Eli onko jotain oikotietä pennun opettamiseen olemaan yksin? Pentu on nyt 9 viikkoa ja ollaan oltu sen kanssa viikko ihan rauhassa kotona, ei ole siis ollut yksin. Nyt viikon päästä kuitenkin koittaa aika jolloin pitäis mennä töihin ja yksinoloaikaa tulis aluksi sellanen 8 h per päivä mutta tauolla, myöh. siis tarkoitus tuo 8 h ilman taukoja- tauolla siis tarkoitan että jompikumpi käy kotona ruokatauolla.
Ollaan nyt aloteltu harjoittelemaan yksinoloa, mutta vaikka kävisin vain suihkussa pentu vikisee, haukkuu ja murisee ihan hulluna. Tänään käväisin kaupassa, meni n vartti ja tullessani pentu riehui edelleen, kuului haukku jo rappukäytävään asti. Oikein sydäntä riipii.
Pitääkö siis vain antaa haukkua ja inistä, lopettaa kyllä aikanaan? Vai miten toimia? KOKEMUKSIA, VINKKEJÄ???
Lisäksi viikonloppuna harjoittelulle tulee tauko, kun mennään vanhempieni luo vierailulle.
Pennun pikakurssi yksinoloon???
19
13311
Vastaukset
- Ellu
Harjoittele nyt viikko yksinoloa monta kertaa päivässä.
Jätä pentu vain yhteen huoneeseen, esim. keittiöön, jossa ei ole sähköjohtoja, niin sillä on turvallisempi olo kuin jos se olisi koko asunnossa. Laita sille sinne mukava peti, vettä, paljon leluja ja esim. tyhjiä vessapaperirullia, joiden sisään voit laittaa vähän kuivamuonaa ja taita sen jälkeen päät kiinni. Anna lähtiessäsi nyt aluksi myös vaikka siankorva syötäväksi. Ja radio auki soimaan klassista musiikkia hiljalleen. Voit mennä aluksi eri huoneeseen ja olla siellä 15 minuuttia hiljaa. Älä mene pennun luokse, jos se itkee, mene vasta silloin, kun se on hiljaa. Kun menet pennun luokse, ole kuin mitään ei olisi tapahtunut, älä huomioi pentua mitenkään ainakaan 10 minuuttiin. Myös kun jätät sen yksin, älä leiki tai huomioi sitä ainakaan puoleen tuntiin. Kun jätät sen yksin, kerro sille, että nyt menet töihin tai kauppaan.
Tee näin useamman kerran päivässä muutaman päivän ajan ja sitten jätä se yksin pidemmäksi ajaksi, vaikka pariksi tunniksi. Laita nauhuri nauhoittamaan, niin kuulet, onko pentu ollut hiljaa. Laita lappu lähinaapureille, että pentu harjoittelee yksinoloa ja jonkin aikaa teiltä voi kuulua itkua tai muuta meteliä. Pyydä heitä ilmoittamaan vaikka tekstarilla, jos pentu pitää kovaa meteliä vielä esim. kahden viikon kuluttua.
Kannattaa hankkia myös D.A.P-lauhdutin http://www.vetcare.fi/index.php?id=80
Toivottavasti tästä on apua.- lonely
SuurKiitos teille vastauksista! Täytyy nyt varmaan vaan aloittaa alusta. Tottahan tuo on, että luottamuspula pennulla varmaan onkin, ei luota että tulen takaisin.
Aikaisemmilla koirillamme (nyt kyseessä eka oma koira, nämä aikaisemmat olleet perheemme koiria) yksinolo on sujunut luonnostaan, ovat vain tyytyneet olemaan yksin. Riippuu varmaan paljon koiran luonteesta. Meidän hauva on oikea sylivauva ja seuraa kaikkialle- ei ihme että ero meistä on niin rankka.
Täytyy alkaa kova harjoittelu... jotenkin vain noita koirakirjojen ohjeita lukiessa tuli sellainen olo että ohjeita seuraten pitäisi varata useita viikkoja -mikä tietty oliskin ideaali tilanne. Lomia vaan ei aina saa silloin kun niitä haluaa eikä koiranpennun tulosta tiedä juuri silloin kun lomia pitäisi anoa. Näin ainakin meillä kävi. Vastavalmistuneena ei meikäläisellä muutenkaan paljon ole loma-aikoihin sanomista, hyvä kun lomaa saa sen viikon.
Mielelläni kuulisin kokemuksia myös teiltä, joilla yksinoloon piti totuttautua pikavauhdilla ja joilla ongelmia on ollut...! - MUTTA
Ei mitään siankorvaa pennulle ilman valvontaa!
Ahneuksissaan saattaa yrittää niellä isoakin palaa.. ja silloin voi käydä hullusti.
- Riva
sitä se on. Ja siihen ei auta muu kun aika,mut jos sun pitää mennä töihin niin käytä kaikki vapaa-aika pennun kanssa.
Meillä pentu oppi tosi nopeesti rutiinin.Mulla oli aina eri kengät kun lähdin ulos ilman pentua,se jäi odottamaan ihan hiljaa ja meni nukkumaan.
Tämä yksinoleminen on mun lempiaihe,joskus kun on aikaa niin kirjoitan siitä kirjan,koko koiran elämä on kiinni siitä miten se oppii olemaan yksin.Se pitäis olla koiralle ihan luonnollinen asia,kuten syöminen ja nukkuminen.Mut monelle se on painajainen. - tullutkin
Meillä oli myös tämä radio-juttu käytössä, että on jotakin ihmisen ääntä talossa. Lisäksi pentu vähitellen totutettiin jäämään yksin pidentäen aikaa...ja aina tiettyyn huoneeseen. Nyt pentu jo tietää että kun pöydältä lähtee pöytäliina pois ja muutama ovi laitetaan kiinni ollaan lähdössä pois. Meillä pentu pääsee katselemaan ikkunasta lähtöämme, mikä ilmeisesti rauhoittaa sitä...kerrostalossa tms. se nyt ei tietysti onnistu.
Lisäksi aina kun lähdetään ilman koiraa on ainakin minulla eri kengät, ja takki. Pentu jo eteisessä katselee, että kumman takin se käsi sieltä naulakosta ottaa, ja kieltämättä on aika pettyneen oloinen jos ei lenkkitakkia otetakaan...
Mä olen myös jättänyt jotain nameja koiralle piiloon,ja muutaman lelun...mutta paperia tai paperirullia en ole uskaltanut jättää ( nameja siis olisi sisällä ja saisi repiä) kun meidän höhlä söisi ne rullatkin...tukehtuisi vielä...Onhan niitä semmoisia namipulmapallojakin, jonka voisi ottaa esille aina silloin, kun pentu jää yksin.
Mutta kyllähän tietysti noin pienelle pennulle yhtäkkiä moneksi päiväksi kahdeksaksi tunniksi yksin jääminen voi olla kova paikka, vaikka ruokiksella kävisittekin...onneksi itse saimme silloin järjestettyä niin, että pari kuukautta meni kivasti niin,että pentu oli harvoinmontaa tuntia yksin kerrallaan... helpotti opettelua...ja sitten tosi paikan tullen oli aika helpostikin sen työpäivän vaatiman ajan yksikseen.- koira
kävi radion kimppuun yksin ollessaan. Olisiko ollut huonoa musiikkia...?
- ---
Luottamuspula on jotenkin sellainen sana että tuntuu oudolta että sitä käytetään tässä, tosin ymmärrän tietenkin mitä tarkoitatte. Mutta 9vk vanha pentu ei tietenkään voi vielä luottaa täysin uusiin ihmisiinsä.
Tuossa yksinolon opettelemisessa on todella tärkeää se että pennun luokse ei mennä IKINÄ silloin kun se vinkuu tai haukkuu. Silloin se luultavasti yhdistää sen haukkumisen tms. siihen että tullaan takaisin.
Itse jouduin heti 5 päivän jälkeen töihin joten pentu joutui samantien jäämään yksin seitsemäksi tunniksi. Ihan hiljaa se oli ainakin mitä nauhalta jaksoin kuunnella. Välillä kuului vähän vikinää mutta se nyt on tietenkin ymmärrettävää.
Heräsin aamulla niin että ehdin pennun kanssa metsään peuhaamaan ennen kuin lähdin töihin. Sieltä tultuamme annoin sille ruuan ja lähdin töihin. Siinä vaiheessa pentu oli jo silmät puolivälissä valmis menemään nukkumaan.
Jätin sille myös maitopurkkeja joissa oli namuja sisällä tuhottavaksi sekä kongin täynnä maksalaatikkoa.
Tätä ennen olin jättänyt pentua heti yksin kun menin vessaan tai toiseen huoneeseen mennessä laitoin oven kiinni, niin että palasin ihan samantien takaisin. Sitten vein roskiksen ja kuuntelin oven takana ja jos pentu oli hiljaa menin sisälle.
Lähtiessa pentua ei saisi huomioda millään tavalla eli ei mitään hössötystä ja paijailua ym.
Muista myös katsoa että alue missä pentu oleskelee on turvallinen. Eli ei sähköjohtoja joista se voi purressa saada sähköiskun, muovikasseja/karkkupusseja/sipsipusseja joihin se voi tunkea päänsä namun toivossa ja tukehtua ym- from hell
Kiva lukea näitä viestejä. Meillä on nykyisin berni, nyt 9 kk. Ensimmäiset kaksi kuukautta meni yksinolon kanssa hyvin (siis 4 kuukauden ikäiseksi), mutta sitten tuli harmittava tauko, kun jouduin työmatkalle ja pentu oli viikon vanhempieni luona 24/7 hoidossa. Sen jälkeen kotiin jääminen on yhtä helvettiä, ensin haukkuu ja kun väsyy haukkumiseen menee sängylle ulvomaan. Häätö on nyt päällä- DAP ei auta ja sitruunapannan haukkuu tyhjäksi alta aikayksikön eikä edes välitä siitä hajusta tuon taivaallista.
Huomasin eräällä palstalla idean netistä ladattavasta ohjelmasta, joka reagoi ääniin. Esim. jos koira haukkuu, ohjelma vastaa sille vaikka äänitetyllä omistajan äänellä jotain rauhoittavaa tai mitä vain että koiran huomio kiintyy johonkin muuhun. En onnistunut lataamaan sitä, mutta samalla lailla voisi kait käyttää windows messangeria, eli jättää kotiin mikrofonin ja kaiuttimen päälle ja jos mahdollista lataa ohjelman työpaikalla ja ikäänkuin chattailee koiran kanssa.
Itse olen ottamassa toista koiraa tälle super-paimenelle kaveriksi ja jahka häätö tulee voimaan, lähdemmä omakotitaloon... - Siiri
from hell kirjoitti:
Kiva lukea näitä viestejä. Meillä on nykyisin berni, nyt 9 kk. Ensimmäiset kaksi kuukautta meni yksinolon kanssa hyvin (siis 4 kuukauden ikäiseksi), mutta sitten tuli harmittava tauko, kun jouduin työmatkalle ja pentu oli viikon vanhempieni luona 24/7 hoidossa. Sen jälkeen kotiin jääminen on yhtä helvettiä, ensin haukkuu ja kun väsyy haukkumiseen menee sängylle ulvomaan. Häätö on nyt päällä- DAP ei auta ja sitruunapannan haukkuu tyhjäksi alta aikayksikön eikä edes välitä siitä hajusta tuon taivaallista.
Huomasin eräällä palstalla idean netistä ladattavasta ohjelmasta, joka reagoi ääniin. Esim. jos koira haukkuu, ohjelma vastaa sille vaikka äänitetyllä omistajan äänellä jotain rauhoittavaa tai mitä vain että koiran huomio kiintyy johonkin muuhun. En onnistunut lataamaan sitä, mutta samalla lailla voisi kait käyttää windows messangeria, eli jättää kotiin mikrofonin ja kaiuttimen päälle ja jos mahdollista lataa ohjelman työpaikalla ja ikäänkuin chattailee koiran kanssa.
Itse olen ottamassa toista koiraa tälle super-paimenelle kaveriksi ja jahka häätö tulee voimaan, lähdemmä omakotitaloon...Hanki ihmeessä eläinlääkäriltä eroahdistuslääkkeet. Ne auttoivat meillä. Koira sai 3 kk:n kuurin lääkettä eikä enää sen koommin kärsinyt eroahdistuksesta.
- CollieN
Siiri kirjoitti:
Hanki ihmeessä eläinlääkäriltä eroahdistuslääkkeet. Ne auttoivat meillä. Koira sai 3 kk:n kuurin lääkettä eikä enää sen koommin kärsinyt eroahdistuksesta.
on aina viimeinen keino. En missään tapauksessa suosittele. Kyllä pennun pitää oppia ilman lääkkeitä olemaan yksin. Leluja ja puruleluja paljon lattioille,vinkuvat lelut on varsin kivoja. Muista että EI pieniä leluja ettei pentu tukehdu. Mutta kaikista eniten ihmetyttää miksi ottaa pennun tuossa vaiheessa... En itse vaan antaisi pentua tuollaiseen paikkaan missä viikon jälkeen jätetään heti yksin PITKÄKSI aikaa. Vastuutonta ja tyhmää. Anteeksi Kova kielenkäyttöni mutta niin se vaan on.
- oliko
CollieN kirjoitti:

En tiedä oliko tämä 'pennun ottaminen tyhmää' viesti minulle bernilliselle vai uudelle pennulle joka aloitti keskustelun? Bernini kanssa olin kolme viikkoa kotona, jolloin jätin sitä yksin roskien viennin jne ajaksi ja sitten niin että se oli jonkun viikon esim. 3-4 tuntia yksin.
Ongelmia on tosiaankin tullut nyt iän myötä. Nukkuu kyllä yönsä eri huoneessa eikä ole möksiskään kun perheenjäsenet lähtevät ja tulevat eriaikaan, kunhan joku on kotona koko ajan (mikä ei tietenkään ole realistista).
Mutta koiria on monia, edellinen koiramme, afgaani, tottui heti olemaan yksin eikä sen kummemmin protestoinut yksin jäämistä. Nykyisen koirani emo, 4 vuotias berni, ei ole vielä tuohon ikään asti oppinut kunnolla olemaan yksin kotona. Esim. jokaisen loman jälkeen jolloin omistaja on ollut kotona, pitää koulutus yksinoloon aloittaa pikku pätkistä. Liekö rodulle ominaista, en tiedä. - Että heti vaan lääkkeillä
Siiri kirjoitti:
Hanki ihmeessä eläinlääkäriltä eroahdistuslääkkeet. Ne auttoivat meillä. Koira sai 3 kk:n kuurin lääkettä eikä enää sen koommin kärsinyt eroahdistuksesta.
hoitelemaan asiota?!?
Ja kolme kuukautta, noloa!
En suosittele kyllä. - lonely
CollieN kirjoitti:
on aina viimeinen keino. En missään tapauksessa suosittele. Kyllä pennun pitää oppia ilman lääkkeitä olemaan yksin. Leluja ja puruleluja paljon lattioille,vinkuvat lelut on varsin kivoja. Muista että EI pieniä leluja ettei pentu tukehdu. Mutta kaikista eniten ihmetyttää miksi ottaa pennun tuossa vaiheessa... En itse vaan antaisi pentua tuollaiseen paikkaan missä viikon jälkeen jätetään heti yksin PITKÄKSI aikaa. Vastuutonta ja tyhmää. Anteeksi Kova kielenkäyttöni mutta niin se vaan on.
Hmm, no kaikilla meillä ei ole mahdollisuutta pitää lomaa juuri silloin kun pentu tulee taloon, eikä tämä suinkaan tarkoita, että koti olisi koiralle mitenkään huonompi koti. Sijaisena en saa päättää omista loma-ajoistani. Tuurilla sain olla viikon pennun kanssa, tämän lisäksi poikaystäväni otti viikon vapaata opiskeluistaan ja töistään.
Tiedän useita perheitä, joissa pentu on jätetty yksin kotiin jo paljon aikaisemmin. Toki pitkä loma olisi ideaali pennun kotiutumiselle, mutta ei läheskään kaikille mahdollista. - !!!!
Siiri kirjoitti:
Hanki ihmeessä eläinlääkäriltä eroahdistuslääkkeet. Ne auttoivat meillä. Koira sai 3 kk:n kuurin lääkettä eikä enää sen koommin kärsinyt eroahdistuksesta.
On tarkoitettu terapian tueksi erittäin pahaan eroahdistukseen. Ei eroahdistuselle ole olemasssa mitään oikotietä onneen!!
Pennuille lääkettä ei edes suositella!! - Lukutoukka80
lonely kirjoitti:
Hmm, no kaikilla meillä ei ole mahdollisuutta pitää lomaa juuri silloin kun pentu tulee taloon, eikä tämä suinkaan tarkoita, että koti olisi koiralle mitenkään huonompi koti. Sijaisena en saa päättää omista loma-ajoistani. Tuurilla sain olla viikon pennun kanssa, tämän lisäksi poikaystäväni otti viikon vapaata opiskeluistaan ja töistään.
Tiedän useita perheitä, joissa pentu on jätetty yksin kotiin jo paljon aikaisemmin. Toki pitkä loma olisi ideaali pennun kotiutumiselle, mutta ei läheskään kaikille mahdollista.Hei!
Olen lukenut jostakin koirankoulutus kirjasta, että pentua ei nimenomaan KANNATA hankkia lomalla.
En muista kirjailiaa, mutta muistaakseni hän oli jonkin sortin eläintieteilijä.
Hänen mukaansa pentu joutuu muuten sopeutumaan kahteen kotiin. Ensin loma kotiin, jolloin kaikki ovat kotona ja sitten työ-kotiin, jolloin se jää yksin.
En tiedä kuinka paikkaansa pitävä tuo juttu on, mutta kyllähän siinä jotakin järkeä on.
Itse kyllä aloittaisin "pehmeällä laskulla" ja koira saisi olla aluksi hetken yksin jne.
- aikaa vähän
Mulle tuli kans koira siinä vaiheessa kun töistä ei ollut lomaa kun viikko. Tosin toisen viikon sain siskoni tytön tulee hoitaa mutta sitten alko arki. Mä hommasin ison nallen joka on aina kaapissa kun oon itse kotona. Sitten ku lähden töihin niin annan sen ison nallen ja jonkun herkkupalan. Tosi nopeesti oppi tajuun sen et nyt se lähtee kun toi jöllikkä tuli tilalle :)
Jätin myös kaikkea wc.paperirullaa ym touhuttavaa ja olihan siinä siivoamista kun tuli töistä mut mielummin siivoon pahvinpalasia ku kämppä olis riekaleina. Kannattaa korjata ylös kaikki sellanen mistä olis vaaraa koiralle, sillä sen mielikuvitus on rajaton. Nytkin vielä ku ikää on jo reilu vuosi niin voi jotain yllätyksiä olla ku tulee kotoota. mm. sohvatyynyt laitan vieläkin kaappiin ku lähden. Mietinpä vaan et joudunko sitä tekee koko koiran elämän :)Hellasta oon myös katkaissut virran aina ku lähden ihan vaan varuilta. Kyllä se siitä. Ota tietty rutiini kun lähdet ni se helpottaa. - ¤¤¤¤¤
Pentuni kasvattaja suositteli pennun totuttamista häkittämiseen, eli häkkiin päiväksi. Mitäs mieltä olette? Saa koiran rauhoittumaan yksin ollessaan ja vähentää häiriökäyttäytymistä kuulema?
- minä vaan
Riippuu tarkoitetaanko häkillä tässä aitausta vai ihan häkkiä? Aitaus on mielestäni hyvä sillä näin pentu ei pääse tuhoamaan koko kämppää. Aitauksen koon tietysti tulee olla melko iso. Itse olemme aidoilla rajanneet osan huoneistoa pennun tilaksi pois ollessamme.
- Anonyymi
minä vaan kirjoitti:
Riippuu tarkoitetaanko häkillä tässä aitausta vai ihan häkkiä? Aitaus on mielestäni hyvä sillä näin pentu ei pääse tuhoamaan koko kämppää. Aitauksen koon tietysti tulee olla melko iso. Itse olemme aidoilla rajanneet osan huoneistoa pennun tilaksi pois ollessamme.
Pentu kannattaa jättää turvalliseen rajattuun tilaan.Ei syötäviä puruluita saa jättää koiralle ilman valvontaa.Voi käydä hullusti jää kurkkuun ja tukehtuu.Sitte aloitetaan harjoitukset yksinoloon on pikkuhiljaa pentu opetettava.Eihän se yksin ole vielä tottunut olemaan emonsa ja sisarustensa kanssa se on ollut.Alku kannattaa aloittaa menemällä ensi. eri huoneeseen ja jätä pentu rajattuun tilaan esim.huoneeseen jossa portti
Pentu todennäköisesti aökaa vinkua yksin jäätyään siihen ei pidä reagoida
Heti kun pentu on hetkemkin hiljaa palkitse se heti herlulla.Toista harjoituksia pidennä aikaa .Pennun koulutus on toistoa toistoa ja vielä kerran toistoa
Lyhyesti palkitse kun tekee oikein älä huioi koiras kun tekee väärin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912910Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991686Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461557- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021384Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4001307Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21089Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855