Miten saada pysäytettyä talo-yhtiön rahojen tuhlaus?

Omistan eräästä pääkaupunkilla sijaitsevasta taloyhtiöstä 2 kämppää ja olen laittanut ne vuokralle. Ne ovat tuottaneet ihan hyvin. Mutta nyt ovat tuotot alkaneet laskea, sillä vastikkeet ovat alkaneet nousta.

Syynä tähän on taloyhtiölle pari vuotta sitten valittu uusi hallituksen puheenjohtaja. On juuri sitä pahinta tyyppiä eli nuori DI. Se saa aina yhtiökokouksessa ajettua läpi omat ehdotuksensa kaiken maailman korjauksista. Ennen oli paljon paremmin, kun siinä oli sellainen vanha eläkeellä oleva talouspäällikkö, joka oli todella tarkka raha-asioissa. Ei tehty mitään turhia remontteja ja tuhlattu rahoja kaiken maailman tutkimuksiin.

Nyt taloyhtiöt rahat menevät kaiken maailman kuntotutkimuksiin ja korjauksiin. Lisäksi uusi hallituksen puheenjohtaja aina esittelee noita lukuja ja tutkimuksia hienolla videotykkisysteemillä yhtiökokouksissa. Jonka ansiosta me järkevät osakkaat ei saada omaa ääntä kuuluviin. Muutenkaan kukaan ei jaksa kuunnella sen 20 minuutin sepustuksia minkätakia hallitus on päättänyt jotain tai ehdottanut jotain. Entisen hallituksen puheenjohtajan tyyli oli paljon parempi. Hän vain totesi, että tämä on hallituksen ehdotus ja vastustaako asiaa kukaan. Yleensä ei vastustanut ja jos vastusti, niin hävisi kuitenkin äänestykset. Lisäksi kun se on DI, niin muut luulee, että sen tekemät laskut nyt olisi jotenkin parempia kuin muiden. Mutta meidän taloyhtiössä on ennenkin pärjätty pelkällä maalaisjärjellä, ei siinä tartte kaiken karvaisten märkäkorvien tulla esittelemään hienoja laskujaan muille.

Uskotteko, että olisi mahdollista vaatia, että yhtiökokouksissa kiellettäisiin teknisten apuvälineitten käyttö vedoten osakkeiden tasavertaisuuteen. Sillä se entinen hallituksen puheenjohtaja ei tarvinnut edes kalvoja asioiden selittämiseen. Toinen kysymys on sellainen, niin voisiko häntä kieltää esittämästä mitään pitkäntähtäimen rahoitussuunnitelmia esim. putkiremonttiin, koska nykyisellä hallituksella ei ole toimivaltaa ehdotella mitään rahoitussuunnitelmia. Muutenkin kaipaan hyviä keinoja, miten saisin tämän uuden puheenjohtajan innon talttumaan ja miehen ruotuun. Sillä tämä mies on kyllä pahimman luokan populisti. Hän on esim. teettänyt tutkimuksia asukkaiden mielipiteistä ja perustelee päätöksiään niillä. Mutta eihän taloyhtiössä mikään demokratia vallitse vaan se on osakeyhtiö, jossa niillä joilla on enemmän ja isompia kämppiä pitäisi saada päättää miten asiat hoidetaan. Ei tässä muuta, mutta tuotot tippuvat, kun yhtiöissä aletaan korjailemaan kaiken maailman asioita.

Anteeksi lukuisait kirjoitusvirheet, mutta sapettaa niin kun yrittää tuoda perheelle leivän pöytään, niin jotkut vain hankaloittavat hommaa.

Joten auttakaa minua ja kertokaa minulle vinkkejä miten saan tutkimus ja remonttirumban pysähtymään taloyhtiössä?
132803
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Eiköhän tuo ole helppo juttu. Pyrit hallitukseen ja sitten siellä haastat puheenjohtajan. Jo pelkkänä hallituksen jäsenenä voit hidastaa remontteja. Sillä vaadi aina yhtiökokouksessa ja hallituksen kokouksessa lisäselvityksiä. Tuo tehoaa aina. Sillä ihmiset yleensä haluavat olla aivan varmoja asiasta. Näin saat esim. putkiremontti lykättyä helposti parilla vuodella. Lisäksi epäile puheenjohtajan pätevyyttä hoitaa asioita yhtiökokouksessa. Lisäksi pieniä vihjauksia, että puheenjohtajalla ei ole oikein puhtaita jauhoja pussissa, niin eiköhän mies kypsy ja sitten vain hallituksen puheenjohtajan paikalle.

Sitten teetät tutkimukset, että ei siellä mitään remontteja tarvita. Lisäksi osoitat, että kaiken maailman kuntotutkimukset ovat rahan tuhlausta ja nostavat vastiketta.

Tosin minusta se teidän puheenjohtaja vaikutti ihan järkevältä tyypiltä, mutta tuossa on keinot miten pysättää hänet.

Äänestä

Kyllä juttu on niin, että kun et kerran asu tuossa talossa, niin onhan sen rakennuksen saatava aivan rauhassa lahota ja mädäntyä paikalleen.

Äänestä

mokoma vuokrakasarmi, ainakin sinun puolestasi.
Tuotot kotiin joka kuukausi ja sitten, kun alkaa putket poksahdella siellä sun täällä, kämppä myyntiin jollekin sinisilmäiselle.

Muilla omistajilla voi sen sijaan olla intressiä pitää sijoituksistaan huoli pitemmänkin päälle.

Äänestä

Haluatko taloyhtiön rapistuvan??? On järkevämpää suunnitella ja tehdä kuntotutkimuksia ja tehdä remontteja kuin antaa talon lahoa. jossain vaiheessa ne remontit kuitenkin tulee eteen! Järjen käyttö salittu!!!! Kannatan että sijoitat pienet rahasi johonkin muuhun kuin asuntoihin jos ei ole tarpeeksi tuottoa!!!!!!

Äänestä

ja osaat kirjoittaa. Tahvon taloon tuli posteljooni ja pyöri tossa nurkissa ja haki vikoja silloisesta hallituksesta ja sai valituttua itsensä hallitukseen ja puheenjohtajaksi edelleen. Vaati seuraavassa yhtiökokouksesessa painepesua viisi vuotta nuoressa talossa ja oli vaatinut filmauksen viemäreihin. Oli löytynyt jotain jäämiä putkistoissa. Tahvo vanhana Vr:n ilmajarrumiehenä sai asian tyrmättyä sanomalla: Kyllä paskaputkissa saa hieman paskaa ollakin siellä putkien reunoilla. Esitin itseäni hallituksen jäseneksi, mutta en kelvannut vaikka oli kolmenkymmenen vuoden kokemus useista taloista.
Olen huomannut muutamien pojanmulkkujen antavan ohjeita sinulle! No, sehän kuuluu asiaan: Suomi on vapaa maa!

Äänestä

...

Äänestä

että tuollaisia p päitä on vähemmistö, ja
vähemmäksisaadaan kun viedään saunantaakse ja niskalaukaus !!

Äänestä

Hyvä taloyhtiö, tai paremminkin hyvä hallitus on sellainen, joka pitää paikat kunnossa.
Teettää kuntokartoituksen 10 välein ja myös toteuttaa siinä havaitujen vikojen korjaukset.
Hyvässä taloyhtiössä ei uinuta ja haaveilla, vaan paikat pidetään kunnossa, vuodesta toiseen.

Äänestä

Vedä itsesi narun jatkoksi?

Äänestä

Nythän teillä viksu puheenjohtaja kun pitää talon kunnossa talon arvo nousee, jos ei taloa kunnosteta talon arvo laskee!!

Äänestä

ole toimivaltaa ehdotella mitään rahoitussuunnitelmia?

Kalvoton mies on kelvoton mies!

Äänestä

kapitalistiksi oikein jälkeenjäänneesseen sosiallistiseen diratuurimaahan.

venäjäkään ei varmaan enää paras kohde kun suurimmat
bisnestoverit jo neuvovat kiinteistöjen hoitoa tyrmässä. kiinteitö oy-, hoito- ja yn. hallintalait on
saatu sielläkin jo uusittua.

Sinä olisit varmasti pätevä toteuttamaan nämä uudistukset siellä.

Äänestä

...toimii oikein ja vastuullisesti: paikat pysyvät kunnossa ja yhtiön arvo nousee. Kaikki isommat systeemit kuten esimerkiksi tuo putkiremontti kuuluu fiksusti menetellessä tuoda yhtiökokouksen päätettäväksi, koska kaikkihan sen yhdessä maksavat. Pitkän tähtäimen rahoitussuunnitelma on viisas ajatus.

Kirjoituksesi oli todennäköisesti provo, mutta rivitalossa vuosia asuneena tiedän kyllä oikeasti olemassa olevan ihmisiä, joille mikään ei saisi maksaa mitään, mutta kaiken pitäisi olla timmissä kunnossa aina. Paha yhtälö. Sinä päivänä kun saat päähäsi ruveta myymään omistamiasi asuntoja ja taloyhtiö on laiminlyönyt kunnossapitovelvollisuuden, menetät taatusti selvää rahaa. Esimerkiksi putkista kysyy nykyään jokainen asunnonostaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vuokranantaja kirjoitti:

Omistan eräästä pääkaupunkilla sijaitsevasta taloyhtiöstä 2 kämppää ja olen laittanut ne vuokralle. Ne ovat tuottaneet ihan hyvin. Mutta nyt ovat tuotot alkaneet laskea, sillä vastikkeet ovat alkaneet nousta.

Syynä tähän on taloyhtiölle pari vuotta sitten valittu uusi hallituksen puheenjohtaja. On juuri sitä pahinta tyyppiä eli nuori DI. Se saa aina yhtiökokouksessa ajettua läpi omat ehdotuksensa kaiken maailman korjauksista. Ennen oli paljon paremmin, kun siinä oli sellainen vanha eläkeellä oleva talouspäällikkö, joka oli todella tarkka raha-asioissa. Ei tehty mitään turhia remontteja ja tuhlattu rahoja kaiken maailman tutkimuksiin.

Nyt taloyhtiöt rahat menevät kaiken maailman kuntotutkimuksiin ja korjauksiin. Lisäksi uusi hallituksen puheenjohtaja aina esittelee noita lukuja ja tutkimuksia hienolla videotykkisysteemillä yhtiökokouksissa. Jonka ansiosta me järkevät osakkaat ei saada omaa ääntä kuuluviin. Muutenkaan kukaan ei jaksa kuunnella sen 20 minuutin sepustuksia minkätakia hallitus on päättänyt jotain tai ehdottanut jotain. Entisen hallituksen puheenjohtajan tyyli oli paljon parempi. Hän vain totesi, että tämä on hallituksen ehdotus ja vastustaako asiaa kukaan. Yleensä ei vastustanut ja jos vastusti, niin hävisi kuitenkin äänestykset. Lisäksi kun se on DI, niin muut luulee, että sen tekemät laskut nyt olisi jotenkin parempia kuin muiden. Mutta meidän taloyhtiössä on ennenkin pärjätty pelkällä maalaisjärjellä, ei siinä tartte kaiken karvaisten märkäkorvien tulla esittelemään hienoja laskujaan muille.

Uskotteko, että olisi mahdollista vaatia, että yhtiökokouksissa kiellettäisiin teknisten apuvälineitten käyttö vedoten osakkeiden tasavertaisuuteen. Sillä se entinen hallituksen puheenjohtaja ei tarvinnut edes kalvoja asioiden selittämiseen. Toinen kysymys on sellainen, niin voisiko häntä kieltää esittämästä mitään pitkäntähtäimen rahoitussuunnitelmia esim. putkiremonttiin, koska nykyisellä hallituksella ei ole toimivaltaa ehdotella mitään rahoitussuunnitelmia. Muutenkin kaipaan hyviä keinoja, miten saisin tämän uuden puheenjohtajan innon talttumaan ja miehen ruotuun. Sillä tämä mies on kyllä pahimman luokan populisti. Hän on esim. teettänyt tutkimuksia asukkaiden mielipiteistä ja perustelee päätöksiään niillä. Mutta eihän taloyhtiössä mikään demokratia vallitse vaan se on osakeyhtiö, jossa niillä joilla on enemmän ja isompia kämppiä pitäisi saada päättää miten asiat hoidetaan. Ei tässä muuta, mutta tuotot tippuvat, kun yhtiöissä aletaan korjailemaan kaiken maailman asioita.

Anteeksi lukuisait kirjoitusvirheet, mutta sapettaa niin kun yrittää tuoda perheelle leivän pöytään, niin jotkut vain hankaloittavat hommaa.

Joten auttakaa minua ja kertokaa minulle vinkkejä miten saan tutkimus ja remonttirumban pysähtymään taloyhtiössä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu