Onko viisikymppinen keski-ikäinen? Entä nelikymppinen?
Keski-ikää on kuvattu "elämän puoliväliksi". Toisinaan sen kerrotaan sisältävän elinvuodet "nuoruuden ja vanhuuden välillä". Missä iässä keski-ikä siis alkaa?
Onko 38-vuotias keski-ikäinen? Suomen laissa 18-vuotias on täysi-ikäinen,
siis aikuinen. Keski-ikäiselle ei kuitenkaan ole virallista ja tiukkaan rajattua määritelmää. Kielitoimiston sanakirjan mukaan keski-ikä on nuoruuden ja vanhuuden välinen ikäkausi.
Keski-iän käsite ei ole yksiselitteinen.
Onko keski-ikä elämän puoliväli?
Vanhan kirjasuomen sanakirjan mukaan keski-ikä on ihmisen elinvuodet nuoruuden ja vanhuuden välillä.
Jos luvut tuntuvat sydänalassa, kannattaa muistaa, että esimerkiksi vielä 1940-luvun alussa miehen eliniänodote oli keskimäärin noin 55 vuotta.
Toisen määritelmän mukaan keski-ikäinen ei ole nuori eikä vanha.
Onko 60 oikeasti uusi 50 ?
Entä milloin ihminen on nuori ? Nuoruusikä puolestaan ajoitetaan yleisesti ikävuosiin 13–22, kuvaili nuorten hyvin- ja pahoinvointia koskeva konsensuskokous 2010.
Joittenkin mielestä nuoruus osuu ikävuosiin 12–25, jotka sisältävät järjestyksessä varhaisnuoruuden, puberteetin, keski- ja myöhäisnuoruuden.
Pitäisikö myös alkaa puhua varhaisvanhuudesta ja myöhäisvanhuudesta ?
Kuka on nuori ? Minkä ikäinen on keski-ikäinen ? Milloin alkaa vanhuus ?
9
138
Vastaukset
- Anonyymi
En muista minkä lehdissä pyörivän asian yhteydessä kirjoitettiin 38 vuotiaasta: keski-ikäinen mies. Kiinnitin siihen huvittuneena huomiota mutta jätin sikseen.
Kun oma kuopus on vähän yli 40, on vaikea häntä mieltää keski-ikäiseksi, näyttääkin nuorelta urheilijan timmivartaloineen.
Kahdella tuntemallani naisella alkoi vaihdevuodet 37 ja 38 -ikäisinä, keski-iäksi vv-ikää sanotaan. Itse olin standardi, 52. Ystävättärellä 60-vuotiaana, joten ei voi vv-iälläkään täsmentää keski-ikää tai sitten loppupää venyy 60-seksi.
Oisko kuin kauneus: se katsojan silmissä, keski-ikä katsojan mielessä ja omassa tunteessa.
Yhtä outoa on mieltää itsensä vanhukseksi, mutta jos yhteiskunta sen tekee, ei minulla ole mitään sitä vastaan alennuspääsylippuineen. Spekuloimisiin!! - Anonyymi
Keski-ikä on siinä 40 vuoden paikkeilla ihmisen elinkaareen verraten.
Harva elää yli 80 vuotiaaksi. Yli 85 vuotiaita on elossa "kourallinen". - Anonyymi
Ennen tutkimuksissa keski-ikä määriteltiin alkavaksi 35 ikävuodesta. Luultavasti ei enää nykytutkimuksissa. Arkikielessä nämä määritelmät ovat hyvin yksilöllisiä riippuen puhujan omasta iästä, olettaisin näin.
Esim. TE-palvleuissa nuori työnhakija on alle 30 vuotta ja taas ikääntynyt työnhakija yli 55-vuotias.
Nuori on nuori ja keski-ikäinen on keski-ikäinen, tieteessä on varmasti tarkat määritelmät näistä. Nyt siis puhutaan kronologisesta iästä, ei niinkään henkisestä iästä.
Mielipiteitä näistä on ja kukaan ei varsinaisesti ole oikeassa, ja tuskin tarvitseekaan olla. - Anonyymi
Se on vanha, joka kaivaa vanhoja ketjujaan ylös.
Beng - Anonyymi
Oma mielikuvani, noin:
Vauva = 0 - alle 1 vuotias.
Pikkulapsi / alle kouluikäinen: 1 - 6 vuotias.
Lapsi / kouluikäinen: 7 - 14 vuotias.
Varhaisnuori: 11 -14 vuotias.
Nuori / teini: 15 - 17 vuotias.
Nuori aikuinen n. 18 - 25 vuotias, ...
Nuorehko aikuinen: 25 - 35 vuotias.
Keski-ikäinen: 35 - 60 vuotias.
Vanheneva, iäkkäämpi henkilö = 60 - 70 / 80 vuotias.
Vanhus: 70 / 80 - ... vuotias.
Iäkäs henkilö / iäkäs vanhus: 85 - ... vuotias.
Noin, suunnilleen.- Anonyymi
"Nuorehko aikuinen: 25 - 35 vuotias." ???
Eikö lain mukaan jokainen 18 vuotta täyttänyt ole aikuinen ?
- Anonyymi
Sosiaalipolitiikan kirjassa 70-luvulla keski-ikäisyys alkoi 23-vuotiaana.
Beng- Anonyymi
Eli 50 vuotta sitten. Aataminaikuisissa kirjotita ei tunnettu koko käsitettä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli 50 vuotta sitten. Aataminaikuisissa kirjotita ei tunnettu koko käsitettä
Jeesus kuoli 3-kymppisenä ristillä ja hänen päänsä yläpuolella ristillä oli lautaan kirjoitettu I.N.R.I
D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1273187
- 1081292
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671275Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651076Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr131033- 30966
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku52957Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42924- 44826