Haluan antaa oman panokseni kajaanilaiseen kuntapolitiikkaan ja aluepolitiikkaan. Siksi olen kirjallisesti tänään hakenut jäsenyyttä Kajaanin Perussuomalaiset ry. yhdistykseen. Perussuomalaiset on tällä hetkellä Kajaanin toiseksi suurin ryhmä valtuustopaikoilla mitattuna ja sillä on vaikutusvaltaa kun sitä vain osataan käyttää. Paikallisyhdistyksenä Kajaanin Perussuomalaiset ry. on vaikutusvaltainen ja sen vastuulla on luoda linjat, joiden mukaan valtuustoryhmä ja muut luottamushenkilöt toimivat. Paikallisyhdistyksen on kuultava jäsenistöä ja äänestäjiä ja pyrittävä vastaamaan niiden toiveisiin kuitenkin aina muistaen, että yhdistystä sitovat lait, asetukset ja puolueen säännöt. terv. Pentti Kettunen
HALUAN PALATA VAIKUTTAMAAN olen hakenut Kajaanin Perussuomalaisten jäsenyyttä!
299
1982
Vastaukset
- Anonyymi
Kokeile hakea Kuhmosta.
- Anonyymi
Hae sinä vaikka saunantakaa. Pena on kyllä saanut törkeää kohtelua näiltä persuilta monet vuodet . En oikein jaksa uskoa - että hyväksyvät hänet joukkoonsa. Tulihan jo kerran kieltävä vastaus. Tämä tapa toimia on kaiken järjen mukaan kaikkien sääntöjen vastaista toimintaa.
Perusteluja ei tietääkseni ole annettu, joita hänen tulee vaatia. Tämä toiminta -jota on vuosia ollut muidenkin osalta eri muodoista - on sellaista, jossa on noudatettu ”kahden” henkilön ns. lakeja -huutokuorolaiset mukana Tottakait. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hae sinä vaikka saunantakaa. Pena on kyllä saanut törkeää kohtelua näiltä persuilta monet vuodet . En oikein jaksa uskoa - että hyväksyvät hänet joukkoonsa. Tulihan jo kerran kieltävä vastaus. Tämä tapa toimia on kaiken järjen mukaan kaikkien sääntöjen vastaista toimintaa.
Perusteluja ei tietääkseni ole annettu, joita hänen tulee vaatia. Tämä toiminta -jota on vuosia ollut muidenkin osalta eri muodoista - on sellaista, jossa on noudatettu ”kahden” henkilön ns. lakeja -huutokuorolaiset mukana Tottakait.Juuri näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hae sinä vaikka saunantakaa. Pena on kyllä saanut törkeää kohtelua näiltä persuilta monet vuodet . En oikein jaksa uskoa - että hyväksyvät hänet joukkoonsa. Tulihan jo kerran kieltävä vastaus. Tämä tapa toimia on kaiken järjen mukaan kaikkien sääntöjen vastaista toimintaa.
Perusteluja ei tietääkseni ole annettu, joita hänen tulee vaatia. Tämä toiminta -jota on vuosia ollut muidenkin osalta eri muodoista - on sellaista, jossa on noudatettu ”kahden” henkilön ns. lakeja -huutokuorolaiset mukana Tottakait.Yhdistys saa valita jäsenensä. Vasemmiston kanssa kieroilu ei kuulu jäsenelle. Eikä toisen yhdistyksen ehdokkaan tukeminen vaaleissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhdistys saa valita jäsenensä. Vasemmiston kanssa kieroilu ei kuulu jäsenelle. Eikä toisen yhdistyksen ehdokkaan tukeminen vaaleissa.
Saa varmasti, myös seulonnat ovat teille tuttua. Kieroilua täynnä - se tiedetään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin.
Lintumies. Näytöt on jo annettu, ei jatkoon!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lintumies. Näytöt on jo annettu, ei jatkoon!
Jatkoa tulee????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhdistys saa valita jäsenensä. Vasemmiston kanssa kieroilu ei kuulu jäsenelle. Eikä toisen yhdistyksen ehdokkaan tukeminen vaaleissa.
Persut puhuu muitten kieroilusta ! Hahhahhaa !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saa varmasti, myös seulonnat ovat teille tuttua. Kieroilua täynnä - se tiedetään
Persut. Kieroilijoita kaikki
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut puhuu muitten kieroilusta ! Hahhahhaa !
Ei täällä kukaan muu tappele niinkui persut. Uusi persujen pj.käsittämätön sääntöineen.
- Anonyymi
Pentti ei kuulu millään muotoa näiden lierojen joukkoon.
- Anonyymi
Tuo on kyllä totta, hyvä oivallus. Liian pätevä ja asiatietoinen jämäkkä monissa edustustehtävissä ollut, joihin yksikään näistä seulojista ei ole yltänyt - eikä yllä.
Entinen monen kauden kansanedustaja, tietoa paljon ihan käytännön toimista -joita olisi pitänyt noudattaa - mutta eivät nämä ymmärrä . - Anonyymi
Ei kuulu.
- Anonyymi
Ei todellakaan.
- Anonyymi
Veikko Vennamo kääntyisi haudassaan jos tietäsi mitä puoluetta `` rosvot kiinni `` - sloagan tänään tarkoittaa.
- Anonyymi
Niin tekisi.
- Anonyymi
SE ON TOSI HIENOA JA HYVÄN MERKKI,
ETTÄ LÖYTYY SUOMEN PUOLUSTAJIA JA ISÄNMALLISIA SUOMALAISIA.
PERUSSUOMALAISISSA ON TÄMÄN MAAN TULEVAISUUS, ETTÄ MEILLÄ ITSELLÄMME ON HYVINVOINTI JA KORKEA ELINTASO.
-
SUOMI NOUSEE VAIN PERUSSUOMALAISTEN JA KOKOOMUKSEN VOIMIN.
KANNATUS NOUSEE, KUIN RAKETTI JA SUOMI NOUSUUN.
-
SDP AJOIN SUOMEN RAPPIOTILAAN, KYLLÄ ME TÄSTÄ NOUSEMME, AMERIIKAN MALLIA TEHDEN, VAHVAA YKSITYISTÄ TALOUTTA, JOTA PESEAUKIISET EIVÄT PYSTY KAATAA.- Anonyymi
Älä huuda.
- Anonyymi
Minkä ihmeen takia te persut nyt sitten teette juuri sellaista politiikkaa mikä murentaa tätä sanomaasi?????????????
Jos vähänkään mietit ja ajatus riittää niin hyvinvointia ja korkeaa elintasoa ei synny tällä hallituksen harjoittamalla politiikalla .
Taloutta ei saada tasapainotettua,,kasvua ei synny koska työttömyys lisääntyy ja ostovoima vähenee kuluttajilta.
Pienet ja keskisuuret yritykset menevät konkurssiin koska ei ole kuluttajia palveluille.
Viimeinen pisara on alv nosto joka nostaa ruuan hintaa ja edelleen leikkaa muista palveluista ostovoimaa.
Kerrassaan harkitsematonta tekemistä. - Anonyymi

Kerrassaan harkitsematonta tekemistä.Juuri näin.
- Anonyymi
Ajattelin että ketjun aloitus on pervo, kuitenkin oli uskottava kun henkilö esiintyy omalla nimellä.
Kettusta olen arvostanut älykkäänä, ja asiallisena ja rakentavana yksilönä. Siksipä ihmettelenkin saa ihmisen haluamaan tuollaiseen karjalaumaan potkittavaksi.
Olen nyt eläkkeelle jäädessäni seuraillut näitä Perussuomalaisten ulostuloja näissä kirjoituksissa, kyllä sieltä harvoin löytyy järjen ääntä. Haukkua ja räksyttää kyllä osataan ihan ylintä johtoa myöden. Vaatiikin kansalaisrohkeutta virallisesti tunnustaa olevansa Perussuomalainen.- Anonyymi
Tähän on helppo yhtyä, kulissien takana vasta kuohuaakin.
On ns.tohtoria ja tarinan kertojaa (valheellisin) päähänpinttymien törkeiden valheiden sepittäjä/ sepittäjiä.
Kyllä Pentti Kettunen on järki-ihminen vanhan kansan moniosaaja politiikko, jota ovat nämä paikalliset pilkanneet ja ajaneet pois lähemään ”itse”paikallisyhdistyksestä mukanaan monet muutkin. Totean tähän loppuun, että heidän motto onkin”olemme” toimineet sääntöjen mukaisesti ja ovat ansainneet jos et tottele , lähde kävelemään. Eivät ole ketään edes pystyneet kuitenkaan erottamaan, vaikka sitäkin yrittivät hulluin keinoin. Aika entinen ei koskaan enää palaa. - Anonyymi
Niinpä tällä hetkellä ei taida Persut olla oikein kunnon vedossa.Niitä kiinnostaa vaan hillotolppa.
- Anonyymi
En usko että on noin alas vaipunut. Persu valehtelee ja näin syyllistyy rikokseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä tällä hetkellä ei taida Persut olla oikein kunnon vedossa.Niitä kiinnostaa vaan hillotolppa.
Aivan. Ja tiktok
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En usko että on noin alas vaipunut. Persu valehtelee ja näin syyllistyy rikokseen.
Jalluutko oikein nähä???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En usko että on noin alas vaipunut. Persu valehtelee ja näin syyllistyy rikokseen.
Voisit nähä ohan kirjoitettua valetta!!
- Anonyymi
Jos matalapalkka-alalla toimiva ihminen haluaa vaihtaa osa-aikatyöstä (kolme päivää viikossa) kokopäivätyöhön, hän menettää sosiaalitukiaan niin paljon, että hänen saamansa nettopalkka kasvaa vain 30-90 euroa kuukaudessa. Jos asianomaisella on vielä työmatkakuluja, kuten meillä perukkalaisilla pakkaa olemaan, koko homma kääntyy tappion puolelle.
Tämä laskelma ei ole vain meidän työhlauisten horinaa, vaan se on ihan virallista factaa. Tässä maassa olemme jo siis saavuttaneet vihervasemmistolaisten ikiaikaisen unelman, jossa kansalaiset makaa velkarahalla annettujen sosiaalitukien varassa kotonaan.
Joutilaisuus on vihervasemmiston ollut ja aina oleva tavoite!- Anonyymi
Nythän on päästy eroon vihervasemmistosta, ja on saatu oikeistohallitus tilannehan tulee työläisillä paranemaan. On luvattu satatuhatta uutta työpaikkaa, elikkä on mistä valita tulevaisuudessa sopiva työ.
Nythän on uusi aika enään ei kannata syyttää vihervasemmistoa. On tehty uusi työmatkkina uudistus, enään ei lakkoilla työläisille tulee kultaiset ajat. Polttoaineidenkin hinnat puolittuvat, kenenkään ei kannata suunnitella patteriauton ostoa sekin oli turhaa vouhotusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nythän on päästy eroon vihervasemmistosta, ja on saatu oikeistohallitus tilannehan tulee työläisillä paranemaan. On luvattu satatuhatta uutta työpaikkaa, elikkä on mistä valita tulevaisuudessa sopiva työ.
Nythän on uusi aika enään ei kannata syyttää vihervasemmistoa. On tehty uusi työmatkkina uudistus, enään ei lakkoilla työläisille tulee kultaiset ajat. Polttoaineidenkin hinnat puolittuvat, kenenkään ei kannata suunnitella patteriauton ostoa sekin oli turhaa vouhotusta.Tätä ootellessa makaan uuninpankolla ja juon kiljua
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätä ootellessa makaan uuninpankolla ja juon kiljua
Niin minäkin mielelläni tekisin mutta kun pitää näitä jääkiekkomailoja veistellä.
Hokki on tilannut kaksi visakoivusta ja yhden valurautaisen.
Poliittisesti on kantani tämä. - Anonyymi
Se on persujen toive.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nythän on päästy eroon vihervasemmistosta, ja on saatu oikeistohallitus tilannehan tulee työläisillä paranemaan. On luvattu satatuhatta uutta työpaikkaa, elikkä on mistä valita tulevaisuudessa sopiva työ.
Nythän on uusi aika enään ei kannata syyttää vihervasemmistoa. On tehty uusi työmatkkina uudistus, enään ei lakkoilla työläisille tulee kultaiset ajat. Polttoaineidenkin hinnat puolittuvat, kenenkään ei kannata suunnitella patteriauton ostoa sekin oli turhaa vouhotusta.Noinhan ne yrittää persut väittää. Kaikki on oikeasti päin persettä.
- Anonyymi
CVV ansiolistauksessa on maininta koppakuoriasaloitteesta. Se sai muistaakseni aikalisän .Aikalisästä hyötyivät vihreät ja saivat vietyä omia tavoitteitaan aina maaliin asti.
Pentille tuuli oli tuulta ja aurinko pelkkä valonlähde. Vihreiden myötävaikutuksella tuulesta ja auringosta tuli merkittävä hyppäys kohti puhtaampaa maailmaa.- Anonyymi
Höpötä mitä vaan Pena on suoraselkäinen ja oikeudenmukainen. Mikset kommentoi näiden ?? Tekoihin , olet samaan jengiin kuuluva p- nuolija..sulle on tarjolla paljon mukavampaa..taidat olla sydänten särkijä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpötä mitä vaan Pena on suoraselkäinen ja oikeudenmukainen. Mikset kommentoi näiden ?? Tekoihin , olet samaan jengiin kuuluva p- nuolija..sulle on tarjolla paljon mukavampaa..taidat olla sydänten särkijä?
Varmasti näin on. Siksipä tässä ihmetelläänkin miksi Pena haluaa sinne lynkkaajien joukkoon. Perussuomalaiset ovat valtakunnan politiikassakin veitsenterällä. Purran politiikka on riskialtista, Kokoomuksen syleilyssä historiaa tarkistellessa kaverille on aina käynyt huonosti.
Purran kokoomuslainen politiikka ei käy kaikille Perussuomalaisille, voi ne puntit alkaa tutistakkin. Huonosti kävi Sipilällekkin kun alkoi leikkimään kokoomuslaista hallituksessaan.
Siinävaiheessa jos kannatus laskee Perussuomalaisten kannatus alle 15% alkaa puolueen sisällä kapina, kun kansanedustajat alkaa miettimään kuka putoaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpötä mitä vaan Pena on suoraselkäinen ja oikeudenmukainen. Mikset kommentoi näiden ?? Tekoihin , olet samaan jengiin kuuluva p- nuolija..sulle on tarjolla paljon mukavampaa..taidat olla sydänten särkijä?
Kuulut samaan `` setelisuoraselkäisten ``lahkoon.
Pena väheksyi ja syrji avoimesti vihreitä. Kansa ei hänen käyttäytymistään hyväksynyt, ei myöskään muut eduskuntaryhmä. Heinäluoma pisti ruotuun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulut samaan `` setelisuoraselkäisten ``lahkoon.
Pena väheksyi ja syrji avoimesti vihreitä. Kansa ei hänen käyttäytymistään hyväksynyt, ei myöskään muut eduskuntaryhmä. Heinäluoma pisti ruotuun.Sinä kuulut todellakin siihen ”setelisuoraselkäisten” lahkoon . Kolikon tekijä S.Marinista ei ole seteli , mutta ehkäpä pajalla on jo seteli tekeillä, mikäli ehtii muilta metkuiltaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulut samaan `` setelisuoraselkäisten ``lahkoon.
Pena väheksyi ja syrji avoimesti vihreitä. Kansa ei hänen käyttäytymistään hyväksynyt, ei myöskään muut eduskuntaryhmä. Heinäluoma pisti ruotuun.Kommentoit vaan Penaa , mutta mikset näitä kahta ”veturia” jotka ovst saaneet vain pahhaa aikaan?
- Anonyymi
Hyvä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmasti näin on. Siksipä tässä ihmetelläänkin miksi Pena haluaa sinne lynkkaajien joukkoon. Perussuomalaiset ovat valtakunnan politiikassakin veitsenterällä. Purran politiikka on riskialtista, Kokoomuksen syleilyssä historiaa tarkistellessa kaverille on aina käynyt huonosti.
Purran kokoomuslainen politiikka ei käy kaikille Perussuomalaisille, voi ne puntit alkaa tutistakkin. Huonosti kävi Sipilällekkin kun alkoi leikkimään kokoomuslaista hallituksessaan.
Siinävaiheessa jos kannatus laskee Perussuomalaisten kannatus alle 15% alkaa puolueen sisällä kapina, kun kansanedustajat alkaa miettimään kuka putoaa.Ja sitten ne hajoaa. Jees !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulut samaan `` setelisuoraselkäisten ``lahkoon.
Pena väheksyi ja syrji avoimesti vihreitä. Kansa ei hänen käyttäytymistään hyväksynyt, ei myöskään muut eduskuntaryhmä. Heinäluoma pisti ruotuun.Hyvä hyvä
- Anonyymi
Anusta tarjolla
- Anonyymi
Sulle tarjolla etuveitikkaa😂 aidan toisella puolen.
- Anonyymi
Kyllä moni varmasti ihmettelee, että miksi minä haluan takaisin Kajaanin Perussuomalaiset ry:n jäseneksi. Nyt joudun pitämään teitä jännityksessä - en voi paljastaa koko käsikirjoitusta koska se voisi vesittyä. Joka tapauksessa kaikella on tarkoituksensa ja perästä kuuluu sanoi torvensoittaja. terv. Pentti Kettunen
- Anonyymi
Hyvä Pentti! Minä arvasin, että Sinulla on joku juoni tässä asiassa. Mielenkiinnolla odotan...
- Anonyymi
Meleko lapsellista touhua. Nooh, moni vanhetessaan muuttuu lapseksi jälleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä Pentti! Minä arvasin, että Sinulla on joku juoni tässä asiassa. Mielenkiinnolla odotan...
Pentti on best - huvittavaa ja mielenkiintoista - hän osaa ja muisti kuin partaveitsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meleko lapsellista touhua. Nooh, moni vanhetessaan muuttuu lapseksi jälleen.
Mitä se , mutta kun nuoremmatkin ovat mitäänsanomattomia suunsoittaja…osaavat vaan räkyttää.
- Anonyymi
Hyvä Pentti tarpeeksi kiusattu, jossain on raja.
- Anonyymi
Trollien sepustuksia.
Ei PK jouda kirjottelemaan vilkkaimpaan sorsien, joutsenten, hanhien, yms. muutto- ja pesimisaikaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä Pentti! Minä arvasin, että Sinulla on joku juoni tässä asiassa. Mielenkiinnolla odotan...
👌😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trollien sepustuksia.
Ei PK jouda kirjottelemaan vilkkaimpaan sorsien, joutsenten, hanhien, yms. muutto- ja pesimisaikaan.Ei. Ja käyttää ex-kansanedustaja -titteliä aina. Tai markkinointikonsultti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei. Ja käyttää ex-kansanedustaja -titteliä aina. Tai markkinointikonsultti.
Hän voi hyvinkin käyttää tuota titteliään - toifin kuin ”varakansanedustaja” on kuulostanut hullulle, kun ei ole edes ollut eduskunnassa.
- Anonyymi
Miten maltetaan odottaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trollien sepustuksia.
Ei PK jouda kirjottelemaan vilkkaimpaan sorsien, joutsenten, hanhien, yms. muutto- ja pesimisaikaan.Kyllä se joutaa ensin syöttää linnut ja sitten paneutuu kirjallisiin tehtäviin.
- Anonyymi
Joko Kettunen olet saanut vastauksen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meleko lapsellista touhua. Nooh, moni vanhetessaan muuttuu lapseksi jälleen.
Ei suinkaan lapsellista vaan älyllistä osaamista-,se vaan kolahtaa -nauraa on pitänyt on senverran kivasti kirjoitettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pentti on best - huvittavaa ja mielenkiintoista - hän osaa ja muisti kuin partaveitsi.
Onhan se
- Anonyymi
Jäsenanomus olisi syytä laittaa Toppilaan tai sinulle rakkaaseen kostamukseen. Pelkkä meno siihen suuntaan riittää.
- Anonyymi
Siellä mieleltään lähes 100-vuotias opastaa!!!
- Anonyymi
Sinne toppilaa ..tulehan mukkaan niin ei tarvihe kieroilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä mieleltään lähes 100-vuotias opastaa!!!
Onko tämä Iisalmeen päin opastus??
- Anonyymi
Kyllä Keski-Suomikin olisi suuntana meno lippu.
- Anonyymi
Toppilasta kirjoitat onko hyvä hoito?
- Anonyymi
Sinnekkö pääsee jäsenhakemuksell? Silloin mene sinne näyt olovan sen tarpeessa. Kettunen on terävä vanhan ajan perinteitä ja oikeudenmukaisuutta kannusta mies.
- Anonyymi
Penalle on jo riittävästi haasteita ja jännitystä lintujen ruokintaa ajatellen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Penalle on jo riittävästi haasteita ja jännitystä lintujen ruokintaa ajatellen.
Tärkeä tehtävä muiden ohella. Sinä raukka kun vaan et ymmärrä muuta kuin räkyttää - tiedän mihin kuulut?
Pentinpurollakin taitäaa olla ongelmia, niinkuin Kajaanissakin muutamissa paikoissa -erittäin isosti.
Kun latvassa ei ole muuta tehtävää - kuin nyt Kettusen haukkuminen - asennevammaiset js älyltään jämähtäneet ovat juuri tälläisia .
- Anonyymi
Perussuomalaisethan ovat aina riidelleet, eikä Kajaani ole siinä poikkeus. Milloin käydään naapuria kopistelemassa vasatalla korvienväliin, milloin taas ollaan oikein käsirysyssä.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0c1e2c73-a141-4ebd-850d-78d4f9fb0222
Yhteenoton pelkoa on varmasti ylemmällä tasollakin kun kansanedustajakin kantaa asetta matkassa. Voi olla että Vornanen e ole ainoa aseen kantaja, pitäisi kaikki Perussuomalaiset kansanedustajat tarkistaa pitääkö he asetta matkassa.
Jos Kettunen aikoo astua joukkoon kannattaisi mennä Varuste-Lekan kautta ja hommata sieltä suojavarusteita kuten aijakin kypärä, luotiliivit.- Anonyymi
Näin on varuillaan pittää olla tänä päivänä.
- Anonyymi
Odottakaahan mitä tuleman pitää - saattaa koittaa jännät ajat kajaanilaisessa kunta- ja muussakin politiikassa. Näytelmän käsikirjoitus on melkoisen dramaattinen! PK
- Anonyymi
Kyllä - niin paljon kieroilua, valehtelua, selkään puukottamista -mitä hirveimmällä tavalla. Viime aikoina ilmennyt tekstissä sairaita sepustuksia-joka on luettavissa paperista - asianomaisen itsensä /kuulustelussa runoilleen.
P.Kettuselle tsemppiä -kyllä me tiedämme kaiken , etkä ole ainoa. Sinulla myös on tukijoukot mukana-niinkuin eräässä muussakin tapauksessa. Mikään ei vielä ole loppuun käsitelty /vain yhdeltä osin . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä - niin paljon kieroilua, valehtelua, selkään puukottamista -mitä hirveimmällä tavalla. Viime aikoina ilmennyt tekstissä sairaita sepustuksia-joka on luettavissa paperista - asianomaisen itsensä /kuulustelussa runoilleen.
P.Kettuselle tsemppiä -kyllä me tiedämme kaiken , etkä ole ainoa. Sinulla myös on tukijoukot mukana-niinkuin eräässä muussakin tapauksessa. Mikään ei vielä ole loppuun käsitelty /vain yhdeltä osin .Kuka se Persuissa on se pahin myrkynkeittäjä? Vai onko niitä useampia, silloin on olemassa sekin vaara että alkavat kesknään tappelemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka se Persuissa on se pahin myrkynkeittäjä? Vai onko niitä useampia, silloin on olemassa sekin vaara että alkavat kesknään tappelemaan.
Kaksi pää jehua - suuri osa kyllä tietääkin. Päätelkää esim. siitä kun tuota Kettusta jatkuvasti on seulottu ja kiusattu? Ketkä ovat ps. hallituksessa ja kuka kirjoitti Kainarissa Kettusen seulonnasta?
- Anonyymi
Käsikirjoitusta odotellessa. Kirjoituksia on kaikenlaisia tänä päivänä ..huh huh
- Anonyymi
Milloin kuullaan ?
- Anonyymi
Missä vaiheessa tämä näytelmän dramatiikka on? Tässä kansa innolla odottaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä vaiheessa tämä näytelmän dramatiikka on? Tässä kansa innolla odottaa.
P.Kettunen ilmoittele, mitä kuuluu nästä ”mainituista ”
käsikirjoituksista.
- Anonyymi
Sama peli jatkuu ...
"Eduskunnasta putosi Pentti Kettunen (1806 < 3990). Opettavainen esimerkki siitä, että menestystä saavutetaan joukkuepelillä, ei omia kampittamalla." Lähde: Jussi Halla-Ahon scripta 21.4.2015- Anonyymi
Kettunenhan potkittiin jo SMP:stäkin ja Mestari tylytti Kettusta, samoin 2100 äänestäjää hylkäsi.
Taitaa olla varsinainen riidankylväjä tämä Kettunen - Anonyymi
Taisi olla vasemmiston valinta?
"Vanhat vasemmistoliittolaiset tulivat sanomaan, että kuuleppa Pentti, sun pitää lähteä mukaan. Ei kun sitten piti vaan nöyrtyä ja lähteä mukaan", Kettunen sanoo.
https://www.kaleva.fi/ei-kun-piti-noyrtya-ja-lahtea/1977449 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taisi olla vasemmiston valinta?
"Vanhat vasemmistoliittolaiset tulivat sanomaan, että kuuleppa Pentti, sun pitää lähteä mukaan. Ei kun sitten piti vaan nöyrtyä ja lähteä mukaan", Kettunen sanoo.
https://www.kaleva.fi/ei-kun-piti-noyrtya-ja-lahtea/1977449Kommarilähetystö kävi ovella suorastaan vaatimassa kampittamaan persuja. Sieltä se Totuus alkaal öytyä, kun aikansa jauhetaan😎
- Anonyymi
Huuhaa horinoita!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kettunenhan potkittiin jo SMP:stäkin ja Mestari tylytti Kettusta, samoin 2100 äänestäjää hylkäsi.
Taitaa olla varsinainen riidankylväjä tämä KettunenKyllä ne riidankylväjät ovat ” kaksi ”tyyppiä mukaansa saaneet koko hallitus köörinsä. Tiedätkö aikuisten oikeasti , mitä kaikkea ovat tehneet. Esim. viimeaikaiset kirjoitelmat , joissa jotenkin kuvastaa mieleltään tunnevammaisen ” täysin” päättömät valheet. Kyllä näitä on ihmetelty useiden silmäparien kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommarilähetystö kävi ovella suorastaan vaatimassa kampittamaan persuja. Sieltä se Totuus alkaal öytyä, kun aikansa jauhetaan😎
Nyt mentiin jo astetta pidemmälle vedettiin kommarikortti esiin, enään ei riittänyt vihervassarit. Tulkaa jo Persut tähän päivään ettekö tosiaan pysty parempaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt mentiin jo astetta pidemmälle vedettiin kommarikortti esiin, enään ei riittänyt vihervassarit. Tulkaa jo Persut tähän päivään ettekö tosiaan pysty parempaan.
Itsehän tuo Kalevan jutussa kertoo kommunistien pyytäneen häntä ehdolle.
https://www.kaleva.fi/ei-kun-piti-noyrtya-ja-lahtea/1977449
Nöytyi kuulema kun lähes vaadittiin ja lähti hämmentämään perussuomalaisten eduskuntaryhmää, johon Halla-Ahokin otti kantaa mainiten Kettusen kampittaneen vaalikauden ajan omiaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsehän tuo Kalevan jutussa kertoo kommunistien pyytäneen häntä ehdolle.
https://www.kaleva.fi/ei-kun-piti-noyrtya-ja-lahtea/1977449
Nöytyi kuulema kun lähes vaadittiin ja lähti hämmentämään perussuomalaisten eduskuntaryhmää, johon Halla-Ahokin otti kantaa mainiten Kettusen kampittaneen vaalikauden ajan omiaan.Kyllä se Pentti ei varmasti hämmentänyt eduskuntaryhmää - hän oli ryhmän luottomies. Hänet valittiin jopa ryhmän varapuheenjohtajaksi ja moniin tärkeisiin luottamustoimiin kuten Suomen Pankin ja Enso Gutzeitin tilintarkastajaksi, Valmetin hallintoneuvostoon ja Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen puheenjohtajaksi jne....
Pentti omalta osaltaan oli tekemässä ratkaisuja, jotka ovat johtaneet PS-puolueen nousuun ja näin suureksi kuin se tällä hetkellä on - 46 kansanedustajaa. Totuus kai lienee se, että PS-puolue on vienyt paljon kannattajia vasemmalta ja kepulta ja tästä nämä puolueet ovat katkeria. Se on kuitenkin ollut Suomen ja suomalaisten etu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se Pentti ei varmasti hämmentänyt eduskuntaryhmää - hän oli ryhmän luottomies. Hänet valittiin jopa ryhmän varapuheenjohtajaksi ja moniin tärkeisiin luottamustoimiin kuten Suomen Pankin ja Enso Gutzeitin tilintarkastajaksi, Valmetin hallintoneuvostoon ja Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen puheenjohtajaksi jne....
Pentti omalta osaltaan oli tekemässä ratkaisuja, jotka ovat johtaneet PS-puolueen nousuun ja näin suureksi kuin se tällä hetkellä on - 46 kansanedustajaa. Totuus kai lienee se, että PS-puolue on vienyt paljon kannattajia vasemmalta ja kepulta ja tästä nämä puolueet ovat katkeria. Se on kuitenkin ollut Suomen ja suomalaisten etu.Persut ovat pelkästään aiheuttaneet suomen politiikkaan eripuraa, konsestuksesta ei tietoakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut ovat pelkästään aiheuttaneet suomen politiikkaan eripuraa, konsestuksesta ei tietoakaan.
Ennustan Persujen alkavan vielä riitelemään keskenäänkin. Kun nämä hallituksen ajamat lait astuvat voimaan, iskevät ne voimakkaimmin siihen ryhmään josta Persut ovat niitä ääniä valehtelemalla keränneet.
Kun kannatus alkaa putoamaan tulee riitaa kansanedustajienkin keskuudessa aletaan katselemaan ja kilpailemaan kuka saa jäädä. Tässä vaiheessa alkaa Purrakin puntit tutisemaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se Pentti ei varmasti hämmentänyt eduskuntaryhmää - hän oli ryhmän luottomies. Hänet valittiin jopa ryhmän varapuheenjohtajaksi ja moniin tärkeisiin luottamustoimiin kuten Suomen Pankin ja Enso Gutzeitin tilintarkastajaksi, Valmetin hallintoneuvostoon ja Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen puheenjohtajaksi jne....
Pentti omalta osaltaan oli tekemässä ratkaisuja, jotka ovat johtaneet PS-puolueen nousuun ja näin suureksi kuin se tällä hetkellä on - 46 kansanedustajaa. Totuus kai lienee se, että PS-puolue on vienyt paljon kannattajia vasemmalta ja kepulta ja tästä nämä puolueet ovat katkeria. Se on kuitenkin ollut Suomen ja suomalaisten etu.Halla-Aho on näköjään eri mieltä. Ilmankos Soinikin seulottiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennustan Persujen alkavan vielä riitelemään keskenäänkin. Kun nämä hallituksen ajamat lait astuvat voimaan, iskevät ne voimakkaimmin siihen ryhmään josta Persut ovat niitä ääniä valehtelemalla keränneet.
Kun kannatus alkaa putoamaan tulee riitaa kansanedustajienkin keskuudessa aletaan katselemaan ja kilpailemaan kuka saa jäädä. Tässä vaiheessa alkaa Purrakin puntit tutisemaan.Duunarit pärjää. Loisijat eivät pärjää. Siinä tiivistettynä hallituksen räväkkä linja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Duunarit pärjää. Loisijat eivät pärjää. Siinä tiivistettynä hallituksen räväkkä linja.
Kyllä. Suomen puolesta paiskastaan töitä 🇫🇮
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Duunarit pärjää. Loisijat eivät pärjää. Siinä tiivistettynä hallituksen räväkkä linja.
Natsismiin kallellaan olevat kannattaa nykyhallitusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se Pentti ei varmasti hämmentänyt eduskuntaryhmää - hän oli ryhmän luottomies. Hänet valittiin jopa ryhmän varapuheenjohtajaksi ja moniin tärkeisiin luottamustoimiin kuten Suomen Pankin ja Enso Gutzeitin tilintarkastajaksi, Valmetin hallintoneuvostoon ja Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen puheenjohtajaksi jne....
Pentti omalta osaltaan oli tekemässä ratkaisuja, jotka ovat johtaneet PS-puolueen nousuun ja näin suureksi kuin se tällä hetkellä on - 46 kansanedustajaa. Totuus kai lienee se, että PS-puolue on vienyt paljon kannattajia vasemmalta ja kepulta ja tästä nämä puolueet ovat katkeria. Se on kuitenkin ollut Suomen ja suomalaisten etu.Kyllä Pentti teki emämokan kun houkutteli tuon itseään täynnä olevan tyypin mukaan, Siitä on Penttikin joutunut kärsimään , jossa mukana toinen samanlainen ..kaksi heitä on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Halla-Aho on näköjään eri mieltä. Ilmankos Soinikin seulottiin.
Soini ja parikymmentä muuta pösilöä seuloivat itse itsensä. Ja sen jälkeen persuilla on mennyt paremmin kuin koskaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soini ja parikymmentä muuta pösilöä seuloivat itse itsensä. Ja sen jälkeen persuilla on mennyt paremmin kuin koskaan.
Johan vitsin murjaisit - miten hyvin persuilla menee.?Alamäkeä kyllä kovasti liukuu - on Vornasen jututut, lupaukset , jotka eivät toteudu jne..,
- Anonyymi
Vaikutta aika itsekkäiltä päämääriltä.
**Haluan antaa oman panokseni kajaanilaiseen kuntapolitiikkaan ja aluepolitiikkaan. Siksi olen kirjallisesti tänään hakenut jäsenyyttä Kajaanin Perussuomalaiset ry. yhdistykseen. **
-ei suunnitelmia Kajaanin kuntatalouden positiiviseen kehittämiseen.
... jos Perussuomalaiset ry jäsenyys korjaa kuntatalouden niin luulisi olevan tunkua sille vihreälle oksalle kaikilla jotka ovat huolissaan kuntatalouden alijäämistä.
Vihreä siirtymä on Kajaani ainoa mahdollisuus. Edellyttää tietenkin että rahoitus tulee kunnan ulkopuolelta.- Anonyymi
trolli jatkaa näköjään avaussepustuksensa tulkintojaan pakkomielteisesti.
huvittavaa?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
trolli jatkaa näköjään avaussepustuksensa tulkintojaan pakkomielteisesti.
huvittavaa??Trolleja riittää .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trolleja riittää .
Perustrollit.
- Anonyymi
Vihreät siirtää kohta kaikki asiat niin hyvin, että täällä Suomessa ei kukaan täysjärkinen pysty elämään ja olemaan. Hyvin kuvaavaa olikin televisiossa kun nykyisen vihreiden euro-edustaja Heidi Hautala totesi, että Brysselissä ei tule ajaa Suomen ja suomalaisten etuja.
- Anonyymi
EU-sopimukset ovat olemassa. Nythän voi elää reilummin jos Perussuomalaiset haluavat pullistella ja kerätä ääniä. Jos Suomi ei pysy tavottteissaan joutuu se maksamaan päästöoikeiuksistaan. Näistä asioista kannattaa ottaa selvää ennenkuin alkaa meuhkaamaan.
- Anonyymi
Hui hai huru-ukkoja! Toriparlamenttiin tällaiset sopii eikä mihinkään oikeisiin hommiin. Hännystelijät myös 80 ja kuoleman välillä.
- Anonyymi
Te kelpaatte ainostaan ”ehkä” variksenpelättimiksi” jonnekkin takahikiälle😃
- Anonyymi
Jos meistä vihreistä tulee tarpeeksi suuria ja voimakkaita niin me ajamme Suomessa seuraavia asioita: 1. -metsien hakkuut on kokonaan lopetettava 2. -maatalous on ajettava alas kokonaan koska se pilaa ilmastoa 3. -autoili on kiellettävä kaikkilla polttomoottorilla varusteluilla autoilla 4. -on siirryttävä 100 prosenttisesti sähköautoihin ja 5. -tätä varten on rakennettava riittävän paljon kuolemanvaarallista ydinvoimaa.
- Anonyymi
Tuo nyt on jo liian paksua jopa Persuillekkin, tämmöisillä ulostuloilla paljastaa vain oman typeryytensä.
Oikein viritetty pervo vaatii älykkyyttä, että se menee läpi. - Anonyymi
Korjaapas kohta 5.
-ydinvoimaloiden sijaan virheiden mielestä edelleen pitää rakentaa tuulimyllyjä monikertaisesti nykymääriin nähden - myös rakennusten katoille meluamaan.
( esim.: https://www.mikaflojt.fi/2023/03/25/ilmastonmuutos ) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo nyt on jo liian paksua jopa Persuillekkin, tämmöisillä ulostuloilla paljastaa vain oman typeryytensä.
Oikein viritetty pervo vaatii älykkyyttä, että se menee läpi.Persuilla on olematon järjenjuoksu, että kommentit ovat kuin Tynkkysen satukirjasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korjaapas kohta 5.
-ydinvoimaloiden sijaan virheiden mielestä edelleen pitää rakentaa tuulimyllyjä monikertaisesti nykymääriin nähden - myös rakennusten katoille meluamaan.
( esim.: https://www.mikaflojt.fi/2023/03/25/ilmastonmuutos )Tuulimyllyt tulee lisääntymään rajusti koska se on puhdasta energiaa. Jos siirrytään vetyyn se vaatii valtavasti sähköä. Nyt jo rakennetaan pumppuvoimaloita jolla voidaan ottaa tuulienergiaa talteen kun siitä on ylitarjontaa.
Se on ainakin varmaa että se ei tule käymään että eletään entiseen malliin ja ilmastonmuutos olisi hömppää mikä on Persujen linja.
Jokainen voi miettiä kuinka kauan tämä maapallo on ollut? Samalla voi miettiä kuinka paljon tätä on viimeisen 50 vuoden ajassa tuhottu? Samalla voi miettiä jos meillä sama tuhoaminen jatkuu mitä se on niillä lapsilla jotka vaikka nyt syntyvät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korjaapas kohta 5.
-ydinvoimaloiden sijaan virheiden mielestä edelleen pitää rakentaa tuulimyllyjä monikertaisesti nykymääriin nähden - myös rakennusten katoille meluamaan.
( esim.: https://www.mikaflojt.fi/2023/03/25/ilmastonmuutos )Mielikuvituksellisia väitteitä ekovihreältä:
(...kaikki aurinko- ja tuulivoimalat ovat pieninä yksikköinä helposti ja nopeasti säädettävissä ja sijaitsevat hajallaan eri puolilla maata, joten säästä johtuvat vaikutukset eivät kohdistu niihin ajallisesti eikä voimakkuudeltaan samaan aikaan. Sopivien aurinko- ja tuulisuusolosuhteiden vallitessa aurinko- ja tuulisähköllä voidaan tuottaa merkittävä osa säätösähköstä...)
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikafljt/ydinvoima-tarvitsee-vesivoimaa-saatovoimakseen/
..."Vesivoimayhtiöiden lupamääräysten tarkistamiskierrokset ovat alkaneet, ja lisäpuolusteluksi lupamääräysten vastaisille toimilleen Yhtiöt ovat alkaneet väittää julkisuudessa, että heidän kilpailijaksi kehittyneet muut uusiutuvien energioiden tuotantomuodot aiheuttaisivat entistä suuremman säätövoimatarpeen.
Ydin-vesivoimasähköyhtiöiden väite on sikäli harhauttava, että kaikki aurinko- ja tuulivoimalat ovat pieninä yksikköinä helposti ja nopeasti säädettävissä ja sijaitsevat hajallaan eri puolilla maata, joten säästä johtuvat vaikutukset eivät kohdistu niihin ajallisesti eikä voimakkuudeltaan samaan aikaan. Sopivien aurinko- ja tuulisuusolosuhteiden vallitessa aurinko- ja tuulisähköllä voidaan tuottaa merkittävä osa säätösähköstä"... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuulimyllyt tulee lisääntymään rajusti koska se on puhdasta energiaa. Jos siirrytään vetyyn se vaatii valtavasti sähköä. Nyt jo rakennetaan pumppuvoimaloita jolla voidaan ottaa tuulienergiaa talteen kun siitä on ylitarjontaa.
Se on ainakin varmaa että se ei tule käymään että eletään entiseen malliin ja ilmastonmuutos olisi hömppää mikä on Persujen linja.
Jokainen voi miettiä kuinka kauan tämä maapallo on ollut? Samalla voi miettiä kuinka paljon tätä on viimeisen 50 vuoden ajassa tuhottu? Samalla voi miettiä jos meillä sama tuhoaminen jatkuu mitä se on niillä lapsilla jotka vaikka nyt syntyvät.Väärässä olet jos kuvittelet että viherhumppaa kannattaa jatkaa. Nyt on sellainen hallitus viimein että viherhumpalle pistetään stoppi. Ilmasto ei lämpene vaan ilmaston lämpenemisestä jauhaa vihreät ympäri maailman. Vihreät ja vihreiden kätyrit haluaa lopettaa autoilun kokonaan. Luonto korjaa itseään. Viime talvi oli kylmä eikä mitään lämpenemistä ollut.
Marinin hallituksen tavoite oli nostaa bensan hinta viiteen euroon litra! Aivan järkyttävää!
Yhtään tuulivoimalaa ei tule Suomeen rakentaa ja edellisetkin pitää purkaa. Hiilivoimaloita ja öljyvoimaloita sen sijaan tarvitaan paljon enemmän. Sekä jätteenpolttolaitoksia.
- Anonyymi
Te ette ole vielä nähnyt sitä viherhumppaa jota Orpon hallituksen pojat saunassa ovat suunnitelleet yksityisautoilun päästöjen vähentämiseksi .
Valtio tukee historiallisen suurella summalla sähköautoilua. Tuki porrastetaan samassa autossa matkustavien mukaan jolloin jokaista tyhjää istumapaikkaa verotetaan kaksinkertaisella kilometrimaksulla. Sähköauton kilometriveroksi on kaavailtu 9 cnt. jokaista matkustajaa kohti ja tyhjistä jakkaroista maksetaan se kaksinkertainen maksu.
Maksun katsotaan nopeuttavan Suomen itselleen asettamien päästötavoitteiden saavuttamista ensimmäisenä maailmassa. Tarvittava teknologia vaatii ainoastaan pieniä lisäyksiä lakiin ja itse ajoneuvoihin riittää seurantalaitteen koodaus .- Anonyymi
Persut eivät osaa ajatella asioita kahavuotta pidemmälle. Ydinvoima, tuulivoima, ja jossainpaikoissa aurinkovoima. Siinä on ne tulevaisuuden voimat. Pienydinvoimalat ovat vielä kehitteillä, varmasti aikanaan sovelttuvat käyttöön. Tuulivoima ja vesivoima sopivat hyvin yhteen täydentävät toisiaan.

Lukasehan tuosta Sinivalkoinen Siirtymä. https://www.perussuomalaiset.fi/tietoa-meista/puolueohjelma/
Kaikkea ei tarvitse tehdä maailman nopeinta tahtia, kuten viherpiiperöt haluaa, vaan voidaan tyytyä keskimääräiseen tahtiin. Tavoite on sama. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lukasehan tuosta Sinivalkoinen Siirtymä. https://www.perussuomalaiset.fi/tietoa-meista/puolueohjelma/
Kaikkea ei tarvitse tehdä maailman nopeinta tahtia, kuten viherpiiperöt haluaa, vaan voidaan tyytyä keskimääräiseen tahtiin. Tavoite on sama.Piiperöillä taktiikkana ottaa velkaa velan päällä. Ja suomalaiset maksaa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5cff545e-4206-429e-a755-749e0e3ffdd8 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Piiperöillä taktiikkana ottaa velkaa velan päällä. Ja suomalaiset maksaa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5cff545e-4206-429e-a755-749e0e3ffdd8Kun kulutusta verotetaan niin siihen ei tarvitse valtionvelkaa ottaa edes Perus-Purralaisessa talousskenaariossa. Tyhjinä kulkevien auton jakkaroiden verottamien on sitä parasta ekologisuuttaa ja kestävää luonnonvarojen käyttöä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun kulutusta verotetaan niin siihen ei tarvitse valtionvelkaa ottaa edes Perus-Purralaisessa talousskenaariossa. Tyhjinä kulkevien auton jakkaroiden verottamien on sitä parasta ekologisuuttaa ja kestävää luonnonvarojen käyttöä.
Siinä täytyy Perussuomalaisille antaa pisteet kun eivät laskenetkaan polttoaineiden hintoja.
Tekivät ryhdikkään ilmastoteon kun pitävät fossiilisilla polttoaineilla korkean haittaveron.
Kyllähän jokaisen piti ymmärtää että luvattu alennushan oli vaalitaktiikkaa johon tartuttiin ihan kiitettävästi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä täytyy Perussuomalaisille antaa pisteet kun eivät laskenetkaan polttoaineiden hintoja.
Tekivät ryhdikkään ilmastoteon kun pitävät fossiilisilla polttoaineilla korkean haittaveron.
Kyllähän jokaisen piti ymmärtää että luvattu alennushan oli vaalitaktiikkaa johon tartuttiin ihan kiitettävästi.Ale lupaukset oli suunnattu hölmöjen saamiseksi uurnille,siinäkin Perussuomalaiset onnistuivat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut eivät osaa ajatella asioita kahavuotta pidemmälle. Ydinvoima, tuulivoima, ja jossainpaikoissa aurinkovoima. Siinä on ne tulevaisuuden voimat. Pienydinvoimalat ovat vielä kehitteillä, varmasti aikanaan sovelttuvat käyttöön. Tuulivoima ja vesivoima sopivat hyvin yhteen täydentävät toisiaan.
Vai vielä aurinko ja tuulivoimaa. Kuule viherpoika, koneet käy diiselillä ja öljyllä eikä tuulella. Raskas teollisuus pitää Suomen pystyssä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ale lupaukset oli suunnattu hölmöjen saamiseksi uurnille,siinäkin Perussuomalaiset onnistuivat.
Onnistuivat kuurikin sillä kuten sanoit, Persut ovat juurikin niitä hölmöjä.
- Anonyymi
Kettu Penttinen
- Anonyymi
Hyvä jämäkkä mies.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä jämäkkä mies.
Hyvä ja jämäkkä. Ei käy tuulivoimalla eikä pimitä aurinkoa ja jätöksetkin huuhtelee mereen runsaalla pohjavedellä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä ja jämäkkä. Ei käy tuulivoimalla eikä pimitä aurinkoa ja jätöksetkin huuhtelee mereen runsaalla pohjavedellä
Sinä huuhtelet kurkkuasi ja saastutat paskoillasi luontoa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä huuhtelet kurkkuasi ja saastutat paskoillasi luontoa
Ravinteiden on kierrettävä luonnossa.
- Anonyymi
Pentti Kettunen , oletko saanut vastsuksen jäsenhakemukseessi pj. Anssi Mannisella (persut)?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pentti Kettunen , oletko saanut vastsuksen jäsenhakemukseessi pj. Anssi Mannisella (persut)?
Vastauksen ..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pentti Kettunen , oletko saanut vastsuksen jäsenhakemukseessi pj. Anssi Mannisella (persut)?
?????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pentti Kettunen , oletko saanut vastsuksen jäsenhakemukseessi pj. Anssi Mannisella (persut)?
Ei se uskalla vastata. Ensin sen on vietävä asia kahden "Jumalasta seuraavan" käsittelyyn. Ja sieltä vastauksen tietää kysymättäkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pentti Kettunen , oletko saanut vastsuksen jäsenhakemukseessi pj. Anssi Mannisella (persut)?
Ratkaisua jäsenhakemukseeni ei vielä ole kuulunut. Todennäköisesti Kajaanin Perussuomalaiset ry:llä ei ole vielä ollut hallitus koolla ja päättämässä asiasta. Toivon kuitenkin, että ratkaisu tulee ennen vuoden vaihdetta. Odotan kyllä huuli pyöreänä myönteistä ratkaisua - minulle ratkaisu on myönteinen olipa se sitten myönteinen tai kielteinen - näin selkeästi sanottuna. PK

Huomioiden ketkuilusi kepun ja kommunistien kanssa sekä potkimisesi smp:stä ynnä muut seulonnat, niin suosittelen ex-puoluetoverisi yhteenliittymää, jossa teitä samanhenkisiä olisikin iso lauma. https://valtakuuluukristukselle.fi/#/etusivu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se uskalla vastata. Ensin sen on vietävä asia kahden "Jumalasta seuraavan" käsittelyyn. Ja sieltä vastauksen tietää kysymättäkin.
Näin on -yksi hylkääminen jo tullut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ratkaisua jäsenhakemukseeni ei vielä ole kuulunut. Todennäköisesti Kajaanin Perussuomalaiset ry:llä ei ole vielä ollut hallitus koolla ja päättämässä asiasta. Toivon kuitenkin, että ratkaisu tulee ennen vuoden vaihdetta. Odotan kyllä huuli pyöreänä myönteistä ratkaisua - minulle ratkaisu on myönteinen olipa se sitten myönteinen tai kielteinen - näin selkeästi sanottuna. PK
Etkö tiedäkkin , mitä ja miten he tämän jälleen suhmuroivat. Ehkäpä on kuitenkin vähän miettimistä - toivotaan, että saat pian ratkaisun. Eikös yksi hylkäämis päätös tullut nopeasti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se uskalla vastata. Ensin sen on vietävä asia kahden "Jumalasta seuraavan" käsittelyyn. Ja sieltä vastauksen tietää kysymättäkin.
Pitäisi pj:llä olla jämäkkyyttä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se uskalla vastata. Ensin sen on vietävä asia kahden "Jumalasta seuraavan" käsittelyyn. Ja sieltä vastauksen tietää kysymättäkin.
Eikö se ole silloin helppoa antaa se vastaus?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ratkaisua jäsenhakemukseeni ei vielä ole kuulunut. Todennäköisesti Kajaanin Perussuomalaiset ry:llä ei ole vielä ollut hallitus koolla ja päättämässä asiasta. Toivon kuitenkin, että ratkaisu tulee ennen vuoden vaihdetta. Odotan kyllä huuli pyöreänä myönteistä ratkaisua - minulle ratkaisu on myönteinen olipa se sitten myönteinen tai kielteinen - näin selkeästi sanottuna. PK
Luulenpa, että todellisuudessa - myöteinen valituksi tuleminen on enemmänkin huono. Siinä mielessä - mikä porukka sinua silloin odottaisi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pentti Kettunen , oletko saanut vastsuksen jäsenhakemukseessi pj. Anssi Mannisella (persut)?
Pentti Kettunen on saanut nyt vastauksen - ei hyväksytty jäsenyyttä, niinkuin oli arvattukkin.
Nyt Kettunen pyytämään pöytäkirjasta ote ja kieltävään päätökseen myös perustelut. Mikäli eivät anna vapaaehtoisesti - sen joutuvat antamaan muita keinoja käyttäen. Hänellä on asianomaisena oikeus saada ne, jotta asia voi edetä eteenpäin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pentti Kettunen on saanut nyt vastauksen - ei hyväksytty jäsenyyttä, niinkuin oli arvattukkin.
Nyt Kettunen pyytämään pöytäkirjasta ote ja kieltävään päätökseen myös perustelut. Mikäli eivät anna vapaaehtoisesti - sen joutuvat antamaan muita keinoja käyttäen. Hänellä on asianomaisena oikeus saada ne, jotta asia voi edetä eteenpäin.Mitään syytä ei ole vaan nämä kaksi jehua ilkeyttä ” ”seuloivat”jälleen Kettusen pois. Saivat tottakai manipuloitua koko köörinsä yksimieliseen päätökseen..
Aisa ei ole kuitenkaan loppuunkäsitelty vain heidän osaltaan. Valehtelevat , kieroilevat käyttävät omien oikeuksien taktiikkaa. Miten voi olla tuollaset päättäjät, jotka itse perustavat valheisiin kaiken asioidessa esim. viranomsille annetuissa lausunnoissa.,,sitä on saanut ihmetellä joukolla? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pentti Kettunen on saanut nyt vastauksen - ei hyväksytty jäsenyyttä, niinkuin oli arvattukkin.
Nyt Kettunen pyytämään pöytäkirjasta ote ja kieltävään päätökseen myös perustelut. Mikäli eivät anna vapaaehtoisesti - sen joutuvat antamaan muita keinoja käyttäen. Hänellä on asianomaisena oikeus saada ne, jotta asia voi edetä eteenpäin.Hienoa ..nyt vaan töihin - muuten mämä ilkkuvst, että eipä se Kettunen mitään tee kuitenkaan. Sinne kun Kettunen otat yhteyttä , mainitse miten ovat muitakin kohdelleet. On hyvä tietää sielläkin päässä .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pentti Kettunen on saanut nyt vastauksen - ei hyväksytty jäsenyyttä, niinkuin oli arvattukkin.
Nyt Kettunen pyytämään pöytäkirjasta ote ja kieltävään päätökseen myös perustelut. Mikäli eivät anna vapaaehtoisesti - sen joutuvat antamaan muita keinoja käyttäen. Hänellä on asianomaisena oikeus saada ne, jotta asia voi edetä eteenpäin.Hyvä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisi pj:llä olla jämäkkyyttä
Olihan sillä pj:llä ollut senverran jämäkkyyttä , että oli viestillä ilmoittanut P.Kettuselle”aineistoa emme anna”
Mitä tämä kertoo ? Jokainen tiedämme”yksimielisesti” samaistunut noudattamaan sisäisiä sääntöjä , joiden oppipoikina ovat uudet tulokkaat opettelemassa vanhojen opastuksella heidän asettamia sääntöjään.
- Anonyymi
Hae Joogalentäjien puolueen jäsenyyttä.
- Anonyymi
Haen Mustanaamio-kerhon jäsenyyttä.
- Anonyymi
Pelle
- Anonyymi
Kun olen vaatinut puoluetoiminnassa tiukasti noudatettavan voimassa olevia lakeja, asetuksia sekä puolueen sääntöjä niin nämä tohelot nimittelevät minua pelleksi. Kommunisti en ole koskaan ollut ja Kajaanin keskustan ryhmässä olin siksi kun 90-luvun puolivälissä smp ajautui konkurssiin. Olin ehdolla keskustan listalla kuntavaaleissa ja tulin valituksi. Kun sitten perussuomalainen puolue perustettiin niin pyynnöstä lähdin mukaan. PK
- Anonyymi
Mitäpä ne muuta osaavat kuin nimitellä ja valheita syytää viranomaispapereihinkin, sinähän tiedätkin tästä.
On doktoria , hyväntahtoista ruoka-avun antajaa ..roskat viety kuulema heidän pihaan ..siis sellaista valhetta, joka oksettaa . Onhan se tietysti hyvä, että on faktaa , mistä näyttää, ihan omalla suullaan kerrottuna. - Anonyymi
Toimintasi perussuomalaisissa sai murskaavan kritiikin.
"Eduskunnasta putosi Pentti Kettunen (1806 < 3990). Opettavainen esimerkki siitä, että menestystä saavutetaan joukkuepelillä, ei omia kampittamalla."
Lähde: https://www.halla-aho.com/scripta/vaalitulosten_tutkailua.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toimintasi perussuomalaisissa sai murskaavan kritiikin.
"Eduskunnasta putosi Pentti Kettunen (1806 < 3990). Opettavainen esimerkki siitä, että menestystä saavutetaan joukkuepelillä, ei omia kampittamalla."
Lähde: https://www.halla-aho.com/scripta/vaalitulosten_tutkailua.htmlEiköhän ne kampitukset ole olleet toisinpäin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän ne kampitukset ole olleet toisinpäin!
Puolueen johtohenkilöillä on eri mielipide.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän ne kampitukset ole olleet toisinpäin!
Onko jonkinlaista todistetta? No ei ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolueen johtohenkilöillä on eri mielipide.
Ääniä hävisi ketkuloinnin takia 2200.
- Anonyymi
Tässä syy P.Kettusen ”jälleen” hylkäävän päätökseen.
- Anonyymi
Pentti Kettunen on ollut perussuomalaisissa kokoava voima. Mm. 2017 Jyväskylän puoluekokouksen jälkeisessä Perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoamisessa ja puoluehämmingissä Kettunen toimi mm. Kainuussa niin, että täällä ei ollut minkäänlaista hajontaa vaan rivit säilyivät yhtenäisinä. Kettusen ansiosta mm. Kike Elomaa tuli pikaisesti takaisin vaikka oli jo siirtynyt uuteen hajotusryhmään. Nämä ovat faktoja, joista ei ole julkisesti kerrottu.
- Anonyymi
Nyt vain hajoittavaa voimaa ollut vuosia, ei ole edes naisia hallituksessa. Missä ovat esim. nuoret naiset ? Kukaan ei halua riitelevän ”ukko” kermaan.
- Anonyymi
Ei ollut siirtynyt uuvatteihin, oli vain eronnut PS eduskuntaryhmästä, johon sitten palasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ollut siirtynyt uuvatteihin, oli vain eronnut PS eduskuntaryhmästä, johon sitten palasi.
Olihan se siirtynyt. Pari viikkoa viihtyi https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1b0ded1d-6804-4012-ae2d-8820bcc58dce
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt vain hajoittavaa voimaa ollut vuosia, ei ole edes naisia hallituksessa. Missä ovat esim. nuoret naiset ? Kukaan ei halua riitelevän ”ukko” kermaan.
Eilahan vastaa ainakin viittä miestä 😎
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eilahan vastaa ainakin viittä miestä 😎
Mitenkä on nämä valheet? Siinä vastaa kymmentä -virallisessa asiapaperissa. Ei se moni osaa -eikä saata niin paljon suoltaa niitä hirveyksiä - mitä on luettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitenkä on nämä valheet? Siinä vastaa kymmentä -virallisessa asiapaperissa. Ei se moni osaa -eikä saata niin paljon suoltaa niitä hirveyksiä - mitä on luettu.
Sinä se jaksat trollata. Anna jo olla paperisi ja pyyhi niillä vaikka perseesi..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä se jaksat trollata. Anna jo olla paperisi ja pyyhi niillä vaikka perseesi..
Se vaan on niin totta…pyyhi sinä turpasi . Totuuksia saapi puhua ei ole mitään trollausta . Taidat tietääkin ja siksi ottaa pattiin.?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä se jaksat trollata. Anna jo olla paperisi ja pyyhi niillä vaikka perseesi..
Minunkin mieheni oli ahdistunut kun tämä kyseinen nainen oli” mukamas ”pöydän alla potkinut miestäni. Oli vähän kiusallinen tilanne eikä hän tullut samaan kahvipöytäänkään enää . Tässä yksi otos. Tähän täytyy todeta , että tämä kyseinen gigolo oli ahdistellu 10v.ajan tätä henkilöä. Lääppinyt takamuksia ja kysynyt milloin mennään ….. asentoja kokeilemaan. Voi v…u miten asiat ovat käännetty. Se on mukava kun nämä ovat mustaa valkoisella ihan omasta turpavärkistään tullut.
Nämä on oikaistu , todettu että kyllä tämä kyseinen herra tiedossa tekosistaan . Tuota ukkoa ei kyseinen seksuaalisen ahdistelun kohteeksi joutuneena, ei huolisi kilon kappaleinakaan. Saa kyllä vellinkeitäjä pitää ihan hyvänään, on senverran härski kaveri. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt vain hajoittavaa voimaa ollut vuosia, ei ole edes naisia hallituksessa. Missä ovat esim. nuoret naiset ? Kukaan ei halua riitelevän ”ukko” kermaan.
Missä ps-naiset Kaanissa kukaan ei vastaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä ps-naiset Kaanissa kukaan ei vastaa?
Kajaanissa..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minunkin mieheni oli ahdistunut kun tämä kyseinen nainen oli” mukamas ”pöydän alla potkinut miestäni. Oli vähän kiusallinen tilanne eikä hän tullut samaan kahvipöytäänkään enää . Tässä yksi otos. Tähän täytyy todeta , että tämä kyseinen gigolo oli ahdistellu 10v.ajan tätä henkilöä. Lääppinyt takamuksia ja kysynyt milloin mennään ….. asentoja kokeilemaan. Voi v…u miten asiat ovat käännetty. Se on mukava kun nämä ovat mustaa valkoisella ihan omasta turpavärkistään tullut.
Nämä on oikaistu , todettu että kyllä tämä kyseinen herra tiedossa tekosistaan . Tuota ukkoa ei kyseinen seksuaalisen ahdistelun kohteeksi joutuneena, ei huolisi kilon kappaleinakaan. Saa kyllä vellinkeitäjä pitää ihan hyvänään, on senverran härski kaveri.No ei tuota olis Kettusesta uskonut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei tuota olis Kettusesta uskonut
Kettusesta ei todellakaan ole kyse kyllä se on tämä kuulu Kajaanin naisten mies, isolla karhun kämmenellä pyörittelee naisten takamuksia ..kyllä moni naikkonen on se saanut tuntea. Minäkin olen ollut siinä asemassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei tuota olis Kettusesta uskonut
Tiedät hyvin, että Kettusesta ei ole kyse. Älä tarkoituksella vääristele asioita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei tuota olis Kettusesta uskonut
On se HIRMU HÄRSKI,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei tuota olis Kettusesta uskonut
Sinustapa uskoo mitä vaan kaikki negatiivista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kettusesta ei todellakaan ole kyse kyllä se on tämä kuulu Kajaanin naisten mies, isolla karhun kämmenellä pyörittelee naisten takamuksia ..kyllä moni naikkonen on se saanut tuntea. Minäkin olen ollut siinä asemassa.
Ja vielä vastoin tahtoasi jouduit seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Mutta mihin se kähmijä tavoistaan pääsisi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja vielä vastoin tahtoasi jouduit seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Mutta mihin se kähmijä tavoistaan pääsisi?
Taisi kuitenkin mukavalta tuntua, kun näin vuosien jälkeen täällä asiaa muistelet. Vieläkin jalkoväli kosteana?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minunkin mieheni oli ahdistunut kun tämä kyseinen nainen oli” mukamas ”pöydän alla potkinut miestäni. Oli vähän kiusallinen tilanne eikä hän tullut samaan kahvipöytäänkään enää . Tässä yksi otos. Tähän täytyy todeta , että tämä kyseinen gigolo oli ahdistellu 10v.ajan tätä henkilöä. Lääppinyt takamuksia ja kysynyt milloin mennään ….. asentoja kokeilemaan. Voi v…u miten asiat ovat käännetty. Se on mukava kun nämä ovat mustaa valkoisella ihan omasta turpavärkistään tullut.
Nämä on oikaistu , todettu että kyllä tämä kyseinen herra tiedossa tekosistaan . Tuota ukkoa ei kyseinen seksuaalisen ahdistelun kohteeksi joutuneena, ei huolisi kilon kappaleinakaan. Saa kyllä vellinkeitäjä pitää ihan hyvänään, on senverran härski kaveri.Tietenkin politikassa pitää olla vivahde-erojakin. Kovinhan se olisi synkkää jos vain päivät riideltäisi ja jauhettaisi typeristä asioista. Siksi onkin piristävää jos pöydän alla varpaalla kutittelee vastakkaisen sukupuolen reittä. Eikä siinä mitään pahaa jos hieman ahteriakin taputtelee.
On hyvä jos joukossa on vielä virilijäkin miehiä jotka pystyy naiselle tarjoamaan hyvää monelta kantilta.
Politikassahan on pelko ukkoutumisesta joilla ongelmana on Juha Vainion sanoin, näkee naamasta kun lakkaa saamasta. Nämä sankarit sitten aiheuttavat joukossa äksyilyä ja eripuraa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin politikassa pitää olla vivahde-erojakin. Kovinhan se olisi synkkää jos vain päivät riideltäisi ja jauhettaisi typeristä asioista. Siksi onkin piristävää jos pöydän alla varpaalla kutittelee vastakkaisen sukupuolen reittä. Eikä siinä mitään pahaa jos hieman ahteriakin taputtelee.
On hyvä jos joukossa on vielä virilijäkin miehiä jotka pystyy naiselle tarjoamaan hyvää monelta kantilta.
Politikassahan on pelko ukkoutumisesta joilla ongelmana on Juha Vainion sanoin, näkee naamasta kun lakkaa saamasta. Nämä sankarit sitten aiheuttavat joukossa äksyilyä ja eripuraa.Tuo on Sinun vanhanaikainen mielipiteesi. Sivistynyt mies ei käyttäydy tuolla tavalla ja fiksu nainen ei lähde miehen matkaan, joka kopeloi jokaista naispuolista henkilöä. Jos minulle tehdään seksuaalista häirintää, niin käräjäoikeudessa tavataan. Se on fakta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on Sinun vanhanaikainen mielipiteesi. Sivistynyt mies ei käyttäydy tuolla tavalla ja fiksu nainen ei lähde miehen matkaan, joka kopeloi jokaista naispuolista henkilöä. Jos minulle tehdään seksuaalista häirintää, niin käräjäoikeudessa tavataan. Se on fakta.
Se ei ole mitään vanhanainen mielipide. Luuletko tosiaan että naisia tulisi politiikkaan, jos siellä ei olisi muutakin vipinää. Naiset ajavat kaksilla rattailla, kun muka eivät tykkää siitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ei ole mitään vanhanainen mielipide. Luuletko tosiaan että naisia tulisi politiikkaan, jos siellä ei olisi muutakin vipinää. Naiset ajavat kaksilla rattailla, kun muka eivät tykkää siitä.
Voi olla, että sellaisiakin naisia on. Ei voi olla ihmettelemättä, jos asiat ovat kertomallasi tavalla. Hyi helevetti!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se HIRMU HÄRSKI,
Härski on tämä ns.rautarouva kirjoittaessaan erittäin törkeitä valheita. Pentti Kettunen ei kenestäkään ole niin kirjoitellut.,tottakai sinä/te puolustatte . Onhan se ikävää luottavaa niin pakko teidän on olla” hirmu härskejä.”
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja vielä vastoin tahtoasi jouduit seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Mutta mihin se kähmijä tavoistaan pääsisi?
Kyllä mustat viikset ja päälaen haituvat on kähmijälle on se rivo ollut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin politikassa pitää olla vivahde-erojakin. Kovinhan se olisi synkkää jos vain päivät riideltäisi ja jauhettaisi typeristä asioista. Siksi onkin piristävää jos pöydän alla varpaalla kutittelee vastakkaisen sukupuolen reittä. Eikä siinä mitään pahaa jos hieman ahteriakin taputtelee.
On hyvä jos joukossa on vielä virilijäkin miehiä jotka pystyy naiselle tarjoamaan hyvää monelta kantilta.
Politikassahan on pelko ukkoutumisesta joilla ongelmana on Juha Vainion sanoin, näkee naamasta kun lakkaa saamasta. Nämä sankarit sitten aiheuttavat joukossa äksyilyä ja eripuraa.On se ollut tosi viriili eukon poissa ollessa, saa kyllä itsekseen pittää tuollaisen petturin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taisi kuitenkin mukavalta tuntua, kun näin vuosien jälkeen täällä asiaa muistelet. Vieläkin jalkoväli kosteana?
Vuosien jälkeen? Mistä tiedät, että juttu on vanha? Paikat eivät kostu, jos inhottava äijä kopeloi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taisi kuitenkin mukavalta tuntua, kun näin vuosien jälkeen täällä asiaa muistelet. Vieläkin jalkoväli kosteana?
Ei tuntunut mukavalta. Vieläkin inhonväreet kulkevat selkäpiitä pitkin, yök!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuosien jälkeen? Mistä tiedät, että juttu on vanha? Paikat eivät kostu, jos inhottava äijä kopeloi.
Minä tiedän. Kyllä Naapuri tietää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minunkin mieheni oli ahdistunut kun tämä kyseinen nainen oli” mukamas ”pöydän alla potkinut miestäni. Oli vähän kiusallinen tilanne eikä hän tullut samaan kahvipöytäänkään enää . Tässä yksi otos. Tähän täytyy todeta , että tämä kyseinen gigolo oli ahdistellu 10v.ajan tätä henkilöä. Lääppinyt takamuksia ja kysynyt milloin mennään ….. asentoja kokeilemaan. Voi v…u miten asiat ovat käännetty. Se on mukava kun nämä ovat mustaa valkoisella ihan omasta turpavärkistään tullut.
Nämä on oikaistu , todettu että kyllä tämä kyseinen herra tiedossa tekosistaan . Tuota ukkoa ei kyseinen seksuaalisen ahdistelun kohteeksi joutuneena, ei huolisi kilon kappaleinakaan. Saa kyllä vellinkeitäjä pitää ihan hyvänään, on senverran härski kaveri.Naisten tyyli on noin purkaa katkeruuttaan. Jos miehestä liikkuu huhuja että ymmärtää jotakin naisten päälle kaikki naisethan sitä haluaa kokeilla. Jos saa mieheltä pakit aletaan sitä sitten haukkumaan.
Itselle on monesti käynyt noin kun on tarjontaa, pakko on karsia. Sitten on saanut sivusta kuullut että kovastikkin on haukuttu. Naiset ovat muuten ovelampia kuin me miehet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja vielä vastoin tahtoasi jouduit seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Mutta mihin se kähmijä tavoistaan pääsisi?
Niinpä ja puoliso vieressä naureskeli ja sanpoi älä vaan tee rikosilmoitusta kourijasta, tiesi hyvin seksuaalisen häirinnän seuraamuksista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuosien jälkeen? Mistä tiedät, että juttu on vanha? Paikat eivät kostu, jos inhottava äijä kopeloi.
Oksettaa enemminkin .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naisten tyyli on noin purkaa katkeruuttaan. Jos miehestä liikkuu huhuja että ymmärtää jotakin naisten päälle kaikki naisethan sitä haluaa kokeilla. Jos saa mieheltä pakit aletaan sitä sitten haukkumaan.
Itselle on monesti käynyt noin kun on tarjontaa, pakko on karsia. Sitten on saanut sivusta kuullut että kovastikkin on haukuttu. Naiset ovat muuten ovelampia kuin me miehet.Ovat ovelampia- saavat ukot pettämään -vaikka tietävät ukkomieheksi . Jotkut naiset antavat ukkonsa nautiskella muiden toosasta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naisten tyyli on noin purkaa katkeruuttaan. Jos miehestä liikkuu huhuja että ymmärtää jotakin naisten päälle kaikki naisethan sitä haluaa kokeilla. Jos saa mieheltä pakit aletaan sitä sitten haukkumaan.
Itselle on monesti käynyt noin kun on tarjontaa, pakko on karsia. Sitten on saanut sivusta kuullut että kovastikkin on haukuttu. Naiset ovat muuten ovelampia kuin me miehet.Kyllä. Monet naiset sanoneet, jotta itsetunto nousi heti, kun joku pikkusen pyllylle taputteli ja tuntu, että kelpaa vielä yli nelikymppinenkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naisten tyyli on noin purkaa katkeruuttaan. Jos miehestä liikkuu huhuja että ymmärtää jotakin naisten päälle kaikki naisethan sitä haluaa kokeilla. Jos saa mieheltä pakit aletaan sitä sitten haukkumaan.
Itselle on monesti käynyt noin kun on tarjontaa, pakko on karsia. Sitten on saanut sivusta kuullut että kovastikkin on haukuttu. Naiset ovat muuten ovelampia kuin me miehet.Tämä mies on kyllä hyvin ymmärtänyt- miten vongataan vierasta, vaikka on omakin mamma.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Monet naiset sanoneet, jotta itsetunto nousi heti, kun joku pikkusen pyllylle taputteli ja tuntu, että kelpaa vielä yli nelikymppinenkin.
Löytyy niitäkin mutta kyseinen taputtelija inhotuksista kauhein.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä ja puoliso vieressä naureskeli ja sanpoi älä vaan tee rikosilmoitusta kourijasta, tiesi hyvin seksuaalisen häirinnän seuraamuksista.
Monet iäkkäätkin ihmiset elävät nykyaikaa, puolisot antavat toisille vapauksia puolin ja toisin. Ei sellainen avioliitto ole onnellinen jossa toisten tekemisiä kytätään, siinä pohjoinen suomi tulee jälkijunassa.
Eteläsuomessa järjestetään useammassa paikassa viikonloppubileitä johon kokoontuu satoja pariskuntia parinvaihdon merkeissä.
Esim. Himokselle kokoontuu pariskuntia kaikista ihmisryhmistä, ja siellä pidetään todella hauskaa. Tähän tullaan Kainuussakin mutta se vie aikaa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2dc31519-5a37-4267-b000-6f1379706df5 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet iäkkäätkin ihmiset elävät nykyaikaa, puolisot antavat toisille vapauksia puolin ja toisin. Ei sellainen avioliitto ole onnellinen jossa toisten tekemisiä kytätään, siinä pohjoinen suomi tulee jälkijunassa.
Eteläsuomessa järjestetään useammassa paikassa viikonloppubileitä johon kokoontuu satoja pariskuntia parinvaihdon merkeissä.
Esim. Himokselle kokoontuu pariskuntia kaikista ihmisryhmistä, ja siellä pidetään todella hauskaa. Tähän tullaan Kainuussakin mutta se vie aikaa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2dc31519-5a37-4267-b000-6f1379706df5Tuskinpa tämä sopii kaikille -ylistäen uskollista puolisoaan. Tässä kyseisessä tapauksessa ei tälläinen ole tullut kuuloonkaan - ilmitulleista salassa pidetyistä säpinöissä -kyllä niistä on pesä sotkeentunut ja neuvotteluja käyty. Se ei muuta asiaa -miten muut sopivat .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskinpa tämä sopii kaikille -ylistäen uskollista puolisoaan. Tässä kyseisessä tapauksessa ei tälläinen ole tullut kuuloonkaan - ilmitulleista salassa pidetyistä säpinöissä -kyllä niistä on pesä sotkeentunut ja neuvotteluja käyty. Se ei muuta asiaa -miten muut sopivat .
Toki tämähän ei sovi kaikille, eikä kannata lähteä kokeilemaan jos tuntee epävarmuutta.
Jos parit ovat samanhenkisiä, niin mikä että. Seksuaalisuuden rajat ovat laajat meitä on moneksi, kaikkea ei kerrota netissä.
Kaverini kertoi tilanteessa jossa häntä tahdottiin kolmanneksi pyöräksi. Isäntä halusi katsella ovenraosta kun hän panee hänen vaimoaan.
Kyseli minulta lähteekö? Sanoin mene vain, mutta siihen pitää jos hän kesken touhujen tulee järkiin, sinulle voi käydä huonosti. Kuitenkin kaikki oli mennyt hyvin ja kaikki oli olleet tyytyväisiä. Kyllä meitä on moneksi, ja kaikkien kukkien on annettava kukkia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toki tämähän ei sovi kaikille, eikä kannata lähteä kokeilemaan jos tuntee epävarmuutta.
Jos parit ovat samanhenkisiä, niin mikä että. Seksuaalisuuden rajat ovat laajat meitä on moneksi, kaikkea ei kerrota netissä.
Kaverini kertoi tilanteessa jossa häntä tahdottiin kolmanneksi pyöräksi. Isäntä halusi katsella ovenraosta kun hän panee hänen vaimoaan.
Kyseli minulta lähteekö? Sanoin mene vain, mutta siihen pitää jos hän kesken touhujen tulee järkiin, sinulle voi käydä huonosti. Kuitenkin kaikki oli mennyt hyvin ja kaikki oli olleet tyytyväisiä. Kyllä meitä on moneksi, ja kaikkien kukkien on annettava kukkia.Nämä sopivat vain tietyille, ehkäpä kuulut tuohon joukkoon itsekkin. Itse en sietäisi mitäään tällaista , enkä pettämistä. On hyvä olla parisuhteessa , joka toimii, ei tarvitse ulkopuolista apuvoimaa, missään muodossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä sopivat vain tietyille, ehkäpä kuulut tuohon joukkoon itsekkin. Itse en sietäisi mitäään tällaista , enkä pettämistä. On hyvä olla parisuhteessa , joka toimii, ei tarvitse ulkopuolista apuvoimaa, missään muodossa.
Tarkennan vielä muodoista, että hieromasauva pitää tietysti olla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkennan vielä muodoista, että hieromasauva pitää tietysti olla.
Sulla se sauva on omasta takkaa kokoajan mukana lerpattsmassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkennan vielä muodoista, että hieromasauva pitää tietysti olla.
Sulla on sauva omasta takkaa lerpattsmassa mukana
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkennan vielä muodoista, että hieromasauva pitää tietysti olla.
Kyllä. Uskollinen on, jos patterit on kunnossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toki tämähän ei sovi kaikille, eikä kannata lähteä kokeilemaan jos tuntee epävarmuutta.
Jos parit ovat samanhenkisiä, niin mikä että. Seksuaalisuuden rajat ovat laajat meitä on moneksi, kaikkea ei kerrota netissä.
Kaverini kertoi tilanteessa jossa häntä tahdottiin kolmanneksi pyöräksi. Isäntä halusi katsella ovenraosta kun hän panee hänen vaimoaan.
Kyseli minulta lähteekö? Sanoin mene vain, mutta siihen pitää jos hän kesken touhujen tulee järkiin, sinulle voi käydä huonosti. Kuitenkin kaikki oli mennyt hyvin ja kaikki oli olleet tyytyväisiä. Kyllä meitä on moneksi, ja kaikkien kukkien on annettava kukkia.On surullista, kun joillakin aivot on valahtanut jalkojen väliin. Ei ole kovin suuret ilot elämässä, jos kaikki pyörii seksin ympärillä. Voi, voi sentään...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet iäkkäätkin ihmiset elävät nykyaikaa, puolisot antavat toisille vapauksia puolin ja toisin. Ei sellainen avioliitto ole onnellinen jossa toisten tekemisiä kytätään, siinä pohjoinen suomi tulee jälkijunassa.
Eteläsuomessa järjestetään useammassa paikassa viikonloppubileitä johon kokoontuu satoja pariskuntia parinvaihdon merkeissä.
Esim. Himokselle kokoontuu pariskuntia kaikista ihmisryhmistä, ja siellä pidetään todella hauskaa. Tähän tullaan Kainuussakin mutta se vie aikaa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2dc31519-5a37-4267-b000-6f1379706df5Jos tuollaisiin parinvaihto bileisiin lähtee, ymmärrän että ei hyvällä katsota jos mies menee yksin, pitää olla vaihdokas jos mieli itsekkin saada vierasta piparia maistella.
Tiedän että yksi kaveri ei ottanut bileisiin omaa vaimoa vaan varavaimonsa joka tykkäsi kaikenlaisesta vaihtelusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Uskollinen on, jos patterit on kunnossa.
On varmasti niille salarakkailleen😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On surullista, kun joillakin aivot on valahtanut jalkojen väliin. Ei ole kovin suuret ilot elämässä, jos kaikki pyörii seksin ympärillä. Voi, voi sentään...
Samaa mieltä aivottomille on vain sexi tärkeetä. Arvot ovat pahasti pielessä. Eiköhän elämän tärkeimmät asiat ole keskinäinen luottamus ja perusasiat kunnossa - sexi tulee kuin itsestään mukaan kuviohin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä tiedän. Kyllä Naapuri tietää.
Serkkupoika tai oliko joku sukulainen kertoi samoja juttuja. Oli soittanut tälle ja sanonut, että tule äkkiä hakemaan ..nimeä mainitsematta tämä nainen pois…rouva on tulossa kottiin. Tutut tietävät.. historian
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Serkkupoika tai oliko joku sukulainen kertoi samoja juttuja. Oli soittanut tälle ja sanonut, että tule äkkiä hakemaan ..nimeä mainitsematta tämä nainen pois…rouva on tulossa kottiin. Tutut tietävät.. historian
Sama, joka on kerran kuulema viety sinne hyvin tunnettu tarina . Perin uskollista tyyppiä🤭
- Anonyymi
Onko totta että Ketulla ois tullut kakut housuun eduskunnassa?
- Anonyymi
Et ole täysipäinen.
- Anonyymi
Pentti Kettunen - tee jo asiolle jotain , liian monet vuodet on sinua pilkattu. Joskus näiden pitäisi saada -maistaa omaa lääkettään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pentti Kettunen - tee jo asiolle jotain , liian monet vuodet on sinua pilkattu. Joskus näiden pitäisi saada -maistaa omaa lääkettään.
Kysele Pentti, milloin saat vastauksen, kun ensimmäinenkin tuli niin nopeasti. Ei luulisi olevan vaikeeta , vetkuttelevat tapana mukasn.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysele Pentti, milloin saat vastauksen, kun ensimmäinenkin tuli niin nopeasti. Ei luulisi olevan vaikeeta , vetkuttelevat tapana mukasn.
Otappa selvää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Otappa selvää
Kovasti ootellaan
- Anonyymi
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009362553.html
Ihan sivullisena kun näitä juttuja lueskelen olen todella huolestunut Perussuomalaisten turvallisuudesta.
Luvatkaa ainakin se jos lähdette yhteisiin tilaisuuksiin älkää ainakaan ottako mitään aseita matkaan. Myös vasarat ja muutkin lyömäkkäät kannattaa jättää kotiin.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0c1e2c73-a141-4ebd-850d-78d4f9fb0222
Kirkkonummella ei ollut onneksi kenelläkään aseita matkassa, kuitenkin hampaita, ja silmälasin kappaleita oli aamulla korjailtu. - Anonyymi
Kyllä kai suuruspyssy voi olla mukana!
- Anonyymi
Onko rahat loppu?
- Anonyymi
Ennen koiralta kusi loppuu kuin multa rahat!
- Anonyymi
Näinhänse on eihän meillä paljon sitä rahaa ole, mutta periaate on isänmaallinen. Siitä viimeisestä eurosta ei luovuta ollaan vaikka ennen syömättä. Näin ei raha pääse koskaan loppumaan, ja koirakin saa kusensa kusta.

Suuri suu vaan sulla
- Anonyymi
Hyvä, että yhdistykseen pyrkii uutta nuorta voimaa. Se takaa tulevankin menestyksen Eila Aavakareen viitoittamalla tiellä.
- Anonyymi
Se tie ole minkään arvoinen . Uutta nuorta - missä naiset ovat? Vanhoja jääriä ja muutama nuori poikonen- joita voi vedättää omiin kaavoihinsa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se tie ole minkään arvoinen . Uutta nuorta - missä naiset ovat? Vanhoja jääriä ja muutama nuori poikonen- joita voi vedättää omiin kaavoihinsa.
Tuossa taidettiin kommentoida aloittajan "HALUAN PALATA VAIKUTTAMAAN" - ilmoitukseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se tie ole minkään arvoinen . Uutta nuorta - missä naiset ovat? Vanhoja jääriä ja muutama nuori poikonen- joita voi vedättää omiin kaavoihinsa.
Naiset kannattaa vihervasemmistoa, erityisesti sateenkaarireppanoita ja näin ollen eivät hakeudu perussuomalaisiin.
https://www.vaalitutkimus.fi/report/raportti/puolueiden-aanestajat/
- Anonyymi
Älä sinä Pentti Kettunen haaveile. Ei sinua oteta Kajaanin Perussuomalaiset ry:n jäseneksi. Syitä on monta. Ensiksikin, olet liian vanha ja toiseksi sinä et voisi sopeutua tähän nykyaikaiseen hallintojärjestelmään, jossa päätökset tehdään siten kuin muutama kellokas haluaa eikä laista ja asetuksista eikä puolueen säännöistä välitetä mitään. Sinä olet täysin sopimaton nykyiseen perussuomalaisten Kajaanin yhdistykseen. Parempi kun kaivelet onkimatoja siellä Kuluntalahdessa.
- Anonyymi
Kellokkaat on valittu demokraattisella jäsenäänestyksellä hoitamaan yhdistyksen asioita. Jos naamat ei miellytä, niin seuraavissa vaaleissa voi taas vaikuttaa valintoihin.
Demokratia toimii sillä tavalla, yksinkertaista, eikö totta?
- Anonyymi
Ei sinua Pentti oteta Kajaanin Perussuomalaisiin, älä haaveilekaan. Kajaanin Perussuomalaisia johdetaan kuin imaamien maita Lähi-idässä. Johtajana on yksi "homeini" ja hänellä apureina häärivät alipapit, jotka eivät välitä mitään laista ja säännöistä. Ei siellä saa olla sellaisia, jotka noudattavat lakeja ja sääntöjä. Eikös sillä pää-ajatollahilla ole samanlainen viuhupartakin kuin noilla ajatollaheilla?
- Anonyymi
No on sitä katkeruutta kertynyt, kun pitää jo ihan tavallisesta parrasta tehdä numero!
Poikain kanssa on kasvatettu parrat ja pietään aina parran pärinät Purolassa. Jokaisella on pälvikalju ja on päätelty, että parta on itseasiassa tukan juuret, jotka puskee maan vetovoiman vaikutuksesta leukaperistä ulos. Kippis. - Anonyymi
Juuri niin -onhan se tohtorimiehiä - näin kentältä kuuluupi!!???
- Anonyymi
Älkää nyt viuhupartaa aliarvioiko - hän on psygologian tohtorimiehiä. Antaa mielellään reseptejä ja hoidon tarpeen määrittelyt - ottakaapa yhteyttä, jos tarvitsette näitä apuja. Kiitettävästi hoitanut -kotikäynnit -muitakin hoitoja suorittaneena?!! Rahapajassaan valmistanut S.Marinin kolikon - taitaa pajassa olla kiirettä, uusien kolikoiden suunnitteluissa ja teossa.? Alipapit varmasti auttavat mielellään. On kerrassaan moniosaaja -joten Pentti Kettunen oletko valmis menemään tälläiseen tiimiin

Kyllä täytyy myöntää, että nämä viimeiset kommentit pistää miettimään. Olen kuitenkin melkoisen varma, että jäsenhakemukseeni tulee kielteinen päätös - tämä kööri ei edes halua minua jäseneksi, he pelkäävät että voisin aiheuttaa sisäistä hämminkiä kun vaatisin lakien ja asetusten sekä puolueen sääntöjen noudattamista pilkulleen. Tällaiseenhan tämä kööri ei ole valmis vaan heille paras laki on mielivalta ja huutaminen ja nyrkkiä pöytään.
terv. Pentti K. - Anonyymi

terv. Pentti K.Tämä on juuri näin kuin kirjoitat? Kuitenkin vastaus heidän tulee antaa , sillä siinäkin tulee ns.yksi heidän toimenkuvaansa kuuluva sääntöjen noudattamatta jättäminen, mikäli P,Kettuen ei saa vastausta?
On tämä ollut näiden ns. valtaa pitävien hirvittävää kieroilua ja toisten syyttelyä, P.Kettunen vuosia ollut näiden , varsinkin kahden hampaissa. On pilkattu, halveksittu, kirjoiteltu lehtiin ym.. Kyllä Kettusen olisi nyt viimeistään tarttua toimeen - kaikella on rajansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä täytyy myöntää, että nämä viimeiset kommentit pistää miettimään. Olen kuitenkin melkoisen varma, että jäsenhakemukseeni tulee kielteinen päätös - tämä kööri ei edes halua minua jäseneksi, he pelkäävät että voisin aiheuttaa sisäistä hämminkiä kun vaatisin lakien ja asetusten sekä puolueen sääntöjen noudattamista pilkulleen. Tällaiseenhan tämä kööri ei ole valmis vaan heille paras laki on mielivalta ja huutaminen ja nyrkkiä pöytään.
terv. Pentti K.Kylläpä päätöksen antaminen kestää - viimeksi päätös tuli hyvin nopeasti? Ei luulisi olevan vaikeaa, kun heillä on varmasti päätös valmiina. Se, että siitä pitänee pitää kokous - pöytäkirjaan kirjoitettuna päätökse tulos perusteluineen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kylläpä päätöksen antaminen kestää - viimeksi päätös tuli hyvin nopeasti? Ei luulisi olevan vaikeaa, kun heillä on varmasti päätös valmiina. Se, että siitä pitänee pitää kokous - pöytäkirjaan kirjoitettuna päätökse tulos perusteluineen.
Ei ole julkisia yhdistyksen hallituksen pöytäkirjat, joten et saa lukea perusteluja eikä ne sinulle kuulukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on juuri näin kuin kirjoitat? Kuitenkin vastaus heidän tulee antaa , sillä siinäkin tulee ns.yksi heidän toimenkuvaansa kuuluva sääntöjen noudattamatta jättäminen, mikäli P,Kettuen ei saa vastausta?
On tämä ollut näiden ns. valtaa pitävien hirvittävää kieroilua ja toisten syyttelyä, P.Kettunen vuosia ollut näiden , varsinkin kahden hampaissa. On pilkattu, halveksittu, kirjoiteltu lehtiin ym.. Kyllä Kettusen olisi nyt viimeistään tarttua toimeen - kaikella on rajansa.On ne HIRMUJA
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No on sitä katkeruutta kertynyt, kun pitää jo ihan tavallisesta parrasta tehdä numero!
Poikain kanssa on kasvatettu parrat ja pietään aina parran pärinät Purolassa. Jokaisella on pälvikalju ja on päätelty, että parta on itseasiassa tukan juuret, jotka puskee maan vetovoiman vaikutuksesta leukaperistä ulos. Kippis.On siinä kietoutunut ajatusmaailma puhuessasi katkeruudesta. Kysymys on aivan jostain muusta, tämä ” ” kerma” joka vuosia on edim. Kettusen seulonnat ym.., ei ole katkeruutta , vaan todellisiin tapahtumiin perustuvia ilkeitä temppuja ja ajojahtia.
Kettunen ei myöskään ole ainoa näiden kohteeksi joutunut, kuinka moni joutui lähtemään itse .
Sinulla aina on tuo sanavarastossasi oleva ”katkeruus” tulkitsen asian niin, että sinä/te olette katkeria kun totuudet tulevat esiin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole julkisia yhdistyksen hallituksen pöytäkirjat, joten et saa lukea perusteluja eikä ne sinulle kuulukaan.
Pentti Kettusella on oikeus saada ote päytäkirjasta höpötä mitä vaan. Kyllä ne sieltä näkyy…Kuka on väittänyt, että ne ovat julkisia -asianomainen saa itse ne. Kannaisi sinun kouluttautua - ennenkuin lautaset mitä sattuu. Mitä teidän kööriltä voi muuta odottaakkaan ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole julkisia yhdistyksen hallituksen pöytäkirjat, joten et saa lukea perusteluja eikä ne sinulle kuulukaan.
Ei kuulu enkä onneks oo persu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pentti Kettusella on oikeus saada ote päytäkirjasta höpötä mitä vaan. Kyllä ne sieltä näkyy…Kuka on väittänyt, että ne ovat julkisia -asianomainen saa itse ne. Kannaisi sinun kouluttautua - ennenkuin lautaset mitä sattuu. Mitä teidän kööriltä voi muuta odottaakkaan ?
"Yhdistyslain (31§) mukaan kaikilla yhdistyksen jäsenillä on oikeus pyynnöstä saada nähdä yhdistyksen kokousten pöytäkirjat. Hallituksen kokouksen pöytäkirjat eivät ole julkisia eikä niitä ole pakko näyttää muille kuin hallituksen jäsenille ja tilintarkastajille, jollei yhdistyksen säännöissä toisin määrätä."
Kun ei ole jäsen, niin ei saa nähdä.
Vaikka on jäsen, niin ei saa nähdä, ellei ole hallituksenkin jäsen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole julkisia yhdistyksen hallituksen pöytäkirjat, joten et saa lukea perusteluja eikä ne sinulle kuulukaan.
Voin kertoa sinulle. Julkisia eivät ole, mutta pöytäkirjat saa kun itse on jutussa mukana. Sain kaikki pöytäkirjat poliisilta pyydettyäni. Kaiken materiaalin , jossa on kuultavina olleiden kertomukset. Täytyy todeta, että hirvittäviä valheita, joita täällä on saanut lukeakkin jo.
Ruoka-avut ym..sairaat sepustukset. Kyllä nämä kestävät näkevät silmät lukea. Ohan kenen vaan…totta ne ovat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voin kertoa sinulle. Julkisia eivät ole, mutta pöytäkirjat saa kun itse on jutussa mukana. Sain kaikki pöytäkirjat poliisilta pyydettyäni. Kaiken materiaalin , jossa on kuultavina olleiden kertomukset. Täytyy todeta, että hirvittäviä valheita, joita täällä on saanut lukeakkin jo.
Ruoka-avut ym..sairaat sepustukset. Kyllä nämä kestävät näkevät silmät lukea. Ohan kenen vaan…totta ne ovat.Ihan kenen vaan…
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voin kertoa sinulle. Julkisia eivät ole, mutta pöytäkirjat saa kun itse on jutussa mukana. Sain kaikki pöytäkirjat poliisilta pyydettyäni. Kaiken materiaalin , jossa on kuultavina olleiden kertomukset. Täytyy todeta, että hirvittäviä valheita, joita täällä on saanut lukeakkin jo.
Ruoka-avut ym..sairaat sepustukset. Kyllä nämä kestävät näkevät silmät lukea. Ohan kenen vaan…totta ne ovat.Juu, mutta yhdistyksen hallituksen pöytäkirjoja et saa, usko jo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, mutta yhdistyksen hallituksen pöytäkirjoja et saa, usko jo.
Minä en niitä tarvitse..mutta entäpä Kettunen
Olet sinä ymmärrystä vailla kukasn sivullinen ei niitä ole pyytänyt, eikä kiinnosta. Mutta jos asiat etenevät asianomainen saa tällöin tarvittavan materiaalin. Sitä dinä et päätä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, mutta yhdistyksen hallituksen pöytäkirjoja et saa, usko jo.
Käykö kuumana..tai oikeammin ”täysillä”
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, mutta yhdistyksen hallituksen pöytäkirjoja et saa, usko jo.
Pj ei taida ymmärtää ihan kaikkea käytännön menetelmiä. Kuka helvetti niitä etes on halunnutkaan saada nähtäväksi. Kyllä ne muutoinkin tiedetään. Niinkuin täällä kirjoitetaan :tarvittaessa ne saa henkilö, johon asiat kohdistuvat esim. lakimies.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, mutta yhdistyksen hallituksen pöytäkirjoja et saa, usko jo.
..Pena otappa asia nyt viimeistään vakavasti ja kysele milloin saat vastauksen?Sinullahan on vahvaa tietoa näistä menetelmistä kokeneensa entisenä kansanedustajana.Puoluetoimistoonkin kannattaa olla yhteydessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää nyt viuhupartaa aliarvioiko - hän on psygologian tohtorimiehiä. Antaa mielellään reseptejä ja hoidon tarpeen määrittelyt - ottakaapa yhteyttä, jos tarvitsette näitä apuja. Kiitettävästi hoitanut -kotikäynnit -muitakin hoitoja suorittaneena?!! Rahapajassaan valmistanut S.Marinin kolikon - taitaa pajassa olla kiirettä, uusien kolikoiden suunnitteluissa ja teossa.? Alipapit varmasti auttavat mielellään. On kerrassaan moniosaaja -joten Pentti Kettunen oletko valmis menemään tälläiseen tiimiin
Kyllä sitä aikoja sitten suoritetulla lääkintävahtimestari-sairaankuljettajan tutkinnolla voi diagnooseja tehdä. Jopa valtion virkamiehelle oli kertonut diagnoosinsa eräästä tervejärkisestä naishimisestä ja vielä allekirjoituksellaan sen vahvistanut. Heh, heh...

Lukenut olen myös minä😄Varsinainen sankari.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sitä aikoja sitten suoritetulla lääkintävahtimestari-sairaankuljettajan tutkinnolla voi diagnooseja tehdä. Jopa valtion virkamiehelle oli kertonut diagnoosinsa eräästä tervejärkisestä naishimisestä ja vielä allekirjoituksellaan sen vahvistanut. Heh, heh...
Narstisen ominaisuuksia on =omahyväisyys, itsekäs käyttäytyminen , missä henkilö ei ota toisen oikeuksia ja tarpeita huomioon. Itsekeskeinen hänen teot ja puheet ovat kaikkein tärkeimmät, epäluetettava ei välitä tekojensa seurauksista provosoi tekonsa aina muihin. Kova syyttämään , ei koskaan hänen vikansa piintynyt valehtelemaan.

Valheita on viimeaikoina saanut lukea virallisista dokumenteista .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sitä aikoja sitten suoritetulla lääkintävahtimestari-sairaankuljettajan tutkinnolla voi diagnooseja tehdä. Jopa valtion virkamiehelle oli kertonut diagnoosinsa eräästä tervejärkisestä naishimisestä ja vielä allekirjoituksellaan sen vahvistanut. Heh, heh...
Syö jottai hermolääkkeitä..näin ne immeiset tietävät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä täytyy myöntää, että nämä viimeiset kommentit pistää miettimään. Olen kuitenkin melkoisen varma, että jäsenhakemukseeni tulee kielteinen päätös - tämä kööri ei edes halua minua jäseneksi, he pelkäävät että voisin aiheuttaa sisäistä hämminkiä kun vaatisin lakien ja asetusten sekä puolueen sääntöjen noudattamista pilkulleen. Tällaiseenhan tämä kööri ei ole valmis vaan heille paras laki on mielivalta ja huutaminen ja nyrkkiä pöytään.
terv. Pentti K.Kerro puoluetoimistoon asia, siellä on nyt uusi puoluesihteeri ei varmasti ole tietoa näiden touhuista .
Jospa olisi tolkumpi kuin entinen??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, mutta yhdistyksen hallituksen pöytäkirjoja et saa, usko jo.
Ootko sinä ollenkaan ajantasalla, kyllä viisaat immeiset nämä tietävät OSKO JO. Mikä sinä oletkaan kenellekkään ”USKO ” juttujasi hokemaan, kuka sinuakin uskoo kuin ne omat saman henkiset .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sitä aikoja sitten suoritetulla lääkintävahtimestari-sairaankuljettajan tutkinnolla voi diagnooseja tehdä. Jopa valtion virkamiehelle oli kertonut diagnoosinsa eräästä tervejärkisestä naishimisestä ja vielä allekirjoituksellaan sen vahvistanut. Heh, heh...
Se on Kajjaani mittakaavan ja tämän suharin mielestä , korkeasti kouluttautunut😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Narstisen ominaisuuksia on =omahyväisyys, itsekäs käyttäytyminen , missä henkilö ei ota toisen oikeuksia ja tarpeita huomioon. Itsekeskeinen hänen teot ja puheet ovat kaikkein tärkeimmät, epäluetettava ei välitä tekojensa seurauksista provosoi tekonsa aina muihin. Kova syyttämään , ei koskaan hänen vikansa piintynyt valehtelemaan.
Tämä osuu kuin nenä päähä - täällä on parikin tunnettua- joihin tämä uppoaa täysin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro puoluetoimistoon asia, siellä on nyt uusi puoluesihteeri ei varmasti ole tietoa näiden touhuista .
Jospa olisi tolkumpi kuin entinen???👌👌
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on juuri näin kuin kirjoitat? Kuitenkin vastaus heidän tulee antaa , sillä siinäkin tulee ns.yksi heidän toimenkuvaansa kuuluva sääntöjen noudattamatta jättäminen, mikäli P,Kettuen ei saa vastausta?
On tämä ollut näiden ns. valtaa pitävien hirvittävää kieroilua ja toisten syyttelyä, P.Kettunen vuosia ollut näiden , varsinkin kahden hampaissa. On pilkattu, halveksittu, kirjoiteltu lehtiin ym.. Kyllä Kettusen olisi nyt viimeistään tarttua toimeen - kaikella on rajansa.Kyllä kaikki voitava pitää tehdä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole julkisia yhdistyksen hallituksen pöytäkirjat, joten et saa lukea perusteluja eikä ne sinulle kuulukaan.
Hallituksen kokous on järjestetty juuri sen vuoksi kun on nämä omat ns. Yli-ihmiset päättämässä. Päätös on helppo ja aina yksimielinen tuntien tämän raadin. Sen sijaan -’mikäli olisi yleinen kokous -olisi vaikeampaa, sillä P.Kettusen kannattajista olisi voinut olla toista mieltä monikin?
Tämähän on vain -yksipuolinen päätös kuulematta muita ps. jäseniä. Näinhän tämä toimii aina kun halutaan kielteinen päätös tässäkin ajojahdissa ja seulonnassa P.Kettusta kohtaan, jota ovat vuosia harrastaneet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en niitä tarvitse..mutta entäpä Kettunen
Olet sinä ymmärrystä vailla kukasn sivullinen ei niitä ole pyytänyt, eikä kiinnosta. Mutta jos asiat etenevät asianomainen saa tällöin tarvittavan materiaalin. Sitä dinä et päätä.Nyt Ketunen saa ja pitää saada kun päätös on tullut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää nyt viuhupartaa aliarvioiko - hän on psygologian tohtorimiehiä. Antaa mielellään reseptejä ja hoidon tarpeen määrittelyt - ottakaapa yhteyttä, jos tarvitsette näitä apuja. Kiitettävästi hoitanut -kotikäynnit -muitakin hoitoja suorittaneena?!! Rahapajassaan valmistanut S.Marinin kolikon - taitaa pajassa olla kiirettä, uusien kolikoiden suunnitteluissa ja teossa.? Alipapit varmasti auttavat mielellään. On kerrassaan moniosaaja -joten Pentti Kettunen oletko valmis menemään tälläiseen tiimiin
Tätä sai nauraa😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, mutta yhdistyksen hallituksen pöytäkirjoja et saa, usko jo.
