Rahalla on suuri merkitys ufoja koskevan tiedon julkistamisessa, ainakin yhdysvalloissa.
Kongressiedustajaksi tai senaattoriksi pääsy on hyvin kallista yhdysvalloissa. Ehdokkaan on kustannettava vaalikampanjansa, sen organisaatio, mainokset mediassa, vaalikiertue jne. Hän tarvitsee tähän yrityksiltä tulevaa vaalirahoitusta.
Yritykset rahoittavat ehdokkaita, edustajia ja senaattoreita siinä tarkoituksessa että nämä ottavat yrityksen edut huomioon lakeja säätäessään.
Aivan äskettäin muutama kogressiedustaja vesitti lainsäädännön joka olisi vaatinut armeijaa ja yrityksiä kertomaan kaikki ufoihin liittyvät projektinsa ja luovuttamaan kaiken ufoista peräisin olevan materiaalin. Kyseisten henkilöiden vaalipiireissä toimii merkittäviä sotilasteknologisia yrityksiä.
Rahan valta ja UFO-salaisuudet
4
167
Vastaukset
- Anonyymi
Yhdysvaltojen poliittinen järjestelmä on siis hyvin korruptoitunut. Vain rahalla pääsee presidentiksi, senaattoriksi ja kongressiedustajaksi, jollei satu olemaan julkkis. Suora seuraus tästä on että valitut poliitikot tekevät päätöksiä jotka edistävät rahoittajien etuja äänestäjien etujen sijaan. Yritykset jakavat myös suoraa tai epäsuoraa tukirahaa kummallekin puolueelle.
Kun valta on suuryrityksillä, niin päättävätkö ne myös yhdysvaltojen suhtautumisesta muukalaisiin, kun sen päätöksen aika tulee?
Todennäköisesti.- Anonyymi
Kuinkas ne Kiinan ja Venäjän poliittiset päättäjät mahtavat toimia ufoasioiden suhteen ja muutenkin, jotta ovatko kuinka korruptoituneita?
- Anonyymi
mitä enemmän ufoilla tienaa sen enemmän niitä näkyy 🤣
- Anonyymi
Eikö eeli muskilla ole vielä omaa ufoa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263078
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671255- 1011241
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651046Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121010- 30956
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku50937Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42904- 44816