Kysyisin seuraavaa että minkä ikäisenä olette vähentäneet pennun ruokinta kertoja ensin neljästä kolmeen?kolmesta kahteen?
Kyse on pienestä rodusta.
Kyse on pienestä rodusta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pystyisikö koiran kasvattaja antamaan sinulle tarkempia neuvoja?
Meillä koira itse alkoi jättämään ruokailukertoja väliin ja kyseessä myös pieni koira.
Mutta suunnilleen näin 4kk-6kk kolme ruokaa päivässä. Kun koira on 6kk niin ruokailu kahdesti päivässä.
Toki on kovin koirakohtaista, mutta suuntaa antava ohje tuo ainakin on.