Tässähän tätä, lukekaa huolella. MYÖS PERSUTUSMIES, että votkaleparruttaja (sama kuin aiempikin).
"Suomessa lakien perustuslainmukaisuutta valvoo eduskunnan perustuslakivaliokunta, joka on lausuntokäytännössään määritellyt perusoikeuksien rajoittamista koskevat yleiset edellytykset.
Keskeinen niistä on lailla säätämisen vaatimus!!! :
Perusoikeuksia voidaan rajoittaa ainoastaan laintasoisella sääntelyllä".
Miksi tämä?
Siksi että moni on hukassa asioidensa kanssa, eikä ymmärrä vaatia perusoikeuksiaan toteutuun ja/tai niitä ei toteuteta (julkinen valta= hyvinvointialueet ja niiden alaisena olevat päättäjät. Julkista valtaa ovat myöskin ne JOTKA käyttävät VÄLILLISTÄ valtaa, järjestöt, yhteenliittymät, osuuskunnat, sähkölaitokset, vesilaitokset, luettelo on aika pitkä), eli tavankansalainen joka käy töissä yksityisellä, veroja maksavalla yrittäjällä ei ole
Tavankansalainenkin voi olla julkista valtaa, kunnanhallituksen jäsen, poliittisen puolueen jäsen, kunnanvaltuuston jäsen, etc etc.
Myöskin asianajaja edustavat julkista valtaa).
Nyt sitten se miksi tämä, niin tulee siitä, että perustuslaissa 2lku aina 22 pykälään asti on perusoikeudet ja muuallakin JOLLEI LUE "laila säädettään tarkemmin. säädetään lailla, määritellään lailla, etc etc. eli lakivaraus, niin voidaan perusoikeutta rajoittaa perustuslakia alemmalla lailla, eli asetuksella HUOM. asetuksella EI VOIDA RAJOITTAA perusoikeutta, vaan voidaan rajoittaa vain jos perusoikeuden antavassa kohdassa on tuo lakivaraus, eli vain ja ainoastaan lainsäännöllä voidaan rajoittaa.
Nyt kaikki lukekaa ne perusoikeudet ja aleviivatkaa ne kohdat joissa EI ole lakivarausta, niin noita perusoikeuksia ei voida rajoittaa tai säännellä mitenkään kuin ainoastaan saman lain (PL) muuttamisella eli perustuslain 78 pykälän antamilla tavoillla.
On väärä tulkinta, että perustuslain säätämisjärjestyksellä voidaan säätää laki joka rajoittaa perustuslakia/perusoikeutta.
Se ei ole niin, rajoittaa voi VAIN JA AINOASTAAN, jos perusoikeuden antavassa momentissa on lakivaraus taikka perustuslakiin tehdään/lisätään muutos lakivarauksen muodossa.
Asetus asumiskustannuksista on perusoikeutta asumisenvalinnasta rajoittava
Lisäksi kelan ja hyvinvointialueiden tulee toteuttaa perusoikeudet (PL22py) eikä siis estää niiden toteutuminen, eli ei tarvitsisi joka päätöksestä valittaa kun lakeja noudatettaisiin, mutta jos ei maita, niin hallintolain mukaan on itseoikaisuvelvollisuus.
Pitäkää oikeuksistanne kiinni kynsin hampain ja tarvittaessa fyysisesti osoittakaa kaapin paikka.
Jokaisen saa selville seuraamalla millaisella ajoneuvolla liikkuu. Seuraamalla missä asuu.
T. Professional of the law and word's, Lawetorder Z via V
Miten perusoikeuksia voidaan rajoittaa?
11
203
Vastaukset
- Anonyymi
Nostoo kun kieku ja kaiku yrittää pimittää tämän
- Anonyymi
sössöt ihönöti
- Anonyymi
Nostoo kun kieku ja kaiku yrittää pimittää tämän.
- Anonyymi
Aika uuvatti täytyy olla jos jaksaa lukea perutuslakkimiehen aivopiereskelyä.
- Anonyymi
Aloittajan sepostuksesta ei saa mitään tolkkua.
Mutta mitä ihmeen perusoikeuksia sellaiset ovat jotka voidaan tuosta noin vain kumota erillisillä laeilla? Mitä sellaisilla perusoikeuksia edes tekee? Eihän niillä ole mitään arvoa kun tilanne on se että joo sulla on perusoikeudet a b ja c mutta erillisillä laeilla on säädetty että perusoikeudeksi a b ja c eivät päde.- Anonyymi
Lue huolellisesti oli kehoitus.
Epäilen kyllä ettette siltikään ymmärrä, koska sepudtuksenne jo osoitti ymmärtämisenne tason.
T. Professional of the law and word's, Lawetorder Z via V - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue huolellisesti oli kehoitus.
Epäilen kyllä ettette siltikään ymmärrä, koska sepudtuksenne jo osoitti ymmärtämisenne tason.
T. Professional of the law and word's, Lawetorder Z via VSinun peruutteluja tuskin ymmärtää kukaan..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun peruutteluja tuskin ymmärtää kukaan..
Ja sinun tyhjäpäisiä peruutuslakkihorinoita ei kukaan jaksa yhtään sen paremmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sinun tyhjäpäisiä peruutuslakkihorinoita ei kukaan jaksa yhtään sen paremmin.
Perrutuslakkihörhön peruutusoikeuksien perusteellinen peruuttaminen perutuslakkiin perustuen?
- Anonyymi
Onnellinen murrinperse167 ja onneton peruutuslakkimiäs
- Anonyymi
peruutusoikeuksien perusteellinen peruuttaminen perutuslakkiin perustuen?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y25218515Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van833175- 1232171
- 1911860
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1341735Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten2721426Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101282Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu831101- 118960
Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu232959