Ihmetyttää tälläinen; voiko lapsi olla luonnostaan paha?
Olen ymmärtänyt, että maaseudun, maalaistalon lapsista tulee vähän niinkuin automaattisesti eläinystävällisiä. Mutta ei meidän kummipoika, 5-vuotias täysituho.
Heillä itsellään on eläimiä; koira, joka pelkää poikaa ja kiertää kaukaa aina kuin mahdollista, lehmiä, jotka ovat tottuneet kun poika yrittää pelotella, onneksi vain huutamalla kun ei vielä uskalla mennä niitä koskemaan, kissoja, joita jahtaa jatkuvasti ja jotka ovat tosi säikkyjä.
Meidän koira kun ei tajua vielä kiertää kaukaa, vaan on aina siellä missä muutkin. Poika potkii, hakkaa kaikella mitä saa käteensä, karjuu ja kaikkea älytöntä ja on sitten onnensa kukkuloilla kun tulkitsee koiraa niin että se pelkää häntä, siitä saa lisää vauhtia.
Molemmat pojan vanhemmat ovat mitä ihanempia ihmisiä, joten ei ole perinyt tätä. Vanhempien mielestä poika on vilkas ja omapäinen. Minulle tulee mieleen sanat ilkeä ja paha. Lyö ihmisiäkin ja varsinkin pienempiä lapsia, mutta eniten vaivaa tämä meidän koiran aivan tauoton kiusaaminen. Koira ei ole ikinä tehnyt pojalle mitään. Yritän sillä rajoittaa pojan toimia, että pelkään koiran alkavan suhtautumaan kaikkiin lapsiin mahdollisesti äkäisesti. Toisaalta toivon, että sitten kun koiran pinna palaa, ei alistu vain ärähtämään, vaan puraisee ja kunnolla, mieluiten naamasta tai vastaavasta, että syntyy oikein suurta vahinkoa. Mutta enhän sitä oikeasti toivo, sillä en toivo koiran suuttuvan lapsiin. Haluaisin kummipojan oppivan kunnioittamaan eläimiä ja ihmettelen äärettömästi, miksi hän ei ole jo oppinut, vaikka elää tuollaisessa ympäristössä.
Vanhemmat yrittävät kieltää poikaa, me yritämme kieltää poikaa, mutta siitä ei ole mitään hyötyä. Poika on vanhempien ainoa, suht. kypsällä iällä saatu, kieltämättä lellitty ja vanhemmat antavat periksi helposti, poika jatkaa pahojaan. Minä ärähdän pojalle ja vanhemmat loukkaantuvat. Ei ilkeä kovasti komentaa, sinänsä ei siitä hyötyä olekaan.
Serkkuni pienenä kehui, kuinka sammakot pitävät veikeän äänen kun niiden päälle astuu, julminta mitä olen koskaan kuullut. Olin silloin kuusi vuotias ja viskasin siitä hyvästä serkkuani halolla päähän. Sain selkääni vanhemmiltani, serkkuni sai mustelman, mikä ei ollut mielestäni riittävä rangaistus hänelle. Voin kuvitella kummipoikani kertovan samanlaisen jutun ja näen sen ilmeen, mikä hänellä on kasvoillaan sitä kertoessaan, omahyväinen ilkeän lapsen ilme. Miten lapsi voi olla tälläinen?
Tiedän myös ratkaisun; vanhemmilta loppuu keinot; ruumiillinen kuritus ei pitäisi ainoastaan sallia, vaan tehdä siitä suositeltava tapa... Itse opin esim yllämainitusta sammakko jutusta, että toisia ei saa vahingoittaa vaikka kuinka pahaa tekisi. Vanhempani myös tekivät selväksi, että minua rangaistiin vain serkun satuttamisesta, ei siitä että suutuin hänen teostaan. Meillä selkään saaminen ei ollut koskaan mitään hakkaamisen riemua, vaan lähinnä henkisesti kovempi kokemus ja pieni läppäisy, mutta siinä oli rangaistuksen tuntua ja oppi meni päähän. Tälle pojalle ei ehkä mene oppi päähän kuin kunnolla takomalla. Alan olla epätoivoinen, sillä näemme paljon ja yritän opettaa pojalle luonnon kunnioittamista ja olla esimerkkinä, mutta kaikki on turhaa, ei lopeta edes lemmikkieläinten kiusaamista.
Olen ymmärtänyt, että maaseudun, maalaistalon lapsista tulee vähän niinkuin automaattisesti eläinystävällisiä. Mutta ei meidän kummipoika, 5-vuotias täysituho.
