Asennemiesten bussimatkat

Anonyymi-ap

Mitä yhteistä on Parmanpoika Tapsalla ja Hua Hinin lentokentän tunnusta HHN käyttävällä sarjahuohottajalla? -Bussimatkat. Ihanat bussimatkat tuoksupöksyissä.

Pasanen HHN toteaa: "Thaimaassa on vasemmanpuoleinen ja aivan helvetin vaarallinen liikenne, kuljen lyhyetkin matkat julkisella liikenteellä"

Parmanpoika toteaa: "Kuka hullu täällä ajaisi omalla autolla, täytyy olla päässä vikaa"

Pasanen kertoo että vaimon kanssa mennään aina bussilla Bangkokiin, koska Bangkokissa ei ole pysäköintipaikkoja ja GPS ei toimi korkeiden rakennusten vuoksi.
Pasanen on kertomansa mukaan ollut kaksi viimeisintä Songkrania Pattayalla bussimatkalla ja yhden kaksiviikkoisen viime vuonna muuten vaan etsimässä uutta omaishoitajaa juopotellen yksin airbnb-huoneessa. Matkat taittui bussilla.
Passinhakumatka tapahtui bussilla viime vuonna.

Mutta mitä kummaa? Nyt ne onkin unohtuneet nuo kaikki bussimatkat!
"olen viimeeksi mennyt jonnekin bussilla kolme neljä vuotta sitten"

Ajokortti ei rasvamaksalla ole enää voimassa ja on vaimon varassa, milloin tämä käyttää häntä kuponkiruokalassa taikka kaupassa hakemassa pakastimeen apetta kystä kyllä.

Alkuperäisessä esittelyssä 2015 Majuri Mainio kertoi harrastavansa moottoripyöräilyä ja sukellusta. Kilometrejäkin kertyi kuulema huikeat 200.000km vuodessa autolla ja 50.000km moottoripyörällä ja ei mennyt kuin hetki kun kuljettiinkin kaikki matkat bussilla.

Jokainen tarina kääntyy päälaelleen edestakaisin.

Mummon talo, eikun Sansirin rakennuttama omistustalo, eikun vuokratalo, eikun vaimontalo sittenkin, eikun se onkin minun talo eikun olenkin vaimolla vuokralla ja vaihdettiin mummon kanssa päikseen ja ikkunasta näkyy Hua Hin beach eikun ei näykkään kun siihen kasvoi puu eteen.

Minun dopparit eikun Teron dopparit eikun valtion sotadopparit eikun ne onkin Thaimaan pelätyintä sekarotua ja niitä on kaksi mutta käärme söi toisen ja nyt niitä onkin viisi ja postinkantajalla ei ole asiaa pihaan.

Suomeen muuttaminenkin on jo muuttunut viisi kertaa ja nyt ei mennäkään Hankasalmen sukutilalle eikä siskon luokse Kotkaan vaan nyt mennään "hesaan". Irtaimisto kuten kynsisakset ja jippo-kaukoputki jäävät Hua Hiniin koska konttirahti maksaa 16000 euroa. Thaimaan sairaalat eivät osaa hoitaa niin nyt lähdetään Suomeen ja mennään yksityiselle Mehiläiseen.

Ei taida ressukka saada edes asuntoa itselleen aikaiseksi Suomesta, eikä sukulaiset huoli patologista valehtelevaa talkkihanuria riesakseen. Tarina omasta autosta ja Mehiläisestä vaihtuu siihen että jonkun pikkukunnan terveyskeskuksen tai Kelan kohdalla linja-autosta nousee vinossa kulkeva ukkeli, joka pälyilee ympärilleen että missäs mää ny oon?

11

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Totean kuitenkin seuraavaa omasta kokemuksesta.

      Jos et ole vuoristojen serpentiiniteillä istunut bussissa päivästä toiseen tuhansia kilometrejä saaden tatsia allasi olevaan kulkupeliin, niin et voi kutsua itseäsi kokeneeksi bussimatkailijaksi, et edes voi ymmärtää mistä puhutaan.

    • Anonyymi

      Mikähän sinun motiivisi oikeasti on jauhaa paskaan vuodesta toiseen, älä vastaa kysymys on retorinen, siis tähän ei tarvitse vastata lainkaan.

      • Anonyymi

        Haavaumat pienessä sielussa.
        Et voi edes ymmärtää mistä puhutaan, kun puhutaan omanapanarsistin vastatoimista.

      • Anonyymi

        Jokaikinen sana on tullut sinun kynästäsi. Ihmettelen vaan että oletko koskaan puhunut mistään totta? Tuosta listauksesta puuttuu valtavasti asioita, kuten esimerkiksi 128 vuotta kestänyt työura joka alkoi sotakorkeasta ja sitten olitkin "väkivallan ammattilainen".

        Motiivi on se että miten tuollaisella sarjavalehtelijalla on varaa kutsua ketään paskanpuhujaksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun luetun ymmärtäminen on hieman heikkoa, etkö ymmärtänyt että kysymys oli retorinen, se on jopa siinä mainittu.

        No siinäpä sulla on motiivia kerrakseen.

        Montako volttia osaat hyppiä taaksepäin.

        Ootko viimeaikoina paljonkin lomaillut paratiisissa entä viettänyt laatuaikaa kavereittesi kanssa ilman ajattelua Numbasta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun luetun ymmärtäminen on hieman heikkoa, etkö ymmärtänyt että kysymys oli retorinen, se on jopa siinä mainittu.

        koska yleistietosi ei sisällä sivistyssanoja, laitoin sinulle linkin mistä voit lukea mitä sana retorinen tarkoittaa... https://fi.wikipedia.org/wiki/Retorinen_kysymys

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun luetun ymmärtäminen on hieman heikkoa, etkö ymmärtänyt että kysymys oli retorinen, se on jopa siinä mainittu.

        Numba.

        Me ollaan tekemisissä erittäin häiriintyneen henkilön kanssa, kuten huomaat jo pelkästään hänen vastauksestaan motiivilleen.
        Siis varaa .....
        Tyyppi ei lainkaan oivalla olevansa niin totaalisen vedätyksen uhri ihan omasta tilauksestaan, että siitä on tullut hänelle jo motiivi päivittäiselle toiminnalleen.

        Täytyykin tästä lähteä rakentamaan 10 metriä korkeaa hyppytornia tuonne palmun latvaan, että vaimo saa sieltä voltittaa itseään altaaseen.

        Työn iloa, ei näitä hulluja ole kuin 2010 ja laiffila, jompikumpi kirjoittaa jokaisen viestin, tosin esitutkinta materiaalista selviää että nämä on sama henkilö thaimaasta, käyttää truen nettiyhteyttä, siispä selvä trolli... mulla on heidän ip-osoitteet tiedossa.

    • Anonyymi

      Bumba, kun peruskoulun päästötodistuksessa sinulla oli kaikki numerot nelosia ja opettaja sanoi sinua toivottoman tyhmäksi, niin sanoitko opettajalle että "Ette vaan tajua olevanne täydellisen vedätyksen uhreja heheh heheh eh eh eh"

      Voihan sitä tyhmyyttä naamioida vedätykseen mutta totuus on kuitenkin se että olet vaan yksinkertaisesti tyhmä joka teki vielä itsestään pellen.

      • Anonyymi

        Olet taas asian ytimessä, jatka siitä... ja sinähän jatkat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2580
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1950
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1499
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1028
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      913
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      881
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      854
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      765
    Aihe