Mikä siinä on, kun sanoo, että neuroleptit aiheuttavat terveydellisiä ongelmia, syyllistä haetaan muualta aina? Ei uskota, kuinka haitallisia neuroleptit ovat.
Syyllinen aina muualla kuin neuroleptit
Anonyymi-ap
2321066
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 232
Vanhimmat
Se on sellainen "ulvoo sutta" ilmiö. Kun ihminen valittaa ja syyttää kaikista omista ongelmistaan muita, niin vaikeapa siitä sitten on todesta ottaa jotain sivuvaikutuksia. Varsinkin kun ulospäin neuroleptit toimii kuin junan vessa.
Työttömien ajatusmaailma on sellainen että vika on aina lääkärien tai sosiaalityöntekijän. Koskaan se vika ei löydy esimerkiksi työttömän omasta laiskuudesta
Eivät kaikki työttömät ole laiskoja.
Monet menisivät töihin, jos niitä onnistuisivat saamaan.
Jos työ ei maistu niin otetaanpa tuet pois
Onhan meillä paljon sellaista rakenteellista työttömyyttä, mikä ei ihan niin aidosti ole työntekijänsä itsensä vika.
Mutta sen mitä sivusta olen seurannut, niin onhan siinä myös paljon sitä, että itse ikään kuin halutaan tai kouluttaudutaan sellaiselle alalle mikä ei sitten vedä. Otetaan vaikka esimerkiksi nämä artesaani alat. Ajatellaan että ollaan sellaisia käsillä tekeviä ihmisä, joiden on mukava "askarrella" jotain, mutta ei oteta huomioon että nykyisin käsityöläisten täytyy markkinoida ja olla aika ekstroverttejä että saa sitä nimeä ja mainetta tehdäkseen sitä työtä.
Artesaaneilla on usein jokin persoonallisuus häiriö, narsismi ym
Kun taideaineiden opiskelijoiden kanssa juttelee niin koko ajan kuulee "minä minä"
He luulevat olevansa maailman tärkeimpiä ihmisiä joiden surkeita luomuksia kaikkien on ihailtava
Oletpa typerä ja törkee!
Oletko itsekin taideaineiden opiskelija, kun heitä niin tunnet ?
Täytyy tuntea heitä aika paljon, että pystyisi väittämään yleistäen, että ovat ( kaikki? ) sellaisia.
Eikä ne nyt ole suunnitellut jotain leikkauksia tuista, jos työttömyys kestää liian pitkään ?
Joku määräaika kun umpeutuu työttömänä, niin vähennetään jotakin rahaa, ja jos edelleen työttömyys jatkuu, niin ajan myötä taas vähennetään, jne.
Toisaalta, ei sekään täysin oikein ole, jos työtön menettää rahojaan, kun ei saa töitä, vaikka kuinka hakisi. Silloin se ei ole oma vika, että työttömyys jatkuu ja silti rahallisesti menettää, vaikka olisi kuinka niitä töitä hakenut.
Psykiatriset ongelmat otetaan huomioon kuntouttavassa työtoiminnassa eli jos työtön on mielisairas hänet ohjataan hoitoon
Eihän ongelma olekkaan se, etteikö niitä otettaisi huomioon, vaan se että on ihmisiä jotka syyttävät niistä neuroleptejä, vaikka eivät niitä edes syö, vaan kantavat ne roskikseen tai jotain muuta vastaavaa.
Ei siinä ole järkeä että potilas ei syö lääkkeitä
Lääkkeet tulisi ottaa valvotusti sosiaaliviranomaisten valvonnassa
Hoitoala tietää, että pakko on erittäin huono keino auttaa ihmistä. Siksi sitä käytetään erittäin harvoin, ja äärimmäisessä hädässä.
Siitä valittaminen puolestaan kertoo karua kieltään ihmisen voinnista, mitä se on ollut ja indigoi joskus liian hyvin sitäkin, että mitä se on nyt ilman lääkkeitä.
WHO:n määräys kieltää pakon. Suomen ihmisoikeusrikolliset ja juridisesti rikolliset terveysviranomaiset eivät vain välitä laista tuon taivaallista, koska he ovat aitoja natseja.
Suomen sosiaaliviranomaiset ei riittäisi vahtimaan jokaisen lääkitystä tarvitsevan lääkkeen ottoa.
Ja jos ei ole pakkohoidossa, lääkkeitä ei ole pakko käyttää.
Nuo WHO julistukset eivät ole lakeja, vaan pelkkiä suosituksia
Ihmisten tulisi ottaa psykiatrien määräämät lääkkeet
Koska vain otettu lääke auttaa
Hyvä kun muistutit. Alkaisi olla korkea aika lunastaa lupauksia niistä lukuisista psykiatrian pakottamista ihmisistä ja allekirjoittaa kansalaisaloite.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12942
Mikä ero on lailla ja suosituksella?
Oletko ajatellut että kärsit ns. anti-sosiaalisesta persoonallisuudesta, yleistä teillä porvareilla.
Olisi mielenkiintoista nähdä, vieläkö suosittelisit lääkkeiden ottamista, jos itse joutuisit syömään niitä. Neuroleptit ovat järkyttäviä lääkkeiden irvikuvia.
Nämä lääkkeet ovat THL:n hyväksymiä
Jos sairas ihminen ei ota lääkkeitä suosituksen mukaan, niin miksi WHO:n suosituksiakaan pitäisi noudattaa?
Anteeksi jos taas joudun huomauttamaan sairaan ihmisen ajatusagrobatiasta.
Jos joutuisin syömään neuroleptejä, niin olisin sairas. Kyllä loogista olisi suositella niitä kaikille muillekkin sairaille jotka joutuvat syömään niitä. Ellei neuroletpit jotenkin taijanomaisesti tekisi minusta sairaudentunnottoman, jolloin tietenkin kuvittelisin että joutisin syömään niitä turhaan, eikä niitä silloin voisi suositella kenellekkään.
Ja ennen kuin se itku taas jatkuu, niin kyllä, olen syönyt neuroleptejä.
Sun suositukset on vessapaperia verrattuna WHO:on.
Lakia on noudatettava, tai voi tulla sanktiota.
Suositus on vain suositus, jota ei ole laillinen pakko noudattaa.
Teillähän sitä rahaa riittää olla noudattamatta ja muurariveljenne pitävät huolen että tiilen päiden laskeminen ei teitä koske. No ette te kyllä ihmisoikeusrikoksistannekaan tuomille joudu, koska niiden noudattaminen on vain "suositus".
Juridisesti WHO:n suosituskin sitoo viranomaisia, koska Suomen perustuslain mukaan viranomaisten on noudatettava kaikessa toiminnassa tarkoin lakia ja hallintolain mukaan viranomaisten toimien on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia. Myös kansainvälisen järjestön suositus - jonka järjestön jäsen Suomi on - on "oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettu odotus". Liian vaikeaa teille kerma_erseille.
Eihän sillä sairaudentunnottomuudella ole mitään tekemistä järjen kanssa.
Tähän väliin tulee vähän faktoja.
Suomi on demokratia.
Demokratiaan kuuluu tietyt periaatteet ja käytänteet joilla lait säädetään.
Jonkun kansalaisaloitteen (kirjoitushetkellä 406) Suosittelijaa ei voi pakottaa demokratiassa että jonkun WHO:n suositus muuttuisi laiksi.
Vähemmän sitä mussutusta siitä, että miten paljon parempi maailma olisi, kun itse saisi olla digtaattori, ja enemmän niitä demokraattisia tekoja, ja niiden MONIEN ihmisten allekirjoituksia.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12942
Te otatte lääkkeet jos käsketään
Ette te voi vedota johonkin epämääräisiin WHO suosituksiin, kun ne säännöt on merkityksettömiä julistuksia, voi verrata lähinnä joihinkin poliittisiin pohdintoihin
WHO on ihan hyvä toimija ja heidän suosituksetkin on periaatteessa ihan hyviä, mutta sieltä puuttuu se käytäntöön paneva resurssi.
Ihan sama kun minä suosittelisin ihmisiä olemaan rikkaita, koska köyhyys aiheuttaa sitä ja tätä. Mutta todellisuudessa minulta puuttuu se resurssi millä toteuttaisin sen suosituksen.
Eli suositukseni kuulostaa lähinnä utopistiselta vattuilulta, vaikka siihen täytyykin pyrkiä.
Kuinka tämä perustuslain periaate soveltuu "demokratiaasi":
Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Suomi on Euroopan unionin jäsen.
Toisin sanoen kansainväliset sopimukset, kuten ihmisoikeussopimukset, sekä kansainvälinen yhteistyö, kuten WHO suositukset, menevät kansallisvaltiotason "demokratiasi" ohi.
Tiesitkö muuten että tällä hetkellä "demokratiassasi" hallitusvaltaa käyttää 30% vähemmistö.
Tiesitkö että WHO:n johtaja on ihmisoikeusrikollinen
Ei heidän julistuksillaan" ole arvoa
Mitä "järkevämpi" niin sitä hienompia mielen himmeleitä sitä kehitetään kertomaan valheita itselle.
No soveltuu vähän samalla tavalla kuin se, että käyttämällä länsimaisia terveyspalveluita olen "sitoutunut" siihen. Enkö saa käyttää omaa harkintaa silloin kun lääkäri suositteleekin minulle neuroleptejä? Vai ajaako lääkärin suositus vain minun itsemääräämisoikeuden ohi?
Vai onko ne vain kaksi eri asiaa, koska olen kaksinaismoraalinen ihminen?
Itse tunnen vain jo jonkinlaista uraa tehneitä taiteilijoita / artesaaneja. Sanoisin että heistä selvä enemmistö on ihan huipputyyppejä. Mutta voi olla että "markkinatalous" hoitaa tukevaa karsintaa, ennen kuin siihen pisteeseen päästään.
Jonkinlainen ongelma psykiatrian puolella on kyllä se, ettei potilasta kovin usein uskota.
Sanoo hän mitä vain, niin vähän on kyseenalaista, otetaanko todesta.
Siinä on heikossa asemassa, kun ei uskota. Siinä jää ilman oikeanlaista hoitoa.
Osaisitteko vähän tarkentaa, että mitä siellä ei uskota?
Uskota ei esimerkiksi neuroleptien aiheuttamaa tukalaa oloa, vaikka se näkyy monista päälle päin, että kärsivät niiden vaikutuksista. Ei uskota, se on sina jokin muu syy. Eivät ole kuitenkaan itse edes kokeilleet neuroleptejä. Onko ketään lääkäriä, joka olisi itse käyttänyt neuroleptejä, joka voisi kertoa, miltä hänestä tuntuvat ne? Muita en usko, koska omakohtaista kokemusta ei ole.
Kaikki esimerkit koske TKta eikä lääkäreitä. Ja on aloja, joiden jonot saadaan purettua kerran vuodessa. Silloin tehdäänkin ne kirjalliset työt, ohjeet, inventaariot, laatu, koulutus / pakolliset kurssit, jotka on jäänyt muulta vuodelta rästiin. Saattaa tuntua jostakin tylsältä ja asiakastyö on mieluisampaa. Ymmärrän tämän ajatuksen täysin.
Ja kyllä, meillä on julkisella puolella pula lääkäreistä.
Aikoinaan vaikutti siltä, että potilas ei saa koskaan olla oikeassa.
Jotkut psykiatrit olivat sen sortin auktoriteetteja, että heidän sanomisiaan ei sopinut millään tavalla kyseenalaistaa.
Potilaan olisi pitänyt taipua, alistua kaikkeen, mitä vain lääkäri keksikin määrätä, esim. lääkkeet, hoitomuodot avohoidossa ( jotka kuitenkin pitäisi olla vapaaehtoisia ).
Enkä tuolla tarkoita yleistää, ei kaikki, eikä joka paikassa ole ollut samanlaista.
Uskottavuusongelma on myös potilaasta itsestään kiinni. Vaikka ei olisikaan ainoa syy.
Mikä muuten näkyy erittäin hyvin tälläkin foorumilla, koska anonyymiteetti tuo aina ihmisen aidoimman puolen esiin.
Niin joo, ja anonymiteetti ei tarkoita sitä, että täälläkin lähes ensimmäiseksi väitetään tuiki tuntemattomien ihmisten olevan lähes täysin " hulluja ", jotka eivät muka ymmärtäisi omaa tilaansa ja ainoastaan valehtelisivat kaikesta, mitä suustaan päästävät.
Mielenterveysongelmaisiakin on monenlaisia, jotkut aivan järjissään, jotkut valitettavasti eivät.
Tuokin kertoo ihmisten asenteista mt-potilaita kohtaan, kun kirjoitetaan, että " täälläkin näkee ", sekä " tuo aidoimman puolen esiin ".
Etenkin silloin, kun noin väitetään niistä täysin itselle tuntemattomista ihmisistä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17763368/onko-psykiatria-tiedetta
Onko psyk tiedettä
Uskallan väittää, että siinä vaiheessa kun yritetään laittaa läsiksi ja käytetään ilmaisuja "lähes täysin hulluja" ja "Ainoastaan valehtelisivat". Niin ihminen kyllä tietää tasan tarkkaan mistä uskottavuusvajeesta on kyse, mutta ei vaan ilkeä tunnustaa sitä.
Vaikka meitä kuntoutujia onkin moneen eri lähtöön, niin suurimmalla osalla ei ole sitä pakonomaista tarvetta tulla esittämään muunneltua totuutta anonyymeille foorumeille.
Kerro minulle miksi tämä ilmiö ei näy samanlaisena livenä? Siksikö että niitä muunnellun totuuden puhujia on niin vähän, etten tapaa niitä? Vai siksikö, että ihminen jo lähkökohtaisesti itse tietää valehtelevansa, eikä uskalla tehdä sitä omilla kasvoillaan?
Ehkä ilmiö johtuu siitä, että anonyymina on hyvin helppo sanoa, kertoa, ihan mitä tahansa.
Livenä ei kai useimmilla uskallus riitä sanomaan asioista ihan suoraan.
Jotkut tietävät valehtelevansa, jotkut eivät edes tiedä valehtelevansa, ja jotkut yksinkertaisesti eivät pahemmin valehtele.
Eipä täällä palstoillakaan kukaan pysty tietämään tarkkaan, kuka valehtelee, kuka ei. Toki jos asiat menee täysin käsittämättömiksi, valheen tajuaa.
Kysymys hoitohenkilökunnalle:?oletteko kukaan lääkäri tai muu kokeilleet käyttää edes lyhyen aikaa neuroleptejä? Kenenkään teidän sana ei nimittäin paina, joilla ei ole omakohtaista kokemusta.
Eikö tämä kysymys kannattaisi kysyä hoitohenkilökunnalta?
Vuosia sitten olin suljetulla osastolla, jossa oli samaan aikaan potilaana erikoislääkäri.
Olin aivan hämmentynyt, kuinka täyteen lääkkeitä henkilökunta siellä pumppasi tämän lääkäripotilaan.
Hänellä on varmasti aitoa kokemusta psyyken lääkkeistä. Tosin ei tietoakaan, onko enää hengissäkään.
Onko ratsastus urheilua?
Onko Aku Ankka kirjallisuutta?
Eiköhän siellä ole joku höppänä joka kuvittelee, että hoitohenkikökunta täällä ilmaiseksi heitä tunkkaisi.
Aku Ankka on kuvitettua kirjallisuutta, ja vieläpä aika opettavaista kirjallisuutta.
Neuroleptien haittoja ei haluta myöntää koska lääketeollisuus kehittää ja tukee neuroleptien käyttöä. Toinen seikka on se että markkinoilla ei ole parempia lääkkeitä skitsofrenian hoitoon. Ehkä tulevaisuudessa CBD valmisteet mullistavat kaiken?
Yhden yksikön (tai kahden vastaavan yksikön, joissa asiakasmateriaali on suht sama) sisällä suoritteiden vertaaminen on ok, mutta joku nyt tuntuu yleistävän saman ajattelun muihin ammattiryhmiin ja jopa toiseen sektoriin, joka kyseenlaista.
Taitaa olla vähän sama asia, että neuroleptien hyötyjä ei haluta myöntää, sehän tarkoittaisi sitä että vika ei olakkaan aina jossain toisessa.
Uusia lääkkeitä ja hoitoja odotellessa.
Jos lääke saa tuntumaan siltä, että on piikki takaraivossa, ja asento seisoessa tai kävellessä takakeno, on lääke todella haitallinen. Jos ei pakotettaisi käyttämään neuroleptejä, olisi asuntokin siivottu ilman kotikäyntejä. Neuroleptit tekevät toimintakyvyttömäksi..
Se neurolepteissa on kauheaa, että niistä ei pääse irti, vaikka mitä tekisi. Ja lääkärit eivät auta.
Tunne haitallisuudesta, ja haitallisuus on kaksi eri asiaa.
Siinä on taas sellaisen kirjoitus, joka ei ole itse käyttänyt neuroleptejä. Jopa sairaalan lääkäri sanoi, että on muitakin, joilla on sama vaikutus aivoihin keskushermostoon, että se aiheuttaa piikin takaraivoon. Ja sinä vain epäilet epämääräisiksi tunnetiloiksi sellaista, johon joutuu syömään särkylääkkeitä. Milloinkahan neurolepteillä puoskarointi muuttuu rikokseksi ihmisyyttä kohtaan? Koska sitä neuroleptit ovat.
"Milloinkahan neurolepteillä puoskarointi muuttuu rikokseksi ihmisyyttä kohtaan? "
Milloin rikos ihmisyyttä vastaan on muuttunut lääketieteeksi, koska sitähän psykiatria on.
Neurolepteja tarvitaan tukemaan propagandaa ihmisen sairaudesta, jota ei ole olemassa, niillä aiheutetaan ennalta luodun kuvitteellisen sairauden mukainen tila. Se on itseään psykiatrien toimesta toteuttava ennuste ja leima. Rikos, rikos ihmisyyttä vastaan, ja seuraus totettajansa mielenvikaisuudesta.
Mikä se estää sen minun lääkkeiden käytön? Sekö että ymmärrän, ettei oma subjektiivinen kokemukseni ole absoluuttinen totuus?
Vai pitääkö minun selittää olevani näin hankala ja epämiellyttävä ihminen koska olen saanut sitä haittaa neurolepteistä?
Lääkkeiden vaikutukset, myöskin haitat, eivät ole muuttuneet millään tavalla, voi sanoa jopa vuosikymmeniin, vaikka jatkuvasti tulee joitain muka " parempia " lääkkeitä markkinoille.
Että lääkäri myöntää lääkkeen vaikuttavan " piikin takaraivoon " lailla, ja silti ovat kovin halukkaita niitä potilailleen määräämään ?
On minullekin psykiatri sanonut suoraan, että neuroleptit lamaavat tunteita, ja niitäkin silti vain määräillään, lähes vaivaan kuin vaivaan.
Oletko hankala ja epämiellyttävä ?
Jos ihmisellä on tietynlaisia psyykkisiä ongelmia, eikä ole keksitty muita lääkkeitä, on annettava sitä mitä on. Vaikka siinä on sivuoireita
Mitä tarkoitat tuolla " tietynlaisia " ?
Toki kai katsovat haitat ja hyödyt, kumpia enemmän, kumpia vähemmän.
Psyykkisiin ongelmiin pitäisi käyttää enemmän muunlaisia hoitokeinoja, eikä vaan turruttaa ihmisiä lääkkeillä.
No, minkälaisia lääkkeitä toivoisit?
Jos ei ole sairautta, niin töihin vaan.
no, millaisia muunlaisia toivoisit.
En toivo mitään, en edes muunlaisia.
Miksi sanoa tietynlaisia, kun psyykeongelmia on olemassa kaikenlaisia, ja niistä kärsivät ihmisetkin ovat keskenään erilaisia. Hekään eivät ole juuri tietynlaisia.
Kun tunnet useamman kuntoutujan, niin kyllä sieltä rupeaa sitten erottumaan että kuka on masentunut ja kellä on vanhan kunnon hyvän ajan luulosairautta.
Toki nuo erottaa tuntiessaan paljon ihmisiä. Joillain on oikeita ongelmia, joillain ei niin oikeita.
Itse en kuitenkaan tuntemiani ihmisiä arvostele tai arvota sen perusteella, onko oikeasti ongelmia, vai ei. En sano, että he olisivat jotenkin " tietynlaisia ".
Luulosairaat tosin voivat joskus olla rasittavia, vaikka tuttavieni joukossa ei sellaisia suoranaisesti ole.
Oikeastaan itsekin oppii aika paljon, mitä enemmän tuntee erilaisia ihmisiä. Siinä oppii toisista paljon, mutta myös omasta itsestään.
Niin tai sitten ei ole annettava. Lopetin antipsykootit psykiatrin vastustuksesta huolimatta ja voin paljon paremmin siihen verrattuna mihin psykiatri minut lääkitsi. Olen alasajanut kaikki lääkkeet vaikka minut disgnosoitiin niin vaikeasti oirehtivaksi että sain merkinnän kelakorttiin lääkkeiden ostoa varten.En ymmärrä itse miten kukaan pystyy toimimaan antipsykooteissa. Ehkä jossain 25 milligrammassa ketipinotia pystyy toimimaan unilääkkeenä mutta raskaat annokset aiheuttivat kognitiivisia ongelmia. Lisäksi ne sotkivat tunne-elämän varastaen kyvyn tuntea sekä aiheuttivat silkkaa kauhua tehdessään extrapyramidaalioireita.
Anteeksiantamattominta on että kun nuo sotkee pään lääkkeillä he myös näkevät siitä puhjenneita oireita esim itsemurha-ajatukset, alhainen toimintakyky, sekavuus sitten ihmisen psyyken ongelmina.
Kiitos "kysymästä" itse aloitinkin työnteon aikalailla psykiatrian lääkkeiden alasajon jälkeen.
Ja ps työelämä ei ole välttämättä myöskään terve vaatimuksineen aina.
Hahmotan itsestäni huolenpidon holistiseati nykyään siinä missä psykiatria hahmotti sen yksioikoisen medikalisoituneesti.
Kiitos "kysymästä", itse lopetin valittamisen kun aloitin oikean työn tekemisen. Ei näänyt hirveästi aikaa sille. No jos totta puhutaan, niin ne molemmat oli sivutuotteita sille, että lopetin uhriutumisen.
Eli tulit parempaan kuntoon.
Uhriutumistakaan ei lopeta noin vaan, siitä pääse eroon, kun alkaa toipumaan ja paranemaan.
Itse lopetin hahmottamasta ihmiselämän tunteita ja pahaa oloa sairautena. Sekin auttoi. Käytän sanaa parantuminen juuri enää harvoin elämästäni.
Käsitteitä itsehoito, tunteiden kanssa pärjäämään opetteleminen voin käyttää. Uhriutumista en käytä. Se monesti heijastelee psyykeä jos kokee jatkuvasti tarvetta käyttää tuollaisia sanoja.
Lääkkeistä piti kyllä parantua koska ne sotki kropan niin totaalisesti.
Jännä kun esim lääkkeiden tärkeydestä puhutaan tietyissä tiloissa niin kukaan ei kysy meiltä jotka lopetimme ne ja koimme ne lähes invalidisoivina. Ja uskon meitä lääkkeettöminä toimintakykyisempiä lopettajia riittävän. Ihan kaikissa diagnooseissa.
Ammattilaiset eivät halua uskoa/myöntää, että elämänlaatu voi parantua, kun lopettaa lääkityksen.
Siitä se johtuu, ettei näistä asioista puhuta näin päin.
Varmastikin on monia, jotka ovat pärjänneet paremmin ilman lääkkeitä.
Toki heitäkin on, jotka tarvitsevat jonkinlaisen lääkityksen tuekseen pärjätäkseen jokapäiväisessä elämässään.
Kyllä sitä töihin mennään, jos pääsee edes kokeilemaan elämää ilman neuroleptejä. Ja huom! Sinne töihin ei niin vain mennä. Joko otetaan tai ei. Työpaikka ei ole oikeus.
Psykiatria on farssia. Siinä ei hoideta oikeiilla lääkkeillä. Mitään lääkkeitä eivät neuroleptit ole. Antaisivat edes mahdollisuuden olla ilman. Mitä tuollainen pakkohoitaminen on? Onko mitään vertaistukea neuroleptien pakkokäyttäjille. Olisin kiinnostunut sellaisesta.
Avohoidossa ei ole kenenkään pakko käyttää lääkkeitä.
Jos lääkäri katsoo lääkityksen pakolliseksi, on ihminen laitettava pakkohoitoon, osastolla voivat kenties pakolla lääkitä.
Psykiatriassahan vasta viimeinen keino on läälleet, ethän vain ole ollut niin "yksinkertainen" että olet kieltäytynyt niistä kaikista muista hoidoista?
Siksi psykiatria on täynnä kaikkia erilaisia ryhmiä ja vettaisuuksia, mutta sellaista "yksinkertaisten ihmisten" ryhmää ei ole tullut vastaan.
Anteeks, jos en taas sulata tällaista käänteispsykologiaa, mutta eiköhän me kaikki olla synnytty ilman neuroleptejä, että eikun vaan sitä työntekoa kokeilemaan.
Itsekään en käytä uhriutumis-sanaa, kun en oikein edes ymmärrä, miksi muka pitäisi tällaisessa yhteydessä sellaista sanaa käyttää.
Olen ollut potilaana, en minkäänlaisena uhrina.
Jos olisin ollut onnettomuudessa, tai rikoksen kohteena, voisin olla uhri.
Vaikka pääsee kokeilemaan elämää ilman neuroleptejä, ei ole välttämättä enää työkykyinen kaiken sen seurauksena, mitä vuosien varrella on tapahtunut.
Takana on rankat lääkitykset, niistä jääneet haitat ja harmit, enemmänkin fyysiset haitat.
Toki aivotoimintakaan ei ole jälkeenpäin samanlaista kuin ennen vuosikausien lääkityksiä on ollut.
Eiköhän se ammattilainen jolla on kokemusta useista sadoista potilaista, osaa suhteuttaa sen näkemänsä elämänlaadun siihen oppimaansa koulutukseen.
Se on valitettavasti taas sitä sairaan ihmisen fantasiaa, että se olisi jotenkin hoitajalta pois, jos hän onnistuu työssään.
Ammattilainen on myös se, joka näkee ne epäonnistujat, jotka eivät pärjää paremmin ilman lääkkeitä.
Pakkoneuroleptaukselta välttyy jatkossa kun pysyy erossa injektiomuotoisista lääkkeistä vaikka kuinka psykiatri setä niitä pharma sponsored tutkimuksensa perusteella suosittelisi parhaimpana vaihtoehtona ikään. Pillerimuotoisista on helpompi vieroittautua. Kaikki lääkkeet vähitellen alas koska äkillinen lääkelaskut voi puhkaisya esim unettomuutta milloin hyvinvointi voi horjua. Pahinta aikaa lääkkeissä on aloitus, lopetus, vähennys ja nosto jolloin kehon ja hermoston homeostaasi horjuu. Ei vain lääke vaan kaikki ne muutokset mitä kehossa tapahtuu niiden myötä kun keho poloinen yrittää vähennellä reseptoritiheuttä, nostaa sitä, tasapainottaa aivokemioissa uudelleen että mitään ei ole liikaa tai liian vähän. Pahimmillaan jos kroppa menee sekaisin seuraukset voi olla kamalia motorisista oireista alkaen (been there done that extrapyramidaalioire) . Monimutkaiset prosessit kehossa voivat sotkerntua. Ja voi kuinka psykiatrisetä kädet syyhyten on siinä vaiheessa määräämässä sinulle lääkkeitä (huumori). Älkää antako noiden tollojen sotkea kehoanne älkääkä itse olko tolloja ja sotkeko kehoanne. Better to be safe than sorry.
Olen aina kiitollinen että jätin ottamatta myös sähköhoidon kun tiesin että oloni liittyy lääke haittoihin. Se siitä olisi vielä puuttunut kun olisi muistihäiriöitä tai muuta lisädamagea ja sotkua aivoille tuostakin.
Älkää ajautuko kierteisiin hoitoja joilla hoidetaan hoidon haittoja. Luottakaa intuitioonne. Ja uskon jokaista joka kertoo neuroleptien haitoista.
En halua olla jähmeä, tunnoton, tunne-elämältä turra, pakko liikkuva otus vaan oma itseni. Neuroleptit tarkoitti minulle elämäni varastamista minulta.
Tämä on juuri taas sitä sairaan ihmisen logikkaa.
Hoitoa ei tarvitse antaa kenellekkään, kun MINÄ tunnen niin. Ei tarvitse antaa syöpähoitoja, ei tarvitse antaa leikkaushoitoa, ei tarvita edes hammaslääkäreitä, kun MINÄ niin tunnen.
Lääkkeitä ei ole pakko syödä jos itse pärjää ilman, mutta se ei voi estää kenenkään toisen ihmisen hoitoa.
Pikkasen taas sordiinoa siihen MINÄ MINÄ MINÄ ajatteluun.
En varsinaisesti osaa sanoa, kumpi on ensin, muna vai kana. Rupeaako olo paranemaan, jonka jälkeen asioita pystyy käsittelemään paremmin jne. Omalla kohdallani siihen liittyy työhön palaaminen ja monta muuta asiaa.
Uhriutumisen kohdalla jouduin tekemään kuitenkin tietoisen valinnan. Mikään mahti maailmassa ei pysty enää korjaamaan niitä lapsuuden kauhuja tai hoitovirheitä mitä kohdalleni on sattunut. Niistä valittaminen ei tule auttamaan minun tai kenenkään muunkaan elämää.
Sen jälkeinen urakehityskin on ollut sen tyylistä, että oletan aika paljon tarmoa mennen hukkaan, koska tuskin enää keski iällä ihminen räjähdysmäisesti kehittyy muuten. Mutta nämä ovat tietenkin vain minun omia kokemuksia ja tuntemuksia.
En nyt puhu kenestäkään henkilökohtaisesti, mutta jos se näyttää uhriutumiselta, se kuulostaa uhriutumiselta, se haisee ja maistuu uhriutumiselle, niin silloin se on uhriutumista.
En väitä että ihmisellä ei olisi oikeutta tuntea sitä vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta, mutta siinä vaiheessa kun siitä tunteesta ei pääse eroon, niin eipä elämäkään etene, vaikka muuten siihen olisikin potentiaalia.
Toivotaan, että nykyään on tosiaan noin päin, että ensin kokeillaan kaikki muut keinot.
30 vuotta sitten laitettiin heti vahvat lääkitykset päälle. Ja vielä senkin jälkeen vuosien varrella.
Ammattilaisissakin on eroja.
On heitä, jotka hoitavat sen mukaan " kun olen lukenut näin ja näin.."
Sitten on heitä, jotka toimivat ja hoitavat ns. maalaisjärjellä, eli ottavat huomioon yksilön ja yksilön tarpeet. Kuuntelevat myös potilasta, hoito tapahtuu yhteistyössä. Kaikkien ammattilaisten kanssa ei mene niin.
Itse olen aina ajatellut niin, ettei minulla ole oikeutta puuttua muiden lääkityksiin.
En kiellä, en tuputa. Jokainen tekee omat päätöksensä itse, sekä lääkärinsä kanssa.
Kun olen itse sen mankelin läpi käynyt, tiedän kyllä, miten se minuun vaikutti, mutta ymmärrän senkin, että olemme kaikki erilaisia.
Ymmärrän kyllä senkin, että jotkut haluavat neuvoa ja opastaa muita omien kokemusten perusteella, en kuitenkaan hyväksy sitä.
Ikävästä tunteesta pääsee eroon, siihen ei ole mikään pakko jumittua.
Kaikilla on menneisyys, toisilla helpompi, toisilla vaikeampi.
Mitä paremmin menneisyytensä kanssa pärjää, elämä voi sujua hyvinkin. Menneisyyden voi jättää taakse, ajatella, että ennen oli niin tai näin, vaan eipä ole enää ( siis jos ei ole ).
Siinäkin olemme erilaisia, toisia asiat jäävät painamaan, toisia ei.
Ja sitä varten psyykkisiä ongelmia yritetään hoitaa, että ihminen oppisi pärjäämään menneisyytensä ja itsensä kanssa.
Psykiatria ei pyyhi menneisyyttä pois, se ei katoa hoidoilla, ei pillereillä. Ne on ainoastaan oireiden hoitoon tarkoitettu.
Terapia on tehokkaampi hoito itseensä tutustumiseen ja ymmärtämiseen.
Sinä ja sinun sairaan ihmisen logiikat. Eli jos puhuu siitä mikä hoidossa meni pieleen tai mitä kannattaisi hoidossa ottaa huomioon hoitoa ei pidä antaa kellekään. Oma logiikkasi ontuu.
Ketjun teema oli aikalailla se että ihmiset kertovat haitallisia kokemuksiaan neurolepteistä ja hoitomallista.
Mutta jotkut ne niin rakastaa tätä hoitomallia.
Missäköhän ulottuvuudessa tuo yksi elää jonka mukaan lääke on viimeinen keino.... I
Menneisyyden jättäminen taakse - ajattelu ei toimi traumatisoituneilla
Ajattelu on yksi osa toipumista, myös traumojen hoidossa.
Psyyke sisältää monia eri juttuja, ja ajattelu on yksi niistä.
Vai täytyykö sanoa ajatusmalli, kuka mitenkin.
Paras tapa välttää pakkohoitoa tai lääkkeitä on se ettei niitä tarvitse. Ei sitä tarvitse sen enempää selitellä.
Ammattilaisissa on eroja, on hyviä ja on huonoja, mutta suurin osa on niitä tuikitavallisia. Se jos taas ei pärjää kenenkään kanssa, on paikka käydä konsultoimassa peiliä.
Tämän ja sadan samanlaisen muun ketjun tarkoitus on vahvistaa niiden viiden vakiokävijän vahvistusharhaa.
Edelleenkin samaa Minä Minä Minä itkua, ilman aikomusta objektiivisesti ottaa huomioon mitä hoito on.
Olisiko se ulottuvuus, missä kaikki sairaudentunnottomat ihmiset päätyy lääkäriin niin myöhään, että ei ole olemassa enää muita kuin viimeisiä keinoja?
Silti niin lukuisat traumatisoituneet onnistuvat tekemään sen.
Joko olet saanut itsesi sinne traumaterapiaan? Vai vieläkö uhriudutaan?
Psykiatrian alan ammattilaiset näkivät minut sellaisena että pärjään paremmin lääkkeillä ja siltä polulta lähdin itse pois.
"nää lääkkeet tasapainottaa aivokemiota"
" psykoosinestolääkkeet"
"kuin insuliini diabeetikolle".
Lääkkeet sotki aivokemiat vituralleen mikä ilmeni motorisia häiriöinä.
Psykoosioireita sain suunnilleen niistä main kun lääkekokeilut oli jo kesken.
Psykoosidiagnoosi on loistanut poissaolollaan vuosia kun lakkasin mm neuroleptikokeiljt ja muut lääkekokeilut.
