Millaisen piiskaustarinan sinä haluaisit lukea tältä sivustolta?
Millainen piiskaustarina
25
2615
Vastaukset
- Anonyymi
Sellaisen tarinan jossa kaksi miestä rupeaa mittelemään voimiaan. Vääntö muuttuu yhä ankarammaksi ja leikki todemmaksi. Ruvetaan puhumaan jo piiskaamisesta. Lopulta toinen on lopen uupunut ja toinen kestävämpänä saa yliotteen ja piiskaa vastustajansa paljaalle pyllylle.
Tärkeää olisi havainnoida myös miesten puheet ja tunteet matsin jälkeen. Miten alfauros suhtautuu voittoonsa ja piiskaamaansa kaveriin. Pureeko häviäjä hampaitaan vai alistuuko nöyrästi vahvemman vallan alle. - Anonyymi
Minun tarinassa hävinnyt rupeaa keksimään kaikenlaisia selityksiä häviölleen ja on niin röyhkeä, että piiskaaja joutuu ottamaan häneltä housut alas . Onneksi valmiiksi notkistunut vitsa on vielä tallella. Nyt seurasikin ankara piiskaus puhuttelun kera. Piiskattava oli tiukasti kurittajan kainalossa, aivan kuin sianporsas aidan raossa, läpi ei päässyt, mutta huuto ja sätkiminen oli melkoista.
- Anonyymi
Onkohan oikeasti olemassa sellaisia miehiä, joita oikeasti kiinnostaisi piiskan antaminen itseään heikommalle miehelle.
- Anonyymi
Kiva noita olisi piiskata ja helposti onnistuisi. Oma arvioni on, että piiskattava pelkää itsensä voimattomaksi ja on siksi tosi miehelle helppo nakki kuritettavaksi. Jos jätkä on niin peloissaan, että meinaa housuihinsa sontia, niin ei sellainen tohdi kunnolla ryhtyä vastaan laittamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiva noita olisi piiskata ja helposti onnistuisi. Oma arvioni on, että piiskattava pelkää itsensä voimattomaksi ja on siksi tosi miehelle helppo nakki kuritettavaksi. Jos jätkä on niin peloissaan, että meinaa housuihinsa sontia, niin ei sellainen tohdi kunnolla ryhtyä vastaan laittamaan.
Jos mies on 180/90 ja nostaa penkistä 100 kg, niin hän varmasti pystyy minut piiskaamaan. Jo pelkkä asian ajattelu saa aikaan kovan seisokin.
- Anonyymi
Teini-ikäisenä tuli naapurin poikaa härnättyä niin pitkälle, että hän päätti antaa minulle piiskaa. Kolme vuotta vanhempana ja omia painojaan nostelemalla hän oli tullut sellaiseen kuntoon, että antoi minulle vitsaa tyylipuhtaasti. Samalla opin, että melko tavallisen näköinen kaveri voi olla pirun riski.
- Anonyymi
Sellaisen miesten välisen tarinan, jossa joukko miehiä/poikia ottaa jonkun hyvä perseisen pojan käsittelyyn, ja riisuu hänet armotta alasti ja piiskaa ja käyttää häntä kaikin mahdollisin tavoin seksuaalisesti hyväksi.
- Anonyymi
Mä meni sovitusti vanhemman miehen luo joka riisutti mut.
Tutki ksikki paikat. Sit otti polvelle poikittain ja tuli tosi kipee selkä sauna. Itkin ja värisi ja vyötä tuli. Koski kovasti munia piti itse suojella..
Sit laverille mahalleen mies mittasi kuumeen anuksessa ja sen jälkeen anus tappi.
Sit selälleen mies laittoi lapun silmille. Hyväili nännejä ja runkkasi lastin pois.- Anonyymi
Kävitkö Joensuussa
- Anonyymi
Teini poika hölmöillyt ja tehnyt tuhmia. Äiti antaa pojalla piiskaa ja ojentaa tuhmaa poikaa.
Tai tytöllä käynyt pissa vahinko ja isä antaa piiska tuhmalle tytölle…- Anonyymi
Just tämän tyylinen.Äiti antaa kunnolla vitsaa alastoman pojan pyllylle ja nurkkaan häpeämään lopuksi äiti puhuttelun poika seisoo äidin edessä kädet niskan takana.Olisko tämmöstä äitiä.Eteläsuomi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just tämän tyylinen.Äiti antaa kunnolla vitsaa alastoman pojan pyllylle ja nurkkaan häpeämään lopuksi äiti puhuttelun poika seisoo äidin edessä kädet niskan takana.Olisko tämmöstä äitiä.Eteläsuomi.