Heillä itsellään on eläimiä; koira, joka pelkää poikaa ja kiertää kaukaa aina kuin mahdollista, lehmiä, jotka ovat tottuneet kun poika yrittää pelotella, onneksi vain huutamalla kun ei vielä uskalla mennä niitä koskemaan, kissoja, joita jahtaa jatkuvasti ja jotka ovat tosi säikkyjä.
Meidän koira kun ei tajua vielä kiertää kaukaa, vaan on aina siellä missä muutkin. Poika potkii, hakkaa kaikella mitä saa käteensä, karjuu ja kaikkea älytöntä ja on sitten onnensa kukkuloilla kun tulkitsee koiraa niin että se pelkää häntä, siitä saa lisää vauhtia.
Molemmat pojan vanhemmat ovat mitä ihanempia ihmisiä, joten ei ole perinyt tätä. Vanhempien mielestä poika on vilkas ja omapäinen. Minulle tulee mieleen sanat ilkeä ja paha. Lyö ihmisiäkin ja varsinkin pienempiä lapsia, mutta eniten vaivaa tämä meidän koiran aivan tauoton kiusaaminen. Koira ei ole ikinä tehnyt pojalle mitään. Yritän sillä rajoittaa pojan toimia, että pelkään koiran alkavan suhtautumaan kaikkiin lapsiin mahdollisesti äkäisesti. Toisaalta toivon, että sitten kun koiran pinna palaa, ei alistu vain ärähtämään, vaan puraisee ja kunnolla, mieluiten naamasta tai vastaavasta, että syntyy oikein suurta vahinkoa. Mutta enhän sitä oikeasti toivo, sillä en toivo koiran suuttuvan lapsiin. Haluaisin kummipojan oppivan kunnioittamaan eläimiä ja ihmettelen äärettömästi, miksi hän ei ole jo oppinut, vaikka elää tuollaisessa ympäristössä.
Vanhemmat yrittävät kieltää poikaa, me yritämme kieltää poikaa, mutta siitä ei ole mitään hyötyä. Poika on vanhempien ainoa, suht. kypsällä iällä saatu, kieltämättä lellitty ja vanhemmat antavat periksi helposti, poika jatkaa pahojaan. Minä ärähdän pojalle ja vanhemmat loukkaantuvat. Ei ilkeä kovasti komentaa, sinänsä ei siitä hyötyä olekaan.
Serkkuni pienenä kehui, kuinka sammakot pitävät veikeän äänen kun niiden päälle astuu, julminta mitä olen koskaan kuullut. Olin silloin kuusi vuotias ja viskasin siitä hyvästä serkkuani halolla päähän. Sain selkääni vanhemmiltani, serkkuni sai mustelman, mikä ei ollut mielestäni riittävä rangaistus hänelle. Voin kuvitella kummipoikani kertovan samanlaisen jutun ja näen sen ilmeen, mikä hänellä on kasvoillaan sitä kertoessaan, omahyväinen ilkeän lapsen ilme. Miten lapsi voi olla tälläinen?
Tiedän myös ratkaisun; vanhemmilta loppuu keinot; ruumiillinen kuritus ei pitäisi ainoastaan sallia, vaan tehdä siitä suositeltava tapa... Itse opin esim yllämainitusta sammakko jutusta, että toisia ei saa vahingoittaa vaikka kuinka pahaa tekisi. Vanhempani myös tekivät selväksi, että minua rangaistiin vain serkun satuttamisesta, ei siitä että suutuin hänen teostaan. Meillä selkään saaminen ei ollut koskaan mitään hakkaamisen riemua, vaan lähinnä henkisesti kovempi kokemus ja pieni läppäisy, mutta siinä oli rangaistuksen tuntua ja oppi meni päähän. Tälle pojalle ei ehkä mene oppi päähän kuin kunnolla takomalla. Alan olla epätoivoinen, sillä näemme paljon ja yritän opettaa pojalle luonnon kunnioittamista ja olla esimerkkinä, mutta kaikki on turhaa, ei lopeta edes lemmikkieläinten kiusaamista.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Pienet lapset ovat julmia. Muistan kun pienenä pyydystettiin paarmoja eteisen ikkunalta ja irrotettiin siivet tai sitten laitettiin tikku paarman peräpäähän ja naurettiin kun sen lento ei oikein onnistunut. Kiusattiin myös narttu kissaa kun se oli kiimassa ja kulki perä pystyssä, niin laitettiin sen hännän alle kanferttitippoja. Oli hauskaa katsoa miten äkkiä se hävisi paikalta.
jo monta päivää. Kyllä se ihmispentukin tarvitsee kuria ja ohjausta aivan kuin koirakin. Sitä ei enää nähtävästi tajuta.
Mikäli olet tuollaista pienenä harrastanut, niin onko se ollut ohi menevää? Onko siis toivoa, että tuollainen on vain vaihe, eikä luonteenpiirre? Mistä se on sitten lähtöisin, sillä esimerkkiä ainakaan kummipoikamme ei tuollaiseen käytökseen ole saanut? Ei kaikilla lapsilla ole tuollaista vaihetta, ainakaan itselleni eläinten kärsimys on ollut aivan kauhea paikka aivan alusta asti. Miksiköhän joillakin on? Osaatko yhtään tarkemmin selittää kun olet samanlaisia harrastanut?
Olet lemmikkipalstalla, joten uskon, että vaihe on mennyt sinulta ohi. Vai ethän enää töki tikkuja tahallaan eläinten takalistoon? Mutta kun sanoit, että ihmisenlapset vaan ovat julmia, niin oliko se vain omasta kokemuksestasi, vai sattuisitko tietämään mitään aiheeseen liittyvää materiaalia. Sellaisesta olisi paljon hyötyä, kun yritän tuota poikaa ymmärtää. Monista muista lapsuuden vaiheista (oidipus, oraalinen...) löytyy paljon tietoa, mutta en ole koskaan kuullut mistään sadistisuus vaiheesta. Arvauksia sinulla mihin tälläinen ohimenevä ilmiö voisi liittyä? Minun on niin vaikea uskoa, että se liittyisi kasvatuksen epäonnistumiseen, sillä mielestäni kummipojalla on hyvät lähtökohdat olleet ja edellytykset, ellei hän itse olisi omalla toiminnallaan saanut vanhempiaankin epätoivoon.
Olisiko sinulla mahdollisuutta olla apuna:
Voisit ottaa lapsen hiukan sivuun ettei muut häiritse, otat hänet syliin ,ja selität rauhallisesti,että eläintäkin sattuu ,kun sitä kiusataan...näin luottamuksellisella keskustelulla voi päätyä hänen luotto-ystäväksi, ja kenties saat tuloksia aikaan..lapsi tarvitsee ehkä jonkun aikuisen,muun kuin vanhempansa.
tuohon penskaan tehota syliin ottaminen,on varmasti syliä riittävästi vanhemmiltaan saanut.
Paremmin tehoais todennäköisesti se,että kun alkaa kiusaamaan,niin raahataan ipana pois paikalta,ja takaisin ei oo tulemista jos ei osaa kunnolla olla.
Jos vanhemmat suuttuvat sulle kun kiellät,niin entäs sitten,saat omaa koiraasi puolustaa.
Kun ei aikuinen ihminen tajua,että katsois paremmin kakaransa perään niin pakko on jonkun muun sille ipanalle sanoa.
Jos kokeilisit seuraavan kerran karjaista kunnolla että lopeta tuo.
Vois toimia samalla tavalla kuin räminäpurkki koiran koulutuksessa.(pahus kun sitä penskaa ei tosiaan voi sillä purkilla heittää)
Jos joku nyt luulee,että oon lasten vihaaja niin kerron että mulla on niitä neljä,toki aika isoja ovat jo.
>Toisaalta toivon, että sitten kun koiran pinna palaa, ei alistu vain ärähtämään, vaan puraisee ja kunnolla, mieluiten naamasta tai vastaavasta, että syntyy oikein suurta vahinkoa. <
Tässä on suora lainaus tekstistäsi. Tuolla joissain ketjuissa on ollut puhe koirien puremista. On väitetty ettei kukaan hyväksy puremista. Tässä ei pelkästään hyväksytä vaan toivotaan ja oikein vakavaa lisäksi. Karseaa luettavaa.
Voisin kirjoittaa lauseen; Joskus minun tekisi mieleni syödä iso pihvi. ja sitten lisään sen perään lauseen; Mutta en sitä tee koska en syö lihaa.
Yhdessä siis Joskus minun tekisi mieleni syödä iso pihvi. Mutta en sitä tee, koska en syö lihaa.
Mikäli otetaan vaan ensimmäinen lause, minun voi olettaa olevan lihanhimoinen ahmatti. Mitä taas ei kuvitella mikäli ymmärretään kokonaisuus. Irtonaiset, asiayhteydestä poistetut lausahdukset kun saadaan tarkoittamaan mitä vain.
Mutta totta, kiitos, että muistutit, että sinun kaltaisiakin lukee näitä. Täytyy osata kirjoittaa enemmän yksi-nolla tyylillä, niin ei tule väärinkäsityksiä. Oletan yleensä ihmisten osaavan hahmottaa kokonaisuuksia, käsittävän asioita. Mutta totta, joillakin on jo fyysinen estekin esimerkiksi lukea juttuja loppuun, tai vaikka jonkinlainen kohtaus voi herpata keskittymisen ennen kappaleen loppua. Jos täytyy tavata kirjain kerrallaan, jotta hahmottaa sanan, on jo lauseiden muodostaminen ja sisäistäminen yllättävän vaikeaa. Ei sellaiselta varmasti onnistu kokonaisen kappaleen oivaltaminen.
Mikäli nyt haet mitä tämä viestini on tarkoittanut, niin selvennän asiani; olet ymmärtänyt väärin. Ja siksi vetänyt aivan älyttömiä johtopäätöksiä.
Olen kuullut että tavuttaminen vaikeuttaa vielä lisää ja vie keskittymisen epäolennaisuuksiin enemmän, mikäli siihen ei ole tottunut. Siksi en tavuttanut, mutta voit pyytää sitä jos kaipaat ja se auttaa paremmin hahmottamaan asioita.
Kuitenkin voit kommentoida myös asiaan, jos haluat. Onko mielestäsi mahdollista, että lapsi on luonnostaan paha? Joku tuossa väitti, että kaikki olisimme, oletko samaa mieltä? Miten sinä "julmuuden asiantuntijana" suhtautuisit tälläiseen lapseen?
Ps: olisit saanut minusta puolet julmemman mikäli olisit muistanut lisätä tuohon perään, että heitin serkkua halolla päähän ja toivon ruumiillisen kurituksen tulevan jälleen kunniaan... Niistäkin olisit saanut suoria lainauksia viestistäni...
Jos kerran olet sitä mieltä että koiraa kiusaava lapsi ansaitsee tulla kunnolla kasvoihin raadelluksi niin se on sinun mielipiteesi. jos muutat mieltäsi niin kerro että muutit mieltäsi äläkä ala syytellä toisia ettei ymmärrä sinua. muutenkin kirjoitelmasi on niin sekava että ihmettelen mikä sinua vaivaa. johan tuo raatelumielipide antoi viitteen vaivastasi. toivottavasti moni koirallinen ei ole samaa mieltä muuten lehdistä saa lukea kohta paljon karmeita juttuja.
Siis syliinotto ei auta. Karjumista en suosittele. Keskustelemista vanhempien kanssa kylläkin. Selitä vanhemmille että et tule tätä käytöstä hyväksymään jatkossa.Sano että sinulla on vastuu eläinten hyvinvoinnista, ja myös että mitkä ovat seuraukset jos koira vaikka purisi. Sitten kysyt haluavatko he jatkossakin vierailla luonasi taikka ei. Joka kerta kun lapsi tekee jotain eläintä kohtaan (siis käyttäytyy huonosti) varoitetaan lasta sanomalla: jos teet noin vielä yhden kerran saat istua paikallasi 10 minuuttia ihan yksin.Jos jatkuu, niin istumaan.(kuietnkin valvonnan alla). Poikaa ei tänä aikana huomioida ollenkaan, muutoin jos lähtee liikkeelle. Silloin poika viedään takaisin paikkaan istumaan. Sen jälkeen kun aika on kulunut umpeen saa poika pyytää anteeksi eläimeltä. Jos ei suostu niin taas istumaan 10-min. Joka kerta kun poika saa "istua" niin selitetään miksi. Jos tää ei tehoo niin sit on pojalla vakavempia "ongelmia". (vielä siitä että ei koskaan anneta periksi siitä mitä on sanottu)
ja tarvitsisi ammattiapua. En muista miksi tällaisia lapsia kutsutaan mutta sairaus on diagnisoitu. Ja jos taas on terve on todella väärillä vanhemmilla. Älä ota heitä enää vastaan enenkuin lapsi osaa käyttäytyä.
on tuollainen. Kun nykyään ei enää saa millään lailla lasta kurittaa, niin mitä muuta voi sitten odottaa, kun lapsi ei tiedä mikä on oikein ja mikä väärin! En sanoisi, että lapsi milläänlailla olisi häiriintynyt, mutta tieto oikeasta ja väärästä on pahasti hakuusessa ja jos sille ei nyt tässä vaiheessa tehdä mitään, niin kyllähän tulevaisuus sitten voikin olla yhtä katastrofia!
mun mielestä sitä lasta on aivan turha hyysätä. eläimille ei todellakaan saa tehdä mitään pahaa!! kammottavaa luettavaa kaikki tollanen.. mua inhottaa jopa se että joku on voinut irrottaa siipiä paarmalta, saati sitten se että on ollut muka hauskaa katsoa ku kissa juoksee ja lujaa.. ei mun mielestä tollasta voi puolustella tyyliin "pienenä sitä tekee kaikkea hullua". ihan älytöntä touhua, tollaset penskat kuriin ja pian!
