla ja kevätaikaan maanviljelijöillä on
vuoden kiireisintä aikaa ja pieni pojan koltiainen vielä siinä jaloissa pyörimässä.
Meidän mökin ohi meni pieni laskuoja ylempänä
olevaan pieneen lampeen ja kevätaikaan kaloja
(lähinnä pieniä särkiä) nousi kutemaan lampeen.
Isä keksi antaa minulle pienen merran ja kaksi
viholaissäkkiä ja laittoi minut kanoille vähän
lisäevästä kalastamaan.Keksin padota ojan kapeimmasta kohdasta ja merta siihen väliin.
Kalaa tuli niin etten kerinnyt kuin mertaa tyhjentämään ja tosiaan kaksi viholaissäkkiä
täyttyi sen päivän aikana.Äiti ei tosin ollut
mielissään,hän keitteli kananruokaa vielä
iltamyöhään saunan padassa.
rehevöityneet järvet täynnä roskakalaa, samalla konstilla voisi niitä saada sieltä vähemmäksi :-))
Ei mitään parasta kalajuttua tässä, niitä ei ole.
Kalastusmuistoja on sitäkin enemmän. Lapsuuden kesästä muistan ne onkireissut ukin kanssa. Meillä oli katajasta tehdyt pohjaonget, kalapaikat ukki tiesi ja sinne mentiin kun sää oli 'otollinen'. Kalaa tuli, isoja ahvenia, särkiä, kiiskiäkin...uistimella isoja haukia, verkoilla kuhaa ja siikaa.
Nyt meillä on mökki noissa samoissa lapsuuden maisemissa. Kalastus on jäänyt, puolivalmiit tuotteet tirisevät mökin grillissä. Katselen niitä samoja vesiä mihin ukkini lähti aamuyöstä kalastamaan. Kun heräsimme, hän oli jo perkaamassa saalistaan. Sen suuren kalarepun hajun muistan vieläkin...
niin pieni, että luulin sitä heinänkorreksi. Se oli jäänyt kiinni isoon hauelle tarkoitettuun uistimeen - ja tää tarina on tosi, ei mikään "kalavale".
Samoin on totta että Rääkkylässä kalastaessamme poika laittoi uistinta perukkeeseen veneen laidan ulkopuolella, nin hauki loikkas ja vei sen uistimen mennessään. Poika pelästy niin että hyvä ettei virveli menny saman tien :))
Ja tääkin juttu on ihan totta.
oltiin, harva se ilta. Läksimme ennen viittä ja olimme niin kauan kuin syöntiä riitti, noi puoli kymmeneen yleensä. Kotimme lähellä oli useampi lampi, hakoisia ja soisia olivat lampemme.
Ongenkoukku tarttui vähän väliä lumpeisiin tai hakojen kylkiin, kävimme illanmittaan niitä monesti uimalla irottelemassa.
Minä en muista yhtään itikkaa niiltä reissuilta, taisi olla niin mieluista ja jännää puuhaa ettei pienet riesat haitanna. Saaliit olivat lukumääräisesti suuria, mutta kappalekoko oli sellaista kymmensenttistä, enimmäkseen ahvenia ja särkiä.
Aamuisin emme käyneet koskaan ongella, oli muita velvollisuuksia; pienempien sisarusten paimennusta...:)
Kerran penskana heitin onken ruohikon reunaan
ja eikös vaan sieltä ruohikosta syöksyny sorsa
syötin kimppuun ja tarttui nokastaan koukkuun
kiinni.Koko onkiseurue,useampi penska,kirkui ja
ja hyppi edestakaisin,osa tais juosta jo kotiinkin.Minulla oli kuitenkin sen verran tolkkua,että pidin ongesta kiinni ja jotenkin
sain hilattua pyristelevän sorsan maihin.No se irrotus koukusta olikin isompi operaatio,kaksi
naapurin poikaa piteli sorsaa kiinni,minä sitä
koukkua irti,oli onneksi jäänyt senverran "hyvin"
kiinni että lopulta irtosi ja sorsa lähti kun
ohjus,eikä sitä sorsaa ole senkoommin sillä
järvellä nähty. Tämä tarina on totinen tosi!
onginta näkyy olevan täällä kaupungissa kakaroiden huvina aina silloin tällöin, koskapa vastaan tulee sorsia, joilla on nokassa kiinni koukku ja siimanpätkä. Pullatäky tehoaa varmasti. On eläinrääkkäystä, joten epävirallisesti voi tulla selkäsauna ja virallisesti syyte jos tekijöitä kiinni jää.
Tämä tapahtui jo 50-luvulla,maaseudulla ja olen samaa mieltä kanssasi,että jos vasiten menee
pyytämään sorsia onkella,se on tuomittavaa.
Kyllä jos sorsapaistia havittelee, armeliaampi
tapa on ampua paisti itselleen.Se voi muuten olla
että silloin meillä oli tapana käyttää taikina palloa, sen ensimmäisen kalan saantiin(useimmiten
särki).Sitten kun otti särjen silmän syötiksi
siihen iski jo kunnon ahvenen vonkaleita.
kuin ohjus..on voinu olla koominen näky..:)) sorsa parka tosin...