Insuliini ohjeen mukaan käytettynä ei laukaise diabeetikolle oireita mitä sen pitäisi hoitaa. Myös pystytään todentamaan biologisesti tarve insuliinin käytölle. Aivoistani ei puutu neuroleptejä eikä SSRI lääkkeitä. Fysiologisesti ne ovat mielestäni enemmänkin toksisia aivoille, ainakin pitemmän päälle
Mihin elämän pitäisi edetä? Perhe, työ, asiantuntijatyö? onnellisuus? Valaistuminen? Syvä tasapaino? Ei kirjoita suomi 24:n vaan valistunermmille foorumeille?
Mitä on se etenemisesi mistä sulla on obsessio?
JA MISTÄ SINÄ TIEDÄT MIHIN KENENKIN ELÄMÄ ON Edennyt?
Aika paljon oon kyllä esim itte uhriutumiseni lomassa saanut aikaiseksi voi pojat. XD
Oma ainoa pakkohoitoni alkoi siten että sain lääkkeistä harmia mikä johti lääkkeeseen, toiseen lääkkeeseen ja lopulta totaaliseen zombifioitumiseen. Ja sitten kovaan vieroitus putkeen niistä minä aikana kirosin lääkkeet alimpaan helvetti in.
En enää koe tarvitsevani lääkkeitä kun en niihin koske ja en usko enää psykiatrian hoito malliin siltä osin.
Enkä koe että aikanaan edes tarvitsin lääkkeitä niin miten psykiatria niitä esitteli tarvitsevan mm kemiallisista häiriöistä aivoissa johtuen jota Muka lääke korjaa. Se oli kuin tarina yksisarvisista, yhtä totta. Erilaisia tapoja on hoitaa itseään.
En tiedä olenko täällä missään välissä kieltänyt kaiken hoidon miten tulkitset asiaa 😂 yritän kovasti mm suositella ihmisille itsehoidon keinoja ja oloaan kannattaa parantaa. Jos terapia tai lääke auttaa go for it. Itse en vain suosittelisi rakkaimmilleni välttämättä nykyistä hoitomallia.. Ajattelen vain laatikon ulkopuolelta psykiatriasta ja kritisoin sen lääke-- ja diagnoosikeskeistä hoitomallia miten asian koin ja kannatan holistisempaa traumainformoidumpaa ihmisyyttä enemmän ymmärtävää vähemmän medikalisoitunutta mallia jossa huomioidaan yhteiskunnallinen konteksti ja ihmisen sosiaaliset ympyrät ja ihmiselle sattuneet asiat paremmin hänen leinaamisensa sijaan. Filosofinen ajattelu kärsimyksestä on tärkeää ja koen ajattelun kärsimyksestä mielenkiintoisena, miten esim uskonnot tai filosofia hahmottaa sen vs miten se hahmotetaan psykiatriassa kun sitä tulkitaan valkotakkiperspektiivin kautta. Näen kärsimyksessä myös kasvun paikkoja ihmiselle koska ihminen on kokoajan vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa ja oppii myös kärsimyksestä. Se voi olla uusia perspektiivejä avaavaa. Kaiken kuittaaminen vain sairautena on ihmisyyttä kaventavaa.
Tunnen mielummin pahaa kärsimystä kin kuin turrutan sen pillereillä pois. Olen valmis kokemaan mitä elämä eteen tuo vaikka elämä on kivuliasts toisinaan.
Vastustan medikalisaation kieltä ihmiskokemuksista puhuttaessa "paraneminen, sairas, parantua"
Parantua mistä? Ihmisenä olemisestako?
Mikä on määritelmäsi parantumisesta?
Onnellisuus, tasapaino? Työnteko? Ei kuormita terveyspalveluja, läheisiä? Ei kärsi?
Itse olen joskus elänyt huonoilla elintavoilla, ajatellut esim elämästä niin että arvoni on ajaneet minua huonoon oloon. Napsinut pillereitä ja silti ollut huono olo. Ajatellut että aivoissani on jotain vikaa kai, joku kemiallinen häiriö. Siksi en ole onnellinen. Tavoitellut onnellisuutta.
Vastustan myös jatkuvaa itsensä kehittämismallia. Jo siitäkin syystä että olen luullut tehneeni tosi suuria oivalluksia elämästä ja lopulta tajunneen etten tiedä mistään mitään muuta kuin että kärsimystä on ja se vetää nöyräksi.
On hupaisaa että jos kritisoi psykiatriaa tai kieltäytyy yksioikoisesti tulkitsemssta itseään sen kautta niin joku ajattelee että ei voisi kehittyä tai reflektoida itseään ja ajattelumallejaan.
Ymmärrän tavallaan sairaus ajattelun esim tiloissa missä ihminen on esim niin toivoton että hän on itselleen tuhoisa ja jos osaisi esim nähdä toisesta perspektiivistä ei olisi itselleen niin tuhoisa ja toivoton ja joku muu voi auttaa siinä.
Natsi ja juutalainen on kaksi eri asiaa.
Toivotko erotuksen vai pelkän varoituksen?
Osana institutionaalista väkivaltaa, psykiatrien lyömä "hullu leima" estää ihmistä saamasta loppuelämänään töitä.
Ja se on osa natsi-psykiatrian tarkoitusta, eristää ihminen sosiaalisesti, tämän tuhoamiseksi, osana eugenistis-poliittista nazistista yhteiskuntahygieniaa, jota ikävä kyllä käytetään ihan mihinkä hyvänsä tarkoituksiin, valtasuhteista riippuen.
Siinähän se on, että omia ongelmiaan ei pääse pakoon, perheeseen tai asiantuntijatyöhön. Siellä se jäytää käsittelemättömänä takaraivossa, ja pakottaa jatkuvasti syyttelemään muita.
Ja minä tiedän vain sen mitä ihmiset tänne kirjoittavat. Ja voi pojat että se näkyy nopeasti suomalaisessa kulttuurissa, kun pitää vähän kehua miten paljon siinä uhriutumisen lomassa saakaan aikaiseksi.
Tutustu ihmisiin, tutustu niihin kuntoutujiin. Huomaat että kenellä siellä on se lämmin hyvä sydän, ja ketkä on silkkaa kakkaa, vai pelottaako, että löydät itsesi siitä epämiellyttävästä porukasta?
En nyt tarkoittanut että varsinainen eugenistis-poliittinen nazi-yhteiskuntahygienia ei olisi ikävä asia, vaan että tätä politiikkaa on laajennettu mitä pikkusieluisimpiin ja häiriintyneisimpiin tarkoituksiin.
Minä tunnen useitakin ns kuntoutujia enkä koe yhtään ongelmalliseksi kohdata ihmisiä kellä on ollut ongelmia. Identifioidunko mielenterveyskuntoutujaksi? En silti. Identifioidun ihmiseksi ja ihmisyyteen kuuluu kärsiä ja etsiä uusia selviytymiskeinoja. En ajattele olevani joku projekti jossa kuntoudun vaan omalla tavallani valmis ja keskeneräinen samaan aikaan, yrittämättä mennä erityisesti mitään kohden vaan elää tässä hetkessä, vaikka miettisinkin toisinaan menneitä..
Ja olen aika hyvä saamaan asioita hyvinvointini ja elämäni eteen "uhriutumiseni" lomassa henkilö vedän kaikista pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Sä vain haluat vetää kaikista stereotyypit ja käyttää uhriutuja sanaa kaikesta syystä tai toisesta jos esim kertoo negatiivisista kokemuksistaan. Joka on tietty uhriutumista.
En tiedä mikä sinun ongelmasi on.
Täällä on joku joka kokoajan määrittelee esim toisia sairaaksi. Se on jännä kun itsellä ei ole niin mitään tarvetta moiseen toimintaan mutta psykiatria uskovaisilla on sitäkin enemmän tarve alleviivata tätä.
Heillä on kuin tarve saada jonkun myöntämään ongelmansa ja kertomaan sairauksistaan. Sitten jos sanoo että hahmottaa asioits eri kehikon läpi tai on saanut harmia hoitomallista niin on sairas uhriutuja pa*ska. 😂
Kai se sitten ärsyttää jotain niin selittämättömän paljon että määrittelee omia ongelmiaan jotenkin eri kielellä kuin psykiatrian kielen mukaan tai puhuu kritiikkiä hoidosta.
"kuin insuliini diabeetikolle".
tarkoittavat "kuin insuliini "hulluille""
https://fi.wikipedia.org/wiki/Insuliinišokkihoito
Nykyään tiedetään jo virallisesti - tuon ajan, 30-luvun nazi-psykopropagandan jälkeen - että insuliini tappaa.
Mitään tilastoja 30 - 50-luvuilla insuliinilla murhatuiden psyko-"potilaiden" määristä ei ole.
Viimeaikoina insuliiniin hoitomuotona on jopa suhtauduttu toisin, uhrien ollessa muita kuin psyko-instituution leimaamia ihmisuhreja.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hengenvaarassa-ollut-vauva-kiidatettiin-sairaalaan-2007-pian-poliisi-tutki-jo-isoa-rikosvyyhtia-nain-insuliinilla-murhannut-hoitaja-jai-kiinni/8586882
Pitäisikö nyt alkaa availemaan 30-50-lukujen mielisairaaloiden hautausmaita. Pitäisi, sillä murha ei vanhene koskaan.
"Kooman kestettyä 0,5–2 tuntia potilas sai glukoosia. Ellei hän saanut glukoosia taikka glukagonia[2], hän kuoli. "
Tämän takia en juuri ymmärrä, että miksi sinne menneisyyteen pitäisi palata, missä ei ole neuroleptejä.
Useita? Kymmenen? Sata?
Viisisataa olisi siitä mukava luku, että prosentti siitä olisi juuri ne kaikki viisi tämän foorumin vakiokävijää joiden kirjoituksista on helppo vetää eri ”johtopäätelmät”. Ei siis ihan kaikki viisisataa, vaikka nämä viisi ehkä jotenkin kuvittelevatkin edustavansa heitä, ja siksi itseoikeutetusti käyttävät itsestään nimikettä ”kaikki.” Sorry, teitä on vain kourallinen.
Miksi et tiedä mikä minun ”ongelma” on? Oletko edes koskaan vaivautunut kuuntelemaan, mitä muilla ihmisillä on asiaa, tai että mikä heidän ”ongelma” on?
Minä lottoan että et ole.
Teen niin kuin muutkin tällä foorumilla ja toistan itsäeni kuin papukaija. Mitä tapahtuisi jos tulisit sieltä kuplasta ulos? Tutustuisit niihin ihmisiin, lukisit heidän tarinoitaan, kuuntelisit mitä heillä on sanottavaa.
Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua? Sekö että oppii mitä eroa on uhrilla ja uhritujalla?
Tulevaisuus tulee olemaan jotain ihan muuta kuin vahva biomedikaalinen ymmärrystapa ihmisen psyykeen ja sen valtakausi. Ja ymmärretään että kehon toiminnan sotkeminen psyykenlääkkeillä voi myös heijastella psyykeen negatiivisesti ja pitkäaikaiskäytössä on ongelmansa.
Ongelmia psyykenlääkkeistä on mm puuttuminen välittäjäaineiden toimintaan jotka säätelee kehossa tapahtuvia asioita. Näiden elimistön säätely järjestelmien sotkeminen ja ohittaminen voi aiheuttaa ihmiselle kärsimystä.
Neuroleptit voivat myös kutistaa aivoja kuten apinoilla on tutkittu. Ne eivät ole hyviä lääkkeitä.
Kuuntele sinäkin mitä kerrottavaa ihmisillä on lääkkeiden ongelmista.
Osa mt kuntoutujista on vielä niin tietämättömiä että luulevat lääkkeiden puhkaisemia ongelmia omikseen (ongelmat voi kasvaa pitemmällä käyttöajalla) ja elävät miten sattuu ja luulevat että onni tulee pilleripurkilta. Uskon vahvaan yksilön vastuuseen itsestä huolenpidossa vaikka joskus ihmiset tarvii tukea jos on vaikeaa.
Toki kaikki ei ole yksilön käsissä esim se jos talous on kuralla ja ei ole varaa asioihin. Paljon tulee ulkoapäin asioita mitkä vaikuttaa psyykreseen.
Selittelijöitä riittää miksi eivät tee itsehoitoa mikä voisi heitä auttaa.
Lisäksi elämä on niin paskaa suurelta osin esim terveyden menettäminen, läheisten menettäminen, raskas työelämä sun muu että johan sitä saa olla vaikka koko ikänsä mt kuntoutuja jos katsoo asioita siitä perspektiivistä. Kun katsoo laajemmin hoksaa että elämä on kärsimystä. Kun katsoo vielä laajemmin ymmärtää että ihminen pystyy löytämään silti rauhaa, kiitos esim työstön, tuen, selviytymiskeinojen löydön jne
Vaikka sulla olisi kuinka frendejä jotka identifioituu epävakaaksi, adhdksi, abcdksi, skitsofreenikoksi sun muuksi ja lääkkeet tuo onnea ja auvoa se ei oikeuta hautaamaan hoito mallissa lääkkeistä haittaa saaneiden kokemuksia.
Nimenomaan, kun en mieti, että joku porukka on kakkaa ja joillain toisilla on hyvä sydän. En myöskään mieti sitä, kenellä on 30 % vähemmistö missäkin hallituksessa. Kun virman A hallituksessa päättävässä elimessä tulisi kaikkien ajaa virman etua. Nämä valtasuhdepuheet eivät kuulu virman hallituksiin. Ei kuulu olla enemmistöjä tai vähemmistöjä, tässähän se ongelma on. Asiantutijaorganisaation johdossa ei saa tehdä mitää mustikki-mansikkikauppoja, varsinkin jos käyttää yhteiskunnan varoja, silloin asiat tulee saada hoidetuksi kaikkien kannalta optimaalisin tuloksin. Siksi tiedolla johtaminen mutun sijaan.
Ja mielestäni esim. kaupunginjohtajan / pormestarin pitäisi presidentin tapaan luopua puoluekirjasta. Hän edustaa koko kaupunkia ja silloin on todella ikävää, jos kaikessa julkisessa esiintymisessään puhuu vaan oman puolueensa edustajana.
Toinen asia, joka musta pitäisi korjata on se, että puolueiden pitäisi jo ennen vaaleja julkaista hallitusohjelmansa. Pitäisi siis olla velvoittava asia. Silloin ei voi luvata ennen vaaleja kaikille kaikkea ja kääntää takkia heti vaalien jälkeen. Em. asia rapauttaa uskoa poliitikkoihin.
Enpä saanutkaan psykiatrian lääkkeistä kuin extrapyramidaalioireita, voimakkaita itsetuhoisia puuskia extrapyramidaalioireiden seurauksena, pahasti sotkettu unet ja erinäköisiä hermostollisia oireita. Vieläkin PSSD jatkuu.
Sanon n. 15 vuoden kokemuksella että psykiatrian lääkkeet ovat toksisia ja niillä on potentiaali tuhota elämä pohjamutiaan myöten mikäli ruletissa osuu luoti kohdalle.
Se on kumma myöskin, että oma halu lopettaa neuroleptit ei merkitse mitään, vaan piikitys jatkuu loputtomiin.
Piikkilääkitystä itselläni ei ollut, ihan suun kautta neuroleptejä käytin aika monet vuodet.
Kun halusin lääkityksen lopettaa, tein niin.
Merkitsi se sen verran, kun kerroin lääkärille lopettaneeni käytön, niin ensimmäiseksi hän alkoi puhumaan pakkohoidosta. Tosin kriteerit pakkohoidolle eivät täyttyneet.
Monia vuosia on nyt jo mennyt ilman hoitoja ja lääkityksiä, ja vieläpä aivan hyvin.
Noinhan se useimmiten tulee menemään, vaan jostain kumman syystä ihmisiä halutaan pitää pakkohoidossa ja lääkityksessä.
Noin itsekin aikoinaan ajattelin, että jostain syystä halutaan pitää hoidossa ja lääkittynä.
Kuitenkin aloin sitten tultuani parempaan kuntoon ajatella, että siitäkin oravanpyörästä on mahdollista päästä pois.
Ei ne kuitenkaan pidä pakkohoidossakaan, jos siihen ei ole syytä, nykyään on muutenkin ilmeisesti vaikeaa päästä osastohoitoon, vaikka jotkut jopa itse haluaisivat vapaaehtoisestikin sinne päästä.
Ehkä enemmän minua ihmetyttää ihmiset jotka eivät halua parantua?
Eikä sillä ole edes mitään tekemistä lääkkeiden tai niiden lopettamisen kanssa, vaikka joku hoidonvastainen niin haluaakin selittää.
Muistan, kun itselleni tuli jossain vaiheessa mieleen, haluanko mahdollisesti elämältä muutakin kuin olla solmussa psyykeni kanssa.
Siitä alkoi toipumisprosessi, pitkä ja kivinen tie, kannattava kuitenkin.
Järkevimmät tekoni mitä olen elämässäni tehneet ovat a) kieltäytyminen piikkimuotoisista lääkityksistä b) kieltäytyminen sähköhoidoista kun olin jo kokenut lääkkeistä harmia c) polyfarmasian kyseenalaistaminen ja sen näkeminen että psykiatri lääkitsee lääkkeillä lääkkeen aiheuttamaa haittaa d) kieltäytyminen identifioitumasta psykiatrian diagnooseihin.
Tämä esti a) vieroituspulmia antipsykooteista B) sain työnnettyä psykiatrit kauemmaksi elämästäni ja kykenin tuossa tilassa ottamaan asteittain itse elämäni haltuun ilman toisen kontrollipyrkimyksiä c) vähensin kaikkea kokemaani tulevaa haittaa ja pystyin keskittymään holistiseen itsestä huolenpitoon D) sain purettua psykiatrin tekemiä diagnooseja lopulta joita hän teki kokiessani jo harmia.
Vuosia myöhemmin minulla ei ole mitään piirteitä näistä pikaistusti tehdyistä höpöhöpödiagnooseista ja olen saanut laadukkaampaa toimivampaa apua toisella diagnoosilla. Minun ei myöskään tarvi tulla stigmatisoisuksi enää kyseisten raskaiden diagnoosien vuoksi.
Se on jännä homma että toisten kirjoitukset menneisyydestään tulkitaan uhriutumiseksi ja toisten selviytymistarinoiksi. Silti kaikki kirjoittavat menneisyydestään, osa vaan väittää että ne on täysin taputeltu ja käsitelty ja hyväksytty ja eteenpäin vain kuin mummo lumessa mutta silti kirjoittavat menneisyydestä. Onko kritiikki uhriutumista?
Miten menneisyydestä kirjoittava ei voisi elää myös tulevaisuudessa ja nykyhetkessä? Onko menneiden muistelu ja kaltoinkohtelusta puhuminen ja hoitosysteemikritiikki uhriutumista? Ainakin itse kun elämääni katson niin aika paljon kyllä muutakin teen. Se mitä kirjoitan ei kerro loppupeleissä siitä mitä elämäni on ja mitä olen elämäni ja itseni eteen tehnyt.
Olen aikalailla taistelija ja pyrin eteenpäin.
Puhun esim itseni kuntouttamisesta ja itsehoidosta, keinoni ja perspektiivini on eri koska en enää tulkitse itseäni psykiatrian kehikon läpi niin vahvasti kuin aikanaan. Uskoni alkoi mennä jossain välissä psykiatriaan suunnilleen niissä main kun sain kokoajan vaihtelevia diagnooseja eri psykiatreilta ja lääke haitat oli pahempi kokemus kuin itse kärsimyksen muuten elämässä. Siinä vaiheessa aloin ajatella laatikon ulkopuolelta.
En itse ainakaan sano kellekään miten pitäisi juuri heidän pitäisi tehdä. Jokainen tehkööt tavallaan. Hoitojärjestelmää kritisoin siksi koska en esim tiedä haluaisinko jonkun oirehtivsn läheiseni sinne lähettää ja koen sen arvostelun velvollisuudekseni kokemuksieni vuoksi.
Jos jollakin nappaa diagnoosit ja pillerit niin good for you. Mutta meitä on myös muulla tavoin ajattelevia.
Itse kritisoit menneisyydestä kirjoittavia, ja kuitenkin itsekin kerrot katsovasi taakse päin.
Aivan sama mitä kirjoitat, ilmeisimmin ihmiset kertovat täällä omista kokemuksistaan.
Minäkin elän tässä ja nyt, tulevaisuutta en pitkälle mieti, mutta siltikin voin myös miettiä ja jopa kirjoittaa menneistäkin.
Se ei tarkoita uhriutumista, jos kertoo huonoista kokemuksista, tai antaa huonoa palautetta. Jokaisella hoitoa saaneista niitäkin on, kuten on hyviäkin.
Itse en pidä elämää taisteluna, koska sekin jo kertoo, että jokin laittaa vastaan, jokin vielä kaivertaa mielessä, jos on taisteltava. Mitä vastaan olisi taisteltava, jos asiat ovat riittävän hyvin ?
En ole ketään kritisoinut menneistä puhumisesta. Täällä on joku jonka mielestä ne ketkä tekevät niin ovat uhriutujia. Tai trolli lähinnä väittää näin.
Elämä on kärsimystä toisinaan ja elämä on taistelua toisinaan. Se on normaalia. Ei ole happily ever after. On vain elämää.
Onko olemassa ihmisiä jotka luulevat että todellisuus on trollausta?
Juuri tänään törmäsin ihmiseen joka huuti kurkku suorana ihmisiä kiusaajiksi, kun he eivät pystyneet toteuttamaan hänen vaatimuksiaan.
Tiettyyn pisteeseen asti se on sellaista koomista "entitled karen" tyylistä huumoria, mutta sitten sen tietyn pisteen jälkeen se ei enää naurta, vaan se vaan on sairasta.
Joskus on tullut mieleen että tämä voisi hyvinkin olla se psykoosisairauden syvin olemus. Ihan sama kutsutaanko sitä kiusaamiseksi, trollaukseksi, vai vain traumatisoitumiseksi, mutta jotenkin tutuu, että on vain ihmisiä joille todellisuus on liika.
Kokeile Leponexia vaikka. Kyllä helpottaa.
Itseasiassa tajusin että minun ei tarvitse selitellä itseäni ollenkaan. Jos joku haluaa vetää neuroleptinsä eikä hyväksy niistä kriittistä keskustelua ja syyttelee oman mielenterveytensä johdosta tai jeesustelunsa takia kaikkia uhriutujiksi niin ei se minun ongelmani ole. Todennäköisesti samat kaverit puolustaisi status quoa vaikka yhteiskunta tai Lääketiede toimisi moraaliltaan kuinka kyseenalaisesti koska kyllähän vanhat hyvät käytännöt ovat hyviä, ihan sama vaikka jotkut saisivat niistä mitä vahinkoa. Niistä viis.
Onneksi ei tarvi vapaaehtoisesti olla omassa elämässään moisien kanssa tekemisissä. Ja vetäkää toki vaikka päänne kuinka jumiin jollain neurolepteillä. Kyllä aika opettaa.
Psykiatria kärsii osin muun lääketieteen tavoin niin vakavasta rakenteellisesta korruptiosta, että lääketieteelliset kokeet eivät ole millään tasolla luotettavia. Esimerkiksi systemaattisen tutkimuskatsauksen mukaan Misreporting of Results of Research in Psychiatry (2021) neuroleptejä käsittelevistä RCT-kokeista 36,1 % tuotti tilastollisesti merkitsevän eron lääkkeen eduksi ja 63,9 % tuotti tilastollisesti merkityksettömän eli negatiivisen tuloksen. Raportointiharhaa oli 70 % julkaistuissa tutkimuksissa (lue: tutkimusvilppiä eli eroja julkaistun raportin ja alkuperäisen tutkimusprotokollan välillä, mikä tarkoittaa että tutkimusta oli analyysivaiheessa manipuloitu niin, että oli saatu positiivinen tulos) ja positiiviset tulokset julkaistiin 4,5 -kertaa todennäköisemmin kuin negatiiviset. Psykiatrit oikeasti luottavat tällaisiin kokeisiin enemmän kuin potilaiden kokemuksiin, vaikka tiedetään, että niissä on lisäksi useimmiten aivan valtava kato, jopa 70-80%. Käytännössä kyse on pseudotieteestä, lääkeyhtiöiden harjoittamasta markkinoinnista puettuna tieteelliseen kieleen. Tutkimukset eivät suurelta osin täytä millään tavalla tieteen laadullisia ja eettisiä kriteerejä.
Miten voidaan tietää, että tutkimus on negatiivinen jotain asiaa kohtaan jos sitä ei muka ole julkaistu?
Tutkimuksessa oli poikkeuksellisesti pääsy kaikkiin SMRIn rahoittamiim tutkimuksiin, myös niihin, joita ei julkaistu: `This study is unique in that we had access to the final scientific report that SMRI requires before final payment is issued, enabling ascertainment of reporting bias of near 100% of the funded RCTs`. Julkausuharhan arviointi on kieltämättä hankalaa, jos ei ole pääsyä julkaisemattoman dataan.
Kyllähän ne aina jossain julkaistaan, mutta ei ne aina pääse julkisuuteen, kaikkien kansalaisten nähtäviksi. Siis ne huonommat tutkimustulokset.
Suurta osaa tutkimuksista ei julkaista missään tieteellisessä julkaisussa tai ne julkaistaan vuosia myöhemmin. Se on eri asia kuin tutkimuksen, tutkimussuunnitelmaan ja alustavien tulosten rekisteröinti, joita esim tarvitaan rahoituksen saamiseksi. Valtamediaan ja oppikirjoihin siiloutu vielä vähemmän tutkimuksia, jotka eivät ole linjassa vallitsevan käsityksen kanssa, joka pönkittäää "järjestelmää" eli niitä, jotka hyötyvät tieteen alennustilasta. Tämä on tosin yleisesti tiedossa oleva fakta laajasti kaikkialla tieteen kentässä, suuri osa tutkimuksista on pelkkää sontaa ja lähes kaikki alat kärsivät massiivisesta julkaisuharhasta ehkä jotain astrofysiikkaaa tai geologiaa lukuun ottamatta. Tavalliset ihmiset saavat tietonsa jostain Hesarista tai Ylestä, jossa oimittajat kirjoittavat asioista, josta eivät itsekään käsitä hölkäsen pöläystä. Eihän niissä koskaan tuoda esille lääkekokeiden masiivista katoa, tai julkausuharhaan ja raportointiharhaan liittyviä ongelmia jotka pitää kuitenkin tukimusnäytön arvioinnissa ottaa huomioon, jos kyse on yhtään vakavasti otettavasta tutkimuskatsauksesta/meta-analyysista.
Miksi tämä kuulostaa puhelinmyyjältä?
Ymmärsinkö nyt oikein, että maailmassa on paljon turhia ja huonoja tutkimuksia, kunnes joku keksii ainutlaatuisen tilaisuuden käyttää niitä oman vahvistusharhansa pönkittämiseen?
Minä viittasin tutkimuskatsaukseen, joka sisältää 280 eri RCT-koetta ja jossa kyettiin poikkeuksellisen tarkkaan arvioimaan julkaisuharhaa ja raportointiharhaa. Ymmärrätkö, mikä on tutkimuskatsaus? Mitä tarkoittaa meta-analyysi? Tuon tutkimuskatsauksen tulokset eivät johdu minun vahvistusharastani, vaan lääkekokeisiin liittyvät ongelmat ovat yleisesti tunnettuja ja tiedossa olevia empiirisiä faktoja. Ne ovat niin yleisiä ja tavanomaisia kaikilla tieteenaloilla, että niihin pitää kiinnittää huomiota hyvin tehdyssä tutkimuskatsauksessa, muuten tutkimuskatsauksesta ei ole mitään hyötyä näytön laadun arvioimisen näkökulmasta. Niistä ei vain puhuta julkisuudessa eikä potilaille, pitää ihan itse mennä ja lukea tutkimusnäyttöä näihin asioihin liittyen. Se että osaa lukea tutkimuskatsauksia ja hakea tietoa liittyen julkaisuharhaan ja raportointiharhaan ei tarkoita, että kärsisi vahvistusharhasta, vaan nuo ovat asioita, joihin pitää aina kiinnittää huomiota kun arvioidaan tieteellistä kokonaisnäyttöä. Jos ymmärtäisit edes tutkimuksenteon alkeet, niin tajuaisit tämän. Olen sen verran selaillut myös psykologian ja psykiatrian perusoppikirjoja, että tiedän ettei tutkimusnäytön laatuun liittyviä ongelmia käsitellä kovinkaan syvällisesti niissä. Tämä varmaan siksi, koska opiskelijoita ei haluta opettaa kyseenalaistamaan hoitosuosituksia, joita he tulevat noudattamaan. Koska tieteellinen näyttö on niin heikkolaatuista ja rajoittunutta, niin oikeastaan mitään vahvoja hoitosuosituksia sen pohjalta on vaikea edes laatia. Ns. akateeminen koulutus tähtää siihen, että opiskelijat tietävät tutkimusnäytön alkeet, ei siihen mihin sen pitäisi kouluttaa, eli kriittiseen ajatteluun. He osaavat luetella valmistuessaan liudan tilastollisesti merkitseviä korrelaatioita, tietävät suurin piirtein miten tehokkaita lääkkeet ovat RCT-kokeiden perusteella, miten tutkimuksia pitäisi tehdä, mutta eivät ymmärrä miten niitä oikeasti tehdään ja mitä puutteita niissä tutkimuksissa on.
Jos haluat tutustua laajempaan näyttöön liittyen psyykenlääkkeisiin, niin kannattaa lukea esimerkiksi satoja tuhansia koehenkilöitä, tuhansia RCT-kokeita ja 101 meta-analyysia sisältävä meta-analyysi The efficacy of psychotherapies and pharmacotherapies for mental disorders in adults: an umbrella review and meta-analytic evaluation of recent meta-analyses (2022), jossa todetaan että neuroleptien SMD on julkaisuharhan korjaamisen jälkeen 0.38 ja että mitä korkeampia efektikokoja hoidoissa löydettiin, sitä epäluotettavampaa oli tutkimusnäyttö. Kliinisesti merkitsevä ero SMDllä tarkoittaisi, että eron pitäisi olla 0.72, eli että ero plaseboon olisi psykiatrinkin havaittavissa. Lääkkeet ovat keskimäärin melko heikkotehoisia ja näyttö heikkolaatuista, minkä lisäksi tiedetään tosiaan, että monissa tutkimuksissa on valtava kato (jopa 70%-80%). Jos et ymmärrä mitä kato tarkoittaa, niin kannattaa lukea tutkimusmentelmien perusteet ennen, kuin alat kommentoida asioita joita et ymmärrä.
Eihän minulla äly sellaiseen riitä, mutta onnekso on google. se löysi minulle mainitsemasi tutkimuksen/ artikkelin.
Miksi siinä suurin osa tekstistä on eritavalla mitä tänne kirjoitetussa mielipide kirjoituksess? Eikö niitä voisi vain suoraan linkata? Eikä kuvitella että löytää siitä tekstistä jotain sellaista mitä tutkijat eivät ole tutkimuksessaan löytäneet.
Eutanasianajattelija ei koskaan kykene ajattelemaan vapaasti. Älkää uskoko.
Ei tarvita yhtään tutkimusta, kun tiedetään että kyseiset substanssit toimivat pääasiassa hermoston antonistina eli hermoston terveen toiminnan vastustajina
https://fi.wikipedia.org/wiki/Antagonisti
Kyseiset substanssit on kehitetty lamaamaan hermosto ja samalla ihminen. Niitä käytetään lamaamaan ihminen ja tekemään hänet sosiaalisesti toimintakyvyttömäksi, sekä aiheuttamaan hidas mutta nopeutettu kuolema.
Nazi-propagandalla niistä on tehty "lääkkeitä", kun kyseessä ihmismyrkky.
En tiedä propagandasta, mutta.. Samaan aikaan saman tiimin edustajat ehdottavat kahta eri tapaa, jolla yksityistäminen onkin kannattavaa / järkevää julkisen sijasta. Ja kaikki istuvat samassa ylimmässä päättävässä elimessä. Ja kirjoittavat, miten NL ja DDR huono.
Nazeille polttouunikin on yhteiskunnallinen "lääke". Kyse on siksi näkökulmasta, toisen hyvä on toisen paha jos subjektiivisesti tarkastellaan, mutta objektiivisesti toisen tappaminen silmien värin perusteella on genoside ja kansanmurha ja sellaisena luonnonlakiin kirjoitettu ihmisoikeusrikos.
Miksi siis nazit heiluvat edelleen kansanmurhansa kanssa vapaasti?
Koska vallankumousta ei ole viety loppuun.
Jumala on suuri, eikä hänen hyvyytensä jää puoli tiehen, hyvyyden taivaallinen tuuli jyrää nazit, ja vallankumous on valmis.
Ja kas, on pahuuden painajainen vain historian erhe, karkoitettu paholainen ja viisaiden opinkappale.
Kuka tai mikä on taas se antagonista, jos puhutaan vaikka lapsen turvallisesta kasvuympäristöstä?
Ei tarvitse tulla tänne levittämään omaa Nazi-propagandaa kun tietää premissit ja ne jotka ovat tarinan protagonistat.
Taidat olla itse se lasten antagonistaja.
Joistain lääkkeisiin liittyvästä käytetään sanaa antagonistit. Jotkin lääkkeet ovat antagonisteja.
Se ei tarkoita mitään ihmisiin tai muuhun elolliseen liittyvää.
No ne ovat ihmisen vihollisia.
ja silti aina unohdetaan, että mihin niitä lääkkeitä tarvitaan.
Luokka-yhteiskunnan jälkien siivoamiseen.
Ai vähän tällänen Free bleeding tyyppinen juttu?
Se luokka-yhteiskuntakaan ei jätä jälkiä jokaiseen. Miten se selittyy ?
Kaikkien jälkiä ei tarvitse siivota, jos nyt ylipäänsä tuollaista sanaa sopii edes käyttää, siivoaminen (?).
Kai sitä joku rätti jostain löytyy vaikka köyhä olisikin?
Kyllä esimerkiksi asunnottomuus tilastollisesti tappaa viidessä vuodessa.
Mitä ne tilastot näyttää, kuinka moni asunnoton onnistuu saamaan jonkun majapaikan viiden vuoden aikana ?
Painopiste psykiatriassa meni vähän häiriintyneestikin suoraan yksikön ongelmiin ja hänen aivoihinsa ja aivokemioihin unohtaen sen ympäristön jotenkin missä ihminen elää. Ne elämän kamppailut mitä hän käy myös ilman omaa osaa ja arpaa esim sosioekonominen luokka Toki se voidaan sivulauseessa mainita mutta sillä ei välttämättä ole painoarvoa psykiatrian hoito tavoissa.
Ei yksikään, samaa institutionaalista väkivaltaa kuin psykiatria.
Huom! kun ihminen on asunnoton loppuu saman tien psykiatrian kiinnostus, eli psykiatria ei puutu sosiaalimurhaajien reviiriin ja toisin päin.
Miksi niin monelle psykiatrian potilaalle järjestetään asuminen?
Porvari saa 1000 € päivä neurolepteihin säilötyistä ihmisuhreista.
Et ole sitten ajatellut ryhtyä porvariksi?
Hahmotan nykyään psykiatriset lääkkeet niin että se alun teho minkä joku kokee ei välttämättä ole enää nähtävillä vuosia myöhemmin. Sitten koittaa maksun aika. Keho pyrkii Aina vastustamaan psyykenlääkkeiden tekemää vaikutusta tekemällä kompensaationa erilaisia muutoksia vastustaakseen lääkkeen tekemää antagonismia tai muuta ja lopussa siitä seurauksena voi olla kehossa merkittävä epätasapainotila kehon kemiallisessa toiminnassa. Kehon pitää löytää homeostaasi tämän jälkeen koska se on tottunut olemaan lääkkeiden alla olevassa homeostaasissa. Vahvinkin mieli voi kipuilla tällöin.
Osa kärsii suoraan haitoista lääkkeen aikana, osa kipuilee pienemmän toksisuuden kanssa. Esim epäilen että kärsin koko masennuslääkkeen käyttöajan tietynlaisesta apatiasta ja tietynasteisesta kehollisesta levottomuudesta mikä yhdistyi lääkkeen käyttöön. Lääkkeen haitat voi kasvaa merkittävästi ajansaatossa.
Oikea hyvinvointi lähtee kehon toiminnan optimaalisessa tukemisesta elintavoilla ja autonomisen hermoston balanssin löytämisestä. Kohtuullisuudesta. Merkityksellisyydestä. Syvimpien tarpeidemme täyttymisestä. Holistisuudesta.
Psykiatria ei itselläni vastaisi kuin murto-osaan tarpeistani.
Antipsykootit ovat synkkä vitsi. Miten tuo kaltaiset aineet jotka sedatoi, varastavat meiltä tunteita, kognitiota, seksuaalisuutta tai jopa laittavat meitä irvokkaaseen luonnottomaan tilaan jossa koemme läökeparkinsonismia tai pakkoliikumme auttavat meitä missään hyvinvoinnissa? Tilapäisesti viinakin voi auttaa joitakin mutta lopulta se tuhoaa ihmisen täysin.
Ja pakkohan se on jatkaa puhumista psykiatriaa vastaan koska hoito oli silkkaa kidutusta niihin aikoihin kun paska osui tuulettimeen lääkkeiden kanssa.
Ei kukaan ansaitse tuollaista.
Lääkkeet eivät tee mitään antagonismia, vaan jotkut lääkkeet ovat antagonisteja.
Itse olen huomannut, että paremmin menee, kun on " unohtanut " menneet.
Kaipa se ahdistaisi edelleen, jos jatkuvasti miettisin, mitä kaikkea takavuosina tapahtui, mikä meni pieleen, millaista oli osastoilla, millaista henkilökunta oli pahimmillaan, millaista oli testata mahdollisimman monet lääkitykset, jne.
Toki melkein sen kaiken muistan, mutta helpompi elellä miettimättä sitä kaikkea.
Paska osui aina joskus tuulettimeen, mutta eipä osu enää, hyvä niin.
Eivät ne sentään mitään persoonallisia anti-sankareita ole, niiden levittäjät tosin ovat.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Antagonisti_(lääketiede)
https://en.wikipedia.org/wiki/Receptor_antagonist
Reseptorin antagonisti on tietynlainen reseptoriligandi tai lääke, joka estää tai vaimentaa biologista vastetta sitoutumalla reseptoriin ja salpaamalla sen sen sijaan, että se aktivoisi sitä agonistina.
Otetaan esimerkiksi maailman eniten myyty ja käytetty sedatiivi klooripromatsiini.
Se salpaa laaja-alaisesti hermoston ja aivojen reseptoreita, eli on laaja-alainen hermoston antagonisti.
https://en.wikipedia.org/wiki/Chlorpromazine#Pharmacodynamics
Klooripromatsiini toimii antagonistina (salpaajana) erilaisissa postsynaptisissa ja presynaptisissa reseptoreissa:
- Dopamine receptors (subtypes D1, D2, D3 and D4)
- Serotonin receptors (5-HT2, 5-HT6 and 5-HT7)
- Histamine receptors (H1 receptors)
- α1- and α2-adrenergic receptors
- M1 and M2 muscarinic acetylcholine receptors
Kanttu vei, ja psyko-natsit onnellisia.
Monihermosairaus jäi jäljelle vuosien lääkkeiden käytön seurauksena.
Yhtenä lääkkeenä käytin tuota Klooripromatsiinia useamman vuoden ajan.
Tosin tuo viimeisenä mainitsemasi onnellisuus oli todella kaukana...
Tuskin olet psyko-natsi,eli psykiatri, jos olet tuollaisia myrkkyjä vuosia syönyt.
Lääketeollisuuden ja psyko-natsien synergistinen symbioosi.
En todellakaan ole, enkä mistään hinnasta sellaista työtä alkaisi tekemäänkään.
Pakko kuitenkin todeta, että ihmismieli on tosi mielenkiintoinen.
Tulevaisuudessa varmaan joudutaan ottamaan kutsuntoihin koko ikäluokka, josta sitten osa laitetaan hoitamaan ihmisiä ns. "pakolla" sen verran paskaa hommaa tuntuu olevan, ettei täysipäiselle ihmiselle enää kelpaa.
Positiivisuuden kautta. Jos nyky valittajiin on uskominen, niin hoidon laatuhan tulee vain paranemaan moisella konstilla.
Pillerit ei auta Taivaaseen pääsyyn kuten ei myöskään korjaa sisintä syntiongelmaa. Siitä kumpuaa monet muut ongelmat.
Jeesus on Ainoa Pelastaja ja syntien sovittaja!
Ei ole muuta mahdollisuutta päästä Taivaaseen. Ihmisen oma hyvyys tai mm. uskonnot yms. ideologiat eivät voi pelastaa ihmistä. Vaikka olisit miten hyvä ihminen(kukaan ei ole) tahansa ja hyväntekeväisyysjärjestöjen jäsen sekä kuuluisit parhaiden uskontojen jäsenrekistereihin, mutta Jeesus puuttuisi elämästäsi, et voisi päästä perille. Ei ole niin hyvää ihmistä, etteikö hän tarvitsisi ristin sijaisuhrin kautta saatavaa pelastusta; eikä ole niin pahaa ihmistä, ettei Jeesus voisi häntä armahtaa.
Jeesuksen veri puhdistaa synnistä jokaisen parannukseen nöyrtyvän ja katuvan syntisen. Hänen sijaisuhrinsa on ainoa mahdollisuutemme. Saamme ottaa vastaan valmiin pelastuksen, Jumalan armon. ”Jumalan työtovereina me kehotamme teitä ottamaan vastaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Sanoohan hän: ”Sopivalla ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut.” Nyt on sopiva aika, nyt on pelastuksen päivä.” 2 Kor. 6:1-2. Ja seuraavana on vuorossa kasteelle tuleminen. Apt. 2:41.
Vain uskoon tulleet pääsevät Taivaaseen. ”Joka uskoo ja saa kasteen, pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. ” Mark. 16:16. Elämämme paras asia on saada tulla Jumalan lapseksi. Ja tämän elämän aikana meille riittää nimemme kuuluminen elämän kirjaan Taivaassa. Luuk. 10:20.
Johannes 11:25-27 “Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?”
Hän sanoi hänelle: ”Uskon, Herra; minä uskon, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan”.”
En ole ajatellut mennä taivaaseen, kyllä minut mullan alle laitetaan, joko kokonaisena tai tuhkana.
Kuka uskoo johonkin, uskokoon, mutta turhaa sitä on muille tuputtaa.
Mietin niitäkin ketkä puhuu lääkkeiden tarpeellisuudesta kuinka monet on aivopesty käyttämään niitä (esim aivojen kemiallinen korjaaminen lääkkeillä, pelottelu esim että psykoosi uusii) tai ovat erehtyneet luulemaan pitkäaikaiskäytön pitkäaikaisia vieroitusseuraamuksia sairaudekseen?
Minullekin psykiatri väitti että antipsykootit muka estää psykoosin aiheyttamia aivovaurioita. Tätä väitettä ennen olin kärsinyt aivan karmeista vieroitusoireista lääkkeistä (mm lääkitys alasajon puhkasema unettomuus) mitä lääkitessä oloni tipahti synkimpään tilaan mitä se on koskaan ollut ja oikeasti tuntuikin siinä vaiheessa kaikilla lääkkeillä aivojeni sorkkimista että jos joskus sain vauriota aivoihini niin silloin. Siis en koskaan ole kokenut niin karmeaa oloa kuin silloin enkä edes usko että tuollaista voi luomuna ilman sekaantumista psykiatriaan tai hermostoon vaikuttaviin aineisiin kokea.
Olen kokenut monenlaista paskaa ja surua elämässäni mutta se olo minkä psykiatrian aineista jossain vaiheessa niiden käyttöhistoria sain sain on ollut heittämällä pahin.
Se oli kuin yö ja päivä kun ajoin lääkkeet alas ja milt pääkoppa ja ajatukset tuntui silloin
Ei millään pahalla mutta myös monen psykiatrian potilaan itsehoitotaidot eivät ole kovin korkeat. Alkoholia menee, energiajuomia, tupakkaa, stimulantteja ja kofeiinia menee ja kehoon tungetaan järkyttäviä määriä lisäaineita ja sokeria. Ei ymmärretä kehon biologiasta ja luontaisista tarpeista tuon taivaallista unen tukemisesta saatika siitä miten aivoterveyttä ja hermoston balanssia voisi tukea. Sitten turvaudutaankin uppereihin ja downereihin, joko psykiatrian tai kaupasta löytyviin. Siihen päälle sitten vielä eletään luonnotonta ja stressaavaa elämää johon valitettavasti nyky-yhteiskuntammekin meitä painostaa.
Usko lääketieteeseen mielen ongelmien ratkomisessa on ihan naiivin typerä mikä näkyy kaikista niistä nuorista jotka puhuvat esim somessa psykiatrian leimoilla itsestään.
Ei siis yllätä että jotkut kokevat lääkkeistään apua suuresti (jos katsoo tästä kontekstista) mutta uskoisin että moni saattaisi yllättyä mikä rooli voisi elämäntavoilla olla kun niihin oikeasti satsaa.
Saattaa ne epämääräiset ahdistuksetkin lähteä aika nopeaa vielä kun oppii kyseenalaistamaan päähän laitettua ohjelmointia mitä joka mediatuutti suoltaa. Elintapoihin kuuluu myös esim autonomisen hermoston balanssin löytäminen.
Traumoja sun muuta ei elämäntavat paranna toki mutta niitäkin voi ratkoa muustakin perspektiivistä kuin esim lässyttämällä niistä tasapainottamalla hermostoaan.
Varmaan liian monta psykoosisairasta on jotka on päihteillä sotkeneet päänsä. Seuraavana onkin sitten psykiatrian rohtoputken aika jona aikana monelle tuntuu myös päihteet kelpaavan.
Enkä tässä syytä tai sheimaa toki ketään valinnoistaan. Oppia ikä kaikki. Elämässä oppii huolehtimaan itsestään ajan kanssa.
Sen minkä olen oppinut elämästä on se että ihmisellä ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin huolehtia itsestään jos aikoo voida hyvin. Itsesabotaasi elintavoissa johtaa kärsimykseen.
Kaikki ei toki opi ja ottavat pillereitä sitten kun eivät vain jaksa panostaa itseensä.
Mikä on väärin on tämä ns tieteenala joka sivuuttaa holistisuuden itsensä hoitamisessa ja avaa suoraan kovalevyn kun voisi sitä ohjelmistoakin korjata vähän paremmin. Ja kovalevyäkin voisi korjata muuten kuin silmät sokkona puoliksi sitä ymmärtäen ensisijaisena konstina lähes kaikille. Kovalevy voisi toimia entistä ehommin kun sitä hoitaisi pehmeämmin keinoin ilman että suoraan alkaa sieltä täältä sorkkia sitä.
Ongelma on usein rahan puute ja se että ihmisille tarjotaan sitten mitä on. Vaikka se olisi paskaa ja tuhoaisi lopulta ihmisten elämiä kunhan aluksi on muka jotain lyhyen tähtäimen (heikkoakin) näyttöä.
Tuo viimeinen kappale tekstissä osui ja upposi.
Tosin itse käytin päihteitä runsaasti, mukaan tuli lääkkeet ( alkuun vain auttamaan paniikkihäiriön hoidossa ).
Niitä kun käytin päihteiden kanssa, alkoi niitä psykooseja tulla.
Psykoosien takia lääkitykset muuttuivat rankemmiksi ja sama kierre jatkui, pillereitä ja päihteitä tolkuttomia määriä. Psykoosit toistuivat aika tiuhaan tahtiin.
Aina kun menin lääkäriin tai osastolle, oli " sairaus pahentunut ", ei muuta kuin lääkettä lisää ja osa lääkkeistä vaihtoon.
Sitä jatkui vuosia, ennen kuin pääsin asiantuntevaan, hyvään hoitoon. Lääkitykset laskettiin minimiin, päihteet jäivät pois. Alkoi oman elämän ja ongelmien käsittely, alku oli todella vaikeaa. Kohdallani ei ollut enää vaihtoehtoja, muutos oli oikeastaan pakollinen, jos halusin elämän jatkuvan.
Ja tietenkin halusin kokea vielä jotain parempaa. Elämä jatkui, ja jatkuu edelleen.
Hoidon aikana oli pakko myöntää oma typeryys, mistä kaikki johtui, mikä siihen oli johtanut, miksi tilanne pysyi pahana pitkään ( itse pidin tilannetta yllä ).
Täysin pitää paikkansa sanonta, elämä opettaa. Oppii olemaan toistamatta samoja virheitä.
Ihmetyttää, miten psykoosi voisi vaurioittaa aivoja, koska aivothan voivat mennä psykoosiin suojellakseen itseään, kun ihminen kohtaa jotain aivan liian itselleen käsittämättömiä asioita.
Eli ennemminkin aivot voivat toimia suojana.
Voisiko vastaus olla se, että psykoosi ei ole mikään suoja mekanismi, eikä normaali elämä ole käsittämätöntä.
Normaali elämän kyllä käsittääkin ( mikä sitten on ns. normaalia ), mutta kaikilla elämä ei ole normaalia, vaan voi olla kaukanakin siitä.
Tapahtuu asioita, joista jotkut saattavat traumatisoitua. Sellainen voi tulla ihan yllättäen, esim. läheisen kuolema on joillekin todella vaikea paikka, jotkut kärsivät pitkäaikaisesta kiusaamisesta, päihteet sekoittavat ihmisten psyykeä, jne. jne.
Ihmiset, joilla on aina ollut jossain määrin helpompaa, eivätkä ole kohdanneet psyykkisiä ongelmia, omalla tai läheisen kohdalla, he ovat niitä, jotka eivät käsitä, mitä kaikkea psyyken ongelmat voivat olla. Silloin on helppo sanoa, ettei jokin ole niin tai näin.
Myös jotkut, jotka ovat itse selvinneet kyseisistä ongelmista, saattavat heittäytyä ylpeiksi ja vähätellä muiden kertomia kokemuksia. Meitä ihmisiä on monenlaisia.
Sähköhoitoa tulee tarjota niille jotka kieltäytyvät neurolepteistä
Hoitamatta jättäminen ei ole vaihtoehto
Ihmiselle voi tarjota ihan mitä vaan, on eri asia, mitä ihminen itse haluaa/suostuu ottamaan vastaan.
Pakottaa ei ketään voida ilman muita pakkotoimia, esim. pakkohoitoa.
Hoidon tarve katsotaan yksilöllisesti ihmisen psyykestä riippuen.
Parempi vaihtoehto on lobotomia, myös horkkahoito ja insuliinikooma tehoavat.
Pakkohoito on tarpeen tietyissä tapauksissa
Nuo hoitomuodot ovat jääneet jo historiaan.
Ja todettiinhan se kauan sitten, ettei niistä pahemmin hyötyä ollut. Sen takia kai jäivätkin unhoon.
Tiede kehittyy koko ajan
Lobotomia on jo korvattu uudella hoitomuodolla
Kuten esimerkiksi puhtaan elinvoimaisen arjalaisen rodun luomisessa.
Kyllä ne olivat tärkeitä luokka-yhteiskuntaisen sosiaalisen etiketin säilyttämisessä.
Ei Halonen ole puhdasrotuinen
Lobotomia voidaan tehdä myös kemiallisesti
Etiketin säilyttämiseksi aikoinaan " poikkeavat yksilöt " pidettiin kellarissa tai jossain peräkammarissa piilossa. Pelättiin jopa naapureita, etteivät vain näkisi, mitä kenelläkin kotoa löytyy, psyykkinen sairaus oli paha asia, se ei saanut paljastua, olisi mennyt maine. Etiketti olisi saanut kolhun.
Miten sen nyt ottaa....
Toinen vakava sairaus oli ammattiliittoon kuuluminen tai sosialistilehden tilaaminen.
Jos on työelämässä, niin ammattiliittoon kuulumisesta on hyötyä.
Ay liitossa saa parempaa palkkaa kuin normaali ihminen
Ja lomat
Ei palkka ole sen enempää kuin on. Mutta esim. työttömäksi jäädessään on mahdollisuus saada ansiosidonnaista päivärahaa.
Myös, jos joutuu lomautetuksi, voi saada jotain tukea.
Mitä suollat nuuskii luultavasti toisten potilastietoja
Kuka nuuskii, mitä nuuskii ?
Miksi noin luulet ?
No siis jos pysytään aiheessa.. Eräs psykiatri kokeili kerran antipsykootteja ja jakoi kokemuksensa.
https://rxisk.org/wp-content/uploads/2018/08/Gwen-Jones-Edwards.pdf
Huvittavan tai oikeastaan kamalan paljon samoja kokemuksia oli kuin minulla.
Me olemme oikeassa ketkä olemme kokeneet näiden ns lääkkeiden varjopuolen. En usko ketään psykiatria kuka ei ole kehossaan kokenut näitä varjopuolia. On helppo vähätellä "hullujen" kokemuksia ilman omakohtaista kokemusta
Tai esimerkiksi nähdä antipsykootit aka neuroleptit hoitavampina mitä ne ovatkaan. Koen että psykiatrian lääkkeet voi laukaista itsetuhoisia ajatuksia sekä myös pahentaa oloa sekä lisätä sekavuutta. Nämä havainnot on kokemuksieni kautta tehtyjä havaintoja
Milloin olet viimeksi tavannut hebefreenisiä tai katatoonisia skitsofreenikoita?
Uskallan taas väittää, että ei ne neuroleptit ihan pelkkää plaseboa ole.
Mistä histotiankirjasta kaivelit tuon hebefreenisen skitsofreniasi? Anna mä arvaan on noiden neuroleptien aka pillereiden jotka on kehitetty leikkauksen esilääkkeiksi alunperin ja sitten funtsattu alkaa käyttämään psykoosi potilaiden hoidossa ansiota että hebefreenisyyttä tavataan vähemmän? Mitä joihinkin psykiatrian tiloihin tulee niin voipi olla että niihin alle sopisi paljon biologisia tiloja mitä ei täysin ymmärretä mitkä saattaisi enemmänkin soveltua neurologian alaan.
Jo ihan alkaen siitä että joidenkin keho ja hermosto on vedetty tuhannen sekaisin kaiken maailman mömmökuureilla, niiden puruilla ja vaihdoilla sun muilla.
Ehei plaseboa. Kyllä mulla ihan oikeasti pakkoliikututti neurolepteissä. Kyllä ne oikeesti salpaa dopamiinia mitä tarvitaan motoriikassa.
Sinänsä mietin mikä idea psykiatrilla oli mikä minusta pitäisi tehdä? Kun en ymmärrä miten noilla aineilla saa mitään menestystarinaa noilla annoksilla mitä määrättiin.
Terve ja hyvinvoiva ei voi olla huonosti voivassa kropassa.
Omalla kohdalla itsetuhoisuus alkoi, kun aloitin aikoinaan lääkitykset.
Kun pääsin lääkkeistä eroon, kappas vain, itsetuhoisuus katosi.
En sano, etteikö itsetuhoisuuteen olisi saattanut vaikuttaa jokin muukin, mutta sopivasti juuri lääkityt vuodet se oli esillä.
Siitä on jo vuosia, kun tunsin yhden ihmisen, jolla oli vahvat lääkitykset päällä, yhtenä lääkkeenä mm. Leponex.
Hän sai aika usein katatonisia kohtauksia, jotka kestivät minuutteja, ja menivät sitten ohi.
Hänellä ei ainakaan näyttänyt lääkkeet pitävän kohtauksia poissa.
Niin mihin ne sairaudet katoaa, kun lääketiede kehittyy. Sen kun nyt tietäs.
Ai väität että skitsofrenia katoaa maailmasta neurolepteillä? Yeah right.
Miksi sen tulevaisuudessa pitäsi olla sama lääke, toimintamekanismi tai ylipäätään hoito millä joku hebefreeninen tai katatooninen muoto on talttuneet?
Lobotomia, insuliinikooma ja muut vastaavat akuutit vammautushoidot vähentyneet.
Keskustelin erään psykiatrin kanssa osastolla ollessani, joka sai puheillaan psykiatrian tuntumaan menestystarinalta jossa ihmiset ei enää jää pysyvästi laitokseen ja antipsykootit estää psykoosin aiheuttamaa aivovauriota.
Se on sitten toinen asia onko asia näin.
Vammauttavia hoitoja on edelleen.
Osin ne ovat myös tarpeen, sillä mieli sairaudet ovat lisääntyneet
Trolololol
Psykiatria on sairasta kun se vahingoittaa ihmisten kehoa, elämänlaatua ja pahimmillaan aiheuttaa ihmisille kidutusta hoidon nimissä. Kidutusta on esim pakkoliikkuminen tai muistin menetys sähkö hoidossa pidemmäksi aikaa. Ihmisen itsensä varastaminen kajoa alla henkisissä ongelmissa aivoihin jopa väkisin.
Ja kaikki tämä puutteellisella ymmärryksellä lääkkeistä ja niiden haitoista sekä ylipäätään aivojen ja hermoston toiminnasta ja lääkkeiden kokonaisvaltaisesta vaikutuksesta niihin.
Jättäkää aivot rauhaan.mielen ongelmat on sovellusten vikoja, ei aivojen vikoja.
Ei kovalevyn vikoja.
#holistinenmielenterveys
#aitohyvinvointi
#sedatointieiparannahyvinvointia
Ton yhden logiikalla asuttaisiin vielä 2050-luvullakin asbestia sisältävissä taloissa koska olihan ne ihan hyviä. Mitä nyt pienistä terveysongelmista. Hyviä taloja.
Asbesti on ihmeaine. Se on paloturvallista, se on edullista, kestävää ja helppo työstää. Kyllä asbestin takia moni asui paremmin.
Eihän tuossa niin väitetty.
Luetun ymmärtäminen olisi hyvä asia.
Juu, ja asbestille altistuneet joutunevat tulevaisuudessa kärsimään erilaisista keuhkosairauksista.
Että ei se ole kovin turvallinen aine ollut.
Psykiatrit määräävät lääkkeitä, lääkkeet aiheuttavat oireita, haittoja.
Lääkkeiden vikahan ne haitat ovat, eivät psykiatrin.
Ihminen voi itse yleensä miettiä, käyttääkö lääkkeitä vai ei.
Mikä on " sovellus ", joka aiheuttaa aivojen vikoja/ongelmia ?