Tuo ois kyllä tosi hyvä! Mielellään lukisin seksinovelleja tuolla teemalla! Saa vinkata hyviä jos tulee mieleen tähän aiheeseen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo ois kyllä tosi hyvä! Mielellään lukisin seksinovelleja tuolla teemalla! Saa vinkata hyviä jos tulee mieleen tähän aiheeseen
Ootko mies vai nainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ootko mies vai nainen.
Minä olen nainen 30 vuotias
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen nainen 30 vuotias
Haluaisitko kirjotella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo ois kyllä tosi hyvä! Mielellään lukisin seksinovelleja tuolla teemalla! Saa vinkata hyviä jos tulee mieleen tähän aiheeseen
Hei. Olen tuon kirjoittaja. Sinä nainen 30v.Haluatko kirjotella KIK. hoitovoide
- Anonyymi
Tuo olis hieno homma.
- Anonyymi
Haluaisin saada piiskaa nuorelta, voimakkaalta ja hieman ylipainoiselta mieheltä, joka pystyisi oikeasti piiskaamaan minut. Ottaisi pyllyni paljaaksi ja rapsisi pakarani koivuvitsalla, pidellen minut aliollaan vasemmassa kainalossaan. Ja pakottaisi minut valtansa alaiseksi.
Kirjoitti nimimerkki Hauisten palvoja - Anonyymi
Enoni, joka kävi armeijan 40 luvulla, kertoi että heidän tuvassa oli yksi sotamies piiskattu. En muista olisiko eno kertonut asiasta enemmän yksityiskohtia. Minä olen aina kuvitellut, että piiskaaminen tarkoittaa polville joutumista ja paljasta pyllyä.
Jos sinä olet nähnyt tällaisen tilanteen, tai olet kuullut tarinan, niin kerro se täällä- Anonyymi
Minä olin melkoinen hulttio teininä, siksi minut sijoitettiin enon perheeseen. Sinä perheessä oli kahden peen kasvatusmenetelmä: Piiskaa Paljaalle. En ollut vielä viikkoa ollut talossa, kun eno otti minut puhutteluun joka päättyi piiskajaisiin, notkealla koivuvitsalla pylly punaiseksi. Samalla minulle selvisi, miksi minut oli sijoitettu tähän taloon. Minulla ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta suojella pakaroitani enon ryhtyessä kasvatustoimiin.
Eno oli niin riski mies, että olin 26-vuotias, kun sain häneltä viimeisen kerran selkäsaunan. Kyllä se nolotti, että vielä noin vanhana viisikymppinen mies piiskasi kuin pikkupojan. Pylly oli tulinen ja kipeä, mutta enon vajan katto tehtiin niin kuin oli aikaisemmin sovittu.
- Anonyymi
Haluisin kunnolla remmiä pepulle lastikkihousuissa ja suorakaide vaippa pissassa kintuissa sedän polvella poikittain. Peppu punainen ja setä käyttää lopuksi hyväksi
- Anonyymi
Tämä vaatisen sen, että joku toteuttaisi näitä toiveita. Jos joku haluaisi tietyn laisen tarinan, niin pitäisi olla hyvä kirjoittaja joka kirjoittaisi sellaisen.
- Anonyymi
Oltiin jo niin pitkällä, että minun olisi pitänyt soittaa ovikelloa ja jäädä odottamaan, että joku tulisi avaamaan oven. Silloin kuulin hiekan rahinaa takaani, katsoin ja näin ison miehen, jonka luokittelin mielessäni rotevaksi. Hän tuli ihan eteeni ja ojensi kätensä.
- Terve tuloa, minä olen Lasse.
- Eero...
Vastaukseni, jäi kesken, olin niin häkeltynyt. Hänen käden puristuksessa napakka ote, ja olemus säteili voimaa.
Menimme sisälle, minua teki mieli kysellä, tuvassa oli montakin asiaa, jotka herättivät uteliaisuuttani. Mutta ymmärsin, että aikuinen mies ei turhaan lärpätä.
- Anonyymi
Jonkun alfamiehen pitäisi kertoa miltä se tuntuu ja kuinka se tapahtuu käytännössä, kun hän piiskaa ruipelon miehen. Kiihottaako häntä heikomman kaverin kurittaminen?
Itse olen kerran joutunut alfan käsittelyyn ja minusta tuntui, että hän nautti tilanteesta. - Anonyymi
Sellainen tarina olisi mukava lukea, jossa jämäkkä mies kertoo kuinka hän piiskaa minun laisen vessulan rääpäleen.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1853109- 532525
- 2422324
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2572056Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk91902Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva381776Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve561701Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I51596Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.671560Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841540