Nyt jos koskaan olisi ollut tilaus kappaleelle joka olisi julistanut sodanvastaisuutta. Minä kyllä häpeän olla suomalainen, kun täälltä ammattiraadin ja samoin kuin yleisönäänet menivät ihmisiä teurastavalle maalle.
Missä oli sodanvastaiset kilpaiukappaleet
Anonyymi-ap
8167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Nykynuoret ovat kauakana niistä nuorista jotka järjesti mielenosoituksia Vietnamin sodan aikana. Nyt olisi aika järjestää mielenosoituksia oikealta laidalta, kun kaksi äärioikeistolaista valtiota tappavat aseettomia ihmisiä.
Ei kai se olisi menestynyt, kun koko Eurooppa on sodan kannalla.
Vähissäpä ovat ryssän sotatoimien kannattajat. Valloitushalu tuskin rajoituu Ukrainaan.
Oisko Israelin pitäny antaa teknofestarin uhrit jättää kostamatta?
Suomella oli vahvasti sodan vastainen esitys...!
Eipä ollut viisujen teemana edes mikään sodanvastaisuus. Saavat harkita jatkossa paremmin, että kuuluuko tälläiset kysenaalaiset osallistujat tosiaan päästää kisaileemaan jo ihan turvallisuussyistä.
Suomen mies heilutti nahkapatukkaa rauhan merkiksi, ei voisi olla paremmin!
Hollannin edustaja heilutti nyrkkejä...
Ihan melkein säälittää tuo euroviisujen nykytyyli tai paremminkin täydellinen tyylittömyys! tapelkoot kaikki keskenään, ketä kiinnostaa , katsojaluvut jo romahti.