Ei olisi ikinä kannattanut tehdä alavalintaa masentuneena. Tuntuu, että olen kulkenut liian pitkään väärään suuntaan ja ajautunut totaaliseen umpikujaan. Alavalinnan tein hatarien mielikuvien perusteella sekä halutakseni olla jotain mitä en todellisuudessa ole. Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, olen epävarma, minulla on huono paineensietokyky, stressaannun mitättömistä asioista, pelkään epäonnistumista, jännitän paljon uusia tilanteita jne. Käyn terapiassa, joten ei ole kyse siitä ettenkö yrittäisi saada itseäni kuntoon.
Koen, että olen hukannut elämästäni monta vuotta opiskellessani väärää alaa. Harjoittelu osoitti viimeistään, ettei ala sovi minulle. En tosin halunnut jättää opintoja keskenkään enää tuossa vaiheessa. Teoriassa opinnot ovat olleet ihan mielenkiintoisia ja olen pärjännyt niissä hyvin, mutta sillä nyt ei ole mitään merkitystä. Koulutus ohjaa valmistuneita samaan muottiin eikä sopivaa työtä alalta tunnu löytyvän. Olen niin väsynyt tähän tilanteeseen, että pelkään etten valmistu määräajassa.
Olen nostanut opintolainaa, kituuttanut pienellä budjetilla perheellisenä vaan uskotellakseni, että minusta on tähän. Koen hirveää syyllisyyttä luonnollisesti perheeni vuoksi, enkä haluaisi tuottaa heille pettymystä.
Kadehdin välillä edellistä elämääni, jolloin työni ei vaatinut ulospäin suuntautuneisuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja, paineensietokykyä, esiintymistä teams-palaverissa yms. Töitä ei tarvinnut viedä kotiin, sen kun sulki oven perässään työpäivän jälkeen. Palkka oli pieni, mutta en sentään ollut totaalisen ahdistunut ja epätoivoinen. Ja olihan minulla sentään työ.
En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Todeta vain, ettei kaikista ole korkeakoulututkintoa vaativiin tehtäviin?
Pahoittelut, että teksti on sekava kuten kirjoittajan mielikin.
Koen, että olen hukannut elämästäni monta vuotta opiskellessani väärää alaa. Harjoittelu osoitti viimeistään, ettei ala sovi minulle. En tosin halunnut jättää opintoja keskenkään enää tuossa vaiheessa. Teoriassa opinnot ovat olleet ihan mielenkiintoisia ja olen pärjännyt niissä hyvin, mutta sillä nyt ei ole mitään merkitystä. Koulutus ohjaa valmistuneita samaan muottiin eikä sopivaa työtä alalta tunnu löytyvän. Olen niin väsynyt tähän tilanteeseen, että pelkään etten valmistu määräajassa.
Olen nostanut opintolainaa, kituuttanut pienellä budjetilla perheellisenä vaan uskotellakseni, että minusta on tähän. Koen hirveää syyllisyyttä luonnollisesti perheeni vuoksi, enkä haluaisi tuottaa heille pettymystä.
Kadehdin välillä edellistä elämääni, jolloin työni ei vaatinut ulospäin suuntautuneisuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja, paineensietokykyä, esiintymistä teams-palaverissa yms. Töitä ei tarvinnut viedä kotiin, sen kun sulki oven perässään työpäivän jälkeen. Palkka oli pieni, mutta en sentään ollut totaalisen ahdistunut ja epätoivoinen. Ja olihan minulla sentään työ.
En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Todeta vain, ettei kaikista ole korkeakoulututkintoa vaativiin tehtäviin?
Pahoittelut, että teksti on sekava kuten kirjoittajan mielikin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.