Liftari

Ympäri maapallon on näitä tarinoita. Suomestakin löytyy jo 1800 luvulta lähtien, hevoskyyti aikaa.
Tutustu Leea Virtasen kirjoihin, niistä löytyy kaikenlaista.

ja uskottavan kuuloinen myös poliisitarkastajineen kaikkineen. Tässä tarinassa mielenkiintoni herätti myös mainitsemasi "viive" (tässä tapauksessa viisi vuotta) kuolemantapauksen ja kummittelun välillä.

Mikähän aaveiden "harkinta-aika" tämä sitten onkaan, paljon pitemmistäkin ajanjaksoista tapahtuman ja aaveen ensimmäisen ilmestymisen välillä olen kuullut, kun toisaalta nämä kohtaamiset esim. kuolleiden sukulaisten kanssa ovat usein tapahtuneet välittömästi, joskus jopa samaan aikaan poismenon kanssa. Onkohan ne nämä vuodet vain katoava hetki toisella puolella, vai voisiko olla jopa niin, että mahdollinen "aave" ilmestyisikin toimittamaan "asiansa" joka sitten kertaantuu useana eri tapauksena useille eri ihmisille. Emmepä me taida kyetä oman aikakäsityksemme puitteissa "rajaamaan" näitä ilmestyksiä.

Itse uskon, että sama "henkiolento" voi näkyä eri ihmisille eri hahmossa, silloinhan tämä liftarikin voisi olla yhtä hyvin nuori tyttö kuin surupukuinen nainenkin, saatikka vaikka kuusisorminen mies. Asiana hänellä kuitenkin ollut kai tämä kyytiinpääsy, outo sekin, oikeasti ei hengillä liene tarvetta "liftiin" paikasta toiseen siirtyäkseen.

kukkumaija kirjoitti:

ja uskottavan kuuloinen myös poliisitarkastajineen kaikkineen. Tässä tarinassa mielenkiintoni herätti myös mainitsemasi "viive" (tässä tapauksessa viisi vuotta) kuolemantapauksen ja kummittelun välillä.

Mikähän aaveiden "harkinta-aika" tämä sitten onkaan, paljon pitemmistäkin ajanjaksoista tapahtuman ja aaveen ensimmäisen ilmestymisen välillä olen kuullut, kun toisaalta nämä kohtaamiset esim. kuolleiden sukulaisten kanssa ovat usein tapahtuneet välittömästi, joskus jopa samaan aikaan poismenon kanssa. Onkohan ne nämä vuodet vain katoava hetki toisella puolella, vai voisiko olla jopa niin, että mahdollinen "aave" ilmestyisikin toimittamaan "asiansa" joka sitten kertaantuu useana eri tapauksena useille eri ihmisille. Emmepä me taida kyetä oman aikakäsityksemme puitteissa "rajaamaan" näitä ilmestyksiä.

Itse uskon, että sama "henkiolento" voi näkyä eri ihmisille eri hahmossa, silloinhan tämä liftarikin voisi olla yhtä hyvin nuori tyttö kuin surupukuinen nainenkin, saatikka vaikka kuusisorminen mies. Asiana hänellä kuitenkin ollut kai tämä kyytiinpääsy, outo sekin, oikeasti ei hengillä liene tarvetta "liftiin" paikasta toiseen siirtyäkseen.

Lue lisää

Mulla on villi teoria aiheesta:
Jospa nämä tarinat ovatkin täyttä tuubaa!

Ploo kirjoitti:

Mulla on villi teoria aiheesta:
Jospa nämä tarinat ovatkin täyttä tuubaa!

näin onkin, mainitsinhan minäkin aloituksessani sanan "kaupunkitarina", tuota ylösnousemuksen Mariaa en vain liittäisi samaan kastiin muiden kanssa.

Entäpä jos paralleeniuniversumissa todella kuljetaan peukalokyydillä, kuten täälläkin, silloinhan olisi mahdollista myös, että meidän maailmassamme liftaava "ajautuisi" vahingossa rinnakkaistodellisuudesta olevan ajopelin kyytiin...(Tällä en tarkoita kuitenkaan näitä "jouduin UFOn sieppaamaksi" tarinoita.)

kukkumaija kirjoitti:

näin onkin, mainitsinhan minäkin aloituksessani sanan "kaupunkitarina", tuota ylösnousemuksen Mariaa en vain liittäisi samaan kastiin muiden kanssa.

Entäpä jos paralleeniuniversumissa todella kuljetaan peukalokyydillä, kuten täälläkin, silloinhan olisi mahdollista myös, että meidän maailmassamme liftaava "ajautuisi" vahingossa rinnakkaistodellisuudesta olevan ajopelin kyytiin...(Tällä en tarkoita kuitenkaan näitä "jouduin UFOn sieppaamaksi" tarinoita.)

Lue lisää

minullapa on villi teoria tästäkin aiheesta.
Jospa paralleeniuniversumi on täyttä tuubaa!

Ploo kirjoitti:

minullapa on villi teoria tästäkin aiheesta.
Jospa paralleeniuniversumi on täyttä tuubaa!

minultakin löytyy villi teoria aiheesta, saatat olla katsantokannassasi yhtä rajoittunut kuin verbaliikassasi ja yritys keskustella tästä aiheesta kanssasi on täyttä tuubaa !!!

... niin ja tietysti tämä teoria on täyttä tuubaa myös. :)

Lisäselvityksenä esitän, että meillä paralleeniuniversumissa termi "tuuba" tarkoittaa mitä tahansa, joka on kiistatta todistettu.

Ploo kirjoitti:

minullapa on villi teoria tästäkin aiheesta.
Jospa paralleeniuniversumi on täyttä tuubaa!

Perustele uskosi yliluonnolliseen.
Tee se vielä niin, että se kestää kriittisen tarkastelun.
Vakuuta minut yliluonnollisen olemassaolosta.
Minulle ei riitä todisteeksi se perinteinen "Jos sitä ei voi todistaa olemattomaksi, on sen oltava olemassa ja jos joku on eri mieltä tästä asiasta, on hän rajoittunut ja väärässä."

Ploo kirjoitti:

Perustele uskosi yliluonnolliseen.
Tee se vielä niin, että se kestää kriittisen tarkastelun.
Vakuuta minut yliluonnollisen olemassaolosta.
Minulle ei riitä todisteeksi se perinteinen "Jos sitä ei voi todistaa olemattomaksi, on sen oltava olemassa ja jos joku on eri mieltä tästä asiasta, on hän rajoittunut ja väärässä."

Lue lisää

Perustele uskosi minun uskooni yliluonnolliseen.
Tee se vielä niin, että se kestää kriittisen tarkastelun.
Vakuuta minut yliluonnollisen olemassaolosta.
Minulle ei riitä todisteeksi nämä perinteiset "kummittelutapaukset" joita kohdalleni on osunut useita.
Jos olet eri mieltä tässä asiassa, saatat silloin hyvinkin olla samaa mieltä, minulle ei tuota vaikeuksia olla rajoittunut ja väärässä.

Eli: Ymmärrän haasteesi, minulla ei ole resursseja eikä mielenkiintoa vastata siihen, tuskin löydät täältä ketään muutakaan, jolla on palava tarve vakuuttaa sinut yhtään mistään, ihmisiä kun keskimäärin ei kiinnosta pätkääkään toiset ihmiset eikä heidän mielipiteensä suuntaan tai toiseen, elleivät he satu asumaan kanssasi saman katon alla.

Uskon että puhut täyttä totta ja mulla itellä ei oo varsinaisesti mitään lisättävää tähän liftari juttuun. Haluun vaan sanoa että kautta aikojen ihmiset on nähny aaveita, kuullu niitä ja erilaiset henget on tehny ties mitä pahaa ihmisille. On se niin kummallista ku heti ihmiset tuomitsee kaiken tällasen huuhaaksi kun eivät itse ole sattumoisin näitä aaveita omin silmin nähneet. Sitten aletaan heittämään läppää siitä miten naapurin pihalle laskeutui aaveperhe piknikille. Sanoisinpa että sellaiset ihmiset ovat erittäin typeriä jotka luottavat vain siihen mitä omin silmin näkevät. Tämä on vain kumminkin minun mielipide.

Olen kyllä itsekin omin silmin nähnyt demonin tai "aaveen" jos siitä puhutaan. Jouduin nimittäin rukoilemaan tyttöystäväni puolesta että hänestä lähtisi pois paha henki joka oli häneen asettunut. Mutta turha minun on tuosta asiasta enemmän tähän kirjoittaa koska en saa kenenkään mieltä muuttumaan. Ne jotka eivät usko.. eivät luultavasti usko edelleenkään. Ne jotka uskovat uskovat edelleenkin. Tärkein asia on kumminkin se ettei ala metsästämään aaveita vaan uskoo jeesukseen kristukseen joka on meidän ainut pelastaja.

Juuri tämäntyyppisiä kertomuksia minäkin kuulin aikanaan tästä matkalaisesta. Tarinat olivat ristiriitaisia, mutta vilpittömän kuuloisia, kuten sinunkin tarinasi.

Ei tulisi mieleenikään ottaa pimeässä kyytiin mustapukuista aurinkolaseihin sonnustautunutta kyytiinpyrkijää...

Aurinkolaseista ja pimeästä illasta huolimatta näit, miten mies seurasi sinua katseellaan mäen taakse...

Karmivaa joka tapauksessa, tuskin liftareita tällaisen jälkeen tekee mieli kyytiin ottaa. Toisaalta juuri tällainen ristiriitaisuus tekee tarinasta "omanlaisensa" missä kertoja oikeasti selittää omin sanoin tapahtuneen miettimättä sen enempää, kuulostaako se uskottavalta vai eikö. Saa siinä sitten kuulla jälkeenpäin jopa ystäviltään kommentteja tyyliin "niinpä niin ja joopa joo..."

On oikeasti tukalaa olla tilanteessa, jossa on tapahtunut omaa mieltä "mullistava" asia josta on suuri tarve puhua, mutta ympäristön paineessa täytyy sanansa asetella tarkkaan, sekä pohtia se, kenelle kannattaa kertoa ja kenelle ei. "Henkimaailman" asiat taitavat olla juuri tällaisia, mitä "virallisempi" asemasi on, sitä hankalampi on alkaa "haihattelemaan" eli puhua siitä, mitä ei näy.

kukkumaija kirjoitti:

Juuri tämäntyyppisiä kertomuksia minäkin kuulin aikanaan tästä matkalaisesta. Tarinat olivat ristiriitaisia, mutta vilpittömän kuuloisia, kuten sinunkin tarinasi.

Ei tulisi mieleenikään ottaa pimeässä kyytiin mustapukuista aurinkolaseihin sonnustautunutta kyytiinpyrkijää...

Aurinkolaseista ja pimeästä illasta huolimatta näit, miten mies seurasi sinua katseellaan mäen taakse...

Karmivaa joka tapauksessa, tuskin liftareita tällaisen jälkeen tekee mieli kyytiin ottaa. Toisaalta juuri tällainen ristiriitaisuus tekee tarinasta "omanlaisensa" missä kertoja oikeasti selittää omin sanoin tapahtuneen miettimättä sen enempää, kuulostaako se uskottavalta vai eikö. Saa siinä sitten kuulla jälkeenpäin jopa ystäviltään kommentteja tyyliin "niinpä niin ja joopa joo..."

On oikeasti tukalaa olla tilanteessa, jossa on tapahtunut omaa mieltä "mullistava" asia josta on suuri tarve puhua, mutta ympäristön paineessa täytyy sanansa asetella tarkkaan, sekä pohtia se, kenelle kannattaa kertoa ja kenelle ei. "Henkimaailman" asiat taitavat olla juuri tällaisia, mitä "virallisempi" asemasi on, sitä hankalampi on alkaa "haihattelemaan" eli puhua siitä, mitä ei näy.

Lue lisää

Oma rajakokemukseni ei liity niinkään haamuihin tai kummitteluun, mutta se on kuitenkin niin outo että ajattelin tämän threadin luettuani kirjoittaa siitä tänne.

On todellakin hämmentävää kokea jotain sellaista mitä ei ennen ole edes käynyt mielessä saati sitten ajatellut kokevansa. Vielä hämmentävämmäksi ja jopa vähän epätoivoiseksikin tällaisen kokemuksen jälkeen kokee elämänsä, koska kukaan ei usko mitä kerrot. Sitä jää vähän niin kuin yksin kokemuksensa kanssa, orpo olotila sanoisin.

Kokemukseni oli pelottava ja en haluaisi kokea sitä milloinkaan uudestaan, niin vahvasti se muutti maailmankuvaani.
Vuonna 1987 olin kesämökillämme laittelemassa paikkoja talvikuntoon ja illan jo hiukan hämärtäessä olin mökin yläkerrassa, kun satuin katsahtamaan ikkunasta ulos. Kesämökkitonttimme jatkeena olevan metsän reunassa, vähän metsän siimeksessä, seisoi hahmo jonka kokoa en ensin käsittänyt. Luulin hahmoa ensin hirveksi joka oli noussut takajaloilleen seisomaan.
Hahmon, tai tässä tapauksessa olennon, tullessa kokonaan esiin kuusien takaa, minulta pääsi tahtomattani huuto. Olento joka nyt seisoi kokonaan näkyvissä ja katseli ympärilleen, oli lähes 5 metrin pituinen. Sen päälaki ulottui puoleenpuuhun ja sen erittäin hoikka olemus, pitkäsormiset kädet sekä suuri sipulinmuotoinen pää jossa oli kaksi erittäin suurta täysin mustaa silmää, saivat minut kauhun valtaan. Oliko näkemäni totta, näenkö unta vai mitä tämä on, kyselin itseltäni. Kumarruin vaistomaisesti alemmas, suojaan, ettei olento huomaisi minua.
Kurkistin varovasti ikkunasta kuin pikkulapsi ja näin miten olento lähti liikkeelle pitkin askelin. Sen liikkumatapa toi minulle mieleen urheilukilpailujen hidastukset, liike oli pehmeää ja sulavaa sekä samalla kammottavalla tavalla ei ihmismäistä.

