Rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori Matti Tolvanen sanoo, että kieltäytyminen auttamasta elvytystilanteessa voi olla rikos.
Turun Sanomat uutisoi keskiviikkona tapauksesta, jossa Terveystalo kieltäytyi antamasta defibrillaattoria eli sydäniskuria käyttöön tilanteessa, jossa ikäihmistä elvytettiin.
TS:n haastattelema henkilö kertoo, että lääkäriaseman vastaanotossa työskennellyt ihminen oli todennut, että iskuri löytyy, mutta sitä ei voida antaa.
Matti Tolvasen mukaan tämän kaltaisessa tapauksessa kyseeseen voisi tulla rikoslaissa määritelty pelastustoimen laiminlyönti.
– Lain mukaan jokaisen pitää ryhtyä sellaisiin toimiin, joihin kykenee, jos tietää, että toinen on todellisessa hengenvaarassa.
Tolvanen arvioi, että defibrillaattorin lainaaminen elvytystilanteessa ei kuulosta kohtuuttomalta.
– Ei se varmaan miksikään menisi, vaikka sitä lainaisi siksi aikaa.
Ja tällekkin virmalle orpopurra antoi puolimiljardia euroa vastikeetonta avustusta.
KIITOS PERUSSUOMALAISET
Turun Sanomat uutisoi keskiviikkona tapauksesta, jossa Terveystalo kieltäytyi antamasta defibrillaattoria eli sydäniskuria käyttöön tilanteessa, jossa ikäihmistä elvytettiin.
TS:n haastattelema henkilö kertoo, että lääkäriaseman vastaanotossa työskennellyt ihminen oli todennut, että iskuri löytyy, mutta sitä ei voida antaa.
Matti Tolvasen mukaan tämän kaltaisessa tapauksessa kyseeseen voisi tulla rikoslaissa määritelty pelastustoimen laiminlyönti.
– Lain mukaan jokaisen pitää ryhtyä sellaisiin toimiin, joihin kykenee, jos tietää, että toinen on todellisessa hengenvaarassa.
Tolvanen arvioi, että defibrillaattorin lainaaminen elvytystilanteessa ei kuulosta kohtuuttomalta.
– Ei se varmaan miksikään menisi, vaikka sitä lainaisi siksi aikaa.
Ja tällekkin virmalle orpopurra antoi puolimiljardia euroa vastikeetonta avustusta.
KIITOS PERUSSUOMALAISET
Vastaukset 25
Vanhimmat
Ootko nyt ihan täysillä etuvaloilla liikenteessä?
Luulin että toi vastaanottovirkailija oli ääliö ja ansaitsee rikosilmoituksen, mutta se miten vääntämällä tähänkin yrität persuja saada mollattavaksi on kyllä suurempaa ääliömäisyyttä.
Niin, jotkuthan vaan käy koulut touhulassa tai muualla apukoulussa
En muuta keksinyt.
Oleppas hyvä vaan!!
Siinäkö tumpelona luet käyttöohjeita, ehtii moneen kertaan jo kuollakkin.
LAITE SELOSTAA MITÄ PITÄÄ TEHDÄ!
Onko etustaja polovinen kommentoinut asiaa Kainuun Sanomille
Lounais-Suomen poliisi on tehnyt torstaiaamuna rikosilmoituksen Terveystalon toiminnasta. Asiaa selvitetään pelastustoiminnan laiminlyöntinä.
Asian vahvistaa Iltalehdelle Lounais-Suomen poliisilaitoksen viestintäasiantuntija Katri Tammio. Poliisi ei toistaiseksi kommentoi, onko ikäihminen hengissä.
Kainuussa oli huhtikuun lopussa 3 119 työtöntä työnhakijaa, missä on kasvua 7 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Maaliskuun lopussa työttömiä oli yhteensä 2 968.
KIITOS PERUSSUOMALAISET
Oleppas hyvä!!
Sähkölasku maksamatta🤭
Nykyhallitus ottaa järkyttäviä määriä kallista ulkomaanvelkaa hyvätuloisten veronkevennyksiin ja puoli miljaardia terveystalolle et julkinen terveydenhuolto ajetaan alas, arvovalintojahan nämä on.
KIITOS PERUSSUOMALAISET
Oikea suuntaan se on
Ole hyvä!
En muuta keksinyt
Olen asionut Terveystalolla ..työtapaturman takia..ihan oikee persereikä koko paikka...mangeettirekkaa..outtelin Kajaaniin...monta viikkoa..ja ne Oulusta tulevat NS. ortopedit eihän erota himmeliä joulukuusesta...muka 15 minuutia...aika voi i so vittu..
Eiköhän tässä pärjäillä!
Defibrillaattorin käyttö
Defibrillaattori, eli sydäniskuri, on laite, jota käytetään kammiovärinän eli sydänpysähdyksen hoitoon. Se voi pelastaa ihmisen hengen, jos sitä käytetään nopeasti ja oikein.
Milloin defibrillaattoria käytetään?
Defibrillaattoria käytetään, jos henkilöllä on äkillinen sydänpysähdys. Sydänpysähdys tarkoittaa sitä, että sydän on lakannut sykkimästä ja hengitys on pysähtynyt.
Mistä defibrillaattorin löytää?
Defibrillaattoreita löytyy monista julkisista tiloista, kuten:
Ostoskeskukset
Urheiluhallit
Liikenneasemat
Terveysasemat
Koulujen aulat
Työpaikat
Myös joissakin yksityiskodeissa on defibrillaattori.
Miten defibrillaattoria käytetään?
Defibrillaattorin käyttö on helppoa ja sitä voi käyttää kuka tahansa, vaikka ei olisi ensiapukoulutusta. Laitteessa on selkeät ohjeet, jotka auttavat sinua.
Näin käytät defibrillaattoria:
Soita hätänumeroon 112 ja kerro, että paikalla on sydänpysähdys.
Hae defibrillaattori ja avaa se.
Kiinnitä elektrodit potilaan rintaan laitteen ohjeiden mukaan.
Paina "Analysoi"-painiketta.
Jos laite havaitsee kammiovärinän, se antaa sähköiskun potilaalle.
Jatka paineluvu ja hengitystä, kunnes apu saapuu.
On tärkeää muistaa, että defibrillaattorin käyttö on vain osa ensiapua. Potilaan on myös saatava paineluvu ja hengitystä, kunnes apu saapuu.
Suuriosa defiflaattoreista puhuu selkää suomea. Juntti!
Ja muista paristojen ylläpito. Jotku paristot eivät sovellu käyttöön. Duracellia suositellaan.
Suomessa yleistä auttamisvelvollisuutta ei ole laissa kirjattu. On kuitenkin tilanteita, joissa lainsäädäntö edellyttää auttamista. Lisäksi on olemassa tapauskohtaisia velvollisuuksia auttaa toisessa hädässä olevaa.
Tilanteita, joissa lainsäädäntö edellyttää auttamista:
Rikoslain pykälä 203: "Joka jättää auttamatta hädänvaaratessa olevaa ihmistä, vaikka voisi häntä vaarattomasti auttaa, on tuomittava auttamatta jättämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."
Terveys laki: Terveydenhuollon ammattihenkilöllä on velvollisuus auttaa sairasta tai loukkaantunutta ihmistä.
Tapauskohtainen auttamisvelvollisuus:
Vaara-tilanne: Jos toisella ihmisellä on selkeästi hengenvaara eikä auttaminen aiheuta vaaraa itsellesi, on sinulla oikeudellinen velvollisuus auttaa.
Erityinen suhde: Vanhemmilla on velvollisuus auttaa lapsiaan, ja samoin on muilla toisiaan hoivaavilla ihmisillä.
On tärkeää muistaa:
Auttaminen on tärkeä osa yhteiskuntaa, ja jokainen voi auttaa toisiaan.
Vaaratilanteessa on tärkeää arvioida tilanne ja auttaa kykyjesi mukaan.
Jos et pysty auttamaan itse, soita hätänumeroon 112.
Matti Tolvasen mukaan tämän kaltaisessa tapauksessa kyseeseen voisi tulla rikoslaissa määritelty pelastustoimen laiminlyönti.
– Lain mukaan jokaisen pitää ryhtyä sellaisiin toimiin, joihin kykenee, jos tietää, että toinen on todellisessa hengenvaarassa
Mitäpä niitä kuolevia elvyttää selvää säästöä ku joku rupee kuolee ni antaa kuolla vaa näin säästetään taas kokoomus rotille taas pitkä penni
Marriinilla hyvät nännit? (Tissut》
Purralla ihana irvistys
petturi urpo on sairastunna