Anno Domini 165?
Buccaneer, Kemp's Bayn satama, Bahama
Will säpsähtää hereille aamunsarastuksen pehmeästi valaisemassa hytissä. Pahimmasta unenpöpperöisyydestään selvittyään Will katsahtaa viereensä. Nina nukkuu hänen kainaloonsa käpertyneenä. Kapteeni katselee tyttöä hellin katsein hiljaisena. Niin kaunis, viaton ja puhdas olento. "Jos en olisikaan ehtinyt ajoissa", Willin aivoissa välähtää ja suuttumus häivähtää syvän sinisissä silmissä hänen katsellessaan Ninaa joka unessaankin vaikuttaa hakevan turvaa Willin kainalosta. Suoranainen viha alkaa kasvaa jossain syvällä Willin sisuksissa tämän kumartuessa suutelemaan kevyesti Nineten otsaa, jonka jälkeen hän nousee varovaisesti sängystä tehden kaikkensa ollakseen herättämättä Ninaa.
William astelee alastomana peilin eteen ja katselee hetken lihaksikasta ja jäntevää kehoaan. Katsellessaan Will huomaa vatsallaan olevat tahmeat tahrat. Kevyen huvittuneen hymähdyksen saattelemana mies kumartuu pesuvadin yllen ja suorittaa viileällä vedellä pikaisen puhdistautumisen. Vilkaistuaan vielä pikaisesti peiliin Will päättää hoitaa parranajon myöhemmin. Hytin oven läpi kuuluu laivakellon ääni sen lyödessä aamuvahdin ensimmäisen lasin samalla kun Will alkaa pukeutua. Hetken hän pohtii laittaisiko päälleen asemaansa korostavan kapteenin asun, mutta päätyy sitten epämuodollisempiin asusteisiin joiden likaantumisesta ei ole niin väliksi. Saatuaan itsensä valmiiksi Will astuu hiljaa ulos hytistä ja sulkee oven pehmeästi perässään.
Kannella sir William katselee jonkin aikaa ympärilleen nauttiessaan kauniista aamusta ennen kuin joutuu ryhtymään kohtalaisen ikävään hommaan. Lopulta Will astuu vahtiupseerin viereen. "Mr. Aubrey, tuokaa vangit kannelle, laittakaa rangaistusristikko ja ruoska valmiiksi ja soittakaa miehistö kokoon rankaisua varten". "Aye, sir", kajahtaa lyhyt vastaus Aubreyn kääntyessä kohti alempana kannella olevaa miestä:"Mr. Courtney, hakekaa vangit kannelle ja hoitakaa rangaistusjärjestelyt". "Aye", Courtney vastaa lyhyesti ja katoaa kannen alle. Lyhyen odotuksen jälkeen isonmaston juureen pystytetään rangaistusristikko ja puosu soittaa pillillä miehet kokoon.
Nina herää laivan keinuessa laiskasti ja aamuauringon paistaessa hyttiin. Hytissä on hiljaista, ja Nina huomaa vieressään olevan vain tyhjän paikan, Will on selvästikin jo noussut. Ja ilmeisesti mennyt hoitamaan jotain tärkeää asiaa, sillä hyttikin on tyhjä. Nina venyttelee nautinnollisesti ja miettii, pitäisikö lähteä käväisemään Seanin luona katsomassa josko tällä olisi enää mitään aamupalaksi käypäistä jäljellä. Hänen ei pitäisi nukkua näin myöhään, varsinkin jos tarkoitus on olla Willin hyttipalvelija, onhan se noloa, että palvelija ilmaantuu aamupalalle viimeisenä ja kapteenin jälkeen. Mutta Sean ymmärtää, ja Nina uskoo, että varsinkin eilisten tapahtumien valossa kukaan ei odota, että hän olisi kaikista reippaimpana pesemässä kapteenin paitoja kun muut heräävät. Silti hän päättää olla huomenna virkumpi ja osoittaa olevansa arvokas osa laivan miehistöä eikä vain syötettävä saalis. Jean-Luc'kin on lunastanut paikkansa laivalla ja kiipeilee purjeissa kuin vanha tekijä, Nina haluaisi olla yhtä selvä osa laivan arkea. Nyt hänestä on viime aikoina ollut vain vaivaa, miehistö on saanut vaarantaa henkensä ja terveytensä häntä pelastaessaan.
Herättyään kunnolla Nina kierähtää Willin puolelle sänkyä aikomuksenaan nousta ylös, mutta unohtuu hengittämään tyynyssä viipyilevää tuntua Willistä. Niin, Will, miksi kaikesta tuli niin monimutkaista? Miksi he eivät voineet vain elellä tätä väliaikaa ennen Ninan paluuta kotiin nauttien niistä huveista, joita Will pystyy naiselle tarjoamaan ilman kaikenlaista sotkua ja pohtimista? Mikä hänen asemansa oikeastaan on? Vankiko, vai lemmikkieläin, vai huora, vai... jotain muuta? Välillä hän muistaa olevansa vanki ja isänsä joutuvan vararikkoon näiden sattumusten takia, kapteenin ahne hymy hänen tutkiessaan papereitaan kertoo, että paitsi herrasmies ja merirosvo, kyseessä on myös rahan ja tavaran arvon tunteva peluri. Toisaalta Will hemmottelee häntä tavoilla, jotka ovat vastaavia kuin kotipuolessa parhaat koirat saivat osakseen: herkkuja isännän pöydästä, ystävällinen hymy ja äänensävy, ei liikaa töitä, taputus silloin tällöin. Mutta sitten on sekin juttu mitä he ovat joskus tehneet keskenään, ja mistä miehistön tai kenenkään ei pitäisi tietää. Silti, kun kapteeni osti hänelle huivin, hän huomasi, että kauppias näytti siltä, kuin uskoisi sen tapahtuneen siksi, että hänellä oli lihallinen suhde kapteeniin... Kauppias ei voinut tietää, arvasi vain, mutta Ninalle se muistutti siitä, että ehkä se oli siis kauppiaasta itsestäänselvyys, että mies käyttäytyy Willin tavoin huolehtivasti ja anteliaasti vain maksuna mahdollisuudesta purkaa tarpeitaan naisen kanssa.
Olisiko Will yhtä ystävällinen jos hän ei olisi auliisti suostumassa ja jopa ehdottamassa häntä tekemään itselleen noita asioita? Olisiko kukaan mies? Ja, olisiko Will yhtä käytännöllisen iloinen mahdollisuudesta purkaa tarpeet laivalla sataman sijaan, jos hän olisikin joku muu, vai onko hänellä itsellään mitään väliä muuna kuin välineenä? Välillä Nina ajatteli, että Will saattaisi olla iloinen siitä, että juuri Nina sattui putkahtamaan hänen elämäänsä. Mutta nyt, Janen tapauksen tultua päivänvaloon Nina ei ole läheskään varma. Näyttää siltä, että Will on käytännöllinen mies joka ei sotke tunteita tarpeisiinsa. Tähän päästyään Nina havahtuu ajatuksistaan. Hetkinen, mitä ihmeen väliä hänelle on mitä kapteeni tuntee tai kenestä välittää tai mikä hänen oma roolinsa tässä pelissä on? Sillä tietenkään Ninallakaan ei ole mitään tunteita Williä kohtaan ellei ärtymystä lasketa, Nina päättää. Hän on lähdössä kotiin niin pian kuin vain tämä vankeus loppuu, ja sitten hän menee naimisiin jonkun sopivan miehen kanssa ja koko tämä sotku on muisto vain. Ainut millä on väliä juuri nyt on pysyä hengissä ja hyvässä kunnossa ja naimakelpoisena. Kaiken muun harmin voi harmitella sitten kun on taas kotona... Vaikka Nina joutuukin myöntämään, että viimeöinen ei kuulu niihin harmeihin joita harmitellaan, ennemminkin se saattaisi olla muisto, jota joutuu vaalimaan sitten kun on sidottu avioliiton sitein johonkin tylsään lordiin.
Joten, niin kauan kuin tätä kestää, pitää vain kestää ja sietää, niin epävarmuus kuin omat tunteetkin. Onneksi kapteeni on herrasmies ja komea ja sille päälle sattuessaan hauskaa ja älykästä seuraa, asiat voisivat olla paljon pahemminkin, hän saattaisi yhtä hyvin olla laivalla pelkkien bakereiden kanssa, Nina toteaa ajatuksissaan. Samassa se kipu, joka tuntui eilen rinnassa, mutta hälveni kapteenin sylissä, palaa taas. Nina tuntee hetken pahoinvointia, vaikka laiva ei keinu kuin nimeksi, mutta räpyteltyään silmiään hetken saa taas otteen normaalista itsestään. Baker... ja Johnson... He ovat varmaan vielä laivalla. Nina ei muista tarkkaan mitä kapteeni sanoi, taisi puhua jotain rankaisusta. Ainakin miesten osalta, Janesta Will ei tainnut sanoa mitään, mitähän siitä päätettiin? Ei olisi pitänyt lähteä, nyt ei tiedä mistään mitään, Ninette harmittelee.
Nina nousee lopultakin, roiskii vähän vettä kasvoilleen, hetken harkittuaan hakee pesulapun ja pyyhkii vatsansa, vaikka vesi onkin kylmää, sillä hänen iholleen on kuivunut jotain tahmaista, kaikki ei olekaan pyyhkiytynyt lakanoihin. Nina tietää varsin hyvin mitä se on, ja virnistää muistaessaan missä tuoksinassa sotkeutui. Ensi kerralla pitää olla amuletti... Pukeuduttuaan uuteen kaupungista hankittuun siveään mekkoonsa Nina kurkistaa ovesta ulos. Jostain taustalta on koko ajan Ninan peseytyessä kuulunut jotain ääniä, mutta raskas puuovi on vaimentanut äänet eikä Nina ole kiinnittänyt niihin huomiota. Nyt, heti oven raotuttua Nina tajuaa silmänräpäyksessä mistä on kyse ja lopettaa oven aukaisun siihen paikkaan. Hän jopa vetää oven varovasti kiinni.
Kotona plantaasilla tapahtui joskus samaa. Joku orja niskuroi tai tarvitsi muuten rankaisua, isä tai yleensä työnjohtaja hoiti asian ladossa tai varastossa, ja naisia ja lapsia ei tietenkään päästetty paikalle. Mutta tottakai hän oli kerran hankkiutunut riihen ylisille kun asian selvittely kesti kauan ja hän osasi arvata lopputuloksen. Sinne päästyään hän oli juuri kerennyt asettua hyvälle katselupaikallle, kun isä ja työnjohtaja olivat tuoneet sokerin varastamiseen syyllistyneen orjan paikalle, sitoneet tämän ranteistaan seinään ja piiskanneet kunnes onnettoman selkä oli muuttunut mustasta punaviiruiseksi, ja orjan ääntely itkunsekaiseksi voihkeeksi. Puolessa välissä hän oli itse kääntänyt katseensa pois, mutta korviaan hän ei voinut sulkea. Isän lopetettua piiskauksen ja poistuttua työnjohtaja irrotti orjan kädet ja lähetti tämän majoille, vannottaen tätä olemaan vastedes rehellinen, ettei pahempaan tarvitsisi ryhtyä. Ja orja lupasi, ääni vavisten. Hänen oli sallittu jäädä eikä häntä myyty eteenpäin, sillä hän oli iso ja vahva, ja siitä lähtien myös ainakin Ninan tietojen mukaan rehellinen. Sen jälkeen Nina ei enää yrittänyt päästä näkemään rangaistuksia, jo tuo yksikin kerta sai hänet melkein voimaan pahoin, ja ajatus siitä, että miehet joutuvat moisia velvollisuuksia hoitamaan, sai hänet kiittämään luojaa siitä, että oli nainen.
Oven takana kannella on nimittäin menossa samantapaista, eiliset neljä kaapparia ovat sidottuina paahteessa, ja koko miehistö tuntuu olevan paikalla. Homma on ilmeisesti vasta alkamassa, ja Nina ajattelee, että parasta olisi, jos hän ei tietäisi siitä mitään. Hyvä, että ovi on välissä, äänet kuuluvat korkeintaan tukahtuneesti, Nina päättelee. Samalla hän huomaa, että yllättävää kyllä, äänet kuuluvat oven eteen varsin hyvin. Nina kohottaa kasvonsa ylöspäin, ja tajuaa katsovansa valoisaa raitaa seinässä. Juuri oven yläpuolella on leveähkö rako, josta aurinko ja äänet pääsevät sisään. Nina voisi perääntyä kauemmas hyttiin, äänet kuuluvat vain aivan oven edessä, mutta jotenkin hän ei saa tehtyä sitä. Tällä kertaa kyse ei ole jostain sokerista, vaan hänestä itsestään. Mietittyään hetken Nina hakee pöydän takaa tuolin, siirtää raskaan huonekalun oven sivuun siten, että se ei estä ovea avautumasta, mutta jonka päällä seisten hän voisi katsoa raosta, jos haluaisi. Tietenkin Ninette voisi jälkeenpäin kysyä Seanilta tai kapteenilta mitä tapahtui, mutta Sean jättäisi kaikki hienolle naiselle sopimattomat yksityiskohdat kertomatta, ja Willille hän ei kehtaa edes tunnustaa, että juuri ne häntä kiinnostaisivat. Nina tekee päätöksensä ja nousee tuolille. Tuoli on juuri sopivan korkuinen, ja Ninan silmät asettuvat rakoon. Näköala on erinomainen, nyt ollessaan korkeammalla hän näkee kaikkien oven edessä seisovien päiden yli suoraan peräkannelle, jossa kaapparit kiemurtelevat.
Vangit seisovat vaitonaisina maston vieressä Kapteenin silmaillessä heitä tuimalla katseellaan. Will aloittaa jykevällä äänellä:"Kuten varmaan kaikki jo tietävät, Johnson ja Baker yrittivät jälleen kerran häpäistä lady Ninan kunnian. Ja tällä kertaa heillä oli apunaan nämä kaksi hollantilaista. Koska Johnson ja Baker eivät selvästikkään ottaneet opikseen edellisestä rangaistuksestaan, rankaisen heitä ja heidän kahta rikostoveriaan 50:llä raipaniskulla, jonka jälkeen heidät poistetaan laivasta lopullisesti. Suoritan rankaisun itse. Mr. Aubrey, kattiruoska". Aubrey ojentaa sanattomana ruoskan. Koko miehistön läpi kävi tuskaisa kohahdus heidän kuullessaan rangaistuksen. Taaimmaisista riveistä kuuluu hiljaista mutinaa:"50 iskua, ois ny reilusti vaan hirttänny ne".
Nina asettuu tuolille tukevasti ja nojaa otsaansa seinää vasten, jolloin hänellä on kohtuullisen mukava asento ja erinomainen näköala kannelle. Näyttää siltä, että koko miehistö on paikalla, ja paikalle on pystytetty jonkinlainen kehikko. Ninan vielä ihmetellessä sen tarkoitusta vangit talutetaan paikalle ja Nina kuulee Willin äänen tämän ilmoittaessa rangaistuksesta. Kattiruoska! Kuulostaa pahalta...ja 50 iskua on varmaan enemmän kuin kukaan orja on koskaan saanut osakseen. Paristakymmenestä raipaniskusta hän on kuullut puhuttavan normaalina. Tosin heillä ei koskaan ollutkaan näin vakavia rikkeitä, Baker ja Johnson syyllistyivät kapinointiin rikkoessaan kapteeninsa suoraa käskyä ja vastustaessaan häntä miekka kädessä. Hollantilaisten rikos ei Ninan mielestä ollut yhtä vakava, heidän tekemisensä liittyivät vain Ninaan, mutta näköjään kapteeni ei ollut sen armollisempi heidän kanssaan, vaikka tarkasti ottaen kaupunkilaisten rankaisu ei kuulunut kapteenin toimivaltaan. Mutta nyt alkaa tapahtua. Ruoskan ensimmäinen läjähdys katkaisee Ninan mietteet.
Kapteeni tarttuu mustaan yhdeksänhäntäiseen kattiin ja komentaa:"Mr. Aubrey, sitokaa Baker kiinni". Hiljaisuuden vallitessa vapiseva ja kalpea Baker sidotaan ristikkoon, hänen suuhunsa sidotaan puupalikka kielen puremista estämään ja hänen vaalea selkänsä paljastetaan. William katselee maaliaan tuimasti, kohottaa kätensä ja ruoska viuhahtaa ilman halki osuen mahtavasti läiskähtäen Bakerin selkään. Mies huutaa tuskasta, ja ennen kuin huuto loppuu katti lämähtää uudelleen Bakerin selkään. Ristikon vieressä Aubrey laskee vakaalla ja viileällä äänellä iskuja:"yksi, kaksi, kolme..." 15:sta iskun lävähdettyä William pitää pienen tauon.
"Kas vain, Will itse heiluttaa ruoskaa. Ja se on Baker", Nina tuumii. Katsellessaan Bakerin selkää hän muistaa elävästi tämän etupuolen, karvaisen rintakehän ja yhtä aikaa halveksivan ja himokkaan ilmeen, ja kovat runnovat kädet. Hetken taas tuntuu pala kurkussa, mutta kuullessaan Bakerin huutavan tuskissaan puukapulan läpi olo helpottuu. "Siitäs saat, mahtaako enää innostaa ajatus käskyn rikkomisesta", Ninan ajatuksissa välähtää kostonhimo. Will pysähtyy, ja ensin Nina arvelee, että hän päättikin Bakerin saaneen tarpeekseen, sillä miesparan selkä on jo pahasti veriviiruinen, vaikka iskuja on tullut vasta ehkä 15. Sitten hän havaitsee, että kyse olikin vain siitä, että Will halusi vetää hetken henkeä.
Aamu on lämmin ja hiki alkaa tarttua Willin ohueen paitaan. Bakerin selkä on punaviiruinen ja veri on alkanut valua haavoista. Will huljuttaa ruoskaa pikaisesti merivesiämpärissä, ennen kuin jatkaa. Vetinen ruoska läiskähtää jälleen Bakerin selkään ja tuskanhuudon saattelemana suola porautuu haavoihin. Aubrey laskee tasaisesti ylöspäin iskujen tahdissa Bakerin selän muuttuessa hiljalleen muhennokseksi. Willin suuttumus kasvaa jokaisella iskulla, eikä hän enää tarkkaile Bakerin reaktioita, vasta kuullessaan jostain etäisesti Aubreyn äänen toteavan:"50, sir", kapteeni laskee kätensä huohottaen. Verta on roiskunut Willin hikiselle paidalle ja miehistön joukossa enemmän tai vähemmän kauhistuneet ilmeet ovat vallitsevina. Kapteeni pyyhkii kasvojaan hihaansa, ja havaitsee paitansa olevan läpimärkä hiestä ja roiskuneestä verestä. Will riisuu paitansa, ja patsastelee yläruumis paljaana aamuauringon paisteessa odottaessaan että Baker saadaan dumpattua laiturille.
Ninan huomio kiinnittyy Williamiin miehen riisuessa veristä paitaansa. "Jahas, pyykkiä riittää tällekin päivälle", Ninan mielessä välähtää. Mutta on Will sentään aika mukava näky ruskettuneena yläruumis paljaana... Hytin hämärässä sen tietenkin tuntee, mutta auringonpaisteessa kannella näkee, kuinka lihakset elävät ihon alla Willin liikkuessa. Hetken kuluttua Nina havahtuu siihen, että on viimeiset minuutit Bakeria ristikosta irrotettaessa vain nauttinut Willin liikkeiden katselusta, vaikka Baker näyttää mieltä kääntävän riekaleiselta. Onneksi Baker sitten poistetaankin laivalta. Nina katselee tarkkaan, että muistaisi tämän hetken myöhemmin. Hän jäi, ja Baker lähti, eikä hänen tarvitse enää pelätä miestä.
Suuttumus palaa mahtavalla liekillä Williamin silmissä. "Johnson on seuraava". Vaitonaisena Aubrey köyttää anelevasti katselevan Johnsonin kiinni. Will silmäilee hetken aikaa Johnsonin selkää, kuin miettiäkseen millaisen kuvion siihen aluksi ruoskisi. Sitten hän kohottaa ruoskan merivesiämpäristä, viuhtoo sillä pari kertaa ilmaa saadakseen irtovedet pois, alkaa sitten asiantuntevasti ruoskia Johnsonin selkää. Ilman täyttävät ruoskan läimähdykset, suukapulan tukahduttamat tuskanhuudot, ja mr. Aubreyn tasainen laskenta. Pitkän tovin katti läiskähtelee miehen selkään repien ihoa julmasti, kunnes William pysähtyy pitämään taukoa pyyhkiäkseen roiskunutta verta kasvoiltaan. Tauko on juuri sen verran pitkä, että Johnson ehtii rauhoittua ja jossain määrin tottua kipuun. Lopulta kuitenkin ruoska alkaa jälleen läimähdellä säälimättömästi. Williamin verenhimon keskeyttää jälleen Aubreyn viileä toteamus:"50, sir". Johnsonin selkä on muuttunut veriseksi sotkuksi, jota Will katselee tyytyväisenä aikaansaannoksestaan. "Heittäkää se paska laiturille ja laittakaa seuraava valmiiksi".
Nina kuulee Johnsonin olevan seuravana vuorossa, ja ruoskijana on edelleen Will. Nina ei näe Willin ilmettä takaapäin, mutta miettii, millainen se mahtaa olla. Niin raivokkaina iskut satavat välittämättä, tai suorastaan innostuen Johnsonin karjunnasta, että Ninaa alkaa hieman pelottaa koko mies. Onko tuo hänen hellä Willinsä, joka ei edes silloin kun ei tiennyt Ninan olevan tyttö ollut hänelle epäystävällinen. Nina muistaa heidän ensimmäisen kohtaamisensa, silloinkin Will oli ollut verisissä vaatteissa, ruoskan sijasta miekka kourassaan, paita tappamiensa espanjalaisten ja omassa veressään. Silloin Nina oli ollut peloissaan kun ei tiennyt, olisiko hänen oma verensä seuraavaksi paidalla. Nyt hänen ei tarvitse pelätä sitä, että Will kävisi hänen kimppuunsa, mutta silti miehen raivoisa väkivalta kiinni sidottua vankia kohtaan saa hänet voimaan pahoin... Tottakai rangaistus pitää antaa että kunnioitus säilyy, mutta jotenkin Ninasta tuntuu, että Willin käyttämä voima on suurempaa kuin välttämättä tarvittaisiin. Vaikka mitäpä hän on arvostelemaan, hänhän on vanki itsekin, Nina ajattelee, ja samassa tajuaa, että siinäpä se. Jos Will sattuisi haluamaan, hän voisi ripustaa Ninan tuohon samaan telineeseen ja tehdä mitä haluaa, kukaan miehistöstä ei kyseenalaistaisi kapteeninsa päätöksiä. Mutta eihän Will niin tekisi... Nuo miehet ansaitsivat itse rangaistuksensa, hän ei aio mitään sellaista tehdä. äJohnson on selvästi huonossa kunnossa, veri valuu hänen haavoistaan pitkin kantta kun hänet raahataan pois, ja jälleen Nina seuraa poistumista katseellaan, hän haluaa, että viimeinen muisto on sellainen, jossa mies ei seiso hänen yläpuolellaan vaan on alistettu ja murjottu.
Toista hollantilaista, Ruudia, ristikkoon sidottaessa Will katsahtaa laiturille ja huomaa siellä seisovan Janen lastenhoitajan, Maryn. Naisella on kauhistunut ilme kasvoillaan ja hän suuntaa anovan katseen Williamiin. Lyhyen katsekontaktin jälkeen, Will kääntyy kohti ristikkoon sidottua miestä, tarttuu ruoskaan, ja jälleen ilman täyttävät ruoskan läimähdykset, tuskanhuudot, Aubreyn monotoninen laskenta ja roiskuva veri. Hikisenä ja lihaksikkaana Will käyttelee ruoskaa ylväästi, vaikka hänen pahin suuttumuksensa alkaakin hieman laantua. Kapteenin suurin viha oli kohdistunut Johnsoniin ja Bakeriin, omiin miehiinsä. Mutta vaikka suurin tarve satuttaa on jo laantunut, katti läiskähtelee hollantilaisen selkään edelleen aivan yhtä voimakkaasti. Lopulta jälleen ilmoille kajahtaa Aubreyn nyt jo hieman väräjävällä äänellä antama ilmoitus:"50, sir". William vilkaisee hegästyneenä ympärilleen, ja huomaa miehistön katselevat lähinnä kantta, eikä hollantilaisen veristä muusia olevaa selkää.
Ninette huomaa, että seuraavana vuorossa on toinen hollantilaisista. Will on iskenyt ruoskalla jo sata kertaa, mutta väsymys ei näytä painavan häntä kun hän aloittaa jälleen uuden sarjan. Hiki kylläkin pisaroi Willin harteilla ja niskaan kiinni solmitut hiukset alkavat olla kosteat. Willin pyyhkiessä hikeä otsaltaan Nina tuntee oudon hellyyden ailahtavan sisällään. Kamala vaiva rankaisemisessa, mutta Will tekee sen hänen takiaan. Sitten Nina palaa todellisuuteen: ei Will tuota tee hänen takiaan vaan auktoriteettinsa säilyttämiseksi. Ja sen Will näyttää ottavan tosissaan, Ruud huutaa ja vaikeroi, kaikkea ei suukapula peitä, mutta iskut tulevat matemaattisen tarkasti ja ajallaan. Yhtäkkiä mielikuva hänestä itsestään sidottuna ristikkoon välähtää Ninan mielessä, ja hän karkottaa sen pelästyneenä. Se liittyi varmaan siihen, että hän ajatteli, että olisi kiinnostavaa nähdä Willin ilme, ja seuraava ajatus oli, että sen näkisi vain ollessaan itse sidottuna ottamaan vastaan kuritusta. Siitä syystä hän varmaan kuvittelikin itsensä kasvot Williin päin, ja toisen lähestymässä ruoska kädessään silmät täynnä raivoa ja päättäväisyyttä ja julmaa tyytyväisyyttä. Räpytellessään mielikuvaa pois ajatuksistaan Nina huomaa yllätyksekseen, että ajatus oli paitsi pelottava, myös jotenkin jännittävä. Ehkä kuumottava. Mutta miksi hän kuvitteli Willin hymyilevän häntä lähestyessään... Kaikkea sitä kehitteleekään mielessään kun joutuu tuskailemaan sitä että ei näe toisen ilmettä, Nina naurahtaa itselleen, ja karkottaa sillä häiritsevän mielikuvan lopullisesti.
Tarkastellessaan taas kohdetta Willin sijaan Ninaa alkaa säälittää, kaikki mitä Ruudista näkyy Willin takaa on veristä massaa, ja jokainen uusi isku saa miehen kivun nytkähdyksen jälkeen valumaan entistä veltommaksi. Sarjan tultua lopulta päätökseen ja miehen vaihtuessa ristikossa Nina tajuaa, että kapteeni on niin verinen itsekin, että palaa rankaisun jälkeen varmasti suoraan hyttiinsä, eikä varmaan ilahtuisi jos löytäisi hänet seisomasta oven vieressä tuolilla. Joten Nina päättää nähneensä tarpeeksi ja liikaakin, ja laskeutuu alas tuolilta ja raahaa sen kirjoituspöydän taakse takaisin paikoilleen. Tuoli on raskas jotta se ei liikkuisi merenkäynnissä, ja Nina pyyhkii hikeä otsaltaan sitä siirtäessään, vaikka tajuaakin, että oli hikinen jo aloittaessaan tuolin siirron.
Nähdessään jälleen Maryn anovan katseen laiturilta, pieni pahoinvoinnin kouraisu tuntuu Willin vatsassa. Hän pyyhkäisee verta ja hikea kasvoiltaan, ja tarttuu jälleen ruoskaan. Kun viimeinen vanki on saatu sidottua ristikkoon, katti kohoaa, ja näytelmä toistuu jo neljännen kerran. Tällä kertaa kuitenkin ruoska viuhuu hieman haluttomasti, mutta kuitenkin aivan yhtä voimakkaasti kuin aiemmin. Tasaisen varmasti toisenkin hollantilaisen, Pieterin, selkä muuttuu veriseksi mössöksi, kunnes Aubrey viimein henkäisee selvää helpotusta äänessään:"50, sir".
Kevyesti huohottaen Will vetäytyy taaemmas, ja laskee ruoskan kädestään ämpäriin jonka vesi on aivan verenpunaista. "Viekää se laiturille tolle naiselle", Will komentaa osoittaen laiturilla itkevänä polvillaan olevaa Marya. Kun Pieteriä on lähdetty raahaamaan laiturille, Will kääntyy miehistön puoleen. Miehet ovat kalpeita ja jotkut nieleskelevät ahkerasti. "Mr. Aubrey, tupla-annos rommia kaikille", kapteeni komentaa kääntyessään harppomaan kohti hyttiään hikinen ja verinen paita kädessään.
Saatuaan raskaan tuolin paikoilleen Nina tarkastelee hyttiä eikä näe mitään epäilyttävää, joten hän asettuu sivupenkille ja kaivaa esiin jotain muka ommellakseen. Oikeasti puku, jonka hän otti esille on kaiken avun ulkopuolella, hän ei tajua, kuinka puukolla halki viilletystä asusta saisi enää kunnollista millään, kangasta ei kertakaikkiaan ole tarpeeksi. Ehkä jos hän ottaisi sitä hiukan uuden huivinsa reunasta, värihän on sama. Nina pohtii ongelmaa vielä oven kolahtaessakin, ja painaa katseensa työhönsä näyttääkseen siltä kuin olisi ahkeroinut siinä koko aamun.
