Vaikka on neljä päivää raskaustestin tekemiseen - minulle tehtiin toistamiseen ICSI eli mikroinjektiohedelmöitys - olen aika varma, että eipä onnistunut tälläkään kerralla. Tiputteluvuoto alkoi samaan aikaan kuin viimeksi ja ennen tiputtelua fiilis laski jyrkästi masiksen puolelle. Aivan kuin kuukautisten aikana.
Lapsettomuus ei yhdistä minua mieheeni, koska hänellä on kaksoset omasta takaa exänsä kanssa, joille olen lähiäitipuoli. Tiesin, että minun oli otettava koko paketti eli mies lapsineen, mutta en osannut kuvitella, kuinka ulkopuolinen voi olla ilman omaa lasta. Miehen lapset ovat myös ICSI-lapsia ja hoitoihin meno ei tullut minulle siksi yllätyksenä.
On vain niin vaikeaa jatkaa tästä, mietin jo edellisen epäonnistumisen jälkeen, että suhde taitaa loppua lapsettomuuteen. Täytän tänä vuonna 36 eli teoriassa voisin tulla raskaaksi jonkun toisen kanssa (älkää moralisoiko).
Pelkään katkeroituvani. Emme ole nykyisen kumppanini kanssa edes kihloissa enkä oikein jaksa uskoa tähän parisuhteeseen: miksi menisimme naimisiin, kun meitä ei yhdistä mikään. Rakkausko? Sitä pitäisi olla uusperheelisellä enemmän kuin normaalipareilla ja kyllä se rakkauskin voi kuolla kun kovin koettelee. Jos tässä tilanteessa miehelle sattuisi jotakin, jäisin automaattisesti tyhjän päälle. Sitäkö loppuelämäni on? Koiranelämää. Jos siirretyillä alkioilla ei ole elämänvoimaa, ei sitä ole minullakaan.
Lapsettomuus ei yhdistä minua mieheeni, koska hänellä on kaksoset omasta takaa exänsä kanssa, joille olen lähiäitipuoli. Tiesin, että minun oli otettava koko paketti eli mies lapsineen, mutta en osannut kuvitella, kuinka ulkopuolinen voi olla ilman omaa lasta. Miehen lapset ovat myös ICSI-lapsia ja hoitoihin meno ei tullut minulle siksi yllätyksenä.
On vain niin vaikeaa jatkaa tästä, mietin jo edellisen epäonnistumisen jälkeen, että suhde taitaa loppua lapsettomuuteen. Täytän tänä vuonna 36 eli teoriassa voisin tulla raskaaksi jonkun toisen kanssa (älkää moralisoiko).
Pelkään katkeroituvani. Emme ole nykyisen kumppanini kanssa edes kihloissa enkä oikein jaksa uskoa tähän parisuhteeseen: miksi menisimme naimisiin, kun meitä ei yhdistä mikään. Rakkausko? Sitä pitäisi olla uusperheelisellä enemmän kuin normaalipareilla ja kyllä se rakkauskin voi kuolla kun kovin koettelee. Jos tässä tilanteessa miehelle sattuisi jotakin, jäisin automaattisesti tyhjän päälle. Sitäkö loppuelämäni on? Koiranelämää. Jos siirretyillä alkioilla ei ole elämänvoimaa, ei sitä ole minullakaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meillä on tilanne toisinpäin. Minulla on lapsi, mutta miehellä ei. Hän on perhettä halunnut jo kymmenen vuotta, mutta sopivaa naista ei ole löytynyt ja viimeinen ei ollut halukas vielä lisääntymään. Ikäkin alkaa olla kohta piikissä. Minulta on kohtu poistettu, joten no can do. Hän kyllä sai tämän tietää jo toisella tapaamiskerralla, mutta suhteemme alkoi/jatkui silti. Minä en silloin vielä tajunnut, kuinka tärkeää isäksi tuleminen hänelle on. Muuten olisinkin heti juossut lujaa toiseen suuntaan.
Uskon, että olemme molemmat rakastuneita, mutta tämä tulee erottamaan meidät. Minä pelkäisin koko ajan, että hän löytää sen synnytyskykyisen ja -haluisen naisen. Tämä on hänelle iso asia, minkä tietysti ymmärrän ja hyväksynkin eron syyksi. Hän pelkää katkeroituvansa myöhemmin, jos nyt valitsee minut ja lapsettomuuden. Tilanne on siis meillä kesken, koska haluaisimme elää yhdessä, mutta tulevaisuus tuntuu hirvittävän pelottavalta.
Perhe-elämän suunnittelun pitäisi aina perustua keskinäiselle rakkaudelle. Vasta kun tiedetään parisuhteen olevan oikealla pohjalla, on aika ajatella lapsia. Miten voi harkitusti suunnitella lasta suhteeseen, jonka kestävyys on epävarmaa (tarkoitan sitä varmuutta, mitä tulevaisuudesta yleensäkään voi olla)? Kyllä tämän järjellä mahdottomaksi yhtälöksi ymmärtää, mutta tunteet eivät vielä ole antaneet luovuttaa.
Arvatkaapa vain, koskeeko?
En oikein tiedä mitä sanoa sinulle, mikä saisi mielesi paremmaksi. Voin vain toivoa että saisitte tuloksia aikaan ja olisit pian raskaana.
Mutta itsenikin kohdalla minä mietin paljon minun ja mieheni suhdetta kun lapsettomuutta aiheuttava pconi tuli ilmi. Ajattelin että vaikka häntä ei vielä lapsettomuus häiritse, ehkä se nousisi vuosien päästä niin isoksi asiaksi että hän etsisi itselleen hedelmällisen naisen ja jättäisi minut. Kun syy on vain toisessa, niin kaipa nämä ajatukset ovat ihan normaaleja. Minä ainakin mietin jopa sitä kuinka olen vanhainkodissa yksin, eikä kukaan tule katsomaan minua, koska veljeni lapset ovat lähimmät sukulaiseni, eivätkä hekään muista minua.
Täytyy kuitenkin muistaa, että puolisonsa pystyy valitsemaan, mutta tulevaa lastaan ei. Omaa lastaan varmasti rakastaa oli hän millainen ihminen tahansa, mutta puoliso on jotakin erilaista, itse valittu.
Mutta sinulla varmasti on raskas taival edessäsi siinä, että pohdit läpi tämän asian siitä, että haluatko olla nykyisen puolisosi kanssa, riittääkö rakkaus vai haluatko enemmän saada lapsia. Voimia taipaleellesi ja toivottavasti pystyt nauttimaan kuitenkin kesästä!
2. Isciä takana, sama ikähaarukka, samat fiilarit, laita meiliä jos kiinnostaa
[email protected]