Salaojitus

Voiko tontin salaojittaa lihasvoimin, siis ihan lapiolla kaivamalla? Kuinka syvällä putki pitäisi olla. Tontti on aika iso, pääosin savimaata. Tällähetkellä siinä on muutama vanha avo oja. Talon ympärys on kyllä rakennus vaiheessa salaojitettu mutta piha ei. Kaikki neuvot tervetulleita.
3849
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tietysti putken voi kaivaa käsinkin, jos vaan läytyy riittävästi ruistaranteista ja on paljon aikaa =). Putki pitäisi saada koko pituudeltaan anturan yläreunan alapuolelle ja kaatoa noin 1,5cm metrille. Putken pitäisi kulkea aika lähellä anturaa (30-50 cm) ja noudattaa seinälinjaa, eli esimerkiksi sisänurkissa ei saa oikaista vaan putkeen tehdään seinän mukaiset kulmat. Ainakin kellarilliseen rakennukseen, putket laitetaan kahteen kerrokseen, eli toinen putki noin puoli metriä ensimmäisen yläpuolelle. Kannattaa mieluummin käyttää niitä kaksikerroksisia jäykkiä putkia eikä sitä velttoa taipuisaa, koska siihen voi helposti tulla notkoja jolloin kaadot eivät toimi kuten pitää. Kaivannon alaosa täytetään kokonaan salaojahiekalla (putken alle 15cm). Seinään laitetaan patolevy ja kaivanto täytetään niin että seinän vieressä on vähintään 30cm salaojahiekkaa. Salaojahiekan ja muun täyttömaan väliin olisi hyvä laittaa suodatinkangas, jotteivät maat sekoitu aikojen saatossa.

Äänestä

Ai sullahan olikin jo seinän viurustat ojitettu. Onko muun pihan ojittaminen todellakin tarpeen? Riittäisikö avo-ojien kunnostus ja pihan pintamaiden muotoilu, niin että sadevedet valuu oikeisiin suuntiin. Pihan salaojitukse voit tietysti tehdä kuten rakennukseen, mutta tietysti ilman patolevyjä =)

Äänestä
  • Kiitoksia Tappi sinulle. Ihailempa totisesti sinunkaltaistasi ihmistä joka vaivautuu vastaamaan noin asiantuntevasti tänne palstalle. Hyvää kevättä sinne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tepa kirjoitti:

Voiko tontin salaojittaa lihasvoimin, siis ihan lapiolla kaivamalla? Kuinka syvällä putki pitäisi olla. Tontti on aika iso, pääosin savimaata. Tällähetkellä siinä on muutama vanha avo oja. Talon ympärys on kyllä rakennus vaiheessa salaojitettu mutta piha ei. Kaikki neuvot tervetulleita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu