Oikeinko

   " Lukekaapa Pressosta ansiokas artikkeli maataloustuista. Itsellänikin oli se mielikuva, että EU:stahan ne maataloustuet pääosin tulevat, vaan eivätpä tulekaan:
"Suomessa maksetaan maataloustukia enemmän kuin missään muualla ja suurin osa rahoista vieläpä maksetaan kansallisista varoista, Suomen valtion budjetista."
Me kotimaiset veronmaksajat maksamme yhä harvenevalle viljelijäjoukolle tuet, jotka ylittävät kolminkertaisesti esim. ansiosidonnaisen työttömyysturvan menot.
Pelkästään kansallisesti rahoitettava maataloustuki on lähes suuri kuin kaikkien Suomen yliopistojen menot. Onko tämä oikein?
Ehkäpä uskomattomin on kuitenkin tämä tieto:
"Kymmenen vuoden aikana suomalainen maatalous on ekonomisti Risto Vaittisen mukaan investoinut lähes 7,3 miljardia euroa. Samalla jaksolla sähköteknisen teollisuuden - eli Nokian toimialan - investoinnit olivat 5,1 miljardia euroa. Maatalouden osuus bruttokansantuotteesta on samaan aikaan kuitenkin puolittunut kolmen prosentin tasosta 1,5 prosenttiin."
Keskusta näköjään hoitelee suvereenisti "kotikenttänsä" asiat! "
161078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tätähän tässä on ihmetelty ja jussit pitävät tätä itsestään selvyytenä. Kapinahenki lisääntyy kun käyt kaupassa niin huomaat, että ei vähäisintäkään vastaantulemista asiakkaan suuntaan ole tullut. Pitäs "räjäyttää" koko asetelma. Vaalit ovat yksi keino vaikka kyllä lempilapselle on löytynyt ymmärtäjiä
(so ymmärtämättömyyttä)kaikissa leireissä. Eiköhän kohtuullista olisi, että jussikin joutuisi sopeuttamaan toimintaansa oman rahapussin mukaan, kautta historian muu kansakunta on ollut jussin takuumiehenä.

Äänestä
  • on se mihin yhteiskunta on nojannut, tavalla tai toisella. Hyvinä aikoina se unohtuu huonoina se muistuu mieleen mikä onkaan tärkeää. ooppera vai leipä.

    tässä seurauksia siitä kun jussit sopeuttavat toimintaansa

    http://www.demari.fi/Article.jsp?article=2357&main=53

    Äänestä

Oli jo sama juttu aikaisemmin. Hieman on harhaajohtavaa tekstiä tuossa. Ei varmaan valhetta, jos jokaisen sanan lukee tarkasti, mutta ainakin seuraavat kohdat voisi tarkistaa:

Työttömyysmenot vuodessa noin 2.7- 3 miljardia.
Maataloustuki 1.8 miljardia, puolet EU:Lta.
Kokonaismäärissä on varmasti suurempia tukisummia muissa EU-maissa, mm Ranska reilu 10 milrdia. Tanskassa eniten veronmaksajaa kohti. Kaikki länsimaat yhteensä noin 300 miljardia USD.

Vuosittaiset sosiaalimenet noin 40 miljardia e SUomessa, eli 10 vuodessa 400 miljardia. Rahaa liikkuu....

Maatalouden osuus BKT:sta on pieni, pitäisi siihen varmaan myös osin laskea elintarviketeollisuuskin? Nousee noin 8 %:iin ?

Äänestä
  • Miksi kierrät totuutta? maataloustuki oli v 2004 2,4 mrd euroa. Maatalouteen saadaan vielä muita erityisetuja, mm yhteishankkeisiin, laitehankintoihin, polttoaineen hinnan alennukset, nuoren yrittäjän tuet ja avustukset, rahoitustuet, jne. Maatalous on saanut kohttuuttomasti etua samalla kun muu maaseutu näivettyy. Eu-tuista saatava osa työällistämiseen ja infrastruktuuriin.

    Äänestä

  • ieti kirjoitti:

    Miksi kierrät totuutta? maataloustuki oli v 2004 2,4 mrd euroa. Maatalouteen saadaan vielä muita erityisetuja, mm yhteishankkeisiin, laitehankintoihin, polttoaineen hinnan alennukset, nuoren yrittäjän tuet ja avustukset, rahoitustuet, jne. Maatalous on saanut kohttuuttomasti etua samalla kun muu maaseutu näivettyy. Eu-tuista saatava osa työällistämiseen ja infrastruktuuriin.

    Laita noista muista tuista ( tuotantiotukien päälle olevat )tarkat luvut ja selvitys, mistä rahat tulevat, niin osataan jatkosssa kirjoittaa ne oikein. Kaikki yhteensä 2.4 vai vielä senkin päälle? Ja samaan syssyyn varmaan myös Pomot, Leaderit ja muut vastaavat maaseutuprojektit?

    Samalla voit selvittää myös KTM:n Ja TE-keskusten puolella olevat yritysten ja yhteisöjen tuet? Rahaa liikkuu sielläkin rutkasti??

    Hieman vilkaisin tuota infrastruktuuriajuttua TE_keskusten sivuilta: Pari viikkoa vanha uutinen:

    "TE-keskukselta rahoitusta Jyväskylän ammattikorkeakoulun kampukselle

    Keski-Suomen TE-keskus vauhdittaa 677 500 euron investointiavustuksella Jyväskylän ammattikorkeakoulun pääkampuksen rakentamista. TE-keskus varautuu rahoittamaan hanketta myös ensi vuoden myöntämisvaltuudesta enintään 322 500 eurolla. Avustukseen kuuluu kansallista ja Euroopan aluekehitysrahaston kautta tulevaa rahoitusta."

    Äänestä

ettei Nokia usko että Suomeen enää kannattaisi investoida korkeiden kustannusten takia. ja mrkkinatkin ovat muualla.

-Keskusta näköjään hoitelee suvereenisti "kotikenttänsä" asiat! "-
miten niin kymmenestä eu vuodesta on vallassa olleet sdp ja kokoomus plus kolme muuta puoluetta.
Olen tähän asti kuvitellut että hallitus johtaisi tätä maata eikä oppositio.
On totaalista harha kuvitelmaa että yksi puolue voi vaikuttaa näihin asioihin noin paljon jos MUUT ovat niitä vastaaan.

ote budjetista---
-Yliopistoilla arvioidaan olevan käytössä EU:n maataloustuotannon tukia noin 336 000 euroa-
http://budjetti.vm.fi/indox/tae/2005/aky_2005.html

hitsi vieköön presson toimittaja ei näköjään muistanut tuotakaan asiaa mainita

yliopistojen menot 2005 1 753 197 000
kansallinen tuki 2005 1 039 875 000
ja tuostakin kansallisesta tuesta siis yliopistot saavat omansa samoin vapo.

budjetti esityksiä vuodelle 2005

näyttävät nuo menot ja kansllinen tuki olevan lähes sama vai ovatko

Äänestä
  • maatalouden tuista 2/3 menee maitotiloille.

    30 ha peltoa 18 lehmää tukipotti noin 50000€,
    samakokoinen jokin muu tuotantosuunta saa tuskin kolmasosaa tuosta tukimäärästä, kyllä menee uskottavuus maitotilojen huonosta kannattavuudesta.

    Äänestä

  • osan kirjoitti:

    maatalouden tuista 2/3 menee maitotiloille.

    30 ha peltoa 18 lehmää tukipotti noin 50000€,
    samakokoinen jokin muu tuotantosuunta saa tuskin kolmasosaa tuosta tukimäärästä, kyllä menee uskottavuus maitotilojen huonosta kannattavuudesta.

    muulla tilalla, on kulurakenne alempi ja työmäärä samoin. jo kemiran tuotteiden lasku on viljatilalla alempi ja huomattavasti.

    Mutta jostain syystä viljatiloilla on varaa maksaa yli 500 euron vuokria ja tuottaa tavallista rehuviljaa, ei edes juurikasta tai perunaa. Jotenkin myös tuot syö sitä huonon tuloksen uskomista viljatiloilla.

    Ja eikä kukaan ole estänyt sinuakaan laittamasta maitotilaa. myytäviä eläimiä löytyy siihen malliin että saisit kerralla vaikka sadan lehmän pihaton.

    Äänestä

  • osan kirjoitti:

    maatalouden tuista 2/3 menee maitotiloille.

    30 ha peltoa 18 lehmää tukipotti noin 50000€,
    samakokoinen jokin muu tuotantosuunta saa tuskin kolmasosaa tuosta tukimäärästä, kyllä menee uskottavuus maitotilojen huonosta kannattavuudesta.

    Tuskin menee 2/3 osaa maitotiloille , se tekisi keskimäärin 80 000 euroa per maitotila ja kun keskilehmäluku on alle 20 ja väität että 18 lehmällä ja 30 hehtaarilla saa 50 000 , ei edes omallasi perättömällä tukimäärällä voi mennä 2/3 osaa tuesta maitotiloille .

    25-30 000 on lähempänä tuon kokoisen maitotilan tukipottia , sillä nurmelle saa pienemmän tuen kuin viljalle , mutta lisäksi tulee maidontuki ja ehkä huimat pari-kolme sataa euroa teurastuspalkioita .
    Lapin vajaa tuhat tilaa voivat saada hieman enemmän .

    Jos vertaat 30 hehtaarin maitotilaa enemmän tukea saavaan 60 ha;n puimurilla korjattavia kasveja viljelevään tilaan , kummalla tilalla tehdään enemmän töitä , kumpi tila käyttää enemmän kalliita palveluja mm. siemennykset , eläinlääkintäpalvelut , kemiran säilöntäaineet , Ranisen muovit , rehutehtaiden rehut , rakentaminen , konekustannukset , sähkö jne ?

    Niin kuin edellinen vastaaja totesikin , kasvinviljelijällä on oikeus ryhtyä maidontuottajaksi .

    Äänestä

  • Haastaja kirjoitti:

    Maitotiloja 8700.Viime vuoden kokonaismaitomäärä 2242 Milj.Litraa.

    Keskimääräinen vuositulo noin. 120 000€

    Äänestä

  • ahne kirjoitti:

    Maitotiloja 8700.Viime vuoden kokonaismaitomäärä 2242 Milj.Litraa.

    Keskimääräinen vuositulo noin. 120 000€

    Älähän nyt jauha, ei käy kateeksi veloissaan kieriviä maitotilallisia.

    VAIRN JOPPEKOS SE TAAS JAUHAA PASKAA, NIINKUIN TUON VIESTIKETJUN ALOITTAJANA,,:))))))))))

    Äänestä

lisätähän tuota pottia pitäisi.
Se on kait ainoa vääryys, että liian vähän tulee
tukia.
Ottaisivat vähän niistä ansiosidonnaisista päivärahoista.
Mitä ne joutilaat kotonaan makaavat työttömät rahalla tekee?

Äänestä
  • Tuollaisia mielipiteitä kuulee kiinnipidettäviltä potilailta, ei sivustaohajaavilta eli äkkiä kiinni!

    Äänestä

kopupaskar paskanti nyt kopion!

Äänestä

Millainenhan tilanne on kyseisellä maitotilalla seitsemän vuoden jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kopupasker kirjoitti:

   " Lukekaapa Pressosta ansiokas artikkeli maataloustuista. Itsellänikin oli se mielikuva, että EU:stahan ne maataloustuet pääosin tulevat, vaan eivätpä tulekaan:
"Suomessa maksetaan maataloustukia enemmän kuin missään muualla ja suurin osa rahoista vieläpä maksetaan kansallisista varoista, Suomen valtion budjetista."
Me kotimaiset veronmaksajat maksamme yhä harvenevalle viljelijäjoukolle tuet, jotka ylittävät kolminkertaisesti esim. ansiosidonnaisen työttömyysturvan menot.
Pelkästään kansallisesti rahoitettava maataloustuki on lähes suuri kuin kaikkien Suomen yliopistojen menot. Onko tämä oikein?
Ehkäpä uskomattomin on kuitenkin tämä tieto:
"Kymmenen vuoden aikana suomalainen maatalous on ekonomisti Risto Vaittisen mukaan investoinut lähes 7,3 miljardia euroa. Samalla jaksolla sähköteknisen teollisuuden - eli Nokian toimialan - investoinnit olivat 5,1 miljardia euroa. Maatalouden osuus bruttokansantuotteesta on samaan aikaan kuitenkin puolittunut kolmen prosentin tasosta 1,5 prosenttiin."
Keskusta näköjään hoitelee suvereenisti "kotikenttänsä" asiat! "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu