höh, hassua

piipatipaapati

Ystävättäreni ja hänen sulhasensa menevät naimisiin heinäkuun lopulla Suomessa. Koska he asuvat Englannissa ja osa vieraistakin tulee sieltä, he lähettivät kutsut jo toukokuun alussa. Lähettivät tosiaan kaikille samalla kertaa, eivät Suomessa asuville erikseen...

Morsian vieraili Suomessa viimeksi huhtikuussa, jolloin hän myös kävi lahjalistaa askartelemassa Carlsonilla. Kertoi kyllä, että juhlat ovat vasta heinäkuun lopussa. Nyt kun käytiin eilen mieheni kanssa ostamassa heille häälahjaa, selvisi, että yli puolet listan tuotteista ovat poistuneet valikoimasta. Melko samanlaisia kyllä löytyy, mutta ei juuri niitä toivottuja. Tämähän ei sinäällään ole ongelma, koska jos paistinpannua toivotaan lahjaksi, niin en tiedä onko sillä suurta merkitystä onko se halkaisijaltaan 26 vai 30 cm. Mutta olisi luullut, että olisivat liikkeessä osanneet varoittaa, ettei listan tuotteita myydä kuin kuukauden päivät listan tekemisestä eteenpäin?

Pyysivät sitten meitä kertomaan hääparille sellaiset terveiset, että voisivat soittaa ja päivittää listaansa. Eikö heillä itsellään ole puhelinnumeroa? Hoidentaanko "ongelmakohdat" niin, että odotetaan että joku hääparin tuttu tulee putiikkiin ja sälytetään homma hänelle? Siis minua ei todellakaan häiritse viedä tätä viestiä eteenpäin, mutta mietin vain että jos joku päivä itse päätyisin liikkeessä ylläpidettävään häälahjalistaan, niin olettaisin kyllä, että osaisivat soittaa minulle epäselvissä tapauksissa.

Hohhoh. Miksihän ihmeessä edes kirjoitin tämän tänne =) Mua taitaa todella vaivata tekemisen puute.

11

3128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yhdentekevää

      onko paistinpannu 30 vai 26 cm halkaisijaltaan.
      Kaikki keittoastiat täytyisi olla sopivia käytettävissä olevan lieden keittolevyihin ja niiden tilavuus tietenkin mitoitettu käyttötarpeeseen.

      • Vastarannankiiskitär

        No ainaskin paistinpannussa on ihan sama onks se 26 vai 30cm!! Astian on hyvä ollakkin isompi kuin keittolevy, tiesitkö? Ja jokaisella liedellä on eri kokoisia keittopisteitä,yleensä.

      • yhdentekevää
        Vastarannankiiskitär kirjoitti:

        No ainaskin paistinpannussa on ihan sama onks se 26 vai 30cm!! Astian on hyvä ollakkin isompi kuin keittolevy, tiesitkö? Ja jokaisella liedellä on eri kokoisia keittopisteitä,yleensä.

        Todellakin tiedän. Kattiloita ja pannuja yms. tehdään standardi mitoin. Keittoastia joka on tarkoitettu ko. keittolövylle on standardimitoin kyseistä keittolövyä noin sentin halkaisijaltaan isompi (ylikiehuminen).

        Ei kai siinä tapauksessa ole niin väliä koolla jos keittolövy ja paistinpannu ovat jo olemassa.

        Keittoastian ollessa sopiva keittolövyyn saadaan mahdollisimman taloudellinen tulos. Jos vielä osataan säätää lämpötilat oikein ja ymmärretään jälkilämmön merkitys ollaan jo melko hyviä "kokkeja".

        Jos keittoastia on halkaisijaltaan liian iso on myös hankalampaa keitellä yhtäaikaa useammalla keittolövyllä koska käytännössä liesi käy fyysisesti ahtaaksi.

        Kun Vastarannankiiskitär on keitelyt yhtäkauan kuin minä niin eiköhän asia sitten valkene.

        Ps. omassa keraamisessa tasossani on neljä keittopistettä ja kahta eri kokoa, siis isompia kaksi ja pienempiä kaksi.

      • Vastarannankiiskitär
        yhdentekevää kirjoitti:

        Meillä keraamisessa tasossa on 3kokoa ja kyllä keittoastia tai pannu saa mielummin olla isompi kuin pienempi pintaa.

        Kauankos olet keitellyt omia sapuskoita, minä 21 vuotta-muutin 17 vuotiaana kotoa pois.Sitä ennenkin kokkailin kotona.Joten on jo kokemusta jonkin verran.

      • yhdentekevää
        Vastarannankiiskitär kirjoitti:

        Meillä keraamisessa tasossa on 3kokoa ja kyllä keittoastia tai pannu saa mielummin olla isompi kuin pienempi pintaa.

        Kauankos olet keitellyt omia sapuskoita, minä 21 vuotta-muutin 17 vuotiaana kotoa pois.Sitä ennenkin kokkailin kotona.Joten on jo kokemusta jonkin verran.

        Tämä nyt menee alkuperäisen kirjoittajan tarkoituksen ohi, mutta vastaan, kun kysyt.

        Tietenkin on parempi, että keittoastia on mieluimmin keittolövyä isompi. Kysymys oli alkujaan uuden ostamisesta lahjaksi, jota morsiuspari on toivonut. Oletan heidän toivoneen tiettyä kokoa joka on heille sopiva. Joten uudesta kun on kysymys ja kestokulutustavarasta niin mielestäni sen on oltava justiinsa sopiva eikä sinnepäin.

        Mitä ruoanlaittovuosiin tulee niin kyllähän noilla sinun vuosillasi jo pärjää, mutta taidan kuitenkin olla kauemmin keitellyt jo ikäni puolesta. Ammattini ei ole kokki eikä keittäjä, mutta ammatikseni olen ruoan kanssa tekemisissä ja koulutuksen saanut alalle. Että, eiköhän pätevyys riitä tänne palstalle mielipiteen ilmaisuun.

    • Weddingday

      Ei mitään merkitystä onks se pannu 26-30cm, osta kumman saat.Ihan pilkun nussimista tollanen tärkeily.

    • Tuleva hääpari

      Nyt tuli todistettua että ei se "maan mainio" valmis lahjalista olekaan niin hyvä *naureskelee* Porukka täälä sitä ylistää ja kehuu, mutta hyvä että totuuskin kuullaan. n_n

    • just joo

      osta lettu pannu, jos ei muuta löydy :))

      • yhden munan...

        pikkarainen pannu;)

      • ja lukutaitoo??!
        yhden munan... kirjoitti:

        pikkarainen pannu;)

        Niin. Minustakin on outoa, että liikkeessä ei kerrottu hääparille, että heidän toivomastaan lahjalistasta on mahdollista ostaa vain puolet. Puolet tavaroista kun poistui valikoimista heti listan teon jälkeen. Liikkeele kannattaisi antaa suoraa palautetta. Missä tälläinen liike on? Ja mitä hölövetin paistinpannukeskustelua te käytte? Eihän se todellakaan ollut alkuperäisen jutun pointti! Pari viimeistä vastaajaa ovat, kuin eivät olisi edes alkup. viestiä nähneetkään?

      • elämä on......
        ja lukutaitoo??! kirjoitti:

        joskus vaikeeta....Älä hanki ennenaikaisia ryppyjä-tajuutko?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1713
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1113
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      437
      1087
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1023
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      801
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      782
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      675
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe