Sokkakuja jkl, tienoilla, koirat huutaa kello 2 yöllä, jokaisella lähestulkoon koira
Vastaukset 3
- Anonyymi
Sokkakujalla asuu varmasti ihmisiä jotka pitävät eläistä ja niiden kanssa asumisesta, tässä erään kertomus:
0 31 115 2 minuuttia
Olen Sokkakujalla omassa kodissani ja mieheni on matkoilla.
Koiramme tuijottaa, lienee huomannut hengitykseni. Silitän sen mustaa päätä, joka tuo mieleeni toisen pään kauan, kauan sitten, kun yritin pikkutyttönä saada isoisäni koiran haistelemaan ja nuolemaan alapäätäni. Koira oli haistellut, nuuhkinut pissantuoksuisia alushousujani, muttei nuollut. Muistan häpeän, joka taas nostaa päätään, mutta samalla kohottaa esiin uuden vaihtoehdon.
Menen kylpyhuoneeseen, houkuttelen koiran mukaan ja lukitsen oven. Istuudun lattialle ja nojaan selkääni vasten seinää. Olen niin jännittynyt, että käteni tärisevät. Vedän koiran luokseni, tartun sen päästä ja ohjaan sen kuonoa kohti märkänä tykyttäviä pikkuhousujani. Koira haistelee ja liikuttaa nenäänsä rytmikkäästi suoraan klitorikseni päällä. Se tuntuu taivaalliselta. Kiihkoissani riisun alushousuni, heitän ne lattialle ja tartun lujemmin koiraan. Se tuntuu tajuavan, mistä on kyse. Sen jäykistynyt elin tulee esiin vatsan alta, ja kuulen sen vinkuvan kiihloissaan ja silmät lasittuneina.
Sen kieli on iso, kuuma ja pehmeä, kun se latkii nesteitäni. Painan sen päätä lujemmin itseäni vasten ja pyöritän lanteitani. Minua kiihottaa kaikki se kiihko ja kiima, jonka vallassa hieron itseäni vasten koiran märkää kuonoa. Tilanne on niin mieletön, ja koiran kieli tuntuu niin mahtavalta, että tunnen alkavani saada. Koitan pitkittää nautintoani, mutta en onnistu. Klitorikseni ja koko alapääni alkaa kouristella suloisen orgasmin kourissa. Painan koiran kuonoa lujemmin klitoristani vasten, huohotan kiihkoni huipulla ja vatkaan lanteitani. Pikkuhiljaa palaan takaisin todellisuuteen, koiran kuono tuoksuu vaginalta. Sen häntä heiluu.
Ja minä asetun kylpyhuoneen lattialle nelinkontin. Koira tietää mitä tehdä. Se nostaa etutassunsa selkääni ja nojautuu takapuoltani vasten. Sen tassut ulottuvat melkein niskaani, niin suuri se on ja minä tunnen itseni pieneksi, antautuvaksi ja anteliaaksi naaraaksi. Sen kynnet raapivat lattiaa, kun se koittaa saada itseään oikeaan asentoon. Sen kyrpä tökkii pakaroitani, osuu välillä maaliinsa, mutta koira on niin innoissaan ja nopea liikkeissään, että sen on vaikea päästä odottavaan vakooni. Alennan takamustani levittämällä jalkojani, että sen on helpompi työntyä kosteaan aukkooni, mutta se on liian innoissaan. Lopulta kurottaudun ja autan sitä toisella kädelläni ja sen kivikova kyrpä sujahtaa sisääni yhdellä työnnöllä. Olen niin märkä sen syljestä ja omista mehuistani. Ja sitten se alkaa naida minua. Voi luoja miten se nai: nopeita työntöjä, niin nopeita että sekoan omassa rytmissäni ja alan vaan nauttia siitä tunteesta, mitä koiran elin saa vitussani aikaan. Huohotan ja pääni on aivan punaisena kuumotuksesta, Sen hengitys tuntuu kuumana niskassani. Tassut selässäni ovat suuret, nihkeät ja painavat, koira pitää pientä ulinaa, minä vähän suurempaa. Äkkiä se tuntuu suurenevan sisässäni ja tunnen kuinka minusta alkaa valua koiran spermaa. Olen täynnä koiran spermaa, osa valuu reisilleni. - Anonyymi
Tervajoella Peippoosen asuinalueella kans aina joku koiranystävä joka haukuttaa koiraa yöllä. Helteellä pakko pitää ikkunaa öisin auki.
Tuohon eläinrakas huomioon haluaisin sanoa, että koirarakas ei välitä muista luonnon eläimistä tippaakaan. Kissarakkaalla sama ongelma, päästetään kissa joka vuosi ulos vapaaksi, kun linnuilla pieniä penikoita. - Anonyymi
Urokseni painoi minua syvälle.Kiimaliisteri valui jalkojani pitkin koirapuistossa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092280Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???23903- 103896
- 71892
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha563816- 82718
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik24612- 57571