Kattoremontti ei valmistu ikinä

joopajoo

Eli tuossa tasan 6vko sitten alkoi meidän katon remontti. Huopakatteen päälle tehtiin uusi puurunko tms, jolla katto oikaistiin (oli tosi vino). Tämä kesti n. 2½vko. Alustava aika-arvio kattoremontille oli 2vko kokonaisuudessaan. No pomo selitteli, että katto oli niin vino, että kesti kauan tuo perustan teko (siis kun me 2½vko jälkeen kysyttiin, että mikä kestää). Noh, sitten hän lupasi tuon viikon keskiviikkona, että loppuviikon aikana katto on pellitetty ja valmis. Nyt siitä on kulunut ylimääräistä jo 2vko ja edelleen on yli puolet pellittämättä ja näyttää että homma ei etene. Pomo on lomareissulla ulkomailla, joten emme saa häneen yhteyttä vasta kun viikon päästä. Työntekijöistä toinen on lähemmäs eläkeläinen ja toinen joku hänen tuttava. Nämä ovat siis tämän firman kautta töissä meillä. Työtahti on aivan uskomattoman hidas. Tykkäävät istuskella ja rupatella lounastauon ja kahvitaukojen ulkopuolella runsaasti. Saattavat tehdä samaa, vaikka joku meistä olisi siellä paikanpäällä. Tämän päivän aikana esim. naulasivat kaksi lautaa kiinni ja kantoivat 10 peltipalaa 20 metrin päähän.

Miten tässä kannattaa edetä? Herrat ovat tuntityönä ja näköjään ei todellakaan ole mikään kiire. Heidän piti tehdä muutakin talolle, mutta emme todellakaan aio enää muuta hommaa heille antaa (tätä emme ole kertoneet, koska siinä vaiheessa eivät varmaan tekisi enää mitään). Kattoremontti on kestänyt nyt 6 viikkoa ja loppua ei näy. Laskuja tipahtelee tuntien mukaan.. Nyt tulee seuraava lasku pian erään ja nyt kyllä loppuu meidän kärsivällisyys ja asia laitetaan eteenpäin (tähän mennessä on taidettu maksella laskuja n. 2vko:n töistä tarvikkeet). Harmi, että vielä viikon saa odotella tuon pomon paluuta takaisin Suomeen. Näiden työmiesten kanssa ei pysty kommunikoimaan, koska ovat todella ylimielisiä ja omalaatuisia. Onko meillä oikeus valittaa ja minne valitamme? Alkaa olla todella kusetettu olo. Kattoa on siis tehneet 2 miestä 8h päivässä 5pvä viikossa. Kyseessä on firma, joka on rekistereissä ym.

Töitä ei kuitenkaan viitsisi keskeyttää, kun tuo katto on saatava valmiiksi nyt lopulta. Hyviä kattofirmoja Keski-Suomesta?

113

48924

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vinkkejä

      Kannattaa jättää laskut maksamatta, ellei työtahti parane. Voisi kuvitella, että tähän mennessä laskutettu määrä on jo riittävä summa koko katonteosta. Kannattaa ottaa yhteyttä paikalliseen kuluttajaneuvojaan, hän osaa neuvoa paremmin.

      Näyttää siltä, että firmalla ei ole parempaakaan urakkaa tiedossa, ehkäpä miehet ajattelevat viettää koko kesän leppoisasti yhtä kattoa tehden ja varmoista tuloista nauttien. Luulisin, että urakkatyönä kaksi ripeää miestä olisi hyvinkin tehnyt katon viikossa. No, tämä neuvo on turha tässä tilanteessa.

      • tuntitöissä

        miksi painaa urakkavauhtia kun kerran on sovittu tuntitöinä tuo homma. Vert. kunnan ja valtion hommat.

        Jos jätätte laskut maksamatta, siihen ei laillista perustetta, talonne menee ulosottoon.

        Tuntityöhommat voinee lopettaa milloin vain, riippuu mitä olette sopineet.


      • Seppo K

        Ennen kuin aloitat kattoremontin niin lue seuraava kirjoitus niin vältyt monilta virheiltä.

        http://goo.gl/R7H2j


    • ohimenijä

      vanhaa huopaa ei saa jättää sinne katon sisään.

      • saa

        jättää


      • as-keetti

        terveellä järjellä ajatellen on jopa
        suositeltavaa jättää vanha huopa
        aluskatteeksi.


      • Jomppis81

        Tietäjät tietää. Vanhan huovan kyllä saa jättää alle, mutta ei toimi itsessään aluskatteena. Huopa ja ponttilaudoitus olisi kuitenkin aukotettava harjalta ja räystäät riittävän ilmankierron takaamiseksi.


      • Anonyymi
        as-keetti kirjoitti:

        terveellä järjellä ajatellen on jopa
        suositeltavaa jättää vanha huopa
        aluskatteeksi.

        Kyllä, harjan piikistä vaan tuulettuvaksi.


    • Aki

      jos katon rakentaminen venyy vielä, niin ota yhteyttä.
      -suositukset löytyy ja laskutamme vasta,kun työvaiheet on hyväksyttävästi valmistuneet ja työt tehdään poikkeuksetta, aina urakalla.

      [email protected]

    • Piällysmiäs

      Mene työmaalle kynän ja lehtiön kanssa ja kirjaa ylös todelliset työtunnit ja paljonko minäkin päivänä on homma edennyt.

      Kuluttajaviranomaiselta asiaan hoitoapua. Vaikka on tuntityö niin ei siinäkään joutenolosta ole sovittu maksettavaksi. Tuntipalkka tulee työtunnista.

      Mitenkähän: mahtaako kauppakamarin tavarantarkastaja ottaa kantaa työtahtiin ja normaaliin päivässä tehtävään työmäärään?

      Joutenolijat pitää saada pois työmailta. Jos ei työ maita niin nostakoon työkkäristä korvauksia.

      • vesimies

        Aivan oikein. Mulla oli tuntitöissä vesivahingon yhteydessä itsenäinen urakoitsija, joka ns. makaili työmaalla kierrellen yhtä muhvia tuntikaupalla. Oli kova mies tekemään tarjouksia uusista hanoista ym. ja vetosi siihen, että vakuutusyhtiöhän nämä maksaa. Paskat, mitään maksa kun ei ollut mies edes sopinut hommista vak. yht.työnjohtajan kanssa.

        Kun vak yhtiö kieltäytyi maksamasta niin en minäkään hyväksynyt sen laskuja. Ilmoitin kaverille, että asia viedän ensin kuluttajansuojaan ja ellei tämä riitä, niin tavarantarkastajalle ja sen jälkeen oikeuturvavakuutus hoitaa oikeudenkäynnin.

        Tulos oli että 6000 e laskusta hanttapuli sai vain 2000 euroa tililleen. Mitään ei ole kuulunut 5 kuukauteen eikä kuulu.

        Monesti me ollaan liian pehmeitä näiden huijareiden käsissä.


      • veroneuvoja

        Tarkista aina onko firma ennakkoperintärekisterissä ytj- tietopalvelusta ja kiinnitä huomiota samalla yhtiön ikään. unohda alle 4 vuotta vanhat yritykset.


    • ammattimies

      Olisit ottanut yhteyttä www.protan.fi, niin hommat olis hoitunu.

    • jaakko hämeestä

      hyvä kattofirma keskisuomessa on kattoasennus tissari.kattonne olisi ollut 5viikkoa sitten valmis ja todella korkea laatu.he teki meille rivitalon katon lahteen 3 viikkoa.myös lahti helsinki sektorilla voin suositella eliittikatot oy.tä.heiltä myös homma käy nyt jo 5 työkaveria teettänyt katon heillä.

      • lauri j

        teetimme kattoremontin ok taloomme eliittikatoilla.tyytyväisiä ollaan hinta oli kylläkin korkeampi kuin muilla.eisilti harmita kun olemme kuullu kokemuksia halvoista.


      • mm-99
        lauri j kirjoitti:

        teetimme kattoremontin ok taloomme eliittikatoilla.tyytyväisiä ollaan hinta oli kylläkin korkeampi kuin muilla.eisilti harmita kun olemme kuullu kokemuksia halvoista.

        mukavaa mainostaa omaa firmaansa....


      • janne häme

        ainakin päijät-hämeen seudulla on yksi nopea ja luotettava pikku firma jupe-rakennus teki tutulleni katon 2vk ja täydellistä jälkeä suosittelen.


      • varokaa niitä
        lauri j kirjoitti:

        teetimme kattoremontin ok taloomme eliittikatoilla.tyytyväisiä ollaan hinta oli kylläkin korkeampi kuin muilla.eisilti harmita kun olemme kuullu kokemuksia halvoista.

        Älkää teettäkö eliitillä. Kokemusta on. saatte kirjoitella pitkän reklamaatiolistan eikä asiallista laatua tule siltikään.


      • leevi lasteaudius

        Lopen launosissakin oikein kahteen kertaan ja nyt lopen keskustassa juoksevat vähän väliä ilmeisesti korjaamassa jotain


      • leevi lestaudius
        leevi lasteaudius kirjoitti:

        Lopen launosissakin oikein kahteen kertaan ja nyt lopen keskustassa juoksevat vähän väliä ilmeisesti korjaamassa jotain

        siis en tarkoittanut jupe-rakennusta


      • suomussalmi

        Poista tämä viesti on aiheeton tulee vain harmia.Viesti asiaton.


    • katon teettänyt

      Keski-suomesta löytyy useampia luotettavia ja ammattitaitoisia kattourakoitsijoita mm. JS-kattotyö tekee laadukasta jälkeä ja aikataulutkin pitää!

    • jani Kouvolasta

      Meidän perhe jätti kattohuolet Eliittikatoile, kun ne mainostaa täällä Kouvolassa että ovat täydenpalvelun kattotalo !
      Ne on viellä valtakunnallinen yritys se kertoo jo jotain, että mikään pieni tekiä ole tällä katto alalla.
      Tää projektipäällikkö tuli ja tarkasti laho- ja home vauriot meidän yläpohjasta oneksi niitä ei ollut paljon ! Mutta oli silti.
      Otettiin kaikki huonokuntoiset ruoteet pois !
      Peltikatto vaihtui tiilikattoon viikossa !
      Jälki on täydellinen ja aikataulu piti.
      Sain lopuksi vielä kirjallisen takuun.
      Ja sen VEROEDUN !

      Jani Kouvolasta

      • Rempan jo teettänyt

        En voi ymmärtää kuinka kattoremontin kestossa puhutaan viikoista, Pirkanmaalla OK-talon kattoremontissa menee 1,5 työpäivää. Eikä ollut moittimista.


      • vitokka
        Rempan jo teettänyt kirjoitti:

        En voi ymmärtää kuinka kattoremontin kestossa puhutaan viikoista, Pirkanmaalla OK-talon kattoremontissa menee 1,5 työpäivää. Eikä ollut moittimista.

        133 neliöinen vanha varttikate sai lähdöt ja kolmessa vuorokaudessa oli aluskatteet, rimotukset, tiilikatteet, puuosat ja räystäät laitettu. joukahaisen kattofirmasta olivat. aamulla tuli ukot 7.15 hommiin ja röökitaukoakaan eivät pitäneet. juoksujalkaa kipittivät katon kimpussa:) näillä näkymin ollaan enempi kuin tyytyväisiä.


      • voi voi
        vitokka kirjoitti:

        133 neliöinen vanha varttikate sai lähdöt ja kolmessa vuorokaudessa oli aluskatteet, rimotukset, tiilikatteet, puuosat ja räystäät laitettu. joukahaisen kattofirmasta olivat. aamulla tuli ukot 7.15 hommiin ja röökitaukoakaan eivät pitäneet. juoksujalkaa kipittivät katon kimpussa:) näillä näkymin ollaan enempi kuin tyytyväisiä.

        Että oikeen juoksujalkaa on nykyään painettava hommia kun on tuo lama :)


      • T&E

        Pääkaupunkiseudulla teetettiin myös katto Eliittikatolla. Uusi peltikatto on kyllä hieno ja oikaisut hoidettu mutta jätteiden poistoa ei hoidettu ja viimeistelytyöt lykkääntyi 3kuukautta emmekä vieläkään ole saaneet kirjallista takuutodistusta ja kuvia työvaiheista kuten luvattiin. Laskut maksettu n1kk sitten ja työt aloitettu 7.9.09. Kyllä kestää.... Mikä valtakunnallinen firma perheyritys. Hki 8.12.09


      • Markku S.

        Moi!


        Isäukolle pitäisi vaihtaa peltikatto. Muutamia kysymyksiä tuosta firmasta. Jotkut muutkin ovat kehuneet.

        Paljonko tuli maksamaan?
        Minkä firman miehiä teillä oli töissä? Teettävät hommat vissiin alihankintana?
        Poistivatko kaikki vanhat ruoteet vai pelkästään vain lahot?
        Tuliko mitään ongelmia?


      • Hämeen Heimo
        Markku S. kirjoitti:

        Moi!


        Isäukolle pitäisi vaihtaa peltikatto. Muutamia kysymyksiä tuosta firmasta. Jotkut muutkin ovat kehuneet.

        Paljonko tuli maksamaan?
        Minkä firman miehiä teillä oli töissä? Teettävät hommat vissiin alihankintana?
        Poistivatko kaikki vanhat ruoteet vai pelkästään vain lahot?
        Tuliko mitään ongelmia?

        En kyllä suosittele kyseistä Eliittiä kenellekään. Paljon huomautuksia ja viivytyksiä.
        Huomautuksia korjailtiin viikkoja myöhemmin ja kokoajan pientä jupinaa, vaikka oikeista asioista huomautettiin.

        P**** F****


      • Reppiss

        Sä oot joko rahamies ja Eliittikattojen myyntimies!

        Taistelin juuri eliittikattojen myyntimiehen kanssa, tuputti väkisin kattoremonttia reiluun ylihintaan.
        Ymmärtäisin 30% ylihinnan mutta 120% menee jo ylilaaduksi vaikka eliittikatto olisikin kyseessä...


      • Liilax..
        T&E kirjoitti:

        Pääkaupunkiseudulla teetettiin myös katto Eliittikatolla. Uusi peltikatto on kyllä hieno ja oikaisut hoidettu mutta jätteiden poistoa ei hoidettu ja viimeistelytyöt lykkääntyi 3kuukautta emmekä vieläkään ole saaneet kirjallista takuutodistusta ja kuvia työvaiheista kuten luvattiin. Laskut maksettu n1kk sitten ja työt aloitettu 7.9.09. Kyllä kestää.... Mikä valtakunnallinen firma perheyritys. Hki 8.12.09

        Sama juttu täällä dokumenttien kanssa. Eliittikaton tekemästä remontista on jo yli vuosi kulunut, eikä mitään luvattuja valokuvia tai muitakaan papereita ole kuulunut, vaikka olen muutamaan otteeseen kysellyt niiden perään.

        Katon uusineet suomalaiset nuoret miehet tekivät hyvää jälkeä, mutta alihankintana tehdyissä 'vesiränneissä' on harmillinen mitoitusvirhe. Ei olisi kannattanut maksaa viimeistä 10 % erää ennen kuin kaikki työt ja paperiasiat ovat kunnossa.


      • Iso Jii
        Hämeen Heimo kirjoitti:

        En kyllä suosittele kyseistä Eliittiä kenellekään. Paljon huomautuksia ja viivytyksiä.
        Huomautuksia korjailtiin viikkoja myöhemmin ja kokoajan pientä jupinaa, vaikka oikeista asioista huomautettiin.

        P**** F****

        Katselin tuossa 2-3 viikkoa takaperin (saatto olla enemmänki) kun eliittikattojen virolais muputtajat teki naapuriin katto remppaa. Tääl kuusankoskella markankylässä maalailivat otsalautoja -10 asteen pakkasella... katotaan keväällä kun uudet viron nulikat maalaavat uudestaan!!! Laatua halvalla!!! ;)
        Onneksi osaan itse tehdä oman kattoni!


      • ammattilainen
        Rempan jo teettänyt kirjoitti:

        En voi ymmärtää kuinka kattoremontin kestossa puhutaan viikoista, Pirkanmaalla OK-talon kattoremontissa menee 1,5 työpäivää. Eikä ollut moittimista.

        Mihis pirkanmaalla laitetaan aluskate (katsokaa esittelyvideo!!) SUORAAN VANHANKATTEEN PÄÄLLE, EI MITÄÄN TUULETUSRAKOA.
        Entä oikaisu , jos katto oikaistaan aluskatteen alapuolelta molemminpuoleisella kiilauksella niin 1,5 päivässä sitä ei tehdä, sekä laitetaanko ruoteet 1,2,vai kolmella naulalla kohdastaan,sekä tuliko harja /jiiritiivisteet,tuliko tehdasprfiloidut pääty/harjapellit vai ruttuiset omatekoiset sileät ym.. Tiedän Tamperelaisia firmoja jotka juuri nämä jättävät pois /näin tekevät .
        Tällätavalla toimien ei tavallinen katon laittaja tajua että heitä on huijattu, katteet kyllä firmalla nousee tällätavalla toimien . Kannatta aina kysyä urakoitsijalta miten he katon tekevät ,räikeimpiä virheitä ovat aluskatteen laitto suoraan vanhaa katetta vasten ,sekä oikaisu aluskatteen päältä ,jolloin kiilat varmasti särkevät aluskatteen.


      • boklöf-tyyli
        Hämeen Heimo kirjoitti:

        En kyllä suosittele kyseistä Eliittiä kenellekään. Paljon huomautuksia ja viivytyksiä.
        Huomautuksia korjailtiin viikkoja myöhemmin ja kokoajan pientä jupinaa, vaikka oikeista asioista huomautettiin.

        P**** F****

        En suosittele minäkään. Aikataulut eivät pidä alkuunsakaan. Yhteistyö katto- ja rännimiesten kanssa ei pelaa. Toinen toistaan syyttelee. Kyllä olisivat tulossa töihin, mutta nuo ilmat ja säätkin estelevät. yms.


      • eliitiäkö
        Rempan jo teettänyt kirjoitti:

        En voi ymmärtää kuinka kattoremontin kestossa puhutaan viikoista, Pirkanmaalla OK-talon kattoremontissa menee 1,5 työpäivää. Eikä ollut moittimista.

        Eliittikatoilla omakotitalon katon pellitys kestää ja kestää...viikkoja, viikkoja. Kannattaa laittaa sopimukseen tarkka aikataulu ja uhkasakko, ellei työ valmistu. Syyttävät sääolosuhteita jatkuvasti. Hyvillä ilmoilla työntekijät eivät viihdy muutoin työmailla, ovat lomilla yms...


      • laiska
        ammattilainen kirjoitti:

        Mihis pirkanmaalla laitetaan aluskate (katsokaa esittelyvideo!!) SUORAAN VANHANKATTEEN PÄÄLLE, EI MITÄÄN TUULETUSRAKOA.
        Entä oikaisu , jos katto oikaistaan aluskatteen alapuolelta molemminpuoleisella kiilauksella niin 1,5 päivässä sitä ei tehdä, sekä laitetaanko ruoteet 1,2,vai kolmella naulalla kohdastaan,sekä tuliko harja /jiiritiivisteet,tuliko tehdasprfiloidut pääty/harjapellit vai ruttuiset omatekoiset sileät ym.. Tiedän Tamperelaisia firmoja jotka juuri nämä jättävät pois /näin tekevät .
        Tällätavalla toimien ei tavallinen katon laittaja tajua että heitä on huijattu, katteet kyllä firmalla nousee tällätavalla toimien . Kannatta aina kysyä urakoitsijalta miten he katon tekevät ,räikeimpiä virheitä ovat aluskatteen laitto suoraan vanhaa katetta vasten ,sekä oikaisu aluskatteen päältä ,jolloin kiilat varmasti särkevät aluskatteen.

        ääliö.


      • hämeest
        Iso Jii kirjoitti:

        Katselin tuossa 2-3 viikkoa takaperin (saatto olla enemmänki) kun eliittikattojen virolais muputtajat teki naapuriin katto remppaa. Tääl kuusankoskella markankylässä maalailivat otsalautoja -10 asteen pakkasella... katotaan keväällä kun uudet viron nulikat maalaavat uudestaan!!! Laatua halvalla!!! ;)
        Onneksi osaan itse tehdä oman kattoni!

        kattofirmat käyttää lappi maalia. valmistaja antaa takuun -15


      • tikkurilalta
        hämeest kirjoitti:

        kattofirmat käyttää lappi maalia. valmistaja antaa takuun -15

        Aivan puppua. Vaikka valmistaja antaisi minkä takuun -15 pakkaseen niin se ei vastaa kuivalla säällä maalattua. Yksikään maalari ei maalaisi pakkasella. On vain kattofirmojen saamattomuutta organisoida maalaukset kesäksi. Ja silloinhan työ hiljenisivät talveksi. Taidat hämeest olla eliittien "myyntimies".


      • Joukahainen_
        tikkurilalta kirjoitti:

        Aivan puppua. Vaikka valmistaja antaisi minkä takuun -15 pakkaseen niin se ei vastaa kuivalla säällä maalattua. Yksikään maalari ei maalaisi pakkasella. On vain kattofirmojen saamattomuutta organisoida maalaukset kesäksi. Ja silloinhan työ hiljenisivät talveksi. Taidat hämeest olla eliittien "myyntimies".

        http://www.geveko.fi/assets/files/tuoteselosteet/lappi_a.pdf voidaan maalata 20 asteen pakkasellakin vielä, toki lämpimämpi sää parempi. Onhan pakkaskelikin kuiva sää, vai oletko syntynyt ite jostain kuivasta reijästä?


      • K C
        Joukahainen_ kirjoitti:

        http://www.geveko.fi/assets/files/tuoteselosteet/lappi_a.pdf voidaan maalata 20 asteen pakkasellakin vielä, toki lämpimämpi sää parempi. Onhan pakkaskelikin kuiva sää, vai oletko syntynyt ite jostain kuivasta reijästä?

        kuuleha pöllö. maalaisitko itse talosi talvella? jos yhtään käytät päätäsi, niin tajuat että puun sisäinen kosteuskin jäätyy. ei siinä auta kuiva pakkanenkaan.
        joukahainen voi jatkaa vapaasti maalausten talvimyyntiä, vaan laadusta tulee sutta.


      • urpo-11

        Tämä Elite-katto sössi meidän kattoremontit niin perusteellisesti että taloon tuli kosteusvaurio ja sen remontointiin tuli sitten vielä pidempi lasku.


      • hki
        urpo-11 kirjoitti:

        Tämä Elite-katto sössi meidän kattoremontit niin perusteellisesti että taloon tuli kosteusvaurio ja sen remontointiin tuli sitten vielä pidempi lasku.

        Samaa kuraa tuli meille. Piipun pellityksen "hieman" vuosivat ja kosteudet tuli läpi.
        Tappelun jälkeen tulivat korjaamaan.


      • IME MUNAA LÄSKI
        Rempan jo teettänyt kirjoitti:

        En voi ymmärtää kuinka kattoremontin kestossa puhutaan viikoista, Pirkanmaalla OK-talon kattoremontissa menee 1,5 työpäivää. Eikä ollut moittimista.

        EI MENE KU PÄIVÄ JOS PELKÄT PELLIT VAIHTAA, MITÄ VARMAANKI NYT MAINOSTIT. JOS SIIHEN TEKEE RUOTEET, OIKASEE, LAITTAA UUDET OTSA LAUDAT NI SITÄ EI PUOLEENTOISTA PÄIVÄÄN TEE.


      • Aslakki
        K C kirjoitti:

        kuuleha pöllö. maalaisitko itse talosi talvella? jos yhtään käytät päätäsi, niin tajuat että puun sisäinen kosteuskin jäätyy. ei siinä auta kuiva pakkanenkaan.
        joukahainen voi jatkaa vapaasti maalausten talvimyyntiä, vaan laadusta tulee sutta.

        Kyllä meilä täällä lapissa maalataa noita kelomökkejä talvellakin !
        Sillä Lappimaalilla !


      • Primavera

        Mikä mies myy vanhaan taloon tiili katon, jos vanha on ollut pelti.
        Kestääkö kattotuolit tiilien ja lumen painon.
        joo kestää 10.v pellillä olis kestänyt 50.v
        Todellista eliitti urpoilua.


      • ilmankosteus
        K C kirjoitti:

        kuuleha pöllö. maalaisitko itse talosi talvella? jos yhtään käytät päätäsi, niin tajuat että puun sisäinen kosteuskin jäätyy. ei siinä auta kuiva pakkanenkaan.
        joukahainen voi jatkaa vapaasti maalausten talvimyyntiä, vaan laadusta tulee sutta.

        Kesällä on paljon kosteampaa kuin talvella.


      • Anonyymi
        Rempan jo teettänyt kirjoitti:

        En voi ymmärtää kuinka kattoremontin kestossa puhutaan viikoista, Pirkanmaalla OK-talon kattoremontissa menee 1,5 työpäivää. Eikä ollut moittimista.

        2 päivää muut on siivousta turvavarusteet ym kesto yht pitäis olla 4-5 päivää ei enempää.en itelleni hyväksyis pitempää aikaa.


    • Loistosuoritus

      Teetimme Suomen Pientalosaneeraus Oy:llä omakotitalomme kattoremontti Lappeenrantaan ja täytyy sanoa että olivat hommansa osaavaa porukkaa , työ tehtiin yhtäjaksoisesti loppuun niinkuin luvattiin,ja työ kesti 4 päivää. Ja koko kattopaketille 15 vuoden täys takuu!

      • kyll ei oo

        mitaan merkitysta... bai ootko kuulu, etta joku olisi jotakin saanut takuun perusteella? Firmathan kaatuvat, ja uusi firma ei vastaa mistaan. Katto tiki silti saattaa olla hyva.


      • köklölköl
        kyll ei oo kirjoitti:

        mitaan merkitysta... bai ootko kuulu, etta joku olisi jotakin saanut takuun perusteella? Firmathan kaatuvat, ja uusi firma ei vastaa mistaan. Katto tiki silti saattaa olla hyva.

        Millasen sopimuksen olet kattoremontistasi tehnyt? ...et kait tuntitaksalla? Itse teetin tiilikaton uusinnan peltikatoksi pari vuotta sitten ja hommassa ei mennyt kun vajaa viikko. Itse katon teko oli kiinteä urakka, mahdolliset oikomiset tuntityönä kiinteän urakan päälle.

        Tuntitöinä sovittu remontti voi venyä vaikka kuinka pitkäksi.


    • tietoa on saatavilla

      Kattoremontin Ostajan Opas !

      Tarkista yrityksen tiedot täältä
      http://www.ytj.fi (yritystietopalvelu)

      Kiinnitä huomiota:

      Yhtiön ikä = Vaadi vähintään 5 vuotta (toiminta on jo vakiintunutta)

      Yhtiön ikä suhteessa nettisivuilla ilmoitettuun kokemukseen(esim sivuilla kerrotaan kokemusta 30 vuotta, yhtiö perustettu vasta 2003...(mistä ristiriita
      johtuu)

      Ennakkoperintärekisteröinti = pitää olla voimassa(ehtona kotitalousvähennys)
      Alv rekisteröinti = pitää olla voimassa
      Työnantajarekisteri = Ei välttämättä tarvita, voi olla myös kuukausi-ilmoittaja
      (vaadi . tyel ja tapaturmavakuutus todistus)

      Vaadi seuraavat todistukset:

      -Verovelka: (tästä selviää myös alv,työnantaja,ja ennakkoperintärekisterin tila)
      max 1kk vanha, Jos veroista tehty maksusuunnitelma (unohda koko juttu)
      -Tyel todistus (työntekijän eläke vak.)
      -Tapaturma ja henkivak. todistus
      -Vastuuvakuutus todistus

      Kaikissa todistuksissa kerrotaan myös onko vakuutukset maksettu


      Jos yritys on aktivoinut vastuullinen yritys palvelun, voit saada kaikki nämä tiedot yhdestä paikasta ..
      http://www.vastuullinenyritys.fi

      • k

        tuohon ku vielä vaatii referenssilistan ja että materiaalit tulevat isolta ja luotettavalta taholta niin hyvä tulee.


    • etsii hyvää

      Hei, te jotka olette kokeneet vääryytttä ja olleet tyytymättömiä, firman nimi julki tänne, ettei muiden tarvii kärsiä. Mekin haemme nyt katon remontoijaa, ketä voisitte suositella tänne Etelä-Hämeeseen

      • Heikki!!

        Eliitikattoja suosittelen, työ on todella laadukasta ja nopeaa. Hinta voi olla hieman korkeampi, kuin muilla, mutta siitä kannattaa maksaa. Aikataulut pitävät paikkansa ja työntekijät ovat ahkeria ja kertovat, jos tulee jotain korjaustarvetta katolla, eikä niitä piiloteta sinne. Todella Eliittiä!


    • Matti

      Itse voin ainakin omalta osaltani suositella Pisa saneerausta. He tekevät Hämeen ja Pirkanmaan seudulla ja meillä kaikki meni ainakin nappiin. Laadukasta jälkeä eikä mistään ollut koko projektin aikana nokan koputtamista. Meillä pantiin tiilikatto uusiksi ja meitä palvelleet tyypit oli kyllä todellisia alansa asiantuntijoita.

      http://www.pisasaneeraus.fi/

    • Kattoremontti.

      Täällä Lahden seudulla toimiva Rakennuspalvelu Myske Oy teki meillä kattoremontin (http://www.myske.fi/kattoremontti.html) ja jälki oli kyllä erinomaista. Aikatauluthan näissä kattoremonteissa tuppaa yleensä hiukan venymään, muttta onneksi kerkesi valmiiksi ennen syysmyrskyjä!

      • Lahelaine

        Meille kun Rakennusliike Myske teki katon niin aikataulu venyi ja jälki oli suorastaan kelvotonta. Etenkin peltimiesten ammattitaidossa oli vakavia puutteita.


    • isokatto

      Tarkkana kannattaa urakoitsijan valinnan kanssa olla. Meillä ainakin Eliittikatot olivat myyneet urakan eteenpäin virolaisille työntekijöille. Laatu saatiin hyväksi vääntämisen jälkeen. Syy ei ollut asentajien vaan puuttuvan työnjohdon.

    • eero40v

      Meillä kans oli sama juttu ja kyllä harmittaa. tieto ei liiku myyjältä asentajille. kannattaa seurailla yrityksien tilinpäätöksiä josta selviää onko alihankkijoita vai omia työntekijöitä. ja verotunnuksia kannattaa kysellä , niiden perusteella selviää on edes virallisesti töissä kyseisessä yrityksessä.

      • kehäkolmella

        Samaan kastiin kuulun. Kattourakkamme myytiin täysin tietämättämme Eliittikatoilla Virolaisille. Eli koko työ oli myyty eteenpäin. Vaatikaa saada tietää asentajien palkanmaksaja. Me googletiimme palkanmaksajaksi finroofin.


    • niko nastolasta

      Tiedän erään firman, jossa virolaiset tekevät parempaa jälkeä kuin suomalaiset

      • kattoasentajalahesta

        Kyse ei ole virolaisten ammattitaidosta. Sitä ja asennetta kyllä löytyy. Pointti on että kukaan ei halua että urakkaa myydään eteenpäin toiminimille tai virolaisille. On turha selittää että hekin maksavat verot. Se on täyttä puppua ja mahdoton todistaa.
        Ja vaikka maksaisivat kaikki kulutkin niin on reilua vaatia tietää asentajien työnantaja. ELI VAATIKAA ASENTAJIEN VEROTUNNUKSET NÄKYVIIN..


    • olavi5666

      eliittikatoilla ei ole yhtään virolaista asentajaa

      • kalevi6555

        Ei ole ei. Vaan virolaisia aliurakoitsijoita löytyy joille työt myydään.


      • reilureinokorpikoski

        ei olekkaan.kateelliset persaukiset koirat haukkuvat täällä menestyviä yrityksiä kun eivät muuhunkaan kykene.


    • Timpe

      Keski-Suomen alueella toimiva NetRak Oy, Suomen Katto ja Remontointipalvelut olivat täyden kympin Yritys. Luotettavasti ja varmasti hoitivat homman alusta loppuun.Hyvä maku jäi ja suosittelen lämpimästi kaikille T: Liimataiset

    • jalmari.............

      hauska lueskella myyjien kinastelua:) kun itte on alalla niin tietää paljonko myyjällä on päivässä aikaa seurata näitä palstoja:)

      • e k

        Mistäs puljusta jalmari on? Taidat olla kattopesu firmasta.


    • asentaja

      Hämeen laaturemontti oy n.200 neliöinen talo ja uusikatto paikallaan max kolmepäivää ja piha siivottu kun siellä ei olisi käytykkään =)

    • n.300 kattoa tehnyt!

      Kyllä teitä tavallisia kuluttajia kusetetaan niin paljon kuin sielu sietää.Ei se ole mikään laadun tae jos firma väittää tehneensä kattoja esim.20 vuotta.Suurin osa isoista firmoista käyttää alihankinta porukkaa jotka tekee ensimmäisiä kattoja juuri teille huono onnisille.Ei ne pojat ymmärrä mikä on harja tuuletus ja jne jne.Tottakai takuu voidaan antaa esim 5 vuotta mutta entä sen jälkeen kun alkaa ongelmia syntyä väärin tehdystä katosta?menee omistajan omaan piikkiin.

      • Kohta eläkkeelle

        Tuo on turhaa yleistämistä.Harvalla kattoremontit epäonnistuvat,tarkoitan karkeita asennusvirheitä.Virolaisryhmissä on myös todella osaavaa porukkaa,mutta myös osaamattomia,kuten myös alkoholisoituneissa suomipojissa.Eivät kaikki tietenkään ole alkoholisoituneet,mutta juuri nämä konkarit,jotka kehuvat tehneensä kattoja satoja,ovat välillä osoittautuneet sellaisiksi,että kun tili tulee,miestä ei valitettavasti töihin kuulu.Sitten kahden-kolmen viikon päästä soitellaan,että onko töitä.

        Moraali on valitettavan matailla eräillä,vaikka ammattitaitoa olisi ja töitäkin saisi painaa vaikka kuinka.Me ainakin maksamme asentajille työstä hyvän palkan,mukavan bonuksen,jos homma on suoritettu aikataulun mukaisesti,yleensä hieman ennen ja vaihtuvuus on pientä,toki pientä vaihtelua aina esiintyy.

        38 vuotta olen firmaani johtanut,kaikenmoista on joukkoon mahtunut.Minulla on työntekijöitä,jotka ovat tehneet töitä jo yli kolmekymmentä vuotta.


    • knvjf

      mitä väliä jos muutama polakki rymisee telineiltä alas

    • aljohin5

      Aina urakkanA www.peltiveljekset.fi

    • 3+12
    • et0

      www.vesikourut.fi

    • Aino.KK

      Suomen katto ja remontointipalvelut tekivät meille uuden katon Vantaalle. Tyylikästä ja hyvää jälkeä tekivät ja ennenkaikkea nopeasti. Oli ilo tehdä yhteistyötä.

    • Väiski76

      Kattoremonttia miettiessä kannattaa kilpailuttaa monet tekijät. Esim. Eliittikatot on huomattavasti muita kalliimpia Pääkaupunkiseudulla, missä kilpailijoita on paljon. Mutta ei se kyllä muita paljon halvempi tekijäkään ole varmasti paras valinta, niistä yleensä tulee muita ongelmia esim. takuuasioissa.

    • jalvenpaa

      Eliittikattojen huiman hinnan verrattuna muihin ymmärtää kun tietää että vetäjänä on suurenkuplan eli rusthollin entinen "pomo".

    • telineapina

      itsellä 224neliön katto remontti enrgiapaketti tulossa eliitiltä.. esittely työnä... ja toivottavasti raha ei mene hukkaan... ja omat eliitin miehet tekevät...

      • Ei poljon hymyilytä

        Onnistuko katon teko.Meitin katon yhden lappeen Eliitin virolaiset teki kolmeen kertaan.Poimukatteen kuski ihmetteli mikä mättää kun toi kolmannet pellit pihaan.Täyty sanoo niinkun ELIITTIKATON mies kun valitin virolaisista asentajista että haluatko sinne AMMATTILAISET vai suomalaiset että ammattilaiset asantaakattoo.


    • Mitä pinnan alla??

      Kaikki ihmiset kyllästyny noitte kaupustelu tyyliin,15 min ja nimi paperiin.
      Pilaatte alan mainetta erittäin paljon oulussa ja se on tosi. Joku lesta pentu kävi meidän naapurissa kauppaamassa ja hössötti minkä ehti,olivat ajaneet pihalle.

      Jättävät katotki oikomatta,monta mutkaa tulossa toho firmaa.

      • Tee se itse

        Kyllä Se niin on kun itse tekee,tuppaa tulemaan laatua.


      • Kattokassinen
        Tee se itse kirjoitti:

        Kyllä Se niin on kun itse tekee,tuppaa tulemaan laatua.

        Itse tehtynä, tietää mitä tulee ja mitä maksaa.
        Jos ei ole katolle kiikkujaksi tilaa tavarat pihaan ja maksa tekijälle.
        Esim. 150m2 kattoa, materiaali maksut MAX!5000€
        Tekijöille 2miehelle 50€/h 8h/pv 16h/pv 2miestä
        2viikkoa ihan MAX8000€ Katon hinta 12000€
        Mutta todellisesti materiaali 3000€ viikon urakka 4000€
        Hinta rintamamiestalon katolle n.8000€


      • Mistäteitäuunojariittää

        Jätteen kierrätys, alv (24%) yms yms.


    • armas aall...

      Ei se mene noin.Kun takuut jää saamatta, työnvalvonta tulisi antaa ammattilaiselle, jolla on aikaa seurata alusta loppuun työn edistymistä. Jos firmojen suhteen on vaikeaa päätää, kadulta otettujen miesten kanssa on vielä vaikeampaa.
      Rautakupasta materiaalihinnat toki kannattaa valmiiksi kysellä jotta urakka tarjouksissa on helpompi firman työn/voiton osuutta laskea.

      • Kattokassinen

        Voi Vee että heitit hyvän läpändeeruksen armas aall...

        Monestikko on tarvinnu kattofirmojen käydä takuuseen jotain korjaamassa?
        Joo, kyllä sellaisille ihmisille jotka narisee joka vtun naulan kannasta.
        Moniko katto firma laittaa työnvalvojan kohteisiin, hä?
        Ei kannata kadulta poimia mitään, vtun deegu.

        Firmat antaa takuut työlle ei tuotteille, työt urakoidaan aliurakoitsijoille ja urakoitsija ottaa vastuun tekemisistään.

        Semmosta se täällä meilläpäin...Keski-suomi Rules


    • Peltikatto

      Tämä kun tuntuu olevan oikea asiantuntijoiden foorumi, esitänkin kysymykseni täällä. Riittääkö ruodepaksuudeksi 4" lauta, kun kattotuoliväli on alle 90cm. Katon kaltevuus 1:3. Lappeen pituus 4,10cm. Kyseessä kesämökki. Uuden alle jää palahuopa. Tuuletusrimat, tottakai.

      • nikkari

        ruoteen paksuudessa pärjää tuumasella ihan hyvin!
        Leveydellä ei taas ole oikeastaan mitään vitun väliä, kuhan on n.4tuumaa


    • sami nikula

      Www.kattocenter.fi

      Meiltä laadukkaat kattoremontit koko suomen alueella.
      Kartoituskäynnin kemi-tornio alueella voi tilata minulta.

      Sami nikula
      Puh
      0451726656
      [email protected]

    • valvoja

      millaisen kirjallisen sopimuksen olet tehnyt? sopimuksen puuttuessa olet heikoilla jäillä. uuden pellityksen ja vanhan huovan välissä pitäisi olla 50m ilmarako..... jos tehty?????? mutta tuo työtahti on aika vaatimaton. onko kohteessa ulkopuolista puoluettonta valvojaa. kannattaisi pestata valvoja joka auttaisi monessa asiassa. kaverien tehdessä kavareille tehdään usein eniten hallaa.

    • karjalanpiirakkarl

      miten tästä kattoremontista voi selvitä hengissä.tämähän on ihan kaameeta,yks haukuu toista ja toinen ensimmäistä.miten täs voi mitään valita,taitaa olla paras vaan jätää koko asia sikseen.hinnat on ihan tähtitieteelisiä.miten kattoremppa voi olla niin hintava.

      • Kehä3

        kyllä se koville ottaa 2 viikkoo sairaslomaa vieläkin kipee olo ois pitänyt jättää katto tekemättä tai ottaa toinen tekijä meidän katon asensi ELIITTIKATOT myivät urakan eteenpäin venäläisille meidän tietämättä eipä niiden kanssa paljon keskustella 2 kuukautta menny ei vieläkään täysin valmis kukaan ei käyny kattoo mitä tekivät tyonjohto varmaan lomalla hinta ei vastaa asennuksen tasoa mistä ne onnelliset ihmiset saadaan niihin esitteisiin


      • Pitää vielä vettä
        Kehä3 kirjoitti:

        kyllä se koville ottaa 2 viikkoo sairaslomaa vieläkin kipee olo ois pitänyt jättää katto tekemättä tai ottaa toinen tekijä meidän katon asensi ELIITTIKATOT myivät urakan eteenpäin venäläisille meidän tietämättä eipä niiden kanssa paljon keskustella 2 kuukautta menny ei vieläkään täysin valmis kukaan ei käyny kattoo mitä tekivät tyonjohto varmaan lomalla hinta ei vastaa asennuksen tasoa mistä ne onnelliset ihmiset saadaan niihin esitteisiin

        Joo meillekin teki ELIITTIKATOT nyt pitäs tehdä seinät pari urakoitsijaa on sanonu että pitäs repii talon päädyt auki kun nää tumpelo ELIITTIKATOT asensi katon vinoon taloon nähden ottakaa vaan virolais venäläisiä ja ELIITTIKATOT Dimitri Ali urakoitsija hoitaa hommat eliittikatolla on toi rala pätevyys muttei varmaan dimitrillä.


    • Pelli-Ukko

      Mistä tuo viidenkymmenen metrin tai ehkäpä viidenkymmenen millin ilmarako on "nykäisty". Kyllä kai vähempikin riittää ??

    • Markus76

      www.kattocenter.fi, ei muuta. Suosittelen,

    • kattokassinen8

      Kattokulma hoitaa eteläsuomessa www.kattokulma.fi
      suomalaista laatutyötä

    • luotettavasti

      Keski-suomessa urakoi järvi-suomen kattosaneeraus Oy. Omistaja on peltiseppä yli 20 vuoden kokemusella, ja työntekijä (muutama) aina koulutettuja ammattilaisia. Urakoitsija itse työskentelee työmaalla ja yrityksen kaiki velvoitteet on unnossa. Kohtuullinen hinnoittelu ja aikataulutus. 0400-688228 / Kari Pirhonen

    • Kotimaista

      Muistakaa olla ottamatta Virolaisia tai muita ulkomnaalisia työntekijöitä tai firmoja.

      Laatu heikko ja rahat menee ja takuita ei ole.

    • Kaarlo56

      Tuttuni käytti Sunkatot-nimistä firmaa ja oli tyytyväinen. Tekevät Keski-Suomen suunnalla enimmäkseen. Löytyy tuolta jos kiinnostaa: http://sunkatot.fi/

    • Timpuri talikka

      Meillä alkoi kattoremontti 15.7. ja kuukausi kohta mennyt.
      Sopimuksen kävi tekemässä itse firman johtaja.
      Työaika on ma-pe klo 8-16 ja säiden vaihdellessa luvattiin tehdä pitempää päivää ja myös viikonloppuisin. Kestoksi satottiin, että kannattaa varautua kuukauteen.Me ymmärsimme että kaksi miestä tulee hommiin, mutta yksi mies tekee työtä.Kuukausi melkein mennyt ja tehty: vanhojen peltien purku, vanhojen ruodelautojen purku, aluskate melkein asennettu, rimat sekä ruodelauta. Tekemättä otsalaudan asennus, uusi lippa sisääntulopuolelle, peltien laitto, paloluukkujen, piippujen pellitys, sekä tikkaiden ja kävelysillan asennus. Timpuri on ollut töissä päivittäin 3-4tuntia, joskus 5-6 tuntia. Kertaakaan ei ole ollut 8-16. välillä tulee yhdeksältä ja häviää kahden jälkeen.Välillä lähtenyt hoitamaan kesken päivän omia asioita verotoimistoon, autonrenkaita vaihtamaan. viime viikolla oli kipeä ja tällä viikolla lähti lasten kanssa päiväksi huvipuistoon. Mies soitti eilen, että missä kuppaat, niin ilmestyi puoliltapäivin ja lähti viiden maissa poissa. Lupasi tehdä pidemmän päivän. Tänään ilmoitti ettei tule maanantaina, koska pomo oli käskenyt toiseen kohteeseen. Timpuri on myös sanonut tekevänsä viikonloppuna jonkun mummonmökin kattoa. Hermot on aikalailla loppu. Ti kun ja jos timpuri ilmestyy, niin saa kyllä sellaisen valistuksen, että katto pitää jumankeuta olla loppuviikosta valmis. Ja soitan aivan varmasti firman johtajalle ja otan tarvittaessa yhteyttä kuluttajaasiamieheen. Meillä on tehty urakkasopimus mustaa valkoisella. Timpuri on heitellyt pitkin pihamaita vanhat pellit sekä naulaiset laudat. Meidän on pitänyt itse siivota niitä pihalta siistimpään pinoon. Meillä sopimuksessa oli, että toinen osapuoli maksaa eka laskun kun remontti alkaa ja puolessa välissä toisen osan ja viimeisen kun loppukatselmus on tehty. Meillä oli lasku puolessa välissä ja loppukatselmuksen jälkeen. Ainuttakaan laskua ei ole firmasta tullut. Meinaakohan laskuttaa kaiken kerralla? Meillä oli sovittu kiinteä hinta ja jos joutuu tehdä ylimääräistä, niin sitten tuntiveloitus. Mutta tästä käydään vielä kova taistelu firman kanssa. Me emme todellakaan maksa tuota hintaa, joka on sovittu, koska timpuri ei ole tehnyt täyttä päivää ja ei aluskatteessa ja rimoissa voi kestää 4 viikkoa. Pyydän sukulaismiehen käymään viikonlopun aikana katsomassa, mitä tämä timpuri on saanut aikaan ja ottamaan kuvat. Sukulaismies sanoi, että he tekevät tällaisen työn kahteen pekkaan 3-5 päivässä ja tekivät nytkin helteillä 10 tuntisia päiviä. Voiko timpurin heivata hittoon ja ottaa toisen tekemään työn loppuun?

    • työnarkkari

      Niin on, jos suomalaiset tulevat töihin ;)

    • Oman talooni kattoremontti teetettiin tämän kevään ja kesän aikana. Tarjouskilpailussa hintaerot olivat yllättävänkin pieniä, joten tässä tapauksessa lähinnä takuuajan pituus ja erittäin selkeästi ja yksityiskohtaisesti tehty tarjous ratkaisivat.

      Palveluhenkisyys kuitenkin loppui melkein heti urakkasopimuksen allekirjoituksen jälkeen, eikä parin asennusajankohdan loppuessa kuulunut asentajista mitään. Lopulta asiaa tiedustellessani miekkoset sitten saapuivat, ja aloittivat urakkansa. Ei ollut nostureita tai turvavarusteita, niin kuin tarjousvaiheessa kovasti mainostettiin. Peltejäkään ei ollut työmaalle toimitettu, vaan ne tulivat vasta seuraavalla viikolla. Tämän vuoksi ei asennustakaan tehty lape kerrallaan alusta loppuun, niin kuin oltiin sovittu, vaan repivät koko katon auki yhdellä kertaa siinä uutta katetta odoteltaessa. Siinä sitten toivottiin, ettei sadetta olisi tullut. Sadesuojausta ei missään vaiheessa katolle laitettu, mutta onneksi kevät olikin kuivaa aikaa. Epäilen nimittäin, että miehillä ei mitään sadesuojausta edes ollut mukana, sillä olivat heti ensimmäisenä päivänä kyselemässä, löytyisikö minulta jonkinlaista pressua.

      Seuraavalla viikolla myös huomasivat, että taas osa peltitavarasta puuttuu. Koko urakan olisi pitänyt kestää noin viikon, mutta lopulta osia odoteltaessa se kesti kolme kuukautta (osittain myös tavaranvalmistajan sotkuja).

      Asentajille ei tuntunut myöskään olevan ihan selvä, mitä oli myyty ja mitä pitäisi tehdä ja miksi. Vanhat pahvisten aluskatteiden poisto ja villojen kunnon tarkastus oli erikseen mainittu sopimuksessa. Miehet päättivät kuitenkin omatoimisesti jättää aluskatteet villojen päälle tuulensuojalevyksi niillä kohdin, joissa sisäkatto oli lappeen suuntainen. ”Mestari antoi luvan!” Vanhat aluskatteet haluttiin näiltä kohti pois sen takia, että saataisiin tarkastettua eristevillojen kunto, ja oliko vanhan huonokuntoisen katon aikaan tullut kosteusvaurioita. Vanha aluskate kun oli katon lappeen suuntaisilta osilta painunut kiinni villoihin, eikä mahdollinen kosteus olisi päässyt puutteellisen tuuletuksen vuoksi suljetusta tilasta edes pois. Miehet kyllä sanoivat, että villat olivat hyväkuntoiset, eikä kosteusvaurioita ollut. En tiedä miten se tehtiin, mutta ilmeisesti asentajilla oli jonkinlainen röntgenkatse. Ammattimiehiä ilmeisesti olivat. Vanhempi suunnittelija kertoi, että oli tehnyt kattoja yli 30 vuotta. Seuraavalla viikolla tullut nuorempi jamppa taas sanoi, että oli paikannut edellisviikolla olleen vanhemman miehen aikaansaannoksia viimeiset kaksi vuotta.