Eli Willin ja Ninan tarina jatkuu Sataman vaarojen loppua seuraavana aamuna. Taas kerran pitkä juttu ku innostuin jaarittelemaan ties mitä, että niitä seksyjä asioita ei tähän osaan sitten mahtunu... Sorry, mutta jatkossa päästään sinne navankin alle. Ainakin jossain vaiheessa... =)
Buccaneer, Kemp's Bayn satama, Bahama
Will säpsähtää hereille aamunsarastuksen pehmeästi valaisemassa hytissä. Pahimmasta unenpöpperöisyydestään selvittyään Will katsahtaa viereensä. Nina nukkuu hänen kainaloonsa käpertyneenä. Kapteeni katselee tyttöä hellin katsein hiljaisena. Niin kaunis, viaton ja puhdas olento. "Jos en olisikaan ehtinyt ajoissa", Willin aivoissa välähtää ja suuttumus häivähtää syvän sinisissä silmissä hänen katsellessaan Ninaa joka unessaankin vaikuttaa hakevan turvaa Willin kainalosta. Suoranainen viha alkaa kasvaa jossain syvällä Willin sisuksissa tämän kumartuessa suutelemaan kevyesti Nineten otsaa, jonka jälkeen hän nousee varovaisesti sängystä tehden kaikkensa ollakseen herättämättä Ninaa.
William astelee alastomana peilin eteen ja katselee hetken lihaksikasta ja jäntevää kehoaan. Katsellessaan Will huomaa vatsallaan olevat tahmeat tahrat. Kevyen huvittuneen hymähdyksen saattelemana mies kumartuu pesuvadin yllen ja suorittaa viileällä vedellä pikaisen puhdistautumisen. Vilkaistuaan vielä pikaisesti peiliin Will päättää hoitaa parranajon myöhemmin. Hytin oven läpi kuuluu laivakellon ääni sen lyödessä aamuvahdin ensimmäisen lasin samalla kun Will alkaa pukeutua. Hetken hän pohtii laittaisiko päälleen asemaansa korostavan kapteenin asun, mutta päätyy sitten epämuodollisempiin asusteisiin joiden likaantumisesta ei ole niin väliksi. Saatuaan itsensä valmiiksi Will astuu hiljaa ulos hytistä ja sulkee oven pehmeästi perässään.
Kannella sir William katselee jonkin aikaa ympärilleen nauttiessaan kauniista aamusta ennen kuin joutuu ryhtymään kohtalaisen ikävään hommaan. Lopulta Will astuu vahtiupseerin viereen. "Mr. Aubrey, tuokaa vangit kannelle, laittakaa rangaistusristikko ja ruoska valmiiksi ja soittakaa miehistö kokoon rankaisua varten". "Aye, sir", kajahtaa lyhyt vastaus Aubreyn kääntyessä kohti alempana kannella olevaa miestä:"Mr. Courtney, hakekaa vangit kannelle ja hoitakaa rangaistusjärjestelyt". "Aye", Courtney vastaa lyhyesti ja katoaa kannen alle. Lyhyen odotuksen jälkeen isonmaston juureen pystytetään rangaistusristikko ja puosu soittaa pillillä miehet kokoon.
Nina herää laivan keinuessa laiskasti ja aamuauringon paistaessa hyttiin. Hytissä on hiljaista, ja Nina huomaa vieressään olevan vain tyhjän paikan, Will on selvästikin jo noussut. Ja ilmeisesti mennyt hoitamaan jotain tärkeää asiaa, sillä hyttikin on tyhjä. Nina venyttelee nautinnollisesti ja miettii, pitäisikö lähteä käväisemään Seanin luona katsomassa josko tällä olisi enää mitään aamupalaksi käypäistä jäljellä. Hänen ei pitäisi nukkua näin myöhään, varsinkin jos tarkoitus on olla Willin hyttipalvelija, onhan se noloa, että palvelija ilmaantuu aamupalalle viimeisenä ja kapteenin jälkeen. Mutta Sean ymmärtää, ja Nina uskoo, että varsinkin eilisten tapahtumien valossa kukaan ei odota, että hän olisi kaikista reippaimpana pesemässä kapteenin paitoja kun muut heräävät. Silti hän päättää olla huomenna virkumpi ja osoittaa olevansa arvokas osa laivan miehistöä eikä vain syötettävä saalis. Jean-Luc'kin on lunastanut paikkansa laivalla ja kiipeilee purjeissa kuin vanha tekijä, Nina haluaisi olla yhtä selvä osa laivan arkea. Nyt hänestä on viime aikoina ollut vain vaivaa, miehistö on saanut vaarantaa henkensä ja terveytensä häntä pelastaessaan.
Herättyään kunnolla Nina kierähtää Willin puolelle sänkyä aikomuksenaan nousta ylös, mutta unohtuu hengittämään tyynyssä viipyilevää tuntua Willistä. Niin, Will, miksi kaikesta tuli niin monimutkaista? Miksi he eivät voineet vain elellä tätä väliaikaa ennen Ninan paluuta kotiin nauttien niistä huveista, joita Will pystyy naiselle tarjoamaan ilman kaikenlaista sotkua ja pohtimista? Mikä hänen asemansa oikeastaan on? Vankiko, vai lemmikkieläin, vai huora, vai... jotain muuta? Välillä hän muistaa olevansa vanki ja isänsä joutuvan vararikkoon näiden sattumusten takia, kapteenin ahne hymy hänen tutkiessaan papereitaan kertoo, että paitsi herrasmies ja merirosvo, kyseessä on myös rahan ja tavaran arvon tunteva peluri. Toisaalta Will hemmottelee häntä tavoilla, jotka ovat vastaavia kuin kotipuolessa parhaat koirat saivat osakseen: herkkuja isännän pöydästä, ystävällinen hymy ja äänensävy, ei liikaa töitä, taputus silloin tällöin. Mutta sitten on sekin juttu mitä he ovat joskus tehneet keskenään, ja mistä miehistön tai kenenkään ei pitäisi tietää. Silti, kun kapteeni osti hänelle huivin, hän huomasi, että kauppias näytti siltä, kuin uskoisi sen tapahtuneen siksi, että hänellä oli lihallinen suhde kapteeniin... Kauppias ei voinut tietää, arvasi vain, mutta Ninalle se muistutti siitä, että ehkä se oli siis kauppiaasta itsestäänselvyys, että mies käyttäytyy Willin tavoin huolehtivasti ja anteliaasti vain maksuna mahdollisuudesta purkaa tarpeitaan naisen kanssa.
Olisiko Will yhtä ystävällinen jos hän ei olisi auliisti suostumassa ja jopa ehdottamassa häntä tekemään itselleen noita asioita? Olisiko kukaan mies? Ja, olisiko Will yhtä käytännöllisen iloinen mahdollisuudesta purkaa tarpeet laivalla sataman sijaan, jos hän olisikin joku muu, vai onko hänellä itsellään mitään väliä muuna kuin välineenä? Välillä Nina ajatteli, että Will saattaisi olla iloinen siitä, että juuri Nina sattui putkahtamaan hänen elämäänsä. Mutta nyt, Janen tapauksen tultua päivänvaloon Nina ei ole läheskään varma. Näyttää siltä, että Will on käytännöllinen mies joka ei sotke tunteita tarpeisiinsa. Tähän päästyään Nina havahtuu ajatuksistaan. Hetkinen, mitä ihmeen väliä hänelle on mitä kapteeni tuntee tai kenestä välittää tai mikä hänen oma roolinsa tässä pelissä on? Sillä tietenkään Ninallakaan ei ole mitään tunteita Williä kohtaan ellei ärtymystä lasketa, Nina päättää. Hän on lähdössä kotiin niin pian kuin vain tämä vankeus loppuu, ja sitten hän menee naimisiin jonkun sopivan miehen kanssa ja koko tämä sotku on muisto vain. Ainut millä on väliä juuri nyt on pysyä hengissä ja hyvässä kunnossa ja naimakelpoisena. Kaiken muun harmin voi harmitella sitten kun on taas kotona... Vaikka Nina joutuukin myöntämään, että viimeöinen ei kuulu niihin harmeihin joita harmitellaan, ennemminkin se saattaisi olla muisto, jota joutuu vaalimaan sitten kun on sidottu avioliiton sitein johonkin tylsään lordiin.
Joten, niin kauan kuin tätä kestää, pitää vain kestää ja sietää, niin epävarmuus kuin omat tunteetkin. Onneksi kapteeni on herrasmies ja komea ja sille päälle sattuessaan hauskaa ja älykästä seuraa, asiat voisivat olla paljon pahemminkin, hän saattaisi yhtä hyvin olla laivalla pelkkien bakereiden kanssa, Nina toteaa ajatuksissaan. Samassa se kipu, joka tuntui eilen rinnassa, mutta hälveni kapteenin sylissä, palaa taas. Nina tuntee hetken pahoinvointia, vaikka laiva ei keinu kuin nimeksi, mutta räpyteltyään silmiään hetken saa taas otteen normaalista itsestään. Baker... ja Johnson... He ovat varmaan vielä laivalla. Nina ei muista tarkkaan mitä kapteeni sanoi, taisi puhua jotain rankaisusta. Ainakin miesten osalta, Janesta Will ei tainnut sanoa mitään, mitähän siitä päätettiin? Ei olisi pitänyt lähteä, nyt ei tiedä mistään mitään, Ninette harmittelee.
Nina nousee lopultakin, roiskii vähän vettä kasvoilleen, hetken harkittuaan hakee pesulapun ja pyyhkii vatsansa, vaikka vesi onkin kylmää, sillä hänen iholleen on kuivunut jotain tahmaista, kaikki ei olekaan pyyhkiytynyt lakanoihin. Nina tietää varsin hyvin mitä se on, ja virnistää muistaessaan missä tuoksinassa sotkeutui. Ensi kerralla pitää olla amuletti... Pukeuduttuaan uuteen kaupungista hankittuun siveään mekkoonsa Nina kurkistaa ovesta ulos. Jostain taustalta on koko ajan Ninan peseytyessä kuulunut jotain ääniä, mutta raskas puuovi on vaimentanut äänet eikä Nina ole kiinnittänyt niihin huomiota. Nyt, heti oven raotuttua Nina tajuaa silmänräpäyksessä mistä on kyse ja lopettaa oven aukaisun siihen paikkaan. Hän jopa vetää oven varovasti kiinni.
Kotona plantaasilla tapahtui joskus samaa. Joku orja niskuroi tai tarvitsi muuten rankaisua, isä tai yleensä työnjohtaja hoiti asian ladossa tai varastossa, ja naisia ja lapsia ei tietenkään päästetty paikalle. Mutta tottakai hän oli kerran hankkiutunut riihen ylisille kun asian selvittely kesti kauan ja hän osasi arvata lopputuloksen. Sinne päästyään hän oli juuri kerennyt asettua hyvälle katselupaikallle, kun isä ja työnjohtaja olivat tuoneet sokerin varastamiseen syyllistyneen orjan paikalle, sitoneet tämän ranteistaan seinään ja piiskanneet kunnes onnettoman selkä oli muuttunut mustasta punaviiruiseksi, ja orjan ääntely itkunsekaiseksi voihkeeksi. Puolessa välissä hän oli itse kääntänyt katseensa pois, mutta korviaan hän ei voinut sulkea. Isän lopetettua piiskauksen ja poistuttua työnjohtaja irrotti orjan kädet ja lähetti tämän majoille, vannottaen tätä olemaan vastedes rehellinen, ettei pahempaan tarvitsisi ryhtyä. Ja orja lupasi, ääni vavisten. Hänen oli sallittu jäädä eikä häntä myyty eteenpäin, sillä hän oli iso ja vahva, ja siitä lähtien myös ainakin Ninan tietojen mukaan rehellinen. Sen jälkeen Nina ei enää yrittänyt päästä näkemään rangaistuksia, jo tuo yksikin kerta sai hänet melkein voimaan pahoin, ja ajatus siitä, että miehet joutuvat moisia velvollisuuksia hoitamaan, sai hänet kiittämään luojaa siitä, että oli nainen.
Oven takana kannella on nimittäin menossa samantapaista, eiliset neljä kaapparia ovat sidottuina paahteessa, ja koko miehistö tuntuu olevan paikalla. Homma on ilmeisesti vasta alkamassa, ja Nina ajattelee, että parasta olisi, jos hän ei tietäisi siitä mitään. Hyvä, että ovi on välissä, äänet kuuluvat korkeintaan tukahtuneesti, Nina päättelee. Samalla hän huomaa, että yllättävää kyllä, äänet kuuluvat oven eteen varsin hyvin. Nina kohottaa kasvonsa ylöspäin, ja tajuaa katsovansa valoisaa raitaa seinässä. Juuri oven yläpuolella on leveähkö rako, josta aurinko ja äänet pääsevät sisään. Nina voisi perääntyä kauemmas hyttiin, äänet kuuluvat vain aivan oven edessä, mutta jotenkin hän ei saa tehtyä sitä. Tällä kertaa kyse ei ole jostain sokerista, vaan hänestä itsestään. Mietittyään hetken Nina hakee pöydän takaa tuolin, siirtää raskaan huonekalun oven sivuun siten, että se ei estä ovea avautumasta, mutta jonka päällä seisten hän voisi katsoa raosta, jos haluaisi. Tietenkin Ninette voisi jälkeenpäin kysyä Seanilta tai kapteenilta mitä tapahtui, mutta Sean jättäisi kaikki hienolle naiselle sopimattomat yksityiskohdat kertomatta, ja Willille hän ei kehtaa edes tunnustaa, että juuri ne häntä kiinnostaisivat. Nina tekee päätöksensä ja nousee tuolille. Tuoli on juuri sopivan korkuinen, ja Ninan silmät asettuvat rakoon. Näköala on erinomainen, nyt ollessaan korkeammalla hän näkee kaikkien oven edessä seisovien päiden yli suoraan peräkannelle, jossa kaapparit kiemurtelevat.
Vangit seisovat vaitonaisina maston vieressä Kapteenin silmaillessä heitä tuimalla katseellaan. Will aloittaa jykevällä äänellä:"Kuten varmaan kaikki jo tietävät, Johnson ja Baker yrittivät jälleen kerran häpäistä lady Ninan kunnian. Ja tällä kertaa heillä oli apunaan nämä kaksi hollantilaista. Koska Johnson ja Baker eivät selvästikkään ottaneet opikseen edellisestä rangaistuksestaan, rankaisen heitä ja heidän kahta rikostoveriaan 50:llä raipaniskulla, jonka jälkeen heidät poistetaan laivasta lopullisesti. Suoritan rankaisun itse. Mr. Aubrey, kattiruoska". Aubrey ojentaa sanattomana ruoskan. Koko miehistön läpi kävi tuskaisa kohahdus heidän kuullessaan rangaistuksen. Taaimmaisista riveistä kuuluu hiljaista mutinaa:"50 iskua, ois ny reilusti vaan hirttänny ne".
Nina asettuu tuolille tukevasti ja nojaa otsaansa seinää vasten, jolloin hänellä on kohtuullisen mukava asento ja erinomainen näköala kannelle. Näyttää siltä, että koko miehistö on paikalla, ja paikalle on pystytetty jonkinlainen kehikko. Ninan vielä ihmetellessä sen tarkoitusta vangit talutetaan paikalle ja Nina kuulee Willin äänen tämän ilmoittaessa rangaistuksesta. Kattiruoska! Kuulostaa pahalta...ja 50 iskua on varmaan enemmän kuin kukaan orja on koskaan saanut osakseen. Paristakymmenestä raipaniskusta hän on kuullut puhuttavan normaalina. Tosin heillä ei koskaan ollutkaan näin vakavia rikkeitä, Baker ja Johnson syyllistyivät kapinointiin rikkoessaan kapteeninsa suoraa käskyä ja vastustaessaan häntä miekka kädessä. Hollantilaisten rikos ei Ninan mielestä ollut yhtä vakava, heidän tekemisensä liittyivät vain Ninaan, mutta näköjään kapteeni ei ollut sen armollisempi heidän kanssaan, vaikka tarkasti ottaen kaupunkilaisten rankaisu ei kuulunut kapteenin toimivaltaan. Mutta nyt alkaa tapahtua. Ruoskan ensimmäinen läjähdys katkaisee Ninan mietteet.
Kapteeni tarttuu mustaan yhdeksänhäntäiseen kattiin ja komentaa:"Mr. Aubrey, sitokaa Baker kiinni". Hiljaisuuden vallitessa vapiseva ja kalpea Baker sidotaan ristikkoon, hänen suuhunsa sidotaan puupalikka kielen puremista estämään ja hänen vaalea selkänsä paljastetaan. William katselee maaliaan tuimasti, kohottaa kätensä ja ruoska viuhahtaa ilman halki osuen mahtavasti läiskähtäen Bakerin selkään. Mies huutaa tuskasta, ja ennen kuin huuto loppuu katti lämähtää uudelleen Bakerin selkään. Ristikon vieressä Aubrey laskee vakaalla ja viileällä äänellä iskuja:"yksi, kaksi, kolme..." 15:sta iskun lävähdettyä William pitää pienen tauon.
"Kas vain, Will itse heiluttaa ruoskaa. Ja se on Baker", Nina tuumii. Katsellessaan Bakerin selkää hän muistaa elävästi tämän etupuolen, karvaisen rintakehän ja yhtä aikaa halveksivan ja himokkaan ilmeen, ja kovat runnovat kädet. Hetken taas tuntuu pala kurkussa, mutta kuullessaan Bakerin huutavan tuskissaan puukapulan läpi olo helpottuu. "Siitäs saat, mahtaako enää innostaa ajatus käskyn rikkomisesta", Ninan ajatuksissa välähtää kostonhimo. Will pysähtyy, ja ensin Nina arvelee, että hän päättikin Bakerin saaneen tarpeekseen, sillä miesparan selkä on jo pahasti veriviiruinen, vaikka iskuja on tullut vasta ehkä 15. Sitten hän havaitsee, että kyse olikin vain siitä, että Will halusi vetää hetken henkeä.
Aamu on lämmin ja hiki alkaa tarttua Willin ohueen paitaan. Bakerin selkä on punaviiruinen ja veri on alkanut valua haavoista. Will huljuttaa ruoskaa pikaisesti merivesiämpärissä, ennen kuin jatkaa. Vetinen ruoska läiskähtää jälleen Bakerin selkään ja tuskanhuudon saattelemana suola porautuu haavoihin. Aubrey laskee tasaisesti ylöspäin iskujen tahdissa Bakerin selän muuttuessa hiljalleen muhennokseksi. Willin suuttumus kasvaa jokaisella iskulla, eikä hän enää tarkkaile Bakerin reaktioita, vasta kuullessaan jostain etäisesti Aubreyn äänen toteavan:"50, sir", kapteeni laskee kätensä huohottaen. Verta on roiskunut Willin hikiselle paidalle ja miehistön joukossa enemmän tai vähemmän kauhistuneet ilmeet ovat vallitsevina. Kapteeni pyyhkii kasvojaan hihaansa, ja havaitsee paitansa olevan läpimärkä hiestä ja roiskuneestä verestä. Will riisuu paitansa, ja patsastelee yläruumis paljaana aamuauringon paisteessa odottaessaan että Baker saadaan dumpattua laiturille.
Ninan huomio kiinnittyy Williamiin miehen riisuessa veristä paitaansa. "Jahas, pyykkiä riittää tällekin päivälle", Ninan mielessä välähtää. Mutta on Will sentään aika mukava näky ruskettuneena yläruumis paljaana... Hytin hämärässä sen tietenkin tuntee, mutta auringonpaisteessa kannella näkee, kuinka lihakset elävät ihon alla Willin liikkuessa. Hetken kuluttua Nina havahtuu siihen, että on viimeiset minuutit Bakeria ristikosta irrotettaessa vain nauttinut Willin liikkeiden katselusta, vaikka Baker näyttää mieltä kääntävän riekaleiselta. Onneksi Baker sitten poistetaankin laivalta. Nina katselee tarkkaan, että muistaisi tämän hetken myöhemmin. Hän jäi, ja Baker lähti, eikä hänen tarvitse enää pelätä miestä.
Suuttumus palaa mahtavalla liekillä Williamin silmissä. "Johnson on seuraava". Vaitonaisena Aubrey köyttää anelevasti katselevan Johnsonin kiinni. Will silmäilee hetken aikaa Johnsonin selkää, kuin miettiäkseen millaisen kuvion siihen aluksi ruoskisi. Sitten hän kohottaa ruoskan merivesiämpäristä, viuhtoo sillä pari kertaa ilmaa saadakseen irtovedet pois, alkaa sitten asiantuntevasti ruoskia Johnsonin selkää. Ilman täyttävät ruoskan läimähdykset, suukapulan tukahduttamat tuskanhuudot, ja mr. Aubreyn tasainen laskenta. Pitkän tovin katti läiskähtelee miehen selkään repien ihoa julmasti, kunnes William pysähtyy pitämään taukoa pyyhkiäkseen roiskunutta verta kasvoiltaan. Tauko on juuri sen verran pitkä, että Johnson ehtii rauhoittua ja jossain määrin tottua kipuun. Lopulta kuitenkin ruoska alkaa jälleen läimähdellä säälimättömästi. Williamin verenhimon keskeyttää jälleen Aubreyn viileä toteamus:"50, sir". Johnsonin selkä on muuttunut veriseksi sotkuksi, jota Will katselee tyytyväisenä aikaansaannoksestaan. "Heittäkää se paska laiturille ja laittakaa seuraava valmiiksi".
Nina kuulee Johnsonin olevan seuravana vuorossa, ja ruoskijana on edelleen Will. Nina ei näe Willin ilmettä takaapäin, mutta miettii, millainen se mahtaa olla. Niin raivokkaina iskut satavat välittämättä, tai suorastaan innostuen Johnsonin karjunnasta, että Ninaa alkaa hieman pelottaa koko mies. Onko tuo hänen hellä Willinsä, joka ei edes silloin kun ei tiennyt Ninan olevan tyttö ollut hänelle epäystävällinen. Nina muistaa heidän ensimmäisen kohtaamisensa, silloinkin Will oli ollut verisissä vaatteissa, ruoskan sijasta miekka kourassaan, paita tappamiensa espanjalaisten ja omassa veressään. Silloin Nina oli ollut peloissaan kun ei tiennyt, olisiko hänen oma verensä seuraavaksi paidalla. Nyt hänen ei tarvitse pelätä sitä, että Will kävisi hänen kimppuunsa, mutta silti miehen raivoisa väkivalta kiinni sidottua vankia kohtaan saa hänet voimaan pahoin... Tottakai rangaistus pitää antaa että kunnioitus säilyy, mutta jotenkin Ninasta tuntuu, että Willin käyttämä voima on suurempaa kuin välttämättä tarvittaisiin. Vaikka mitäpä hän on arvostelemaan, hänhän on vanki itsekin, Nina ajattelee, ja samassa tajuaa, että siinäpä se. Jos Will sattuisi haluamaan, hän voisi ripustaa Ninan tuohon samaan telineeseen ja tehdä mitä haluaa, kukaan miehistöstä ei kyseenalaistaisi kapteeninsa päätöksiä. Mutta eihän Will niin tekisi... Nuo miehet ansaitsivat itse rangaistuksensa, hän ei aio mitään sellaista tehdä. äJohnson on selvästi huonossa kunnossa, veri valuu hänen haavoistaan pitkin kantta kun hänet raahataan pois, ja jälleen Nina seuraa poistumista katseellaan, hän haluaa, että viimeinen muisto on sellainen, jossa mies ei seiso hänen yläpuolellaan vaan on alistettu ja murjottu.
Toista hollantilaista, Ruudia, ristikkoon sidottaessa Will katsahtaa laiturille ja huomaa siellä seisovan Janen lastenhoitajan, Maryn. Naisella on kauhistunut ilme kasvoillaan ja hän suuntaa anovan katseen Williamiin. Lyhyen katsekontaktin jälkeen, Will kääntyy kohti ristikkoon sidottua miestä, tarttuu ruoskaan, ja jälleen ilman täyttävät ruoskan läimähdykset, tuskanhuudot, Aubreyn monotoninen laskenta ja roiskuva veri. Hikisenä ja lihaksikkaana Will käyttelee ruoskaa ylväästi, vaikka hänen pahin suuttumuksensa alkaakin hieman laantua. Kapteenin suurin viha oli kohdistunut Johnsoniin ja Bakeriin, omiin miehiinsä. Mutta vaikka suurin tarve satuttaa on jo laantunut, katti läiskähtelee hollantilaisen selkään edelleen aivan yhtä voimakkaasti. Lopulta jälleen ilmoille kajahtaa Aubreyn nyt jo hieman väräjävällä äänellä antama ilmoitus:"50, sir". William vilkaisee hegästyneenä ympärilleen, ja huomaa miehistön katselevat lähinnä kantta, eikä hollantilaisen veristä muusia olevaa selkää.
Ninette huomaa, että seuraavana vuorossa on toinen hollantilaisista. Will on iskenyt ruoskalla jo sata kertaa, mutta väsymys ei näytä painavan häntä kun hän aloittaa jälleen uuden sarjan. Hiki kylläkin pisaroi Willin harteilla ja niskaan kiinni solmitut hiukset alkavat olla kosteat. Willin pyyhkiessä hikeä otsaltaan Nina tuntee oudon hellyyden ailahtavan sisällään. Kamala vaiva rankaisemisessa, mutta Will tekee sen hänen takiaan. Sitten Nina palaa todellisuuteen: ei Will tuota tee hänen takiaan vaan auktoriteettinsa säilyttämiseksi. Ja sen Will näyttää ottavan tosissaan, Ruud huutaa ja vaikeroi, kaikkea ei suukapula peitä, mutta iskut tulevat matemaattisen tarkasti ja ajallaan. Yhtäkkiä mielikuva hänestä itsestään sidottuna ristikkoon välähtää Ninan mielessä, ja hän karkottaa sen pelästyneenä. Se liittyi varmaan siihen, että hän ajatteli, että olisi kiinnostavaa nähdä Willin ilme, ja seuraava ajatus oli, että sen näkisi vain ollessaan itse sidottuna ottamaan vastaan kuritusta. Siitä syystä hän varmaan kuvittelikin itsensä kasvot Williin päin, ja toisen lähestymässä ruoska kädessään silmät täynnä raivoa ja päättäväisyyttä ja julmaa tyytyväisyyttä. Räpytellessään mielikuvaa pois ajatuksistaan Nina huomaa yllätyksekseen, että ajatus oli paitsi pelottava, myös jotenkin jännittävä. Ehkä kuumottava. Mutta miksi hän kuvitteli Willin hymyilevän häntä lähestyessään... Kaikkea sitä kehitteleekään mielessään kun joutuu tuskailemaan sitä että ei näe toisen ilmettä, Nina naurahtaa itselleen, ja karkottaa sillä häiritsevän mielikuvan lopullisesti.
Tarkastellessaan taas kohdetta Willin sijaan Ninaa alkaa säälittää, kaikki mitä Ruudista näkyy Willin takaa on veristä massaa, ja jokainen uusi isku saa miehen kivun nytkähdyksen jälkeen valumaan entistä veltommaksi. Sarjan tultua lopulta päätökseen ja miehen vaihtuessa ristikossa Nina tajuaa, että kapteeni on niin verinen itsekin, että palaa rankaisun jälkeen varmasti suoraan hyttiinsä, eikä varmaan ilahtuisi jos löytäisi hänet seisomasta oven vieressä tuolilla. Joten Nina päättää nähneensä tarpeeksi ja liikaakin, ja laskeutuu alas tuolilta ja raahaa sen kirjoituspöydän taakse takaisin paikoilleen. Tuoli on raskas jotta se ei liikkuisi merenkäynnissä, ja Nina pyyhkii hikeä otsaltaan sitä siirtäessään, vaikka tajuaakin, että oli hikinen jo aloittaessaan tuolin siirron.
Nähdessään jälleen Maryn anovan katseen laiturilta, pieni pahoinvoinnin kouraisu tuntuu Willin vatsassa. Hän pyyhkäisee verta ja hikea kasvoiltaan, ja tarttuu jälleen ruoskaan. Kun viimeinen vanki on saatu sidottua ristikkoon, katti kohoaa, ja näytelmä toistuu jo neljännen kerran. Tällä kertaa kuitenkin ruoska viuhuu hieman haluttomasti, mutta kuitenkin aivan yhtä voimakkaasti kuin aiemmin. Tasaisen varmasti toisenkin hollantilaisen, Pieterin, selkä muuttuu veriseksi mössöksi, kunnes Aubrey viimein henkäisee selvää helpotusta äänessään:"50, sir".
Kevyesti huohottaen Will vetäytyy taaemmas, ja laskee ruoskan kädestään ämpäriin jonka vesi on aivan verenpunaista. "Viekää se laiturille tolle naiselle", Will komentaa osoittaen laiturilla itkevänä polvillaan olevaa Marya. Kun Pieteriä on lähdetty raahaamaan laiturille, Will kääntyy miehistön puoleen. Miehet ovat kalpeita ja jotkut nieleskelevät ahkerasti. "Mr. Aubrey, tupla-annos rommia kaikille", kapteeni komentaa kääntyessään harppomaan kohti hyttiään hikinen ja verinen paita kädessään.
Saatuaan raskaan tuolin paikoilleen Nina tarkastelee hyttiä eikä näe mitään epäilyttävää, joten hän asettuu sivupenkille ja kaivaa esiin jotain muka ommellakseen. Oikeasti puku, jonka hän otti esille on kaiken avun ulkopuolella, hän ei tajua, kuinka puukolla halki viilletystä asusta saisi enää kunnollista millään, kangasta ei kertakaikkiaan ole tarpeeksi. Ehkä jos hän ottaisi sitä hiukan uuden huivinsa reunasta, värihän on sama. Nina pohtii ongelmaa vielä oven kolahtaessakin, ja painaa katseensa työhönsä näyttääkseen siltä kuin olisi ahkeroinut siinä koko aamun.
Eli Willin ja Ninan tarina jatkuu Sataman vaarojen loppua seuraavana aamuna. Taas kerran pitkä juttu ku innostuin jaarittelemaan ties mitä, että niitä seksyjä asioita ei tähän osaan sitten mahtunu... Sorry, mutta jatkossa päästään sinne navankin alle. Ainakin jossain vaiheessa... =)
Vastaukset 5
Vanhimmat
joo :-)
Seuraavaksiko naiset keskenäänkö ?
Jatkoaaaa ....
Laita lisää! Tuo on hyvä tarina.
Miten olisi "Nimimerkini" mukainen tapahtuma autiolla saarella, Kiitos hyvistä tarinoistasi!