En tiedä lukeeko joku vielä näin kaukana, mutta olen lomaillut, enkä ollut koneen ääressä.
On helpottavaa kuulla, että jonkun muunkin mielestä lapsessa olisi jotain vikaa. Olisi hirveää kuvitella, että ihmisenlapsi vain nyt on sellainen, sadistinen...
Joku neuvoi poikaa pitämään aloillaan rangaistukseksi. Sitä yrittävät kovasti, mutta poika ei ole paikallaan ollut valveilla ollessaan enää moneen vuoteen viittä sekunttia pidempään. Vanhemmat palauttavat pojan paikalleen, mutta jossain vaiheessa jompikumpi antaa periksi. Vilkas lapsi, on palautettava todellakin monia kertoja jo puolen minuutin sisällä. Vanhempien on helpompi tavallaan ummistaa silmänsä pojan tekosilta, sillä muuten joutuisivat kieltämään aivan tauotta.
Pojalle tuskin saa diagnoosia, sillä äitinsä on ammattikasvattajia, tosin aikuisopetuksen puolelta, mutta tietää kuulema parhaiten mikä on oman pojan juttu, ulkopuolisia ei tarvita. On vain villi ja omapäinen. Itse olen opiskellut vain perusopinnot kasvatustieteistä, niin eipä siinä oikein voi mennä mitään neuvomaan, varsinkin kun oma lapsi on arka paikka jokaiselle äidille. Tämän lapsen kohdalla kasvatuksen kultaisena lankana on ollut, että vanhemmat näyttävät kuinka pettyneitä ovat kun poika tekee väärin ja sen pitäisi ehkäistä, ettei tee, lapsethan yleensä tahtovat miellyttää vanhempiaan kiitoksen voimalla. Mutta kun tämä poika on sellainen, että siitä on vain kivaa kun toisille tulee paha mieli. Silti vanhemmat eivät luovuta sinänsä kauniista perusajatuksestaan.
Olen myös yrittänyt asenne kasvatusta ja luonnossa liikkumalla saada poikaa kunnioittamaan muuta elämää. Ei apua. Kun metsässä sanoo, että olepa hetki hiljaa ja kuunnellaan lintuja, poika alkaa karjumaan suoraa huutoa. Jos jokin eläin näkyy, ei pysähdy nauttimaan sen katselusta, vaan säikäyttää keinolla millä hyvänsä pois. Eli luonnossa liikkuminenkaan ei herätä mitään kunnioitusta.
Menee ohi aiheen, enemmän jonnekin kasvatus puolelle. Suurin huolenaiheeni siis kuitenkin on koira. Miten suojelen koiraamme, ettei ala yhden lapsen takia suhtautumaan varautuneesti kaikkiin lapsiin...? Pidän erillään. Kyseessä on kuitenkin kummipoika, vanhemmat ovat tärkeitä ihmisiä elämässämme, koiramme viihtyy heillä maatilalla ja heidän koiransa kanssa. (Siis viihtyy vielä, kun ei ole vielä menettänyt hermoaan lapseen.) Tuntuisi liian pahalta jättää tapaamatta perhettä. Koiramme on pitkät päivät yksin kun olemme työssä, myös tuntuisi pahalta jättää koira kotiin kun lähdemme itse kyläilemään. Komentamalla lasta ylitän valtuuteni ja loukkaan vanhempia ja tälle lapselle ei todella komentamisesta ole mitään hyötyä, sillä on sille jo täysin resistanssi. Minulla loppuvat keinot... Onkohan ajasta enää mitään hyötyä, pahemmaksi poika tuskin voi iän myötä muuttua. En tiedä kestääkö koko elämän mittainen ystävyys tuota poikaa, vaan otanko joku kerta ohjat ja vitsan omaan käteeni, vanhempien mielipiteistä huolimatta.
Tälläistä tilitystä tällä kertaa... Olette antaneetkin jo paljon hyviä ajatuksia, lisää otan vastaan kiitollisena, jos jokin tietää jonkun hyvän näkökannan asiaan.