VTT:n tekemän selvityksen mukaan asuntotuotannon tarve Suomessa säilyy nykyisellä tasolla vielä seuraavan kymmenen vuoden ajan. Uusia asuntoja tarvitaan vuosittain noin 30 000. Tutkijat pitävät asuntojen tarpeen suuruutta yllättävänä tietona, sillä asuntotuotanto on laskenut joitain poikkeuksia lukuun ottamatta 1970-luvun puolivälistä alkaen.
VTT:n mukaan asuntojen tarvetta pitävät yllä muun muassa asuntokäytöstä poistuvien asuntojen korvaaminen uusilla, väestönkasvu, väestön ikääntyminen ja perherakenteen muuttuminen. Asuntotuotannon tarve alkaa vähentyä kymmenen vuoden kuluttua siten, että vuonna 2025 tarpeen lasketaan olevan 27 000 uutta asuntoa vuodessa.
Tutkijat arvioivat myös, että asuinrakennusten perusparannusten tarve kasvaa selvästi seuraavien 20 vuoden aikana. (STT)

Vastaukset 2
Vanhimmat
”Sama noin 30 000 asuntovolyymi on säilynyt Suomessa kymmenen vuoden ajan lukuun ottamatta pientä kuoppaa vuosina 95-96.
"asuntokäytöstä poistuvien asuntojen korvaaminen uusilla"
Taitaa mennä 70-luvun elementit kaatopaikoille.