Apua... Mä en enää ymmärrä itseäni. Seurustelin reilun vuoden ja halusin itse erota. Nyt kun ex löysi uuden naisen, olen tulla hulluksi. Haastan hälle koko ajan riitaa, olen todella mustis, vihainen, ahdistunut... Enkä kuitenkaan häntä edes haluisi takaisin!
Miksi tämä sitten sattuu näin paljon? Mitä järkeä tässä on? Hänen uusi on kaikenlisäksi kaunis ja hoikka, eli parempi kuin minä ja sekös vasta entisestään suututtaa. Tämä kuulostaa varmaan todella tyhmältä ja epäkypsältä, mutta tämä vaivaa minua todella paljon. Tämä tilanne on ollut nyt päällä pari kuukautta, eikä tunnu helpottavan. Koko ajan ne kaksi pyörivät ajatuksissani. Olen myös masentunut tämän myötä.
Mitä teen, mitä ajattelen? Tulen hulluksi! Tunnen itseni ihan tyhmäksi ihmiseksi, kun en pääse tästä yli. Olisiko kohtalotovereita, helpottaisi vähän.
Miksi tämä sitten sattuu näin paljon? Mitä järkeä tässä on? Hänen uusi on kaikenlisäksi kaunis ja hoikka, eli parempi kuin minä ja sekös vasta entisestään suututtaa. Tämä kuulostaa varmaan todella tyhmältä ja epäkypsältä, mutta tämä vaivaa minua todella paljon. Tämä tilanne on ollut nyt päällä pari kuukautta, eikä tunnu helpottavan. Koko ajan ne kaksi pyörivät ajatuksissani. Olen myös masentunut tämän myötä.
Mitä teen, mitä ajattelen? Tulen hulluksi! Tunnen itseni ihan tyhmäksi ihmiseksi, kun en pääse tästä yli. Olisiko kohtalotovereita, helpottaisi vähän.
Vastaukset 9
Vanhimmat
normaalia. Se kai liittyy jotenkin siihen että sun mieli kysyy että mites se nyt muille kelpaa kun sulle ei kelvannukkaan.
Se menee ajastaan ohi ja voithan sä miettiä kun iskee mustiskohtaus että miksi jätit sen ja jne.
Älä nyt ala pelleileen ja leikkimään mustista kun teet vaan hölmön vaikutelman itestäs.
Sä olet sen jättänyt ja ala etsimään itsellesi uutta niin saat parempaa miettimistä.
Mikä on pois heitetty niin siihen ei kannata tuhlata ajatuksiaan.
Reippaasti eteenpäin ja hiukan mielenlujuutta peliin.
Kiitos sulle, erittäin napakka vastaus!
Se kyllä aina vähän helpottaa, kun mietin syitä miks hänet jätin...
No, hyvä jos tämä on sitten normaalia kuitenkin. Kaverit kyllä pitää minua jo ihan seonneena, kun tää asia on jo melkein pakkomielle.
Uuden rakkauden löytäminen olisi ihanaa, mutta se onkin taas toinen ongelma, kun meikäläisiä ei paljon täällä kotikaupungissani ole...
Mutta, toivo elää vielä!
Miksi halusit erota? Halusitko todellakin erota? Vai toivoitko jossain syvimmässä mielesi sopukassa, että kumppanisi eroilmoituksesi jälkeen koittaisi saada teitä vielä yhteen? Oliko ero siis jonkinlainen yritys saada eksältäsi jokin merkki ettei hän voi olla ilman sinua, tai oliko se suoranainen vallankäyttöyritys puoleltasi?
Jos eron takana on aidon erohalun sijaan jompikumpi noista syistä, niin tunnetko siis pettymystä sen takia, kun ex-kumppanisi ei annakaan sinulle merkkejä, että haluaa sinut takaisin elämäänsä? Pyöriikö mielessäsi tavallaan jonkinlainen "Ei tämän näin pitänyt mennä!" -ajatus?
Eli hän halusi pitkään eron jälkeen palata yhteen ja ehkä itsekin sitä välillä harkitsin. Se olikin sitten shokki kun hän yhtäkkiä löysi uuden, enkä saanutkaan enää hänen huomiota.. Tyhmää, tiedän. Kai minä oletin, että jos ikävä tulee saan hänet milloin vaan takaisin, kun hän niin minua aina palvoi... Hävettää ihan.
Mutta silti, tiiän, ettei suhteemme onnistuisi enää, ja siksi varsinkin tuntuu niin tyhmältä ja turhalta pyöritellä näitä katkeria tunteita päässä.
Juuri äsken soitin hälle, ja riidaksi meni taas, kun aloin udella heidän asioita. Kyllä v..tuttaa...
Täytyy sitten toimia sen mukaan mitä järki sanoo, ja jättää tunnepuolen viestit toissijaikseksi.
Koska tiedät, ettei suhteenne onnistu enää, älä enää ota häneen yhteyttä. Älä soita, älä lähetä sähköpostia, älä käy kylässä. Jos törmäätte jossain, älä juttele enempää kuin tervehdyksen verran. Pure vaikka hammasta samalla kun olet soittamatta, kunhan olet soittamatta. Koska tiedät, että suhteenne on ohi, niin tiedät myös, ettei häneen yhteydenotto auta asiaa mitenkään, ainoastaan kylvää lisää riitaa ja pahaa oloa välillenne, ja pahentaa vain omaa oloasi. Kukaan ei ole vittuilun ansiosta palannut kenenkään luo - kuten varmaan tiedätkin - ainakaan kukaan jolla on jonkinlainen itsetunto.
Asia jota kannattanee pohtia tykönänsä on se, että perustuiko suhteenne nimenomaa sille, että hän palvoi sinua, ja piditkö häntä tavallaan itsestäänselvyytenä. Tuohon jälkimmäiseen vastaus ilmeisesti onkin myönteinen, mutta tuota ensimmäistä kannattaa ehkä pohtia. Olitko suhteessa siksi, että rakastit häntä, vai siksi että hän palvoi sinua? Jos vastaus on jälkimmäinen, et kaipaakaan eksääsi, vaan jotakuta, joka tavallaan pönkittää sinua päivittäin. Ja silloin ero ei satu siksi, että "tuli ero", vaan että palvonnan sijaan onkin tapahtunut jotain ihan päinvastaista, palvonnan sijaan tulitkin hylätyksi, mikä on kolaus itsetunnollosi eikä vain romanttisen kumppanin menetys. Tässä ei kannata mennä tuota syvemmälle, jos edes noinkaan syvälle, mutta jos nuo tuntuvat tutuilta ajatuksilta, kannattaa omille tuntemuksille koittaa tehdä jotain, miettiä miksi tarvitsee palvontaa, ja voisiko asialle tehdä jotain.
Onko sinulla elämässäsi nyt liian suuri tyhjä kohta ex-kumppanisi lähdettyä? Eron jälkeen on minusta luonnollista, että ero ja ex pyörii mielessä, mutta hyvä olisi keksiä akuutimman vaiheen jälkeen jotain muuta puuhaa entisessä rypemisen tilalle. Urheilu? Käsityöt? Kokkauskurssi? Mitä tahansa, mikä saa ajatuksesi keskittymään johonkin muuhun kuin edelliseen suhteeseesi. Niin, ja alkoholi ei sitten kuulu tuohon listaan. Kännissä ihmiset tekevät ja sanovat typeryyksiä, varsinkin jos jotain on hampaankolossa.
Teiltä tulee kyllä hienoja vastauksia, kiitos! :)
Kyllä, nyt elämässäni on nimen omaan todella tyhjä aukko exäni palvonnan loputtua. Ja itsetunnon kolauksiahan tässä on varmaankin juuri koettu. Tunnistan itsessäni myös läheisriippuvaisuuden merkkejä, eli saatankin olla vaan riippuvainen exästäni, siitä turvasta jonka hän aina toi. Ja nyt se turva on poissa. Olin myös ehkä enemmänkin riippuvainen hänestä suhteessamme, kuin rakastunut.
Ikävää huomata olevansa näin heikko ihminen, mutta kai se on hyvä jos sen edes itse tiedostaa. Sitten voi alkaa kenties "parantumaan".
Ja yhteydenpidosta; olin peräti reilun viikon soittamatta, kunnes tänään iski kohtaus ja sorruin. Mutta nyt; teidänkin rohkaisemana, yritän hillitä itseni ja jatkaa elämääni ilman hänen häiriköintiä... Yritän kovasti.
pisin aika mitä ollaan oltu puhumatta, erosta yli vuosi on kolme viikkoa, ja se olikin "mahtavan" riidan jälkeen. yhteyttä otti tämä toinen, nykyään puheet meillä on mitä on ja eniten pinnalla vain taitaa olla katkeruus. En voi sanoa että olisimme enää ystäviäkään, se on vain jotain.Yhteydessä pari kertaa viikossa enimmäkseen puhelimella.
Ikinä ei olisi voinut kuvitella että näin kävisi, minä riitelen ja hän on altavastaaja.Kohdallani ei voi puhua ystävyydestä enää ja uusi sotkee kuvioita vielä soppakauhallaan siinä sivussa.
pisin aika mitä ollaan oltu puhumatta, erosta yli vuosi on kolme viikkoa, ja se olikin "mahtavan" riidan jälkeen. yhteyttä otti tämä toinen, nykyään puheet meillä on mitä on ja eniten pinnalla vain taitaa olla katkeruus. En voi sanoa että olisimme enää ystäviäkään, se on vain jotain.Yhteydessä pari kertaa viikossa enimmäkseen puhelimella.
Ikinä ei olisi voinut kuvitella että näin kävisi, minä riitelen ja hän on altavastaaja.Kohdallani ei voi puhua ystävyydestä enää ja uusi sotkee kuvioita vielä soppakauhallaan siinä sivussa.
mietin kovasti tota sun juttuas.. olin ite samas tilantees muutama kuukausi sitte.. voin sanoo et ei se oo välttämättä mitää mustasukkasuutta mitä tunnet.. se tunne tulee siitä ku huomaa et kaikista toisen hempeilyistä huolimmatta et enää olekkaa tän toisen elämän keskipiste.. se on omalla tavallansa aika imartelevaa jos toinen yrittää viel saada takas ja vieläki tulee kauheen siirappista juttua.. ja sit ku se löytää jonku toisen nii auta armias ku ollaan kiukkusia..x) ja seki vaa siitä syystä et ehkä me vaa luultiin olevamme jotai parempaa ja se sattuu ku huomaa et ei ehkä ollakkaa enää nii tärkeitä ja et kyl meititki voi unohtaa.. Mut ei sen takia kannata välejä katkasta.. kaikkein nopeimmin pääsee yli ku vaan ootte viel yhteyksis.. aluks tulee tietysti pientä tappelua ja kaikki mitä toinen sanoo nii ärsyttää suunnattomasti mut loppujen lopuks ootte ainaki kavereita.. eikä sua häiritte enää tippakaa..;) mä oon ainaki ihan hyvis väleis sen entiseni kans.. soitellaan melkei päivittäin vieläki.. jutut on muuttunu mut nykyset jutut onki parempia ku mikää siirappinen lässytys..;D