P.Kettusella on oikeus saada, sillä hän on asianomainen jutussa. Mutta ette kuulema anna hänelle pöytäkirjaotetta , vaikka asia on päätetty? Hänellä on keinot tähän hänelle kuuluvaan oikeuteensa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sitä aikoja sitten suoritetulla lääkintävahtimestari-sairaankuljettajan tutkinnolla voi diagnooseja tehdä. Jopa valtion virkamiehelle oli kertonut diagnoosinsa eräästä tervejärkisestä naishimisestä ja vielä allekirjoituksellaan sen vahvistanut. Heh, heh...
Eikö puutarhuri lohuta ???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö puutarhuri lohuta ???
Kyllä
- Anonyymi
On se käsittämätöntä - jos joku puhuu totuuksia niin käsketään menemään lääkärille ja syömään hermolääkkeitä. Kukahan se lääkityksen tarpeessa on - taitaa olla siellä kahtapuolta Kajaania!
- Anonyymi
Kuka puhuu totuuksia ne , jotka ovat virkamiespapereihin valehdellen puhunut/puhuneet kaiken mahdollisen version valheisiin perustuen . Eikö tälläisillä ole lääkityksen paikka -tosin eivät taida tehota syntymälahjana saatuun kierouteen ja patologiseen valehteluun .
Eräs kaupungin valtuutettu/ valtuutettuja , totesi luettuaan näitä - että meillä tällaisia päättäjiä ..jatkoa ei voi kirjoittaa miten he kommentoivat.
Tässä sulle totuuksia - joihin ei tarvitse minkäänlaista lääkitytystä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka puhuu totuuksia ne , jotka ovat virkamiespapereihin valehdellen puhunut/puhuneet kaiken mahdollisen version valheisiin perustuen . Eikö tälläisillä ole lääkityksen paikka -tosin eivät taida tehota syntymälahjana saatuun kierouteen ja patologiseen valehteluun .
Eräs kaupungin valtuutettu/ valtuutettuja , totesi luettuaan näitä - että meillä tällaisia päättäjiä ..jatkoa ei voi kirjoittaa miten he kommentoivat.
Tässä sulle totuuksia - joihin ei tarvitse minkäänlaista lääkitytystä.Niin ja sotkettu lapsikin tuossa kurtussa paperissa.
- Anonyymi
Minua vähän epäilyttää, että osaavatko kirjoittaa edes kokouksen pöytäkirjaa oikein ja siitä puhumattakaan että osaavatko kirjoittaa otetta pöytäkirjasta? Voi kun edes ymmärtäisivät kysyä neuvoja sellaisilta, jotka tietävät ja taitavat. Mutta sekin on liikaa vaadittu.
- Anonyymi
Pyynnöstäni huolimatta ei pöytäkirjan otetta ole ainakaan vielä näkynyt. Katsotaan joudunko pyytämään viranomais-apua siihen, että saan otteen Kajaanin Perussuomalaiset ry:n hallituksen kokouksen pöytäkirjasta - siis siitä pykälästä, jossa kohdassa käsiteltiin hakemukseni jäsenyydestä ja ilmoituksen mukaan hakemukseni hylättiin yksimielisesti. Pöytäkirjanotteen tulee sisältää kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus, kokouksen osanottajat, pöytäkirjantarkastajat, kyseinen pykälä samansanaisena kuin se on pöytäkirjassa, kokouksen päättäminen sekä allekirjoitukset ja oikeaksi todistaminen. PK
- Anonyymi
Hyvä P.Kettunen- että toimit ja olet tietoinen -miten tulee toimia? Se onkin tälle ”raadille” vaikea pala antaa pyytämääsi pöytäkirjaotetta. Mikäli eivät anna - kyllä sinä saat sen viranomaisten avustuksella. Heillä on yleensä vain tänä tie - eivät sovinnolla suostu mihinkään .
- Anonyymi
Luulen, että tältä valehtelijoiden klubilta et tule saamaan oikeaa pöytäkirjan otetta. Kyllä ne sen jollain konstilla väärentävät. Siinä porukassa on "Tuppurainen Tappuraisen" takuumiehenä, ja sen tietää mikä on tulos. Tosi surullista.

Asia: Kettusen jäsenhakemus
Päätös: Hylätty yksimielisesti
Muut merkinnät pöytäkirjassa pöytäkirjan tarkastuksen jälkeen joskus syksypuolella, kun hallitus taas kokoontuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asia: Kettusen jäsenhakemus
Päätös: Hylätty yksimielisesti
Muut merkinnät pöytäkirjassa pöytäkirjan tarkastuksen jälkeen joskus syksypuolella, kun hallitus taas kokoontuu.Niin. pitäähän sitä olla aikaa, että kerkeää junailla valehtelijoiden klubin porukan kanssa miten toimitaan...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luulen, että tältä valehtelijoiden klubilta et tule saamaan oikeaa pöytäkirjan otetta. Kyllä ne sen jollain konstilla väärentävät. Siinä porukassa on "Tuppurainen Tappuraisen" takuumiehenä, ja sen tietää mikä on tulos. Tosi surullista.
Samaa ajattelin, tuntien tuon porukan. Jokatapauksessa se on annettava. P.Kettunen anna palaa nyt -ei ole mitään menetettävää. Muuten ne nauravat ja pilkkaavat taas- ettei se Kettu saa mitään aikaan kunhan uhittelee . Olisipa porukassa edes joku -joka uskaltaisi toimia niinkuin pitääkin -mikäli yritetään muuttaa mitään? Mielenkiintoinenhan tästä tulee - tässä huomataan jälleen ps.toiminta täällä.?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asia: Kettusen jäsenhakemus
Päätös: Hylätty yksimielisesti
Muut merkinnät pöytäkirjassa pöytäkirjan tarkastuksen jälkeen joskus syksypuolella, kun hallitus taas kokoontuu.Vetkutusta - eikä mitään muuta. Kyllä Kettunen voi vaatia sitä piankin -asioiden eteenpäin viemiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin. pitäähän sitä olla aikaa, että kerkeää junailla valehtelijoiden klubin porukan kanssa miten toimitaan...
On tämä uskomaton sakkia. Milloin käräjöidään , valehdellaan kuulustelu pöytäkirjassa , milloin seulotaan Kettusta - kaikkea voi odottaa tältä kokoonpanolta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asia: Kettusen jäsenhakemus
Päätös: Hylätty yksimielisesti
Muut merkinnät pöytäkirjassa pöytäkirjan tarkastuksen jälkeen joskus syksypuolella, kun hallitus taas kokoontuu.Tästä puuttuu -miksi hylätty, perustelut puuttuvat???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asia: Kettusen jäsenhakemus
Päätös: Hylätty yksimielisesti
Muut merkinnät pöytäkirjassa pöytäkirjan tarkastuksen jälkeen joskus syksypuolella, kun hallitus taas kokoontuu.Kenen Kettusen jäsenhakemus. Ihanko se itse Tuomas Kettunen oli asialla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenen Kettusen jäsenhakemus. Ihanko se itse Tuomas Kettunen oli asialla?
Kyllä sinä tiedät- että on Perussuomalaisten Kettusesta kyse - älä saivartele
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sinä tiedät- että on Perussuomalaisten Kettusesta kyse - älä saivartele
Onko Kettunen jäsen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asia: Kettusen jäsenhakemus
Päätös: Hylätty yksimielisesti
Muut merkinnät pöytäkirjassa pöytäkirjan tarkastuksen jälkeen joskus syksypuolella, kun hallitus taas kokoontuu.Ei tule koskaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko Kettunen jäsen?
Pääsis etes kannattajajäseneksi paikallisyhistykseen jos ei muutoin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko Kettunen jäsen?
Etköhän tiedä senkin? Lue näiden otsikoiden alta jos
vaikka ymmärtäisit, mistä on kyse? - Anonyymi
Ota Pena se p-kirjaote konstilla millä hyvänsä. Yrittävät syksyyn pitää taas sinua löysässä hirressä. Tämä on vaan heidän taktiikkansa -asian voivat kyllä hoitaa heti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenen Kettusen jäsenhakemus. Ihanko se itse Tuomas Kettunen oli asialla?
Tässä viestissä mollataan nykyistä persesuolinkaisten johtoporrasta. Jos he tuonkaltaisen otteen kirjoittavat, jossa ei ole nimenä muuta kuin Kettunen, niin hakoteillä ollaan. No, toisaalta se on heidän älykkyystasonsa mukaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luulen, että tältä valehtelijoiden klubilta et tule saamaan oikeaa pöytäkirjan otetta. Kyllä ne sen jollain konstilla väärentävät. Siinä porukassa on "Tuppurainen Tappuraisen" takuumiehenä, ja sen tietää mikä on tulos. Tosi surullista.
Vastaus on tullut- etteivät anna”aineistoa” P.Kettunen teeppä valitus oikeusasiamiehelle. Mainitse , miten täällä ps. laiminlyö asiosta -sinulla on oikeus saada pöytäkirjasta ote sinuun liityvästä jäsenhakemukseen kohdistuvasta kokouksen päätöksestä.,
Älä missään nimessä anna tämän köörin toimia mielivaltaisesti vaan se on oikeutesi saada tämä p-kirjaote. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asia: Kettusen jäsenhakemus
Päätös: Hylätty yksimielisesti
Muut merkinnät pöytäkirjassa pöytäkirjan tarkastuksen jälkeen joskus syksypuolella, kun hallitus taas kokoontuu.Kyllä se kuulu sääntöjen mukaan antaa nyt kun asia on käsitelty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se kuulu sääntöjen mukaan antaa nyt kun asia on käsitelty.
Ei, vaan kun pöytäkirja on tarkastettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääsis etes kannattajajäseneksi paikallisyhistykseen jos ei muutoin.
Kyllä. Hyvä kompromissi ja kaikki ovat tyydytettyjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei, vaan kun pöytäkirja on tarkastettu.
Sen pystyy P.Kettunen vaatimaan, mikäli ette anna kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle.
- Anonyymi
Pääseekö Esa ehdolle ja onko postiluukusta kurkisteltu, cowboyhattu päähän
- Anonyymi
Teerisuon vesakossa pusikot rapisee kun juoksentelet siellä ja vedät postilaatikoita ojaan.
- Anonyymi
Turhakkeet haluavat kuppaamaan rahaa. Ei paljon kiinnosta, että saan valita suosikki turhakkeen, joka kuppaa rahaa.
- Anonyymi
Hyvä Pentti siellä tarvitaan PS kokemusta eikä nykyistä ajatusta "jos ei pidetä niin tapetaan".
- Anonyymi
Halla-Ahon kertoman mukaan Pentin PS kokemus rajoittuu oman eduskuntaryhmän jäsenien kampittamiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Halla-Ahon kertoman mukaan Pentin PS kokemus rajoittuu oman eduskuntaryhmän jäsenien kampittamiseen.
Scriptassa kertoo
"Oulun oli ainoa vaalipiiri, josta perussuomalaiset menettivät paikan. Jatkokaudelle valittiin Pirkko Mattila (6577 < 3947), Olli Immonen (4875 < 6419) ja Ville Vähämäki (3799 < 5534). Eduskunnasta putosi Pentti Kettunen (1806 < 3990). Opettavainen esimerkki siitä, että menestystä saavutetaan joukkuepelillä, ei omia kampittamalla."
Eli totta on. - Anonyymi

Eli totta on.Melko nolo lausunto Kettuselle. Eikä näytä tavat korjaantuneenkaan, täältä perskärpäsien kanssa trollaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Melko nolo lausunto Kettuselle. Eikä näytä tavat korjaantuneenkaan, täältä perskärpäsien kanssa trollaa.
Eikös se tämä yks pj. Harmaa parta saanut varoitukset Kettuseen kohdistuneesta kirjoittelusta Kainariin.
Näin muistelen, tästäkin johtuu nämä kaunat P.Kettudta kohtaan. Noloahan se on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös se tämä yks pj. Harmaa parta saanut varoitukset Kettuseen kohdistuneesta kirjoittelusta Kainariin.
Näin muistelen, tästäkin johtuu nämä kaunat P.Kettudta kohtaan. Noloahan se on.P.Kettusella on se dokumentti tallella.
- Anonyymi
( Eero ja Jussi & The Boys )
Ei aika mennyt koskaan palaa- Anonyymi
Ei palaa- entiset hyvät tyypit ovat lähteneet lätkimään .
Huonommaksi vaan koko ajan on mennyt. Suharit kun juonivat kaikkea ilkikurista…nyt P.Kettunen heidän kohteenaan .. .ikinä en tuohon joukkoon voisi kuvitella meneväni, enkä ole ps. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei palaa- entiset hyvät tyypit ovat lähteneet lätkimään .
Huonommaksi vaan koko ajan on mennyt. Suharit kun juonivat kaikkea ilkikurista…nyt P.Kettunen heidän kohteenaan .. .ikinä en tuohon joukkoon voisi kuvitella meneväni, enkä ole ps.Perussuomalaiset on suurin duunaripuolue.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perussuomalaiset on suurin duunaripuolue.
Suurin on sinulla iso suu.
- Anonyymi
Kuulin tuolla torin laidalla, että Kajaanin Perussuomalaisten hallituksen puheenjohtaja on kieltäytynyt antamasta Pentti Kettuselle otetta hallituksen kokouksen pöytäkirjasta ja päätöksestä ettei Kettusta hyväksytä yhdistyksen jäseneksi. Mihinkähän lakiin tai sääntöihin tämä perustuu? Oikea vastaus: Ei mihinkään - tämä on nyt sitä mielivaltaa ja vastoin kaikkia demokratian ja avoimuuden periaatteita.
- Anonyymi
Sinun piää nyt toimia ja saada se niinkuin kuuluukin , ota yhteyttä isompiin tahoihin , eiköhän asiat selviä?
On ne käsittämätöntä sakkia,?? - Anonyymi
Minäkin kuulin ja sain lukea erästä juttua törkeä esitys.
- Anonyymi
Eihän ne kuin riitelee kaikkialla. Tervemenoa@
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po804167Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi182786Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242674Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441876- 251696
- 1521500
- 1251481
Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?
Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin1011402Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2811385Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.911337