Olento liikkui viistosti kesämökkitonttimme halki kohti kolmen kilometrin päässä sijaitsevaa kylätaajamaa kadoten pihatiemme yli metsään. Olin yhä jollainlailla lamaantunut näkemästäni ja heti kun olento oli kadonnut näköpiiristäni minulle tuli pakottava tarve poistua paikalta ja päästä "turvaan". Ensimmäisen kerran otin pienoiskiväärini mukaan mökiltä kotiin ja pidin sitä vieressäni ladattuna aina kylätaajaman ohitettuani ja suuremmalle tielle päästyäni, jossa otin patruunat pois aseesta ja laitoin sen autoni tavarasäiliöön.

Olen miettinyt kohtaamaani olentoa, mikä se oli. Se ainakin on varmaa ettei se ollut mikään eläin tai muukaan tämän maailman elävä. Asiasta on ollut erittäin vaikeaa puhua kenellekään, edes lähimmilleni. Vaimoni jollain tavalla uskoi tarinani, mutta aikuiset lapseni eivät. He olivat sitä mieltä, ettei minun ainakaan pitäisi mennä kertomaan tarinaani millekään yleiselle taholle. "Rivien välistä" sain huomata että he epäilivät minun olleen joko päihtyneenä tai alkavien skitsofrenisten oireiden kourissa tms. Käytän erittäin harkitusti alkoholia ja tuona iltana en sitä tietenkään käyttänyt koska olin autolla liikkeellä.

Joskus vieläkin, vaikka tapauksesta on aikaa, saan väristyksiä kun katson mökkimme yläkerran ikkunasta metsänreunaan.

K.L.J kirjoitti:

Oma rajakokemukseni ei liity niinkään haamuihin tai kummitteluun, mutta se on kuitenkin niin outo että ajattelin tämän threadin luettuani kirjoittaa siitä tänne.

On todellakin hämmentävää kokea jotain sellaista mitä ei ennen ole edes käynyt mielessä saati sitten ajatellut kokevansa. Vielä hämmentävämmäksi ja jopa vähän epätoivoiseksikin tällaisen kokemuksen jälkeen kokee elämänsä, koska kukaan ei usko mitä kerrot. Sitä jää vähän niin kuin yksin kokemuksensa kanssa, orpo olotila sanoisin.

Kokemukseni oli pelottava ja en haluaisi kokea sitä milloinkaan uudestaan, niin vahvasti se muutti maailmankuvaani.
Vuonna 1987 olin kesämökillämme laittelemassa paikkoja talvikuntoon ja illan jo hiukan hämärtäessä olin mökin yläkerrassa, kun satuin katsahtamaan ikkunasta ulos. Kesämökkitonttimme jatkeena olevan metsän reunassa, vähän metsän siimeksessä, seisoi hahmo jonka kokoa en ensin käsittänyt. Luulin hahmoa ensin hirveksi joka oli noussut takajaloilleen seisomaan.
Hahmon, tai tässä tapauksessa olennon, tullessa kokonaan esiin kuusien takaa, minulta pääsi tahtomattani huuto. Olento joka nyt seisoi kokonaan näkyvissä ja katseli ympärilleen, oli lähes 5 metrin pituinen. Sen päälaki ulottui puoleenpuuhun ja sen erittäin hoikka olemus, pitkäsormiset kädet sekä suuri sipulinmuotoinen pää jossa oli kaksi erittäin suurta täysin mustaa silmää, saivat minut kauhun valtaan. Oliko näkemäni totta, näenkö unta vai mitä tämä on, kyselin itseltäni. Kumarruin vaistomaisesti alemmas, suojaan, ettei olento huomaisi minua.
Kurkistin varovasti ikkunasta kuin pikkulapsi ja näin miten olento lähti liikkeelle pitkin askelin. Sen liikkumatapa toi minulle mieleen urheilukilpailujen hidastukset, liike oli pehmeää ja sulavaa sekä samalla kammottavalla tavalla ei ihmismäistä.

Olento liikkui viistosti kesämökkitonttimme halki kohti kolmen kilometrin päässä sijaitsevaa kylätaajamaa kadoten pihatiemme yli metsään. Olin yhä jollainlailla lamaantunut näkemästäni ja heti kun olento oli kadonnut näköpiiristäni minulle tuli pakottava tarve poistua paikalta ja päästä "turvaan". Ensimmäisen kerran otin pienoiskiväärini mukaan mökiltä kotiin ja pidin sitä vieressäni ladattuna aina kylätaajaman ohitettuani ja suuremmalle tielle päästyäni, jossa otin patruunat pois aseesta ja laitoin sen autoni tavarasäiliöön.

Olen miettinyt kohtaamaani olentoa, mikä se oli. Se ainakin on varmaa ettei se ollut mikään eläin tai muukaan tämän maailman elävä. Asiasta on ollut erittäin vaikeaa puhua kenellekään, edes lähimmilleni. Vaimoni jollain tavalla uskoi tarinani, mutta aikuiset lapseni eivät. He olivat sitä mieltä, ettei minun ainakaan pitäisi mennä kertomaan tarinaani millekään yleiselle taholle. "Rivien välistä" sain huomata että he epäilivät minun olleen joko päihtyneenä tai alkavien skitsofrenisten oireiden kourissa tms. Käytän erittäin harkitusti alkoholia ja tuona iltana en sitä tietenkään käyttänyt koska olin autolla liikkeellä.

Joskus vieläkin, vaikka tapauksesta on aikaa, saan väristyksiä kun katson mökkimme yläkerran ikkunasta metsänreunaan.

Lue lisää

Tuo oli enemmänkin avaruusolento. Onhan niistäkin samalla tavalla juttua kuin kummituksistakin, mutta kukaan ei usko.

K.L.J kirjoitti:

Oma rajakokemukseni ei liity niinkään haamuihin tai kummitteluun, mutta se on kuitenkin niin outo että ajattelin tämän threadin luettuani kirjoittaa siitä tänne.

On todellakin hämmentävää kokea jotain sellaista mitä ei ennen ole edes käynyt mielessä saati sitten ajatellut kokevansa. Vielä hämmentävämmäksi ja jopa vähän epätoivoiseksikin tällaisen kokemuksen jälkeen kokee elämänsä, koska kukaan ei usko mitä kerrot. Sitä jää vähän niin kuin yksin kokemuksensa kanssa, orpo olotila sanoisin.

Kokemukseni oli pelottava ja en haluaisi kokea sitä milloinkaan uudestaan, niin vahvasti se muutti maailmankuvaani.
Vuonna 1987 olin kesämökillämme laittelemassa paikkoja talvikuntoon ja illan jo hiukan hämärtäessä olin mökin yläkerrassa, kun satuin katsahtamaan ikkunasta ulos. Kesämökkitonttimme jatkeena olevan metsän reunassa, vähän metsän siimeksessä, seisoi hahmo jonka kokoa en ensin käsittänyt. Luulin hahmoa ensin hirveksi joka oli noussut takajaloilleen seisomaan.
Hahmon, tai tässä tapauksessa olennon, tullessa kokonaan esiin kuusien takaa, minulta pääsi tahtomattani huuto. Olento joka nyt seisoi kokonaan näkyvissä ja katseli ympärilleen, oli lähes 5 metrin pituinen. Sen päälaki ulottui puoleenpuuhun ja sen erittäin hoikka olemus, pitkäsormiset kädet sekä suuri sipulinmuotoinen pää jossa oli kaksi erittäin suurta täysin mustaa silmää, saivat minut kauhun valtaan. Oliko näkemäni totta, näenkö unta vai mitä tämä on, kyselin itseltäni. Kumarruin vaistomaisesti alemmas, suojaan, ettei olento huomaisi minua.
Kurkistin varovasti ikkunasta kuin pikkulapsi ja näin miten olento lähti liikkeelle pitkin askelin. Sen liikkumatapa toi minulle mieleen urheilukilpailujen hidastukset, liike oli pehmeää ja sulavaa sekä samalla kammottavalla tavalla ei ihmismäistä.

Olento liikkui viistosti kesämökkitonttimme halki kohti kolmen kilometrin päässä sijaitsevaa kylätaajamaa kadoten pihatiemme yli metsään. Olin yhä jollainlailla lamaantunut näkemästäni ja heti kun olento oli kadonnut näköpiiristäni minulle tuli pakottava tarve poistua paikalta ja päästä "turvaan". Ensimmäisen kerran otin pienoiskiväärini mukaan mökiltä kotiin ja pidin sitä vieressäni ladattuna aina kylätaajaman ohitettuani ja suuremmalle tielle päästyäni, jossa otin patruunat pois aseesta ja laitoin sen autoni tavarasäiliöön.

Olen miettinyt kohtaamaani olentoa, mikä se oli. Se ainakin on varmaa ettei se ollut mikään eläin tai muukaan tämän maailman elävä. Asiasta on ollut erittäin vaikeaa puhua kenellekään, edes lähimmilleni. Vaimoni jollain tavalla uskoi tarinani, mutta aikuiset lapseni eivät. He olivat sitä mieltä, ettei minun ainakaan pitäisi mennä kertomaan tarinaani millekään yleiselle taholle. "Rivien välistä" sain huomata että he epäilivät minun olleen joko päihtyneenä tai alkavien skitsofrenisten oireiden kourissa tms. Käytän erittäin harkitusti alkoholia ja tuona iltana en sitä tietenkään käyttänyt koska olin autolla liikkeellä.

Joskus vieläkin, vaikka tapauksesta on aikaa, saan väristyksiä kun katson mökkimme yläkerran ikkunasta metsänreunaan.

Lue lisää

Kiitos kun kerroit tuon.

Kerrassaan pelottava tarina: sai kylmät väreet aikaiseksi ja silmät vettymään.

Arvioisin, että tuo oli avaruusolio, kuten Lammas mainitsi. Niin paljon kuvauksesi sopi ufo/olento havaintoihin.

Ei mitään muuta outoa tapahtunut silloin/muulloin?

Orson

K.L.J kirjoitti:

Oma rajakokemukseni ei liity niinkään haamuihin tai kummitteluun, mutta se on kuitenkin niin outo että ajattelin tämän threadin luettuani kirjoittaa siitä tänne.

On todellakin hämmentävää kokea jotain sellaista mitä ei ennen ole edes käynyt mielessä saati sitten ajatellut kokevansa. Vielä hämmentävämmäksi ja jopa vähän epätoivoiseksikin tällaisen kokemuksen jälkeen kokee elämänsä, koska kukaan ei usko mitä kerrot. Sitä jää vähän niin kuin yksin kokemuksensa kanssa, orpo olotila sanoisin.

Kokemukseni oli pelottava ja en haluaisi kokea sitä milloinkaan uudestaan, niin vahvasti se muutti maailmankuvaani.
Vuonna 1987 olin kesämökillämme laittelemassa paikkoja talvikuntoon ja illan jo hiukan hämärtäessä olin mökin yläkerrassa, kun satuin katsahtamaan ikkunasta ulos. Kesämökkitonttimme jatkeena olevan metsän reunassa, vähän metsän siimeksessä, seisoi hahmo jonka kokoa en ensin käsittänyt. Luulin hahmoa ensin hirveksi joka oli noussut takajaloilleen seisomaan.
Hahmon, tai tässä tapauksessa olennon, tullessa kokonaan esiin kuusien takaa, minulta pääsi tahtomattani huuto. Olento joka nyt seisoi kokonaan näkyvissä ja katseli ympärilleen, oli lähes 5 metrin pituinen. Sen päälaki ulottui puoleenpuuhun ja sen erittäin hoikka olemus, pitkäsormiset kädet sekä suuri sipulinmuotoinen pää jossa oli kaksi erittäin suurta täysin mustaa silmää, saivat minut kauhun valtaan. Oliko näkemäni totta, näenkö unta vai mitä tämä on, kyselin itseltäni. Kumarruin vaistomaisesti alemmas, suojaan, ettei olento huomaisi minua.
Kurkistin varovasti ikkunasta kuin pikkulapsi ja näin miten olento lähti liikkeelle pitkin askelin. Sen liikkumatapa toi minulle mieleen urheilukilpailujen hidastukset, liike oli pehmeää ja sulavaa sekä samalla kammottavalla tavalla ei ihmismäistä.

Olento liikkui viistosti kesämökkitonttimme halki kohti kolmen kilometrin päässä sijaitsevaa kylätaajamaa kadoten pihatiemme yli metsään. Olin yhä jollainlailla lamaantunut näkemästäni ja heti kun olento oli kadonnut näköpiiristäni minulle tuli pakottava tarve poistua paikalta ja päästä "turvaan". Ensimmäisen kerran otin pienoiskiväärini mukaan mökiltä kotiin ja pidin sitä vieressäni ladattuna aina kylätaajaman ohitettuani ja suuremmalle tielle päästyäni, jossa otin patruunat pois aseesta ja laitoin sen autoni tavarasäiliöön.

