Mikä tekee Sinut surulliseksi?

Niin, sanotaan, että aina on aihetta nauruun. Mitä sitten kun et etsimälläkään sitä aihetta löydä!

Tämä ei ole iloketju, haluaisin että surulliset, elämässä pettyneet 50 ja siitä kuitenkin selvinneet kertoisivat tarinansa. Ei vakinikeillä, ingognito please. Otan kantaa jos joku kirjoittaa.

Lukijat, jotka eivät kommentteja laita, iloitkaa onnellisuuttanne :-)))
Ilmianna
Jaa

27 Vastausta


No tämä sateinen sää
Ilmianna
Jaa
jos sen kirjoittaisin, olis suoranainen selviytymistarina.
Moni tuttu on sanonut että miten voi yhden ihmisen kohdalle sattua niin paljon, enkä usko että tulemukset tähän loppuu, pitäähän elämässä olla vielä loppuhuipennuskin.
En kuitenkaan aio pelätä, vaan elän täysillä loppuun saakka, itken silloin kun itkettää ja iloitsen kun siihen on syytä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Todellinen selviytymistarina on mullakin,ja hyvin monet ovat ihmetelleet,miten mulla on vielä järki päässä.Elämäni on ollut todella kovaa,puolison kuolema (kuoli 38 vuotiaana),lasten sairastaminen,oman terveyden menetys ja paljon paljon muuta.Jos kertoisin tarinani,siitä saisi yhden ihmisen surumarssin,mutta tulevaisuuteen täytyy aina panostaa enempi ja ajatella että kyllä tämä vielä onneksikin muuttuu.Kun tuttavat ovat kyselleet sitä mistä olen saanut voiman selviytymiseen olen vain antanut seuraavan vastauksen;Minulle kaiketi on annettu semmoinen selviytymissaavi jonka voi välillä kallistamalla vajentaa ja sitten taas uudelleen täyttää,kunnes taas on tyhjentämisen aika.Ei ne asiat koskaan mielestä poistu,mutta olen saanut jäämään ne taka-alalle.Positiivista asennetta siihen kai on tarvittu ja tiedän että tarvitaan vielä tulevaisuudessakin.Mutta kuitenkin kaikille toivotan:Eläkää tässä ja nyt,huomisesta ei kannata murheita kantaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
surumielinen, joskus depis on ollut todella synkkä. Tulee varmaan geeneistä.
Ilmianna
Jaa
yleisellä palstalla alkaisi kertoilla omaa storyaan! Mailiosoitteesi olet piilottanut - että se siitä...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
nukkumatti kadoksissa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
oikein itsesäälipiahtarointikeskustelu tulikin :)
jumalauta menkää hoitoon tai lopettakaa itsenne.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
vaikka heti.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kiitos olen aina halunnut tämä kaltaista negatiivisuutta :)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Hei! Vuodenaika-ihmisenä olotilani painuu matalalle ja tietysti teen elämäni inventaariota,kunnes päivä on paljon yötä pidempi.
Nuorempana tein vain elämäntilanne katselmuksen,mutta pitkän "nauhan" taakse kelaaminen vie useampia pimeitä iltoja ja öitä.
Koko tarinaa en voi kirjoittaa,koska se kuullostaisi kaaokselta,ilman pitkiä seesteisiä suvantovaiheita.
Tunnelmat nyt.En odota että lehdet putoaa.En odota kirpeitä pakkasaamuja ja kuuraista maata,vaikka luonto vaipuukin vain horrokseen niin se muituttaa kuollutta.
Kaksi vuodenaikaa riitäisi siis..
Syksy ei masenna,en vaan koskaan ole pitänyt räntäsateesta tai pakkasesta,ehkä siksi kun lähes kaikki huonot asiat ovat tapahtuneet pimeimpään vuodeaikaan ja parhaat kesällä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Mulla taas päinvastoin. Elämä on aina ikäänkuin alkanut alusta syksyllä kun pimenee ja talvi lähestyy.
Rakastan lunta ja lumisateita. Jäällä kävelyä ja kaikkea talveen liittyvää.
Mutta kun kevät tulee jo helmikuun alkaa mieli laskemaan ja tunne alenemaan.
Olen itse just miettinyt sitä että mulla kaikki läheisten kuolemat ja muut ikävät asiat osuu kuukausien helmi-toukokuu välille.
Kesät on kivoja kun ne on muille viileitä ja mulle sopivia. Kuumana kesänä olen äkäinen kun en tykkää siitä.
Elo-syyskuu alkaa taas menemään.
Ja tosta räntäsateesta en tykkää, kevään räntäsateesta ollenkaan kun se vie vielä alemmas tuota jo valmiiksi alhaalla olevaa tilaa.
Joskus systerin kanssa nauretaan sitä kun kumpikaan ei tykkää räntäsateesta vuodenaika vaan on eri.
En niin paljo huomaa sitä syksyllä kun keväällä, kun kaikki on loskaa sulavan lumenkin takia. Likaisia teitä ja märkää.
Nyt vaikka on satanut niin väliin mahtuu paljon hyviä ilmoja, kohta taas ulos kun sateet näyttää loppuneen.
Voimia sulle Mitäkä.mies syksyyn ja tulevaan talveen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
tulisilla kirjoitti:
Mulla taas päinvastoin. Elämä on aina ikäänkuin alkanut alusta syksyllä kun pimenee ja talvi lähestyy.
Rakastan lunta ja lumisateita. Jäällä kävelyä ja kaikkea talveen liittyvää.
Mutta kun kevät tulee jo helmikuun alkaa mieli laskemaan ja tunne alenemaan.
Olen itse just miettinyt sitä että mulla kaikki läheisten kuolemat ja muut ikävät asiat osuu kuukausien helmi-toukokuu välille.
Kesät on kivoja kun ne on muille viileitä ja mulle sopivia. Kuumana kesänä olen äkäinen kun en tykkää siitä.
Elo-syyskuu alkaa taas menemään.
Ja tosta räntäsateesta en tykkää, kevään räntäsateesta ollenkaan kun se vie vielä alemmas tuota jo valmiiksi alhaalla olevaa tilaa.
Joskus systerin kanssa nauretaan sitä kun kumpikaan ei tykkää räntäsateesta vuodenaika vaan on eri.
En niin paljo huomaa sitä syksyllä kun keväällä, kun kaikki on loskaa sulavan lumenkin takia. Likaisia teitä ja märkää.
Nyt vaikka on satanut niin väliin mahtuu paljon hyviä ilmoja, kohta taas ulos kun sateet näyttää loppuneen.
Voimia sulle Mitäkä.mies syksyyn ja tulevaan talveen.
Onhan tässä pinnistelty jo vuosikymmeniä saman tuntemuksen vallitessa.
Luulin nuorempana että tilanne voi muuttua ja jos oikein muistan niin nuorena ei vuodenaika merkinnyt juurikaan ja kesät oli pidempiä,tai tuntui pidemmältä..
Ensimmäiset huonot tuntemukset syksystä oli katkera ja vaikea ero kihlatusta.Nuoren miehenalun pää luuli että kaikki on ikuista.Puistattaa vieläkin syyt,seuraukset ja se miten ero sai alkunsa.Siitä en voi kertoa,koska osalliset voivat tunnistaa itsensä.
En masennu syksyllä,mutta olen äreämpi ja aloitekyky on poissa.Odotan vain että luonto nukahtaa,lähes kuolee ja viimeinkin keväällä herää kuin ihmeen tulleen.
Virtaa ja ideoita suorastaan tulvii.Luukisin että olen parempi mies ja parempaa seuraakin.Joulua en pidä minään ja se on lähinnä pakkopullaa,enkä edes tykkää pullasta edes kesällä ;)
Antaa nyt pilvien roikkua kuusen latvojen korkeudella..Kestettävä on.
Kiitos samoin ja mukavaa syksyä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Syksy tuo tullessaan aina haikean hieman surullisen fiiliksen, mut kun selviää marraskuuhun lähestyvä joulu valoineen ja kynttilöineen tuo lämpöä ja hyvää mieltä, tammikuu tuo tullessaan kirpeät pakkaset joiden ansiosta mielikin "pirtsakoituu" odotamaan alkavaa kevättä ja unelmoimaan kesästä.
Minut tekee surulliseksi ilkeät teot ja sanat, epäoikeudenmukaisuuus ja piittaamattomuus läheisten (ja vieraidenkin) saamasta kohtelusta, mielensäpahoittajia löytyy joka lähtöön on jokaisen oma asia etsiä ja löytää niitä ilonaiheita niitäkin on pilvinpimein kunhan kulkee aistit avoinna.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Syksy on vielä melko valoisaa ja värikylläistä aikaa. Marraskuu sensijaan vuoden pimein kuukausi eikä joulukuu sen kummempi jos lunta ei ole eikä tule. Jouluvalojen aika alkaa joulukuun alusta, kaikki muu jouluun liittyvä huuhaahömpötys vasta puolen kuun jälkeen - jos sittenkään.

Talvi on parasta aikaa jos on oikea luminen (pikku)pakkastalvi. Silloin ei varmasti tarvitse unelmoida vielä kesästä jos milloinkaan, koska se tulee unelmoimattakin. Talvesta voi nauttia ihan yhtä paljon, kesä ei ole siinä mielessä mitenkään niiin paljon parempaa aikaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ei elämän rajallisuus vaan - ihmisten ...
Ilmianna
Jaa
Itseni on saanut surulliseksi, ymmärrettävästi murheen murtamaksi jos läheinen kuolee, pettää ja jättää. Jos lähipiirissä kuulee uutisen että on tullut vakava sairaus, kuollut, joku on menettänyt työpaikan, läheisen, ei ole saanut töitä, koulutuspaikkaa. Jos haluamattaan loukkaa toista pahasti, tulee itsellekin suru ja paha mieli. Pientä haikeutta tuo kun kesä muuttuu syksyksi, huomaa että ikä tuo mukanaan rasitteitaan, jokin kauan odotettu unelma ei toteudu. Jos tuttavalla tai läheisellä on vaikeaa ja ei voi tehdä mitään muuta kuin kuunnella, niin kyllä se vaikuttaa omaankin mieleen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
9 VASTAUSTA:
Tarkoitatko sinä hyvä ihminen että kuoleminen on pettämistä ja jättämistä?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Samassavirkkeessä kirjoitti:
Tarkoitatko sinä hyvä ihminen että kuoleminen on pettämistä ja jättämistä?
En varmaan osaa kirjoittaa oikein. Tarkoitan että jos läheinen pettää koen surua ja jos ystävä kuolee koen surua. En rinnasta pettämäistä, jättämistä ja kuolemaa toisiinsa vaan sanon että nämä kaikki tekevät minut ja varmaan monen muunkin tosi surulliseksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Sitten pitää sanoa vaikka esim.: ... jos läheinen kuolee tai pettää tai jättää. Tai panna asiat ihan eri virkkeeseen omaksi asiakseen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
reppuriika kirjoitti:
En varmaan osaa kirjoittaa oikein. Tarkoitan että jos läheinen pettää koen surua ja jos ystävä kuolee koen surua. En rinnasta pettämäistä, jättämistä ja kuolemaa toisiinsa vaan sanon että nämä kaikki tekevät minut ja varmaan monen muunkin tosi surulliseksi.
Olen pohtinut joskus juuri noita asioita ja mielestäni kuolema on helpommin hyväsyttävä kuin pettäminen,hylkääminen tai jättäminen.Tietysti kaikki riippuu olosuhteista,muun kuin kuoleman tullessa kysymykseen.
Kuolemaan ei useinkaan ole itse syyllinen,mutta itseltään hengen riistänyt tekee läheisilleen todella pahan mielen.
Öh..Ei ehkä olisi pitänyt kirjoittaa mitään kun asiaa ei voi ilmaista napakasti..No lähteköön kuitenkin tämäkin sekasotku.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mitäkä.mies kirjoitti:
Olen pohtinut joskus juuri noita asioita ja mielestäni kuolema on helpommin hyväsyttävä kuin pettäminen,hylkääminen tai jättäminen.Tietysti kaikki riippuu olosuhteista,muun kuin kuoleman tullessa kysymykseen.
Kuolemaan ei useinkaan ole itse syyllinen,mutta itseltään hengen riistänyt tekee läheisilleen todella pahan mielen.
Öh..Ei ehkä olisi pitänyt kirjoittaa mitään kun asiaa ei voi ilmaista napakasti..No lähteköön kuitenkin tämäkin sekasotku.
Minun mielestäni kuolemaa ei voi edes rinnastaa pettämiseen, jättämiseen tai mihinkään muuhunkaan epäoikeudenmukaiseen kohteluun, kaikki muut rikkomukset ja pahat teot voi pyytää anteeksi ja antaa anteeksi, kuolema on niin lopullista eikä henkilön itsensä päätettävissä (joitain poikkeuksia lukuunottamatta) kuoleman edessä voimme vain nöyrästi ojentaa kätemme ja lähteä matkalle tuntemattomaan.
Meidän jokaisen pitäisi jo tällä "maallisen" matkamme aikana pyrkiä elämään lähimmäisiämme kunnioittaen, rakastaen ja hyväksyen niin pitkälle kuin mahdollista, tosin joskus se on todella vaikea valinta ja varsinkin pettäminen ja jättäminen on niitä vaikeimpia asioita antaa anteeksi juurikin siksi että henkilö johon olet sitoutunut, luottanut ja rakastunut on tuottanut tuon pettymyksen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
nuormieli kirjoitti:
Minun mielestäni kuolemaa ei voi edes rinnastaa pettämiseen, jättämiseen tai mihinkään muuhunkaan epäoikeudenmukaiseen kohteluun, kaikki muut rikkomukset ja pahat teot voi pyytää anteeksi ja antaa anteeksi, kuolema on niin lopullista eikä henkilön itsensä päätettävissä (joitain poikkeuksia lukuunottamatta) kuoleman edessä voimme vain nöyrästi ojentaa kätemme ja lähteä matkalle tuntemattomaan.
Meidän jokaisen pitäisi jo tällä "maallisen" matkamme aikana pyrkiä elämään lähimmäisiämme kunnioittaen, rakastaen ja hyväksyen niin pitkälle kuin mahdollista, tosin joskus se on todella vaikea valinta ja varsinkin pettäminen ja jättäminen on niitä vaikeimpia asioita antaa anteeksi juurikin siksi että henkilö johon olet sitoutunut, luottanut ja rakastunut on tuottanut tuon pettymyksen.
Mä vaan silti jankutan vähän vielä..
Olen samaa mieltä siitä että kädestä viedään kohti porttia,eikä auta vastaan laittaminen.
Mun mielestä hylkääminen,jättäminen ja varsinkin rakkaan niin tehdessä,on myös lopullista ja peruuttamatonta.
Se että saako siitä koskaan lämmintä muistoa kuten kuolemasta,joka on luonnon laki ja satavarma tapahtuma kaikille.
Minulle läheisen kuolema tuottaa hyvin syvää surua,joka kestää vuosia,mutta muuttuu haikeaksi muistoksi.
Ihmisen teot ja varsinkaan pahat teot eivät saa aikaan koskaan haikeaa muistoa.
Ääritapakusen kokeneena tiedän että läheisen riistäessä hengen itseltään,on vaikein tilanne mitä tiedän ja luultavasti siitä ei toivu koskaan ja siinä tunteet hapuilee ikävän,vihan,pettymyksen ja surun sekasotkussa.
Me miehet kai olemme allergisia jättämiselle ja hylkäämiselle;)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mitäkä.mies kirjoitti:
Mä vaan silti jankutan vähän vielä..
Olen samaa mieltä siitä että kädestä viedään kohti porttia,eikä auta vastaan laittaminen.
Mun mielestä hylkääminen,jättäminen ja varsinkin rakkaan niin tehdessä,on myös lopullista ja peruuttamatonta.
Se että saako siitä koskaan lämmintä muistoa kuten kuolemasta,joka on luonnon laki ja satavarma tapahtuma kaikille.
Minulle läheisen kuolema tuottaa hyvin syvää surua,joka kestää vuosia,mutta muuttuu haikeaksi muistoksi.
Ihmisen teot ja varsinkaan pahat teot eivät saa aikaan koskaan haikeaa muistoa.
Ääritapakusen kokeneena tiedän että läheisen riistäessä hengen itseltään,on vaikein tilanne mitä tiedän ja luultavasti siitä ei toivu koskaan ja siinä tunteet hapuilee ikävän,vihan,pettymyksen ja surun sekasotkussa.
Me miehet kai olemme allergisia jättämiselle ja hylkäämiselle;)
Totta petetyksi tai jätetyksi tuleminen ei varmaankaan vuosienkaan myötä muutu haikeiksi muistoiksi, mut minä toivon et anteeksi annetuksi erheeksi voivat muuttua.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Hay te kaikki: onko koskaan juolahtanut pieneen mieloseen että suurinta rakkautta on luovuttaa, antaa pois, antaa mennä, vapauttaa sekä itsensä että toinen ... Ja se koskee sekä kuolemaa että pettämistä ja jättämistä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ketääneivoiomistaa kirjoitti:
Hay te kaikki: onko koskaan juolahtanut pieneen mieloseen että suurinta rakkautta on luovuttaa, antaa pois, antaa mennä, vapauttaa sekä itsensä että toinen ... Ja se koskee sekä kuolemaa että pettämistä ja jättämistä.
No hei vaan! Olet varmasti oikeassa suuren rakkauden suhteen.
Ihminen on vain niin itsekäs ja usein haluaisi omistaa toisen,vaikka se on mahdotonta.Uskoisin että moni kokee näennäisen omistamisen tunteen,mutta vain "omaisuus" tietää asian oikean laidan.
Annan mennä ja päästän pois,jos mielensä tekee..
Jos haluaa pois ja lähtee,hän ei ole se oikea,eikä pitämisen arvoinen..
Siinä pari periaatettani.
Kuoleman tullessa on päästettävä irti,koska on pakko ja oman mielenterveyden kannaltakin suotavaa.
Parisuhteessa kaikki on hyvin monimutkaista ja käsittämättömiin asioihin perustuvaa,ettei yleisesti voi sanoa yhtään mitään,ei ainakaan niin että ohjenuora olisi oikea tai kaikille sopivaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kyyneleet-- itku voivat olla surua tai iloa, näin suomalaisena tunnen asian ( kauan sitten asuin Suomessa)
Ilmianna
Jaa
Miksi suomalainen on apina??? 2017.
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Mikä tekee Sinut surulliseksi?

Niin, sanotaan, että aina on aihetta nauruun. Mitä sitten kun et etsimälläkään sitä aihetta löydä!

Tämä ei ole iloketju, haluaisin että surulliset, elämässä pettyneet 50 ja siitä kuitenkin selvinneet kertoisivat tarinansa. Ei vakinikeillä, ingognito please. Otan kantaa jos joku kirjoittaa.

Lukijat, jotka eivät kommentteja laita, iloitkaa onnellisuuttanne :-)))

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta