Menestyskertomus
Kirjoittanut: Psychbuster 15.6.2005 klo 06.50
Word Trade Centerissä oli monta tarinaa.
Yksi rouva oli erittäin suuren surun murtama ja tuli vapaaehtoisen auttajan luo, hänen jo aikuinen poikansa oli menetynyt ja hän oli ollut kaikki kaikessa perheelle, he olivat käytännöllisesti eläneet vain tukeakseen häntä ja nyt kun hän oli poissa naisella ei tuntunut olevan enää mitään syytä elää.
Vapaaehtoinen euttaja vei hänet New Yorkin Scientologiakirkkoon ja hän sai auditointia ja auditoinnissa löytyi se alla oleva trauma ja sen varaus saatiin poistettua.
Hän sai elämänhalunsa takaisin.
Hän kommentoi että se ei ole tietenkään kiva kun poika on poissa. Mutta nyt hänellä on uusi päämäärää ja voi jatkaa elämää. Hän meni kotiin ja kun hänen miehensä näki hänet mies ymmärsi heti että vaimolle oli tapahtunut jotain suurta kun ulkonäkökin oli suorastaan muuttunut. Vaimo kertoi miehelleen mitä oli saanut kokea, mies innostui siinä määrin että hän soitti heti ja sai tulla seuraavana päivänä ja koki yhtä suuren muutoksen. Hän sanoi että ei ole koskaan voinut kuvitellakaan mistään vastaavasta vaikka oli lääkäri ja pyysi seminaarin järjestettäväksi hänen kolleegoilleen ja se järjestettiin.
..
Menestyskertomus.
Varakas M.
1
939
Vastaukset
- Scientologiasta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49487
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482