Vanhempien lepsuilun vuoksi riiviöt karkottavat opettajat pois - opetusta epäpäteviltä

Anonyymi-ap

Lapseni unelma yläasteikäisestä saakka oli valmistua matemaattisten aineiden opettajaksi. Niin hän tekikin. Nyt kun oli sijaistamassa 3 kk keskisuuressa yläkoulussa, hänen mittansa tuli jo täyteen ja hän harkitsee vakavasti ammatin vaihtoa. Hän kertoi, että tilanne koulussa on sietämätön joidenkin oppilaiden ja tilanteiden vuoksi: "en halua olla oppilaiden hyppyytettävä narri, palvelija (pyydetty viemään kynä käteen, kun ei jaksa itse ottaa omaansa repusta yms), lapsenvahti (oppilaita pidettävä silmällä koko ajan), siivooja, erotuomari, turvamies... Iltamyöhään oli tullut rehtorilta viesti, että Tiktokissa leviää yllytys, että huomenna mennään kouluun teräaseen kanssa, olkaa varuillanne. Epätodellisen kuuloista, mutta niin raadollisen totta ja nykypäivää. Tuoreella opettajalla oli ollut painajaismainen yö ja päivä, kun oli miettinyt, miten hän toimii ja suojelee muita oppilaita, jos puukot alkavat heilua.

Joidenkin oppilaiden käytös on täysin kahjoa. Tehdään oikeasti ihan mitä huvittaa. Rangaistukset - jos niitä yleensäkään tulee - ovat lepsuja eivätkä tunnu missään. Siitä kärsivät ne oppilaat, joilla on järki päässä. Kokeissa voi olla helposti yli numeron ero ryhmien tulosten välillä. Parhaissa luokissa ei ole typeriä villitsijöitä ja huomion kerjääjiä. Ei ne "kymppiluokkalaiset" ole kuitenkaan nynnyjä. He ovat vaan toisia kypsempiä.

Jos käytöshäiriöiden taustalla ei ole kehityshäiriötä, oppimisvaikeuksia tms. olisi rangaistusten oltava kovia. Oma lapseni oli häirikkö ekaluokan syksyllä. Sama jatkui vielä joulun jälkeen puhuttelusta huolimatta. Oli ollut pelle jo eskarissa. Tuli kotimuistutuksia. Hävetti valtavasti, että minun lapseni häiritsee muiden oppimista. Sanoin sen ääneenkin. Viimeisimmän muistutuksen jälkeen pohdittiin yhdessä lapsen kanssa, millainen rangaisus olisi aiheellinen. Hän itse mietti ääneen, mikä olisi kamalin rangaistus. Kyllä, se on juuri rangaistuksesi, päätin. Et saa tehdä sitä mieluista asiaa, josta intohimoisesti pidät viikkoon. Itku oli siinä tulla molemmilta. Siihen loppuivat muistutukset ja kevään todistus kertoi, että hän antaa hyvän työrauhan ja käyttäytyy muutenkin moitteettomasti. Ja sillä tiellä hän oli koko kouluaikansa. Oppimisvaikeuksista keskittymiskyky, työmuisti) huolimatta hän oli kolmena vuonna luokkansa paras ja menestyi lukiossakin erinomaisesti. Miten olisi käynyt, jos ei olisi puututtu - vaikka miten sydäntä särki - rellestämiseen. Alisuoriutuja varmaankin, joka ei valmistu mihinkään ammattiin ja lorvii työttömänä.

Opettajille enemmän valtaa. Nyt oppilaat hyppivät silmille ja jos pikkuisen nälväisee, niin kohta soittavat vanhemmat. Opettajan kuuluu opettaa. Miksi pitäisi maanitella noudattamaan niinkin yksinkertaisia (kengät pois, takki pois, älä töni toisia, ota kirja pois repusta) järjestyssääntöjä, jotka jo eskarilaiset hallitsevat? Yksinkertaisesti pois koulusta ne, jotka eivät halua oppia ja olla kunnolla. Kyllä siinä suurin osa vanhemmista herää. Jälleen eri asia ne, joilla on joku oikea syy, miksi oppiminen ei suju.

Vanhemmat. Jos tahdotte lapsellenne hyvää, pitäkää heidät ojennuksessa, vaikka välillä kirpaisisikin. Päteviä aineenopettajia, varsinkin matematisten aineiden, on jo moneen kouluun vaikea saada. Opettajankoulutukseen ei ole hakijoita ja toisaalta alalta paetaan pois työolojen vuoksi. Paitsi että oppilasaines on osin sellaista, joka kuuluu ihan jonnekin muualle kuin opinhaluisten joukkoon, työmäärä on valtava varsinkin aloittelevalle opettajalle. Tai sille epäpätevälle, kun muita ei opettajaksi saatu.

1

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Käsittämätöntä, ettei opettajia enää kunnioiteta. Oppikoulu takaisin ja pääsykokeet. Ne lapset, jotka todella ovat lahjakkaita ja haluavat oppia läpäisevät pääsykokeet. Huonosti kasvatetut kakarat voivat jatkaa peruskoulussa ja mennä ammattikouluihin, jos sinne pääsevät. Nythän valmistuu kakaroita, jotka eivät osaa edes lukea. Näille lahjakkaille, todella oppimishaluisille lapsille ja nuorille pitäisi antaa edes mahdollisuus oppia. Miten nämä nuoret nyt pystyvät opiskelemaan, kun luokassa metelöivät on äidin pikku kullat, joita ei koulunkäynti ja tulevaisuus kiinnosta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2530
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1479
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      893
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe