on hyvä Suomen olosuhteisiin! Talo hanke vasta alussa
Minkälainen
perustus
342998
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Routaeristystä ei tarvita, ainakin jos älsbyltä kysytään. Mutta hehän tietävät miten talo eteläruotsiin rakennetaan.
käymään hermoille, luulisi että edes moinen itsensä jatkuvasti naurettavaksi tekeminen alkaisi jo pikkuhiljaa hävettää.
Talo on routa eristetty! No vastaan sulle kotikaupungissani rakennusvalvonta vaati sen, mutta edes Oulun korkeudella ei routa ylety todellisuudessa yli 2m., joten Älvsbytaloa ei tarvi routaeristää, mutta rakennusvalvonta vaatii sen silti! Ota sinäkin selvää asioista ennen kuin komentoit asiaa josta et tiedä mitään.
Talo on routa eristetty! No vastaan sulle kotikaupungissani rakennusvalvonta vaati sen, mutta edes Oulun korkeudella ei routa ylety todellisuudessa yli 2m., joten Älvsbytaloa ei tarvi routaeristää, mutta rakennusvalvonta vaatii sen silti! Ota sinäkin selvää asioista ennen kuin komentoit asiaa josta et tiedä mitään.
Talo on routa eristetty! No vastaan sulle kotikaupungissani rakennusvalvonta vaati sen, mutta edes Oulun korkeudella ei routa ylety todellisuudessa yli 2m., joten Älvsbytaloa ei tarvi routaeristää, mutta rakennusvalvonta vaatii sen silti! Ota sinäkin selvää asioista ennen kuin komentoit asiaa josta et tiedä mitään.
Ei älsbyihin yleensä laiteta routaeristettä. Paalut menevät routarajan alapuolelle.
Jos menevät.
Olen kuullut älsbyn perustusten liikkuneen, tapettien halkeilleen, ovikarmien vinoutuneen, kattojen halkeilleen.
Peruspakettiin ei routaeristys kuulu.
meni jo perille, että oulussa on asiansa tunteva rakennusvalvonta.
Hyvä niin. Kaikkialla ei ole.
ei taida olla...
noista perustuksista ja ei varmasti liiku perustukset! ne on vain noita olen kuullut!
että se asiantunteva rakvalv. olis Oulussa vaan routarajasta!
"antenni-pipo" joka kääntäisi Ruotsalaisten lähettämät "Älvsby-säteet" pois, niin eivät järkyttäisi herkkää mielentasapainoasi vaikeilla talorakennukseen liityvillä seikoilla. Se on kuitenkin sinulle mahdollista vasta "ulos" päästyäsi.
ja mistä sinä tiedät oulun routarajan. Sehän vaihtelee vuosittain, maan laadun mukaan, monien eri tekijöiden vaikutuksesta.
Mutta älsby työntää paalut saveen ja toivoo, että routa ei niihin yllä.
mutta yhtään latoa en ole rakentanu!
ja kuka vastaa mistäkin. Helpottaisi varmasti oloasi kun huomaisit että rakennuttaja vastaa siitä että talopohja on riittävän kantava ja oikein valmistettu vastaanottamaan vakioperustus, tai sitten rakennuttaja rakentaa perustukset jotka vastaavat tontin tarvetta. Niin yksinkertaista kun viitsii hieman perehtyä. Eipä näy montaakaan "kotimaista" pakettia rakennettuna niin että seinät lähtevät suoraan savesta, jostain syystä ovat rakennuttajat ymmärtäneet tehdä perustukset sinne alle. Hämmästyttävää eikö totta ?
kysymyksessä on tosi viisas rakentaja joka osaa kaiken muut ei mitään!
Eipä ole salaojiakaan vettä poistamassa paalujen alapinnasta.
Älsby tietysti vetäytyy vastuusta ja kaataa kaiken mistään tietämättömän rakentajaparan niskaan.
Olisi kova homma kaivaa salaojat sinne kahden metrin syvyyteen.
ihan taulukot olemassa karttojen kanssa, jos olisit asiantunteva rakentaja niin olisit tuon tietänyt!
tietävä rakentamisesta juuri yhtään mitään teet vain niin kuin muutkin ja oot maailman ainut oikea rakentaja joka tietää kaiken.
jossa Kastellini alla oleva paalutus lepää. Vetäytyikö Kastelli vastuustaan, mielestäni ei kyllä kuulu mitenkään heille mitä joku haluaa "paalujensa" päillä tehdä ja miksi. Kuten ei kuulu Älvsbylekään. Äläkä vaan mene tuota juttua kasvokkain kenelekään kertoilemaan. Aiheuttaisi vähintään nauruhalvauksen.
Vähän on eri asia 18 metrin paalulla ja 2 metrin paalulla. Paikoittain routa menee kepeästi kahteen metriin, niin oulussa kuin helsingissä. Riippuu maaperästä.
älsby-rakentaja.
Joka ei tiedä rakentamista mitään.
Hehe... Taulukot varmaan tietää tulvaveden korkeudenkin.
Hehee...
mikä routa on niin kyllä niitä routasyvyyksiä on seurattu vuosikymmeniä ja tehty taulukoita
ja semmoisten paikkojen alla etelämmässäkin syvälle, mutta ei rakennustenvieressä lumi on hyvä routasuoja
Kuinka syvällä routa talosi alla on?
mutta yhtä järjetön oli tuo seoustus paalunkärkien ojituksesta ja Älvsbyn "syyllisyydestä" siihen. Eikös ?
-20c pakkasella 8c lämmintä niin ei ole routaa varmasti!
kysy vaan ni mää kerron kyl ... kyl mää ole viisamp ku joku älspyrakentaja. Vaikken osaa edes talon nimeä oikein kirjoittaa.
Taulukoitahan tässä oli tarkoitus tutkia.
Yllättävän lämmin on talosi alla... oletko tarkistanut alapohjan eristykset ... saattaakohan kosteus tiivistyä...
Älväriasukas lankesi ansaan... heehee.
Tälläkin hetkellä 58% niin vedäpä siitä johtopäätökset! Aamulla kun tuli vettä oikein kaatamalla taivaalta
oikea neropatti!
vettä paalujen alapinnasta ? Tämä on kyllä paras asiantuntijalausunto pitkästä aikaa ! Olet raukkaparka sekoittanut porakaivon ja perustamiseen käytettävän paalun keskenään =)
Sinulle suosittelen Älvsbyä ihan huoleti, varmasti tietävät rakentamisesta enemmän kuin sinä. Miksi ihmeessä salaojat pitäisi kaivaa kahden metrin syvyyteen maan alle käytettäessä kantavaa alapohjaa? Anturan alapinnan tason alle riittää hyvin useimmissa tapauksissa.
Kirjoita lisää näitä asiantuntijalausuntoja, hupia ei ole koskaan liikaa =)
Koska saadaan tälle(kin)palstalle rekisteröitymispakko ?
Hyvä uutinen on, että palstan tason lasku on onnistuttu pysäyttämään. Uskoakseni pohja on löytynyt ja ainoa suunta on ylöspäin.
Mutta neuvoisin seuraavasti katso tontilta sellaine korkea aurinkoinen paikka jossa ei ole muurahaisia.
Jos kallio lähellä tee matapilariperustus. Siis isot aukot ja rossipohja 1 metriä korkea. Vala kallio talon alta niin että vesi poistuu sokkeliin päin ja alas kaikkiin suuntiin kallistuksien ollessa määräysten mukaiset 15 cm per 3 m väh.
Eristä vesijohdot hyvin tai tee erillinen rakennus (lasikuistiyhteydellä) sauna/pesutilaan, jossa maalaatta routaeristeineen.