Olen miettinyt kohtaamaani olentoa, mikä se oli. Se ainakin on varmaa ettei se ollut mikään eläin tai muukaan tämän maailman elävä. Asiasta on ollut erittäin vaikeaa puhua kenellekään, edes lähimmilleni. Vaimoni jollain tavalla uskoi tarinani, mutta aikuiset lapseni eivät. He olivat sitä mieltä, ettei minun ainakaan pitäisi mennä kertomaan tarinaani millekään yleiselle taholle. "Rivien välistä" sain huomata että he epäilivät minun olleen joko päihtyneenä tai alkavien skitsofrenisten oireiden kourissa tms. Käytän erittäin harkitusti alkoholia ja tuona iltana en sitä tietenkään käyttänyt koska olin autolla liikkeellä.

Joskus vieläkin, vaikka tapauksesta on aikaa, saan väristyksiä kun katson mökkimme yläkerran ikkunasta metsänreunaan.

Lue lisää

Ajattelin itsekin kertoa muutamasta omituisesta asiasta joita elämässäni on sattunut ja joihin en ole keksinyt mitään järkevää selitystä. Ensimmäinen omituinen tapahtuma mikä tulee mieleen vieläkin aika selvästi vaikka tapahtumasta on jo aikaa noin 20v on se kun lapsena(noin 8v) oltiin kyläilemässä isovanhempien luona maalla. Muistan sen että olin leikkimässä tuvan lattialla kunnes yhtäkkiä näin ikkunan läpi taivaalla omituisen kirkkaan punaisen välkkyvän pilven.tapahtuma aika oli siis päivä ja taivas oli muuten aika pilvetön. Pilvi herätti heti kiinnostukseni sen omituisuuden vuoksi.Sitten jostakin syystä se aloitti pelottamaan aivan hirveesti ja lähdin etsimään äitiäni.Menin ulos äitini ja isoäitini luokse ja jostakin ihmeen syystä he eivät sitä nähneet taivaalla ja minä ihmettelin sitä suureesti.Tuntui aivan kuin se olis vahtinut minua ja jostakin syystä sitä ei kukaan muu nähnyt kuin minä.Piilottelin äitini helmoissa kunnes lähdettiin autolla menemään.Menin takapenkille matalaksi ja kun katsoin takaikkunasta niin se pilvi näytti kuin olisi lähtenyt seuraamaan.Pelkäsin aivan hulluna ja äitini ei nähnyt sitä ollenkaan.Pilvi lähestyi kokoajan ja lopulta se peitti kokoauton niin ettei ikkunoista näkynyt muuta kuin punaista. Siihen loppuu minun muistikuvani siitä tapahtumasta. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuli mieleeni että olisiko kyse voinut olla jostakin migreeni kohtauksesta kun sillon yleensä näkyy ihmekuvioita ja värejä silmissä,mutta ei se voinut olla sitäkään,kun siellä talossa liikkuessani se pilvi jäi seinän taakse piiloon eikä näkynyt kokoajan silmissä.Samoin autolla ajaessa se pilvi näkyi vain ikkunoissa. Toinen omituinen asia joka sattui pari vuotta myöhemmin oli kanssa aika mielenkiintoinen.Oli talvi pimeää ja oltiin taas kyläilemässä samojen isovanhempien luona.Velipojan kanssa oltiin ulkona leikkimässä.rakentelemassa lumilinnaa sun muuta sellasta.Kiusattiin Isoisää heittelemällä lumipalloja talon ikkunaan ja sit juostiin pellolle piiloon.Ukkia lähinnä härnättiin.Oltiin just heitelty lumipalloja ikkunaan ja juostiin pellolle lumikasan taakse piiloon naureskelee kunnes näin taivaalla jonkun omituisen esineen.Sanoin veljelle että mikä ihme tuo on ja osoitin taivaalle. Pimeessä ei nähnyt mitään tarkkoja muotoja mutta esine ei näyttänyt lentokoneelle koska siinä ei ollut siipiä.Se liikkui hitaasti aivan äänettömästi ja ehkä noin maksimi 100m korkeudessa ja aivan meidän yläpuolella.Siinä näytti olevan muutama ikkunan tyylinen tai sitten ne oli jotain valoja.Sanoin veljelle että Nyt tuli lähtö ja sillo juostiin sen minkä kerettiin takaisin sisälle.Ukki ihmetteli että mikäs poikia noin peloittaa.Kerrottin ukille että mitä oltiin nähty ja sehän tietenkii piti ihan höpöpuheina niitä. Ei o pitkä aika kun juteltiin veljen kanssa vanhoja juttuja niin sekin muistaa vieläkin sen ja ihmeteltiin molemmat mikä se mahtoi olla. Että tämmösiä kokemuksia.uskokoon ken tahtoo,mutta nämä on oikeesti tapahtunu

map kirjoitti:

Ajattelin itsekin kertoa muutamasta omituisesta asiasta joita elämässäni on sattunut ja joihin en ole keksinyt mitään järkevää selitystä. Ensimmäinen omituinen tapahtuma mikä tulee mieleen vieläkin aika selvästi vaikka tapahtumasta on jo aikaa noin 20v on se kun lapsena(noin 8v) oltiin kyläilemässä isovanhempien luona maalla. Muistan sen että olin leikkimässä tuvan lattialla kunnes yhtäkkiä näin ikkunan läpi taivaalla omituisen kirkkaan punaisen välkkyvän pilven.tapahtuma aika oli siis päivä ja taivas oli muuten aika pilvetön. Pilvi herätti heti kiinnostukseni sen omituisuuden vuoksi.Sitten jostakin syystä se aloitti pelottamaan aivan hirveesti ja lähdin etsimään äitiäni.Menin ulos äitini ja isoäitini luokse ja jostakin ihmeen syystä he eivät sitä nähneet taivaalla ja minä ihmettelin sitä suureesti.Tuntui aivan kuin se olis vahtinut minua ja jostakin syystä sitä ei kukaan muu nähnyt kuin minä.Piilottelin äitini helmoissa kunnes lähdettiin autolla menemään.Menin takapenkille matalaksi ja kun katsoin takaikkunasta niin se pilvi näytti kuin olisi lähtenyt seuraamaan.Pelkäsin aivan hulluna ja äitini ei nähnyt sitä ollenkaan.Pilvi lähestyi kokoajan ja lopulta se peitti kokoauton niin ettei ikkunoista näkynyt muuta kuin punaista. Siihen loppuu minun muistikuvani siitä tapahtumasta. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuli mieleeni että olisiko kyse voinut olla jostakin migreeni kohtauksesta kun sillon yleensä näkyy ihmekuvioita ja värejä silmissä,mutta ei se voinut olla sitäkään,kun siellä talossa liikkuessani se pilvi jäi seinän taakse piiloon eikä näkynyt kokoajan silmissä.Samoin autolla ajaessa se pilvi näkyi vain ikkunoissa. Toinen omituinen asia joka sattui pari vuotta myöhemmin oli kanssa aika mielenkiintoinen.Oli talvi pimeää ja oltiin taas kyläilemässä samojen isovanhempien luona.Velipojan kanssa oltiin ulkona leikkimässä.rakentelemassa lumilinnaa sun muuta sellasta.Kiusattiin Isoisää heittelemällä lumipalloja talon ikkunaan ja sit juostiin pellolle piiloon.Ukkia lähinnä härnättiin.Oltiin just heitelty lumipalloja ikkunaan ja juostiin pellolle lumikasan taakse piiloon naureskelee kunnes näin taivaalla jonkun omituisen esineen.Sanoin veljelle että mikä ihme tuo on ja osoitin taivaalle. Pimeessä ei nähnyt mitään tarkkoja muotoja mutta esine ei näyttänyt lentokoneelle koska siinä ei ollut siipiä.Se liikkui hitaasti aivan äänettömästi ja ehkä noin maksimi 100m korkeudessa ja aivan meidän yläpuolella.Siinä näytti olevan muutama ikkunan tyylinen tai sitten ne oli jotain valoja.Sanoin veljelle että Nyt tuli lähtö ja sillo juostiin sen minkä kerettiin takaisin sisälle.Ukki ihmetteli että mikäs poikia noin peloittaa.Kerrottin ukille että mitä oltiin nähty ja sehän tietenkii piti ihan höpöpuheina niitä. Ei o pitkä aika kun juteltiin veljen kanssa vanhoja juttuja niin sekin muistaa vieläkin sen ja ihmeteltiin molemmat mikä se mahtoi olla. Että tämmösiä kokemuksia.uskokoon ken tahtoo,mutta nämä on oikeesti tapahtunu

Lue lisää

Mä ainaki uskon... Jos nyt pitäis veikata ni luulenpa että sinut on " siepattu " ku oot ollu pieni... Ite tiiän yhden tyypin joka on " siepattu ", hänkään ei muista tapahtumaa kunnolla, mutta hänelle on jäänyt selvät " jäljet " siitä sieppauksesta... Joo mut ei siitä enempää... : )