Onko joku muu huomannut saman? Esimerkiksi jos tukiin liittyvä kysymys, tai huomautus laskelmavirheestä, viesti häviää parin päivän sisällä omakelan viestipalvelussa. Mielenkiintoista.
Nykyään viesteihin vastataan myös erittäin hitaasti ja toisinaan ein lainkaan. Ennen oli toisin. Kelan toiminta menee koko ajan huonompaan suuntaan.
Kela poistaa viestejä omakelassa
8
219
Vastaukset
- Anonyymi
Minun kohdallani ovat kadottaneet tammikuun 2021 toimeentulotukipäätöksestä tehdyn valituksen. Asia on edelleen kesken ja poliisitutkinnassa.
- Anonyymi
Te-palvelu eikä Kela vastaa kaikkin kysymyksiin. Usein vaikeat kysymykset unohdetaan. Tämä on fakta. Moneen vaikeaan kysymykseen vastataan siteeraamalla yleislakia. Se ei ole Kelan virkailijan vika vaan huonoa lainsäädäntöä perusturvan osalta. Perustoimeentuloa, oli sen nimi mikä vaan, ei pitäisi enää kyseenlaistaa. Toivottavasti tulevaa Yleistukea osataan soveltaa laajasti ja perustoimeentulo myönnetään epäselvissä tapauksissa, joiden käsittely ei hyödytä ketään. Perustoimeentulo on 630 euroa yksinasuvalle. Se pitäisi myöntää sairauksissa, työkyvyttömyydestä, eläkepäätökstä odotellessa, Kelan ja asiakkaan riitatilanteissa, sosiaalitoimen puuttuessa ja vastaavissa.
- Anonyymi
"Perustoimeentulo on 630 euroa yksinasuvalle. Se pitäisi myöntää sairauksissa, työkyvyttömyydestä, eläkepäätökstä odotellessa, Kelan ja asiakkaan riitatilanteissa, sosiaalitoimen puuttuessa ja vastaavissa."
Ei ole.
https://www.kela.fi/toimeentulotuki-perusosan-maara
"Perusosan määrä
Perusosa on kiinteä summa niistä menoista, jotka on tarkoitettu jokapäiväisen elämän välttämättömiin menoihin (esim. ruoka ja vaatteet). Jokaiselle perheenjäsenelle huomioidaan laskelmassa menoeränä oma perusosansa.
Vuonna 2024 perusosan määrä yksin asuvalle on 587,71 e/kk.
Katso taulukosta, miten muiden kuin yksin asuvien perusosa lasketaan." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Perustoimeentulo on 630 euroa yksinasuvalle. Se pitäisi myöntää sairauksissa, työkyvyttömyydestä, eläkepäätökstä odotellessa, Kelan ja asiakkaan riitatilanteissa, sosiaalitoimen puuttuessa ja vastaavissa."
Ei ole.
https://www.kela.fi/toimeentulotuki-perusosan-maara
"Perusosan määrä
Perusosa on kiinteä summa niistä menoista, jotka on tarkoitettu jokapäiväisen elämän välttämättömiin menoihin (esim. ruoka ja vaatteet). Jokaiselle perheenjäsenelle huomioidaan laskelmassa menoeränä oma perusosansa.
Vuonna 2024 perusosan määrä yksin asuvalle on 587,71 e/kk.
Katso taulukosta, miten muiden kuin yksin asuvien perusosa lasketaan."Huomatkaa toimeentulotukea ensimmäistä kertaa hakevat se, että perustoimeentulotuen perusosa ei siis ole mikään kaiken muun päälle maksettava raha, vaan perustoimeentulotuen perusosa on se summa, joka pitää jäädä tt-tuen hyväksyttävien menojen jälkeen käteen.
Kelalta pankkitilille maksettava tukisumma on siis kaikille erilainen, jollekin maksetaan vaikkapa 222,33 euroa/kk jollekin toiselle 777,55 euroa/kk, mutta se mitä jää lopulta menojen jälkeen kuukaudessa käytettäväksi, pitäisi kaikille olla lopulta tuo 587,11e/kk jos ei tukia ole leikattu ja kyse yksin asuvasta henkilöstä.
- Anonyymi
Kelan virkailijoiden kanssa asioitaessa kannattaa aina muistaa kohtuullisuus, eli kyllä ne Kelassa yrittää työnsä tehdä, mutta asiat on ajoittain vaikeita, ja luultavasti myös virkailijoiden vaihtuvuus sellaista että siellä on myös aloittelevaa väkeä joukossa.
Riitaa tuskin kannatta heti ensin haastaa, vaan pikemminkin antaa viranomaiselle neuvoa jos hänen päätöksistä puuttuu jotakin, ja sitten pyydätte että viranomainen korjaa päätöksen johon hänellä on lakiin perustuva oikeus.
Kelan kanssa viestittelystä, Kelan viesti-osiossa on toiminto jonka avulla voi tallentaa viestit PDF-muotoon omalle tietokoneelle, suosittelen käyttämään tuota toimintoa jos on epäilyksiä viestittelyn säilyvyydestä. Kannattanee myös varmistaa että ne viestit ei sitten omien virheiden takia päädy jonnekin internet-sivuille luettavaksi. - Anonyymi
Olen huomannut että vaikeisiin kysymyksiin kela vastaa epämääräisesti ja ylimalkaisesti ...
Itse kysymykseen kela ei vastaa vaan laittaa jonkin yleismuotoisen vastauksen sääntökirja sitä jossa on sitten tulkinnanvara mitä se oikeasti tarkoittaa..- Anonyymi
Onkohan sinulla luetunymmärtimisen ongelmia. Jos on hankala asia ymmärtää, kannataa varata aika Kelaan ja mennä selvittämään ongelma "face to face" Kelan virkailijan kanssa.
- Anonyymi
Kelan virkailijoilla ei varmasti ole jokaiseen mahdolliseen tukia saavan elämäntilanteeseen sopivaa lakien tulkintaohjetta, varsinkaan jos ennakkotapauksia ei ole. Antavat sitten luultavasti ohjeeksi ne lait, jolloin vastuu lakien tulkinnasta siirtyy asiakkaalle.
Viranomainenhan ei vielä kysyttäessä ole voinut tehdä em. kysymykseen liittyvää ratkaisua, joten ei viranomainen voi etukäteenkään asiaa ratkaista.
Yleisemmin tapahtuvista tilanteista on sitten suuremmalla varmuudella Kelassa myöskin käytännön ratkaisut jo tiedossa, kun riittävän moni on samoilla perusteilla toiminut ja tukia Kelasta hakenut, on niihin tilanteisiin muodostunut jokin kaikkiin samanlaisiin tapauksiin yhtenäinen käytäntö.
Kelan kannalta on tärkeää se, että asiakkaat ei joudu syrjityksi, siksi nuo yhtenäiset käytännöt on tärkeitä, muutoinhan se johtaisi valtaviin riitoihin kun Kelan ratkaisut olisivat aina erilaisia eri asiakkaiden kohdalla vaikka kaikilla asiakkailla olisi samat perusteet tukihakemuksilleen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y25118429Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van833135- 1232161
- 1911850
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1341725Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten2691403Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101272Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu821083- 118960
Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu232959