      Kun kattoikkunan asennuspeltisarja ei ollutkaan kyseiseen ikkunaan käyvä, päättivät asentajat tehdä sen sopivaksi sahaamalla ja vasaralla moukaroimalla. Samalla ilmeisesti keksittiin lisätä kattoikkunan vedenpitävyyttä pursottamalla avatun ikkunan väliin liimaa, ja sitten sulkemalla ikkuna liimata se pysyvästi kiinni. Harvemmin sitä aikaisemminkaan tuuletukseen käytettiin, mutta harmittavat vain tuollaiset älynväläykset.

      - JATKUU -

    • Savupiipun kylkeen tulevan kattoikkunan päätti asentaja laittaa savupiipun alapuolelle, jolloin matkaa sillasta savupiipun laelle tuli reilu pari metriä. Aika pitkä saisi olla nuohoojan, joka siltä tasolta meinaisi työskennellä. Yläpuolelle piippua ei kuulema kannattanut laittaa, kun nuohooja yltäisi piippuun seisomalla katonharjalla! Siis mitä!?! Liukkaalla pyöreällä pellillä? Ja toisekseen, nuo harjapellit eivät ole tarkoitettu kävelyä varten. Tätä eivät tainneet asentajat tietääkään, kun kävelivät lapetikkaiden päässä harjapellin littanaksi muutaman metrin matkalla. Lähetin tuosta kuvankin firmaan, ja yrittivät vielä korjailla sitä, mutta takapihan puolelta katsottuna harja näyttää olevan siltä kohden selkeästi painuneena. Tähän kiinnitti huomionsa myös heti ensimmäiset vieraat jotka meillä kävivät, joten ei ole ihan omaa kuvittelua.

      Työmaata ei myöskään siivottu päivittäin, niin kuin sopimuksessa luvattiin. Pellit, muovit ja laudat kerättiin pari kertaa kasaan, ja se jätekasa lojui nurmikolla seuraavat kaksi kuukautta tuulen levitellessä muoveja ympäriinsä.

      Puuttuvia osia ja töiden etenemisen aikataulua saimme kysellä alituisesti. Meille ilmoitettiin toistuvasti päiviä, jolloin miehet olisivat tulossa jatkamaan hommaansa. Kun sitten jompi kumpi meistä oli paikalla aukomassa ovia ja pitämässä koiria kurissa, niin monesti ketään ei kuulunut.

      Varsinainen työn laskutus meni pankin kautta, eli firma sai rahansa pankilta, ja me maksoimme se pankille. Ilmeisesti se työinto loppuikin heti kun firma sai rahansa pankilta. Meille laskun olisi pitänyt tulla maksettavaksi vasta kuukausi hyväksytyn työn päättymisen jälkeen, mutta pankki oli jo vaatimassa sitä heti alkuunsa. Pankin ja firman välillä laskutuksen oikaisu ei tuntunut onnistuvan millään, vaan laskussa pyörivät aina väärät summat, ja myös pankki oli vaatimassa remontin vetäessä summasta myöhästymis- ja kuukausikorkoja, vaikka laskua ei olisi sopimuksen mukaan vielä tähän päivään mennessäkään pitänyt lähettää meille, sillä minkään laista loppukatselmusta ei sopimuksesta poiketen ole vieläkään pidetty.

      Myöskään muut asiat, kuten työn laskuerittelyn toimitus ei mennyt sopimusaikataulun mukaisesti, vaan sitä odotellaan edelleen. Tuotahan tarvitaan mm. kotitalousvähennyksessä. Kohta pitänee ruveta kyselemään kuluttaja-asiamieheltä, mitä tämän kanssa tekisi.

      Positiiviseksi puoleksi voi sanoa, että työ tuli lopulta valmiiksi suunnilleen hyväksyttävällä tavalla. Jossain vaiheessa myös toimitusjohtaja otti aloitteellisemman osan noiden ongelmatilanteiden hoidossa ja informoinnissa, joten se pelasti hyvin suurelta osin firman mainetta meidän silmissämme.

      Voi olla, että tämä oli näitä poikkeuksellisia huonosti menneitä projekteja, mutta vaikka omankin taloni kuvat firman sivulla ovat näkyvillä, niin itse en kyllä enää kokemusteni vuoksi kyseistä firmaa kenellekään suosittelisi.

    • Raksatiimii

      Monenlaista keikkujaa on tarjolla näköjään.
      Jos uusi tai remontin tarpeessa oleva huopakatto, kysy tarjousta [email protected]. Toimimme Etelä-Suomea ja Varsinais-Suomessa sekä sovitusti muuallakin. Myös peltikatto, tiilikatto, ondulinekatto asennukset, vain suomalaiset työntekijät.
      10m2 huusseista isoihin huviloihin, 15v kokemuksella!

    • mara78

      Kannattaa aina tarkistaa onko yritys Luotettava Kumppani Suomen Tilaajavastuu Oy:ltä. Sitä kautta saatiin laadukas työtä ja ripeästi Pohjois-Suomen Remontti Palvelulta http://www.remonttipalvelua.fi/

    • nea.456

      Meillä kävi tekemässä PMK Talohuolto. Meni 3 päivää kattoremontissa noin 180m2 yksikerroksinen talo. Toimivat kai myös Keski-Suomen alueella vaikka Savossa meidän kattoremontti tehtiin. www.pmktalohuolto.fi

    • huijattu

      Kandee vaihtaa firnaa heti niin vahigot ei lisäänny. Mulla tuhosi puoli taloa pohjois-suomen kattoasennus. monta tonnia meni kun piti korjata suhareiden aiheuttamat vesi ym. vahingot. Oli vielä palkkaa vailla. Tarkastakaa taustat, minä ainakin maksoin oppirahat.

      • basikuikka

        Meillä viime kesänä sama homma paitsi urakoitsijana Myske OY Lahdesta. Lopulta Eliittikatot teki katon valmiiksi riitelyn jälkeen.


      • Anonyymi
        basikuikka kirjoitti:

        Meillä viime kesänä sama homma paitsi urakoitsijana Myske OY Lahdesta. Lopulta Eliittikatot teki katon valmiiksi riitelyn jälkeen.

        Eiköhän niitä Eliittikaton jälkiä yleensä korjailla


    • Anonyymi

      Pitää sisällyttää urakkasopimukseen reilut sakkopykälät myöhästymisestä. Se piristää tahtia kummasti. Lisäksi maksuerät (jos niitä on) pitää olla sellaiset että maksetaan vain tehdystä työstä.

    • Anonyymi

      Onko aloittajan kattoremppa tullut valmiiksi? Vai jatkuuko vielä ja kahdesastoista rakennusvuosi meneillään?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4140
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4022
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      609
      3874
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      19
      2667
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2455
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2052
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      339
      2051
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      190
      1920
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1579
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1412
    Aihe