Hanhet metsästetään hänen mukaansa sukupuuttooon ja muitakin keinoja
hanhien karkoittamiseksi pelloilta pitäisi olla.
Tuskin on mikään ituhippi ja varmasti syö myös lihaa.
Eikö tämä kyseinen toiminnanjohtaja voi keskittyä onkijoiden valistamiseen, etteivät jätä niitä siimojaan luontoon, niiden uhreiksi voi joutua myös erittäin uhanalainen selkälokki.
Mutta ei, vaan hanhet, hanhet, jos muutetaan EU:n lintudirektiivia, niin (valkoposki)hanhet metsästetään hänen mukaansa sukupuuttoon.
Entäs pikkulintujen metsästys Etelä-Euroopassa? Linnut pyydetään verkoilla ja ne päätyvät paikallsten ravintoloiden pöytiin.
Mutta sehän tietysti Etelä-Eurooppalaisten oikeus, kuten härkätaistelutkin.
Birdlife Suomen toiminnanjohtaja vastustaa valkoposki hanhien metsästystä
5
186
Vastaukset
- Anonyymi
Hän voisi perustella miten euroopan runsain hanhilaji muka metsästetään sukupuuttoon, kun ei meri, metsä ja kanadanhanheakaan metsästetä sukupuuttoon vaan kannan koon perusteella.
Kyseessä hyvin tyypillinen kaikkea metsästystä vastustava vihreä trolli.- Anonyymi
Tyyppi ajaa tietysti jollakin fatbikella töihin ja siirtolapuutarha mökki, jossa kasvattaa
itse ruokansa. Metsähanhia on Suomessa joka puolella. Taatusti syö myös valkoista
lihaa.
- Anonyymi
Siinäpä puhdetyö to:lle, karkoittaa kaikki haitallisten sijaintien hanikat jatkuvasti.
Nääs rauhoitettuja eläimiä ei etes 🤣saa häiritä. - Anonyymi
Monilla paikoin olisi varsin aiheellista harkita rajoituksia ihmispoloisten toimintaan, sitä ei toki oikea luontoihminen halua, vai kuinka? Minusta keväisin muutaman viikon ajan kylillä lentävät hanhiparvet pelkästään elävöittävät maisemaa, syksyisin ainakaan Hämeessä ei niitä mainittavammin edes ole. Ja nuo keväällä "hanhien syömät" pellotkin näyttää, kumma kyllä, tuottavan kesän mittaan satoa. Siitä vaan ei sovi puhua.
- Anonyymi
Metsästyksen vastustajat nyt ovat jäävejä sanomaan edes valkoposkiasiassa puolta sanaa. Opettele edes tunnistamaan hanhet ennen kun alat pätemään meinaan kyllä meillä hämeessä nuo ovat peltojen ongelmia. Mitä edes teet metsästys palstalla valittamassa asiasta mikä ei sinulle kuulu.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1172625
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551148- 861094
- 81054
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63923- 30896
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41832Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37799