Kumpi

Terveysside vai tamponi??? Unohtakaa kuppisonta.
8658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kotona käytän siteitä ja jos menen muualle niin yleensä tamponia. Ne on kumpikin hyviä, kupeille --> buuuuuu.

yöllä tietenkin side sekä vuodon alussa ja lopussa.

Äänestä
  • ..tamponeja sillä ne ovat mukavamman tuntuisia kuin siteet. Lisäksi voi myös käydä uimassa menkkojen aikana. Silloin kun menkkani ovat runsaimmillaan käytän sidettä ja tamponia molempia varmuuden vuoksi.

    Äänestä

Noista kahdesta vaihtoehdosta en enää osaa pienempää pahaa valita, kun tiedän että minulle(!) sopivampiakin vaihtoehtoja on olemassa, joten vastaan ihan kiusallakin: Kestoside. - Ja kuppi! ;)))

Tamponia en voi käyttää kun se pois ottaessa repii emättimestä limakalvot mukanaan (kaikista pienin kokokin liian tehokas imukyvyltään) ja kertakäyttöiset terveyssiteet taas saa alapään heti haavoille ja kutina on ihan hirveää. Eli ihan puhtaasti terveyssyistä tein tämän "eko"valintani silloin muutama vuosi sitten, kun markkinoilla olevista kertakäyttöisistä terveyssiteistä ei enää löytynyt sopivaa merkkiä. Enää ei tunnu paluuta kertakäyttöisiin olevan. Kaapissa on vieläkin koskemattomina silloin yli kolme vuotta sitten jääneet kaksi Tampax-pakettia, yksi Vuokkoset-paketti ja yksi pikkuhousunsuojapaketti; mitään niistä en ole enää kertaakaan kestositeet hankittuani käyttänyt. Olisikohan pikkuhiljaa aika heittää roskiin...?!

Äänestä
  • Tietenkin side!

    En voi sietää tamponia kun se tunne että on joku "vanu-tuppo" housuissa, niin se ällöttää ja ahistaa!! Vaikka se ei niinkään tunnu, mut silti.

    Joudun käyttää runsaan vuodon takia aika reiluja siteitä, mutta ei haittaa koska menkat kestää vain n.3pv. Siteet ei tuhoa limakalvoja kuten tamponi.

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    Tietenkin side!

    En voi sietää tamponia kun se tunne että on joku "vanu-tuppo" housuissa, niin se ällöttää ja ahistaa!! Vaikka se ei niinkään tunnu, mut silti.

    Joudun käyttää runsaan vuodon takia aika reiluja siteitä, mutta ei haittaa koska menkat kestää vain n.3pv. Siteet ei tuhoa limakalvoja kuten tamponi.

    "Tietenkin side! En voi sietää tamponia kun se tunne että on joku "vanu-tuppo" housuissa, niin se ällöttää ja ahistaa!! Vaikka se ei niinkään tunnu, mut silti."

    Ennemminhän siteen kanssa on se olo että on "vanua housuissa", kuin tamponin kanssa :D

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    Tietenkin side!

    En voi sietää tamponia kun se tunne että on joku "vanu-tuppo" housuissa, niin se ällöttää ja ahistaa!! Vaikka se ei niinkään tunnu, mut silti.

    Joudun käyttää runsaan vuodon takia aika reiluja siteitä, mutta ei haittaa koska menkat kestää vain n.3pv. Siteet ei tuhoa limakalvoja kuten tamponi.

    Ei kai se "vanutuppo" ole housuissa?! Jos käytät tamponia oikein sen paikka on emättimessä!!

    Äänestä

"Unohtakaa kuppisonta." :D

JOS pitäisi jostain syystä käyttää vielä kertakäyttösuojia, valitsisin EHDOTTOMASTI tamponin. Terveysside hankaa, hautoo ja haisee. Tamponi oli minulla kuukautissuojana ihan ok, eli ei ollut ongelmia. Mutta silti vaihdoin tamponit kuppiin. Eli kuppi hakkaa siteet sekä tamponit 10-0 ;)

Äänestä
  • "JOS pitäisi jostain syystä käyttää vielä kertakäyttösuojia, valitsisin EHDOTTOMASTI tamponin. Terveysside hankaa, hautoo ja haisee. Tamponi oli minulla kuukautissuojana ihan ok, eli ei ollut ongelmia. Mutta silti vaihdoin tamponit kuppiin. Eli kuppi hakkaa siteet sekä tamponit 10-0 ;)"

    Aivan sama täällä.Minullakin Kuppi käytössä ja on aivan uskomattoman mukava ja helppo.Taitaa jäädä tamponit kaappiin xD Mutta jos nosita on pakko valita IHAN EHDOTTOMASTI TAMPONI.Siteitä en ole ikinä käyttänyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


parempi? kirjoitti:

Terveysside vai tamponi??? Unohtakaa kuppisonta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu